Toomio’s TOP100: 72. Eppu Normaali – Studio EtanaToomion TOP100: 72. Eppu Normaali – Studio Etana

Producer: Mikko ”Pantse” Syrjä
Recorded: 1992-1993
Published: 14.5.1993
Label: Poko Records

Number one in Finland. Sold about 42 000 records.

SINGLES
– Näinhän Täällä Käy
– Maailmani Kahva
– Arkussa Vainaan

This album sums up what it’s when talked about the finnish melancholic.

This is journey on the very gray surface. This is one of the Eppu Normaali’s masterpieces. There is a cold, gray and dark. It isn’t always feels so badly, even when there is someone to love. But just as good wouldn’t exist if you won’t complain about it.

The sound is guaranteed Eppu Normaali, although there are opinions against too. After all, Martti Syrjä was not the best singer, but people in Finland used to like his voice. Probably his habitus is easy to identify.

Covers may be the world’s worst art. At least they are damn cheap-looking. And maybe this was meant to be cheap.

”After this Eppu Normaali threw the shovel to corner, until after 11 years it was picked up to make an impressive comeback.”

However, what starts with Hipit Rautaa, remains firmly leaning on a shovel just until to stop with Reunan Yli Hohtaa. After this Eppu Normaali threw the shovel to corner, until after 11 years it was picked up to make an impressive comeback.

Studio Etana is one of the best works in Finnish rock to me. Must be listen when there’s  30 degrees below zero, sitting in ’91 Escort, which windshield won’t stay open. Driving between Pieksämäki and Joensuu on Boxing Day.

THE BEST MOMENTS
Hipit Rautaa – The Riff, which is one of the best ever. The song, which is one of the best Finnish ever.
Arkussa VainaanIngenuity of lyrics are against the meaning of this song title.

NOT SO BRILLIANT
Olen Ihminen – Moderately useless and tiring song.

https://open.spotify.com/album/0Z9oJ0FrUT5vWSmaJigGeeTuottaja: Mikko ”Pantse” Syrjä
Nauhoitettu: 1992-1993
Julkaistu: 14.5.1993
Levy-yhtiö: Poko Records

Listaykkönen Suomessa. Myynyt noin 42 000 levyä.

SINGLET
– Näinhän Täällä Käy
– Maailmani Kahva
– Arkussa Vainaan

Lahtinen, entinen paperikoneinsinööri, kulkee pitkin kuraisia katuja, potkiskelee kiviä sieltä täältä.

”Joskus sitä uskottiin vihreyteen ja parempaan maailmaan. Oli Hipit Rautaa. Nyt on siinä rajoilla pitäskö farkkurotsi vaihtaa pikkutakkiin ja hypätä taas oravanpyörään mukaan. Olen Ihminen kuitenkin. Hengissähän se on pysyttävä. Downshiftailu saa nyt jäädä, vaikka aatteet sanos mitä.”
– Lahtinen

Talven kylmät yötunnit ovat kuin loppumatonta Tiimalasin Santaa.

”Olispa ihmiselläkin mahdollisuus nukkua Talviunta. Ei olisi tällasta saatanan kärvistelyä. Talven jäljiltä oon kuitenkin Elossa Taas. Ei oo paha sekään. Ja toisaalta Näinhän Täällä Käy. Itsehän minä Maailmani Kahvaa kääntelin.”
– Lahtinen

Lahtinen astuu siihen tuttuun kapakkaan, jossa joku vielä luottaa häneen.

”Kalja tai pari, siitä se taas lähtee, luovuus liikkeelle.”
– Lahtinen

Pari muuttuu kymmeneksi juoduksi ja yhdeksäksi takaisinmaksettavaksi. Baarin vessan peilistä Lahtinen Näkee Jumalan. Pitäisi saada taas yösija. Tottahan sellainen jossain teollisuushallin lukottomassa varastossa on. Aina on.

”Yöksi vain. Löydän ja Menetän.”
– Lahtinen

Uni ei tule helposti. Milloin viimeksi olisi mies nukkunut lämpimässä tai edes kuivassa paikassa. Sama kuin nukkuisi Arkussa Vainaan. Kuitenkin Reunan Yli Hohtaa vielä aurinko.

