Viikon Aivoradio 49 – Suomi-teema

Olemme päättäneet luoda viikoittain päivittyvän Spotify-soittolistan. Viikon Aivoradiossa on jokaiselta Ausculton jäseneltä 5-10 kappaletta, jotka kullakin on jollain tapaa viikon aikana päässä soinut. Nämä eivät todennäköisesti ole samoja biisejä, jotka Facebookin aikajanalla kulkevat.

Toivomme, että tältä perjantaisin päivittyvältä listalta löytyy jokaiselle mukava kattaus musiikkia. Pääsääntöisesti emme liiku missään teemassa, vaan laitamme tänne vain jollain tapaa päihimme jääneitä kappaleita. Jäsenemme myös kirjoittavat pienimuotoisen päivityksen listan koostumukseen.

Fredi: Synkkä kappale. Ensimmäisiä kappaleita, jonka halusin ehdottomasti kuulla uudelleen.

Pekka Ruuska: Ei ole mitenkään suosikki, mutta osasin soittaa tämän.

Pentti Hietanen: On hetki oli kappale, jonka soitin jossain koulun juhlassa. Siskoni lauloi. Hieno sävellys.

Popeda: Kersantti Karoliinan sanoja opeteltiin ulkoa kasetilta.

Juice Leskinen Grand Slam: Yksi Suomen parhaista sanoituksista.

Stratovarius: Opettelin korvakuulolta soittamaan ankealla Korgin DS-8:lla.

Children of Bodom: Tätäkin osasin soittaa yllättävän pitkälle.

Tapio Rautavaara: Kappale, jonka aikana tajusin, että minähän tosiaan osaan jotain soittaa.

Sara: Kitaralla opettelin tätäkin. Ei ole edes hirvittävän hankala.

Eppu Normaali: Liekö maailman paras suomalainen rock-kappale?”
– T

Kalevala – Capseller: Suomalaista rock’n’rollia yhtyeeltä, joka oli olemassa jo ennen Hurriganesia. Yhtyeessä ovat soittaneet mm. Remu Aaltonen ja Albert Järvinen. Yhtyeen perusti Juha Salonen 1969. Remu sai potkut 1971 ja perusti Hurriganesin Kalevalan jatkaessa toimintaansa. Capseller on yhtyeen toiselta albumilta Boogie Jungle vuodelta 1975.

Anna Eriksson – Sanokoot mitä vaan: Yyte ja Anna Eriksson? Sanokaa mitä vaan, mutta tämä on Annalta huikea suoritus. Suomi-iskelmästä musiikin suuntaan täydellä latauksella kappaleen sanomaan eläytyen.

Piirpauke – Kuunnousu: Maanantai-iltana oli kaunis täysikuu luoden omaa tunnelmaansa hiihtoladulleni. Kappale on yhtyeen ensimmäiseltä albumilta vuodelta 1957.

Pepe Willberg – Elämän seppeleet: Käsittämättömän hyvä ja monipuolinen laulaja. Pepe & Saimaa -levy on hiottu kokonaisuus, joka vahvistaa Pepen karismaa tulkitsijana.

Ratz´n´Roll – Mama on the Backstage: Yhtyeen rumpalin, nuoruuden ystäväni, Pertti Siivolan, muistolle. Hän kuoli noin vuosi sitten 1.12.2016. ”Pempi” oli minua kaksi päivää vanhempi, sydämellinen ja positiivinen, elämäniloinen kaveri.

Tikanmäki Attack & Roope Latvala – Maamme: Suomi 100 -viikon päätteeksi vielä tämä hieno tulkinta kansallislaulustamme. Se löytyy albumilta Anthems, joka sisältää upeita, kunnioituksella tehtyjä heavyversioita kansallishymneistä.”
– Yyte

Juice Leskinen: Paremman puoliskon suosikkibiisi artistilta, jonka arvo silmissäni kasvaa koko ajan kohisten.

Pekka Streng: Valinta myös sohvan toiselta puoliskolta. Vaatii kuulemma tietyn mielentilan täysin toimiakseen…

Havukruunu: Lienee kovimpia, ellei kovin kotimainen metallijulkaisu tänä vuonna. Pakanahenkistä mustaa metallia, joka kolahti allekirjoittaneelle hemmetin isosti.

