Toomion TOP200-biisit: 184. Leevi and the Leavings – Olipa kerran ihminen…

Yksinkertainen ihminen tykkää yksinkertaisista asioista. Minä pidän tällaisista simppeleistä, melko lailla yhdelle melodialle perustuvista instrumentaaleista.

Olipa kerran ihminen… on Leevi and the Leavingsin kappale Kadonnut laakso -albumilta. Se taittaa albumin välillä rujonkin meiningin suunnilleen sen puolivälissä. Kadonnut laakso oli toinen ”aito” kasetti, jonka olen ikinä saanut. 8-vuotiaalle tavara oli aika diippiä. Mutta jo tuolloin Olipa kerran ihminen… oli albumin suosikki.

Gösta Sundqvistin musikaalisuus ja samalla henkilöhahmon synkkä erakkoluonne tulee tässä kappaleessa esiin sanattomassa muodossa. Teos liikkuu jotenkin dystooppisissa tunnelmissa vähän Ennio Morriconen tyyliin. Vaikka se on yksinkertainen, on siinä sopivasti kerroksia, jotta sen kestää kuunnella vaikka milloin. Sounditkin ovat sellaiset, ettei tätä usko tehdyn vuonna 1982.

Tätä kuunnellaan Aulavan raunioilla silloin, kun maailmanloppu on tulossa.

Toomion TOP200-biisit: 185. Juice Leskinen Grand Slam – Norjalainen Villapaita

Sapsalammen kyläkoulu. Kuudes luokka. Jostain pölähti ilmoille Taivaan kappaleita -kasetti. Koko albumi oli kovassa kuuntelussa, mutta juuri Norjalainen villapaita sai eniten kulutusta.

Kappaleen sovitus on niin elokuvallinen, että siihen on hyvin helppo kuvitella Mika Kaurismäen filmatisointi. Liekö tuo Tikanmäen tuomaa tunnelmaa, mutta Norja ja aurinkoiset vuonot on taitavasti taiottu säveliin.

Kuten niin monesti Juicen kappaleissa, ovat sanat koko homman juju. Vaikka taustalla soisi free jazzia, kiinnittyy huomio pelkästään sanoihin, joita bändi sitten täydentää tai on täydentämättä. Siihen harva on pystynyt ja tulee pystymäänkään.

Sanoitus kertoo kaiketi elämää nähneiden laulunteijöiden kohtaamisesta Norjassa. Voisi kai sanoa, että kehäraakkien pidennetty viikonloppu. Riveihin ja niiden väleihin on Juice ujuttanut monta viittausta suomalaisiin legendoihin, mutta istuu ne myös monen miehen saunailtoihin. Oletan, että kokemus puhuu.

”Korkkasin tuomiset, heitimme huomiset” on neljällä sanalla kuvailtu toisen päivän alku. ”Joimme sen putelin, niksejä utelin, hiukkasen painittiin” taas saman päivän ilta. Varsinkin suomalainen mies löytää näistä lauluista kiinnekohtia jätkäporukoiden illanviettoihin. Alkoholin voimalla on tehty paljon murhia, mutta on sen myötä myös taajaan ”parannettu maailmaa”.

Juicen mukaan idea kappaleeseen tuli unesta, jonka hän näki Junnu Vainion kuoleman jälkeen. Siinä faksiin oli jäänyt Junnun keskeneräisestä kappaleesta vain otsikko.

Tästä kappaleesta tulee aina hyvä fiilis. Aurinko paistaa, väsyttää, mutta tiedossa on hyvä päivä hyvässä seurassa. Kärkikastia.

Toomion TOP200-biisit: 193. Tuomari Nurmio & Köyhien ystävät – Valo yössä twist

Kappale tuli minua jossain muodossa ensi kertaa vastaan Aku Ankka -lehdessä. Aku lauloi siivotessaan ”Saksin matolla tilkkuu, työn painoa taloa ilkkuu, puhtomopattu kutteri menee…” Sanathan eivät ihan noin mene, mutta mieleen se jäi.

Valo yössä -kappaleesta on tehty monenlaista versiota. On haitariswingiä, torvisovitusta ja tämä itselleni rakkain rautalankaversio. Pulliaisen Esan kitarasoundille ja -soitolle tässä pitää hiukan kumartaa.

Kappaleesta ei pitänyt tulla minkäänlaista hittiä. Levy-yhtiökin piti sitä sanoituksiltaan liian kirjallisena. Syksyn Sävel -kilpailuun sitä ei huolittu, mutta vuoden 1979 esikoissinglen B-puolelle sentään. Ilmestymisen jälkeen se sitten keikkuikin myyntitilaston ykkössijaa kolme kuukautta.