”Joskus oli kaunis vaimokin. Ei siitä ole edes kovin kauaa. Sen mitä enää uniani muistan, muistan hänet. Jos se tästä vielä. Joskus. Periksi en perkele anna.”
– Lahtinen

______________________________________________________________

Siinä se on minun näkemys tästä albumista. Kirjoitettu vuonna 1999. Hyvin harmaalla pinnalla matkataan tällä Eppujen, mielestäni, mestariteoksella. Levy kiteyttää tunnin mittaan sen, mistä on kyse kun puhutaan suomalaisesta melankolisuudesta. On kylmää, harmaata ja pimeää. Aina ei mene edes niin huonosti, kun on joku jota rakastaa. Mutta aivan kuin hyvääkään ei olisi olemassa, jos siitä ei valittaisi.

Soundit ovat taattua Eppua, vaikkei ilmeisesti monenkaan mielestä riittävän hyvät. Eihän Martti Syrjä kummoinen laulaja ole, mutta äänestä Suomen kansa on salaa oppinut pitämään. Varmaan hänen habitukseen on helppo kapakkimiesten samaistua.

Kannet saattavat olla maailman kamalinta taidetta. Ovat ainakin pirun halvan näköiset. Ja ehkä tässä on halvalla pyritty menemään.

Se, minkä Hipit Rautaa aloittaa, pysyy tanakasti lapionvarteen nojaten pystyssä, ihan siihen asti kunnes Reunan Yli Hohtaa sen lopettaa. Tämän jälkeen Eput heittikin lapion nurkkaan, kunnes 11 vuoden jälkeen kävi sen noukkimassa tehdäkseen näyttävän paluun.

Studio Etana on minulle suomi-rockin merkkiteos. Kuunnellaan -30 asteen pakkasessa, vuoden -91 Escortissa,  jonka tuulilasi ei pysy auki. Kasettimankka, oikea kanava mykkänä. Ajellaan mielellään Pieksämäki-Joensuu väliä tapaninpäivänä.

PARHAAT HETKET
Hipit Rautaa – Riffi, joka on yksi parhaita ikinä. Kappale, joka on yksi parhaita suomalaisia ikinä.
Arkussa Vainaan – Sanat ovat kappaleen sanomaa vasten ehkä nerokkainta Eppua, mitä sanoituspuolella on.

EI LÄHDE
Olen Ihminen – Kohtuullisen turha ja rasittava pätkä heti huikean avausbiisin jälkeen.

https://open.spotify.com/album/0Z9oJ0FrUT5vWSmaJigGee

Toomio’s TOP100: 75. Pekka Pohjola – VisitationToomion TOP100: 75. Pekka Pohjola – Visitation

Producers: Pekka Pohjola, Tom Vuori
Recorded: 1979
Published: 1979
Label: Dig it, Love Kustannus

The first album of Pohjola, which have song names in english.

Pekka Pohjola. The man, whose name albums so, that he confused young boy in the library. Therefore, I dared not to borrow those albums. Who knows what horrors they would have contained.

But it doesn’t contain horrors. Visitation first notes indicate that this seems to be played by professionals. Yes, that’s right. There’s Mike Oldfield for example.

The album contains six elaborately composed prog rock songs. The variety of instruments is wide as kebab-pizzeria’s menu. Despite this, the songs haven’t a problem of overbooking. Instruments rarely enter another’s toes, but they walk in perfect harmony side by side. You don’t always have to do amazing tricks to tell that you can.

”The bass of the protagonist beats firmly, still leaving space for the other players.”

Pekka’s albums are always contained fantasy elements, even though he’s s not actually named the songs himself. Also, the song structures are something narrative. There’s any deliberately difficult part, but suitably repetition, so they remain in memory.

The compositions are sufficiently different to avoid the generic even in them own genre. The bass of the protagonist beats firmly, still leaving space for the other players.

The album is a work with old, good sound and comfortably mixing. Listen with the headphones and a cup of coffee.

THE BEST MOMENTS
Vapour TrailsThe bass line will be in your head to the end of the day.