Blue Eyed Sons: Miten tällä bändillä ei voi vielä olla levytyssopimusta? Suomen Rival Sons, tajuttoman kova bändi ja vokalisti!
Periphelion Ship: Suomalaista progeosaamista. Ei vielä timantti, mutta kasvupotentiaalia löytyy.

Rättö & Lehtisalo: Rätön ja Lehtisalon luova hulluus on vienyt minut täysin mennessään. Tuntuu että nämä hemmot voivat tehdä mitä tahansa ja aina osuu ja uppoaa.

Grave Pleasures: Paluu ruotuun. Tämä on sitä post-punkkia, josta meikkis diggaa.”
– Spinebrain

Tapio Rautavaara – Päivänsäde ja menninkäinen: Suomalaisten rakkauslaulujen numero yksi.

Leevi and the Leavings – Mitä kuuluu, Marja-Leena: Suomalainen mies herkimmillään.

Jaakko Teppo – Hilma ja Onni: Suomalainen mies herkimmillään.

Saimaa – Myrskylyodon Maija: Mahtava sävellys, mahtava bändi.

Topi Sorsakoski & Agents – Yksi ainoa ikkuna: Jos johonkin biisiin nivoutuu suomalainen juhannusyö, niin tähän.”
– A

Toomion TOP100: 70. Stratovarius – Episode

Tuottaja: Timo Tolkki
Nauhoitettu: 1995-1996
Julkaistu: 22.4.1996
Levy-yhtiö: Noise

Episode oli ilmestymisaikanaan kalleimmalla budjetilla tuotettu suomalainen äänite.

SINGLET
– Father Time
– Will The Sun Rise
– Speed of Light

”tik-tak-tik-tak-tik-tak…”

Niin se alkaa tämä levy. On hyvinkin ensimmäisien ostamieni cd-levyjen joukossa. Olin kuullut Visionsia kaverin autossa, mutta se oli suuren menekin vuoksi kaupasta loppu. Olin siten pakotettu tähän.

Kannet olivat unenomaiset ja taiteilijan tekemät. Jotain mihin nuoren, jolla ei ollut suunnastaan tietoa, oli helppo tarttua. Korkealta laulaminen ja nopea kitaransoitto oli kaiken musiikillisen taidon mittari. Laulaja oli vieläpä Pohjanmaalta ja ulkomaalaisiakin oli bändiin saatu. Oli kyseessä superyhtye.

”Power metal-kynä oli Timo Tolkilla syönnillään ja soundit kohdillaan.”

Vaikka levyyn sisältyy paljon teini-iän kaipuuta, ei se teoksena nykyäänkään hullummalta kuulosta. Power metal-kynä oli Timo Tolkilla syönnillään ja soundit kohdillaan. Vaikka tuleva Visions olikin kovempi menestys, on tässä mielestäni paremmat biisit.

Timo Kotipelto ei laula pelkästään ylärekisterissä, tempo ei ole pelkästään 180+ ja sävellyksissä on oivalluksia. Tolkkikin on siedettävä kitarassaan, Jörg Michael on oma itsensä, eikä Jens Johanssonin neroutta koskettimissa voine koskaan kiistää.

Kaksi ensimmäistä kappaletta on valittu hienosti, ne ovat tarttuvia ja pakottavat kuuntelemaan loputkin biisit, jotka vaativatkin sitten kuuntelulta enemmän. On tämä erinomainen power metal-albumi. Ei pelkkää tilutusta ja turboa vaan myös nyansseja.

Tätä pitäisi kuunnella kesäkuun vesisateen piiskatessa ikkunaa, kaakaota juoden ja tietokonetta pelaten.

PARHAAT HETKET
Will The Sun RiseYksi parhaista suorista power metalli-biiseistä edelleen.
Speed of Light – Yksi parhaista suorista power metalli-biiseistä edelleen.

EI LÄHDE
EternityOlen aina pitänyt tätä hivenen laahavana. Sen paikka levyllä on myös ehdottoman väärä

Keikka-arvio: For the Imperium & Waltari @Virgin Oil, 27.3.2015

Sateinen päivä Helsingissä. Tuli yllätystarjous rumpalilta (Northern Discipline & Deviant Compound) lähteä katsomaan For The Imperiumia Virgin Oiliin. Otin tietenkin tarjouksen vastaan, ihan jo silläkin varjolla että kyseinen rumpali on hyvä ystävä.