Tuomari Nurmio itsessään on raaka hahmo. Kalenterisivujen vaihtumisesta huolimatta mies on säilynyt taiteen ja musiikin suhteen mielenkiintoisena ja terävänä. Kuin viimeistä kierrosta odottava juoksija, joka vuosista huolimatta on aina vaarallinen kirimies.

Hienon kappaleen suurimmat aplodit saa sanoitus, joka on todella nerokas. ”Tuhto topattu mutteriveneen odottaa” eli mitä ilmeisimmin taksin takapenkki. Jokuhan on sanonut, että tarinan alkumuoto oli Juopon reissu -niminen runo, joka taas kertoi Lauri Viidan taksimatkoista.

Suomalaista kapakkatunnelmaa kuvailtuna ihan eri suunnasta kuin esimerkiksi Gösta sen on tehnyt. Rahaa on, nimeäkin, mutta silti mierontie kutsuu, kuten vähäosaisempiakin kuolevaisia. ”Valoviikatteet taloja niittää”, jossa viikatteelle on vilisevien valojen lisäksi myös viikatemieheen viittaavaa merkitystä, johon myös seuraavan virkkeen ”lautturi” viittaa. Viittaa lautturin viittaan ja Lauri Viitaan. No niin…

https://www.youtube.com/watch?v=_oDYoiiFyag

TOOMIO’s TOP100: 4. Magyar Posse – Random AvengerTOOMION TOP100: 4. Magyar Posse – Random Avenger

Producer: Magyar Posse
Released: 17.5.2006
Label: Verdura Records

#27 in Finland

Saarijärvi. We were going to band rehearsals in January 2014. Traditional band meeting was a bit changing as regular drummer was not coming. The bassist was becoming the drummer and the aim was to make different kinds of music. My brother slapped this album into player and said that ”should we do something like this?”

From that moment, Random Avenger has been one of the best albums I’ve heard. Why? Say it. There is nothing incredibly special. It’s instrumental music. All the sounds and tunes are on the right way synchronized. This album has something artistic too. Album’s cover art is also strange, but accurate. In line with the music.

Whirpool of Terror and Tension opens the album and breaks the “brain radio”. It remains to repeat the first riff at least for one day. Song video has been awarded couple of times. Ten years old album probing also today’s frightening atmosphere. Sudden Death continues threatening atmosphere in the same way, with simple keyboard pattern. Black Procession wakens melancholic feelings.

The entire album moves in the themes of breaking war. So in my imagination. It’s like a soundtrack of modern silent film. It’s even so good, that there’s no need of pictures. Instrumental music could very rarely tell so much.

European Lover passing imperceptibly with waltz rhythm, that great bass lines may go unnoticed. Magyar Posse rely on the simple progressive guitar and synth riffs, which it skillfully colored with violin, voices of woman and very accurate rhythm section. Fine example of that could be Intercontinental Hustle, which becomes very chaotic at the end. One by One offers a moment of truce until Popzag returns the album back up and running.

This is one of the toughest Finnish works.

Guitar sound is the best in the world. It bends anywhere. Breaks and shifts come as the first snow fall. As expected, but unexpectedly. Breaks will take listener there, where they should. Sandra Mahlamäki’s violin is foisted very softly in Magyar Posse’s music.

Playing isn’t over virtuoso. It’s skilled enough. I don’t deny that they would be proficient musicians. The music is progressive, but still smooth. It’s heavy without heavy guitars. It’s beautiful, even it uses harsh sounds and angular melodies. The music is like fatal drama. It would go completely in the background of films. The band could be influenced by movie music. Which band doesn’t?

The songs are similar, but completely different way from each other. This is one of the toughest Finnish works. Undervalued it still is.

Optimal listening place for this album is in the car at the very cold winter.

THE BEST MOMENTS
Whirpool of Terror and Tension –
As its name suggests, this song creates so tight tension, so that it could be cut with a knife.
Sudden Death – A good follow-up.

EI LÄHDE
There’s no breaking point.

Tuottaja: Magyar Posse
Julkaistu: 17.5.2006
Levy-yhtiö: Verdura Records

Suomen listan 27.

Saarijärvi. Olimme menossa bänditreeneihin 2014 vuoden Tammikuussa. Perinteisten Loppiaisen bänditreenin konsepti oli vähän muuttumassa, koska vakirumpalimme ei ollut tulossa. Basisti oli tulossa rumpaliksi ja tarkoituksena oli tehdä erilaista musiikkia. Veljeni löi tämän levyn autossa soittimeen ja sanoi, että ”pitäskö tehdä jotain tällaista?”