NOT SO BRILLIANT
Everything is brilliant.

https://open.spotify.com/album/13jsiukSg8oNVBKACx3X3fTuottaja: Pekka Pohjola, Tom Vuori
Nauhoitettu: 1979
Julkaistu: 1979
Levy-yhtiö: Dig it, Love Kustannus

Ensimmäinen Pohjolan levyistä, jolla on lähtöjään englanninkieliset kappaleiden nimet.

Pekka Pohjola. Mies, jonka levyjen nimet hämmensivät yläasteikäistä poikaa kirjaston levyvalikoimissa. Sen takia levyjä ei aikanaan uskaltanut lainaamaan mennä. Ties mitä hirveyksiä ne olisivat sisältäneet.

Vaan eipä tämä ainakaan sisällä hirveyksiä. Visitationin ensimmäiset tahdit kertovat, että tässä taitaa olla nyt ammattilaisia asialla. Ja niitähän siellä onkin. Nimittäin itse Oldfieldin Mike soitteleepi Pekan kanssa.

Levy sisältää kuusi taidokkaasti sävellettyä progerock-kappaletta. Soitinkirjo on laaja kuin kebab-pizzerian ruokalista. On monenlaista kilkutinta ja mankelia. Tästä huolimatta kappaleissa ei ole päällekkäinbookkauksen ongelmaa. Harvoin mikään soitin astuu toisen varpaille, vaan sulassa sovussa vieretysten tai perätysten kuljetaan. Aina ei tarvitse kikkailla kertoakseen että osaa.

”Päähenkilön basso lyö tiukasti, mutta ei ole ollenkaan valtiaana muiden soittimien joukossa.”

Fantasiaelementtejä Pekan levyt ovat aina sisältäneet, vaikkei hän ole itse tainnut kappaleiden nimiä keksiäkään. Myös kappalerakenteissa on jotain tarinallista. Mitään tarkoituksellisen vaikeaa ei ole, vaan osissa on sopivasti toistoa, jotta ne pysyvät muistissa.

Sävellykset ovat varmasti riittävän erilaisia, välttääkseen geneerisyyden tunnun edes omassa genressään. Päähenkilön basso lyö tiukasti, mutta ei ole ollenkaan valtiaana muiden soittimien joukossa.

Levyllä on vanhaksi teokseksi hyvät soundit ja miksaus on onnistunut mukavasti. Kuunnelkaa kuulokkeilla kahvikupposen ääressä.

PARHAAT HETKET
Vapour TrailsBassolinja jää päiväksi päähän soimaan

EI LÄHDE
Ei ole huono yksikään.

https://open.spotify.com/album/13jsiukSg8oNVBKACx3X3f

Musa-Tasting I: Nightwish – Endless Forms Most Beautiful

Team Ausculto järjesti lauantaina historian ensimmäisen Ausculton musa-tasting-tapahtuman. Illan teemana oli uusi Nightwish-albumi Endless Forms Most Beautiful. Sehän kuunneltiin läpi ja kirjailtiin jotain ylöskin. Historiankirjoihin nimensä saa jäsen P, joka oli ensimmäinen (ja ainut) ulkopuolinen kuuntelija.

Minkälaisen vastaanoton sai odotettu Nightwishin uutukainen, selviää tästä!

SHUDDER BEFORE THE BEAUTIFUL (8/10)

P: Kova alku täytyy sanoa. Aluksi hiukan haittas kun tietää Hahdon olevan rummuis, että miksi tulee niin peruskamaa… Sellainen aika turvallinen tausta. Lopun laulurevittely toimi ihan hyvin, olisin ehkä kaivannut enemmänkin.

T: Oon samaa mieltä, ehkä vähän turhan pitkä noin mätkebiisiksi…

A: Meitsikin kirjoitteli ylös ihan, että eihän tästä edes huomaa rumpalin olevan eri kuin aiemmin.

T: Se on toisaalta vähän harmi. Siinä voisi olla dynamiikkaa enemmän, mut ovathan noi jousisoundit sinnepäin.

A: Semmoinen tuttu vaikutelma tästä tuli. Se lopun hiljainen kertsiin lähtökin on NW:lta jonkun kerran kuultu aiemmin. Empun soolosoundista tykkäsin!

P: Mua on ehkä aina häirinnyt Empun soitanta… Se ei ole mitään loistavaa mutta se aina yllättää. Vähän sellainen ristiriitainen tyyli.