Pitkä matka ja reipas pizza alla suuntasimme Virgin Oiliin ristiriitaisin odotuksin. FTI:n keikat olivat aina ennenkin olleet hyviä, mutta mitä oli odotettavissa nyt, kun miehistössä on tapahtunut muutoksia? Kitaristi läks, uusi tuli ja kosketinsoittajakin on otettu mukaan. Kaksi edellistä levyä ovat olleet pätevää tavaraa, joskin on sanottava, että tämä bändi toimii levyltä ihan eri tahtiin vasta sen jälkeen kun on sen livenä nähnyt.

Ennen en Virgin Oilissa ollut käynyt, mutta paikkana ihan mukavan oloinen. Tilana hivenen hankalan muotoinen, joten soundit on varmasti haastava saada kohdilleen. Sisään kävellessä huomasimme pari tuttua hahmoa, eli basisti Jyri Helkon sekä rumpali Tuomas Rauhalan fanituotepöydän takana. Bändi tulee yleisön luo. Siitä aina plussaa.

Otimme kaverini kanssa tiukan paikan keskeltä lattiaa. Siirryimme tosin hiukan vasemmalle, että näemme rumpalin toiminnan (= keikalla rumpalin kanssa).  Bändi aloitti uudella materiaalilla, ja kuten aina ennenkin Hakim Hietikko ottaa yleisön kyllä mainiosti. Oikeastaan sama mitä mies laulaa, mutta perille se menee. Ja hikinen olemus lisää aina uskottavuutta. Koskettimet Panu Rauhalan toimesta toivat selkeästi lisää ilmaa sävellyksiin, ja ennen vahvasti esillä olleet rytmisoittimet soivat nyt sulavammin yhteen muun bändin kanssa.

Uusia Titans Fall-biisejä olin kuullut juuri niiden teaser-pätkien verran. Eli uusiin biiseihin ei kovin vahvaa sidettä vielä ollut. Tälläkin otannalla oli selvää se, että materiaali on suorempaa. Jipot ja koukut ovat vähintäänkin yhtä haastavia kuin aiemmin, mutta niitä tuli vain harvemmin. Paha on sanoa onko se sääli vai hieno asia, että vanha Breathing Life In You saa yleisössä suurimman möykän aikaiseksi.

Uusi kitaristi Joona Björkroth oli lavalla vielä hiukan raakile, eikä soittotaito riittänyt ihan korvaamaan entisen kitaristin mukanaan tuomaa spiikki-huumoria. Annetaan kaverille kuitenkin aikaa opetella. Tämän puutteen paikkasivat Rauhalan veljesten soolo-osiot, jossa varsinkin rumpali opetti yleisölle, mitä dynamiikka on. Sakaen setti hehkui sen verran reippaasti vihreää, että jos soolo olisi yhtään pidempään jatkunut, olisi lavalle inkarnoitunut kaksi neljästä Turtlesista.  Eli bändi veti jälleen kerran kelpo shown!

Ensimmäisen bändin repiessä kamppeensa noin viidessä minuutissa lavalta pois, tuli seuraava bändi laittelemaan omansa tilalle. Oma aikomus oli lähteä kiitämään FTI:n keikan jälkeen, mutta kasasivat penteleet kamppeensa sen verran reippaasti, että päätin katsoa alkupuolta myös Waltarista.

Lavalle kiipesi aikalailla sirkuksen näköinen joukkio eri-ikäisiä muusikoita. Eikä kulunut aikaakaan, kun mikrofonin varteen hiippaili itse Kärtsy Hatakka basso kaulassa. Mieshän on aina ollut jotakuinkin huvittava ilmestys, ja tietää sen varmasti hyvin itsekin. Miehen tunnistaa varmasti itsekseen, jos ei sekoita häntä Simpsonien Krusty-klovniin.

Kärtsy on nasaaliäänestään huolimatta (tai siitä johtuen) edelleen ihan hyvä laulaja, eikä biiseissäkään ole valittamista. Muu bändi oli hippasen tylsä, mutta Kärtsyn karisma jaksoi sitoa meikäläisenkin hetkeksi katsomaan. Ja onhan The Stage helvetin kova biisi.

Hotellille kulkiessa näin yhden pahoinpitelyn ja seinään kuseskelun. Pasila näytti parastaan. Joka tapauksessa kumpikin bändi on livenä kokemisen arvoinen. Siitä en ole kyllä varma kumman pitäisi olla lämppäri.