Siitä hetkestä lähtien Random Avenger on ollut yksi kaikkien aikojen levyistä. Miksi? Sanopa se. Ei tässä tavallaan ole mitään mielettömän erikoista, jos instrumentaalimusiikki ei jo itsessään sitä ole. Kaikki soundit ja sävelet ovat oikealla lailla synkroonissa. Albumissa on jotain taiteellistakin. Sitä sen on varmasti hiukan tarkoituksellakin haluttu olevan, mutta ei se millään lailla musiikkia pilaa. Kansitaide on sekin outoa, mutta täsmällistä. Linjassa musiikin kanssa. Koulun näyttämöstä ehdottoman iso plussa.

Whirpool of Terror and Tension avaa levyn ja rikkoo aivoradion. Se nimittäin jää toistamaan tuota ensimmäistä riffiä vähintään yhdeksi päiväksi. Kappaleen video on palkittu parissakin yhteydessä, eikä ihan suotta. Kymmenen vuotta vanhaksi levyksi se luotaa pelottavan hyvin tässäkin ajassa vahvana elävää jännitystä. Sudden Death jatkaa uhkaavaa tunnelmaa samaan tapaan päähän jäävällä kosketinkuviolla. Hetkiseksi kotirintaman kaihomielisyyteen vie Black Procession.

Koko albumi liikkuu minun mielikuvituksessani syttyvän sodan teemoissa. Se on kuin nykyaikaisen mykkäelokuvan soundtrack. Se on jopa niin hyvä, ettei tarvitse kuvitusta. Harvoin voi sanattomalla musiikilla kertoa näin paljon.

European Loverin huomaamattoman valssin tahdissa kulkeva dramaattisuus tanssittaa niin vahvasti eteenpäin, että sen melodian taustalla kulkevat bassolinjat meinaavat jäädä huomaamatta. Magyar Posse luottaa simppelin progressiivisiin kitara- ja syntikkariffeihin, joita se taiten värittää viuluin, naisäänin ja kellon tarkkuudella toimivan rytmiryhmän avulla. Tästä mainiona esimerkkinä toimii Intercontinental Hustle, joka lopussa muuttuu hyvinkin kaoottiseksi. One by One tarjoaa hetkiseksi aselepoa, kunnes Popzag palauttaa albumin takaisin vauhtiin. Ei kuitenkaan ihan niin tummasävyisenä.

Levykokonaisuutena tämä on yksi kovimpia suomalaisia teoksia.

Bändin kitarasoundi on maailman paras. Se taipuu mihin tahansa. Tauot ja siirtymät tulevat kuin ensilumi syksyllä. Odotettuna, mutta odottamatta. Tauot vievät yllättävyydestään huolimatta täysin luonnolliseen jatko-osaan. Sandra Mahlamäen viulu on Magyar Possen musiikkiin ujutettu todella pehmeästi.

Soittokaan ei tavallaan ole ylivirtuoosimaista. Se on riittävän taidokasta. En kiellä, etteivätkö he olisi taitavia soittajia. Tällä kertaa he vain saavat yhteistuloksena aikaan jotain kovin kiehtovaa. Musiikki on progressiivista, mutta silti sulavaa. Siitä on saatu raskasta ilman säriseviä kitaroita. Se on kaunista, vaikka käytössä onkin aika kovia soundeja ja kulmikkaita melodioita. Musiikissa on jonkinlaista kohtalokasta draamaa. Se menisi täysin elokuvien taustalle. Elokuvamusiikista bändi varmaan on vaikutteita hakenutkin. Kukapa ei? Tahtomattaankin.

Kappaleet ovat samankaltaisia, mutta silti täysin erilaisia toistensa kanssa. Levykokonaisuutena tämä on yksi kovimpia suomalaisia teoksia. Maailmalla tätä pidetään erityisen tyylikkäänä tuotoksena. Aliarvostettu se mielestäni silti on.

Levyn optimaalisin kuuntelutila on kovalla pakkasella ja auton kyydissä. Mielellään paljon lunta ja pimeää.

PARHAAT HETKET
Whirpool of Terror and Tension
Nimensä mukaisesti luo ilmoille niin tiiviin jännityksen, jotta sitä voisi leikata veitsellä.
Sudden Death – Hyvä jatko, eikä puristuksen tunne hellitä hetkeksikään.

EI LÄHDE
Ei tästä kovalla kuuntelullakaan löydä murtumakohtaa.

https://www.youtube.com/watch?v=metVCJfFjto

TOOMIO’s TOP100: 24. Magyar Posse – Kings of TimeTOOMION TOP100: 24. Magyar Posse – Kings of Time

Producer: Sami Sänpäkkilä
Recorded: 2003
Released: 1.3.2004
Label: Verdura Records

19# in Finnish chart.

Magyar Posse was during its lifetime a major export product to the world. Hardly anyone remember the band, although its three albums got top ratings from around the world. On the other hand post rock albums has never been sold so much.