T: mut minusta vähän parempi kuin odotin. 8-.

P: Mut hyvä alotusbiisi… Ehkä tämä menee 8 paikkeille. Jouset oli aika tuttua…


WEAK FANTASY (8/10)

P: Rummut ei enää häirinnyt.

T: Hyvä kertosäe, tykkäsin enemmän kuin ekasta. Riittävän ”pahaa” mulle.

P: Samoin, parempi ku eka. Ainut ärsyttävä oli nuo kuorosoundit.

A: Meitsillehän tämä junnasi ehkä ihan hitusen liikaa

T: Yks mikä mua on aina NW:ssä ärsyttänyt on kitarasoundit. Ne on nössöt ja ne riffit on vähän mielikuvituksettomia takata-takkata-takata-takkata. Mut kappaleena liian pitkä. Taas olis minuutin voinut jättää pois. Se akustinen kielisoitin oli kyllä hauska. 8+.

A: Aika rasittava just tuo alavire, millä Emppu soittelee aika usein. Muistaakseni Dark Passion Playlla otti korviin enemmänkin.

A: Kirjoitin tästä ylös, että ”siinä kohtaa missä ”normaali” poprock-biisi alkaisi toistaa kertsiä tuli tässä vielä pari uutta osiota”.

P: No juu, ehkä minsa pois ni hyvä. Floorin laulu toimi täs hyvin ja nyt oli pikkaisen revittelyä. Folkkitouhu toimi vallan mainiosti. Folkki ja synakuoro eivät toimi yhteen. 8,5.

ELAN (5/10)

P:  No… olihan siinä joitakin hyviä parin sekunnin pätkiä. Pari nättiä siirtymää. En pitänyt… Vois toimia kokonaan folkkityylisenä.

A: Tämä nyt on aika radiokamaa. Tuota introa (Nemo/Amaranth all over again?) ja outroa ei siinä taida olla, minusta ne kuulostivat ihan kivoilta. Tämä on vähän niin kuin se Holopaisen Lohtu-biisi: varmaan voisi suoltaa näitä sarjatuotantona. Mietin tuota folk-juttua itsekin: Nemoahan vetivät silloin edellisen kiertueen alussa hidastettuna ja tunnelmointiversiona, tämä toimisi semmoisena.

T: paskaa. tämä biisi oli paskaa, niin tylsää kuin voi olla, ihan kurkkua alko kuivaamaan. Mut meksikolaiset goottitytöt tykkää. 5.

YOURS IS AN EMPTY HOLE (7/10)

P: Intro kuulosti ihan Korgin synalta, sellaiselta valmiiksi editoidulta jutulta kun painat koskettimen pohjaan, niin tulee tämä valmiina tehdasasetuksena…. Mutta sitten lähti ihan kivasti. Tämä oli musta ihanan sekava biisi, tunnelmaltaan siis. Aika lailla kakkosen tasolle. Mutta liian pitkä… Ois saanut loppua siihen edelliseen karjuntaan.

T: Indiana Jones-alku… Muutenkin oli vanhaa Rhapsodya kitarariffissä, mutta kun sen soundi on niin paska. Miks sillä Empulla ei perkele ole parempi soundi? Seiska… vähän väkinäinen olo jäi.

A: Minusta tämä oli parempi kuin se kakkosbiisi. Tykkäsin meiningistä enemmän. Nimi ja ”kertsi” tyylikkään tylyjä.

OUR DECADES IN THE SUN (7/10)

P: Alun Haao-o Haao-o… ärsyttävä soundi. Miksei ollut vaikka ihan oikealla instrumentilla esim. sellolla? Mutta sitten lähti ihan hyvin taas… fiilistelyä.

T: todella ärsyttävä soundi, samaa mieltä. Oli liian pitkä, olis toiminut pariminuuttisena. Tässä taas olis voinut olla vähän enemmänkin sellasta kitaramaalailua

A: Pitkä kuin mikä taas. Paikka paikoin ihan hyvää fiilistelyä.

P: Just mietin et miksei tää nyt jumalauta voi loppua jo tähän… eikun vedetään loppu outroilua. Kitaroista pidin ja laulusta.