The whole album oozes the atmosphere before the war, but not in a heavy way. In the same militant shades are shown on album covers. There’s a themes from Soviet Union, which can be found also in the compositions. Russian compositions often have something really great. Chord progressions and feelings are deep and intensive.

”Although I am a bit familiar with the band in history, I still do not remember none of the musician’s name.”

Kings of Time is not so full of contrast or ticking as later appeared Random Avenger. It hasn’t an ear-worm like Whirlpool of Terror and Tension, but it is more balanced as a whole. Tracks are named only in numbers. It helps to forget the borders, and on the other hand individual compositions too.

A variety of synth sounds are used boldly in conjunction with traditional musical instruments. I don’t like a violin so much, but with violas the atmosphere fulfilled nice.

The music not move a far away from Badalamenti, but still the sound is recognizable. Magyar Posse in a band was exciting, because it didn’t make the music so that it targeted the musicians. All the focus goes to the whole album. And it is good. Although I am a bit familiar with the band in history, I still do not remember none of the musician’s name.

Music is an essential part of a many films or certain composers. If the Unknown Soldier filmed now (it will be filmed soon), I choose this music. This could also put in Aki Kaurismäki’s films
.
Although I never recommend it, this is best with the headphones, lights out, and this album playing. Just before going to sleep. You will see beautiful worlds.

THE BEST MOMENTS
2.
– Unforgettable melodies. captivating atmosphere.

NOT SO BRILLIANT
The whole works. No limbos.

https://www.youtube.com/watch?v=TrGLxto49RgTuottaja: Sami Sänpäkkilä
Nauhoitettu: 2003
Julkaistu: 1.3.2004
Levy-yhtiö: Verdura Records

Suomen listan 19. Valittiin Femma-gaalassa vuoden albumiksi.

Magyar Posse oli elinaikanaan merkittävä vientituote maailmalle. Juuri kukaan ei yhtyettä muista, vaikka sen kolme levyä saikin huippuarvosteluita ympäri maailmaa. Eipä post rock toisaalta ole myyntilistojen kärjessä ollutkaan.

Koko levy huokuu sotaa enteilevää tunnelmaa, mutta ei raskaalla tavalla. Samaan tapaan militanttisissa sävyissä on levyn kannet. Niillä on oletettavasti haettu tietynlaista neuvostotematiikkaa, jota voi löytää myös sävellyksissä. Mitään kansakuntaa suosimatta ja sorsimatta, on venäläisissä sävellyksissä jotain todella hienoa. Sointukulut ja tunnelmat ovat genrestä riippumatta riipiviä. Ja ajankohtaisuuttakin levyltä löytyy, jos sitä haluaa löytää.

”Vaikka olen vähän yhtyeen historiaankin tutustunut, en edelleenkään muista yhdenkään soittajan nimeä. ”

Kings of Time ei ole niin jyrkkäpiirteinen tai nakuttava kuin pari vuotta myöhemmin ilmestynyt Random Avenger. Sillä ei myöskään ole Whirlpool of Terror and Tensionin in tapaista korvamatoa, mutta tasapainoisempi se kokonaisuutena on. Kappaleet on nimetty ainoastaan numeroin. Se auttaa unohtamaan rajat ja toisaalta myös yksittäiset sävellykset.

Erilaisia kosketinsoundeja käytetään rohkeasti yhdessä perinteisten soittimien kanssa. Viulusta en soittimena muuten niin perusta, mutta alttoviulu on parhaimmillaan erittäin hyvä tunnelman luoja.

Badalamentin jäljistä ei liikuta kaukana, mutta silti sointi on tunnistettava. Bändinä Magyar Posse on siinä mielessäkin jännittävä, ettei se tee musiikkiaan niin, että ihailu kohdistuisi muusikoihin. Kaikki keskittyminen menee kokonaisuuteen. Ja se on hyvä. Vaikka olen vähän yhtyeen historiaankin tutustunut, en edelleenkään muista yhdenkään soittajan nimeä.

Musiikki on olennainen osa useita elokuvia. Tai tiettyjä säveltäjiä. Jos Tuntematon Sotilas filmattaisiin nyt (kohtahan sitä filmataan), valitsisin tätä sinne musiikiksi. Tämän voisi laittaa myös Aki Kaurismäen tekeleisiin.

Vaikka en sitä keskimäärin koskaan tee, enkä edes suosittele, niin kuulokkeet päähän, valot pois ja tämä soimaan ennen nukkumaanmenoa omassa sängyssä maaten. Tulette näkemään kauniita maailmoja.

PARHAAT HETKET
2.
Mieleenjääviä melodioita. Naulitseva tunnelma.

EI LÄHDE
Kokonaisuus toimii, ei ole floppeja.

https://www.youtube.com/watch?v=TrGLxto49Rg