A: Tuli mieleen sama kuin jossain aiemmissa: häiritseekö teitä nuo sanoitukset? Just nuo ”pilgrim” ja ”bloowing meadow” yms, jotka tuntuu että on tekstitetty suomeksi ja sitten käännetty suoraan enkkuun?

P: Mua ei ainakaan täs häirinnyt noi sanat. Mut meadow… vähä kyl trööt. Se kuuluu jotenkin huutaa tai öristä. 7,5.

A: Nuo jousivälikkeet alkaa puuduttamaan jo nyt.

T: vieläkin odotan Floorin revitystä, kunnon revitystä. 6,5.

MY WAIDEN (6/10)

T: Ihan joo… nyt se folk-juttu oli ihan ok, mut sävellyksenä ei kuitenkaan ääretön.

A: Intro oli ihan kuin siitä Jonsu-biisistä, oliko se Last of the Wilds vai mikä? Tämäkin tuntui venytetyltä, nuo väliosat jousineen ja huiluineen menettää merkityksensä kun niitä tietää jo odottaa tulevaksi.

P: Folk toimi juu, mut liian pitkä ja unohdin jo koko biisin… täytebiisi? Koko biisi olis voinut alkaa tuolla lopulla.

T: Jos tää oli täytebiisi niin miksi, kun levy on muutenkin pitkä kun keskikokosen perheen kauppalista? Jos totta puhutaan, niin tästä olis voinut ottaa vaan sen folk-kohdan ja laittaa jonkin muun biisin yhdeksi kohdaksi. Ei kovin unohtumatonta. 6 tylsyydestä.

P: Mut näistä sanoista mä en oikein saa mitään selkoa, enkä otetta… Ne eivät oikein kerro mitään… blaa blaa ja ylemmäs vaan. 5.

A: ”Manna” on muuten aika hyvää metallirock-sanastoa. Tämä oli tylsä.

ENDLESS FORMS MOST BEAUTIFUL (7/10)

T: Aikamoista euroviisuhumppaa. Kuunnelkaa nyt noita kerron taustalla olevia sointuja.

P: Rammstain + Lordi + 80-luku.

A: Mainiosti tiivistetty.

P: Väliosa toimi mielestäni erittäin hyvin. Siinä oli jotain 80-lukua… ehkä sipaus Helloweeniä?

T: Se oli ihan hyvä, mut vieläkin vois sanoa, että pikkusen liian pitkä. Olisko niin, että sanoja on niin paljon, että biisit on pitänyt venyttää että tarina mahtuu? Annan 7.

A: Olihan tässä yritystä. Mutta samanlaista mössöä kuitenkin kuin edelläkin. Tämä ei niin pahasti ollut liian pitkä minusta. Vähän vain. Seiskan huiteissa.

EDEMA RUH (6/10)

P: (Biisin vielä soidessa) Btw. Lordi – Would you love the monster man…

T: Onks Risto Asikainen päässyt tekee TikTak-biisin Nightwishille? Todella ohut kitarasoundi siellä lopun soolossa. Miksi? Lopussa tuli eka kertaa hyvä kitaraliidi. Onhan tämäkin sävellys sitten lopulta sellainen Idols-voittajabiisi, joka soi viikon radiossa. ei vaan maistu. Niin keskitempoa, että… Ja sit kun biisi vois loppua, niin tulee se pakollinen pillipiiparihilipatihippan-kohta… 6.

P: Tämä on todennäköisesti se festareiden korvamato! Voip olla, että lopetus-biisi ennen väliaikaa.

A: Just näin. Nyt teksti oli minusta yksinkertaisuudessaan ihan ookoo. Sävellyksellisesti tylsähkö.

P: Mikä on Edema Ruh?

T: Joku hobitin nimi varmaan…

A: Semmoinen kansa, jolla ei ollut omaa maata tms. joissain tarinoissa.

ALPENGLOW (7/10)

A: Vähän semmoista ”käsijarru päällä”-matskua. Varsinkin Floorin laulaminen. Samaa tuotantolinjaa kuin Elan ja sitten ne pari muuta pikkuisen kepoisempaa. No joo. Ei tämä ihan toivoton ollut.

P: Ti-tu-ti-tu-titi-tu-tititi… ja sen jälkeen mentiinkin Gamma Rayn maailmoihin. Lopussa Floor lauloi muutaman jutun hienosti. Leikitteli ja pudotteli säveliä paremmin kuin PMMP:n Mira ja Paula ois joskus halunneet. Vähän kyllä sellanen rallatusbiisi.

T: The Rock. Minusta sitä oli tässä paljon. Tässä on jotain Wishmasterin peruja.  Elvenpath, vai onko se jopa ekalta levyltä? Seiska. turvallista laputusta.

A: Kyllähän Holopainen osaa tehdä noita Zimmer-mallisia juttuja paikka paikoin aika hyvin.

P: Totta, tavoitan kanssa sen lentokoneen lentävän saaren yli ja Cage istuu hiessään. 6,5. Gamma Ray on parempi.

THE EYES OF SHARBAT GULA (2/10)

P: …ei jaksais… (Biisi oli soinut vasta minuutin.)

T: Onkohan tämä sävellys kovin tarpeellinen tälle levylle? Ihan siisti pätkähän tämä olis jos minä olisin tän tehnyt, mutta onko tämä nyt kovin erikoinen. Holopaisen tasoiselta tällaista pitää tulla helposti pari levyllistä. Eikä tämä ole sitten kuitenkaan niin kuin elokuvamusiikkina esim. tuon Tiersenin tasolla, joka oli Auscultossa just. Ei tuo minua minnekään tunnelmaltaan vie kovin vahvasti. Tai ehkä sellaiseen vähän tekopirteään harrypotter-maisemaan. Annan kuitenkin 4.

P: Ei vaan jaksa… vaatii sen vehreän nummen eli elokuvan. Ei vaan jaksa… 1. En halua enempää tästä keskustella.

THE GREATEST SHOW ON EARTH (7/10)

T: Minä oon näistä metallisinfonioista kaikista vähän samaa mieltä. Ne ovat harvoin kovin hyviä sävellyksiä. Mihin ne oikeastaan sopii? Mihin tarkoitukseen?

P: En minäkään oikein ole sitä ymmärtänyt… Kai se joku halu olla joku tärkeä on…? Tässä oli vähän sellaista Jurassic Park– ja Avaruusseikkailu 2001-tyyliä. Soittavat keikalla ehkä kerran tämän.

T: Kuulostaa automaatti-arpeggiolta tuo alun jousihässäkkä. Mutta onhan iskuissa voimaa. Tehty pyroja varten. Ja eihän kukaan nyt oikeasti laita noita Mozart-juttuja enää mihinkään väliin?!? Tai siis Stratovariuksestahan siellä oli pätkä. Olisko Black Diamondia?

T: Ei tämä täysin kehno ollut, mutta taas tullaan siihen peruskysymykseen: Miksi näin pitkä? Hyviä pätkiä, paljon täytettä. Sit noi puhepätkätkin on niin ysäriä kuin olla ja voi. Sanokaas yks power metal-bändi, jolla ei ole tällaista puhekohtaa. Strato, Sonata, Rhapsody, Blind Guardian, Nightwish jo ennemminkin sata kertaa… Ei vaan lähde… semmoinen 6-7.

P: Koskahan Holopainen tekee punk-levyn? Sitä odotellessa… ois ainakin biisien kestot passeleita. Olihan toi ok, mut liian pitkä… Aika irrallinen muusta levystä… 6.

A: Ei mulle jäänyt tästä käteen paljon mitään muuta kuin ainoana sellainen olo, että voi kuunnella uudestaan kyllä.

YHTEENVETO LEVYSTÄ

A: Aika kulmaton möhkäle ja liian pitkiä biisejä. Lievä pettymys kyllä tämä levy. Odotin enempi kuitenkin. Ehkä ottaa aikansa. Imaginaerumin eka kuuntelu oli kokemuksena säväyttävämpi, mutta kului puhki. Floor on hyvä. Ja Hahto kuulosti ihan Nevalaiselta.

T: Tää on sellainen jättisipsipussi. ”Nyt mukana +30% samaa tyhjää energiaa”. Toivottavasti Floor ja Hahto vetävät sitten livenä tajun pois ihmisiltä, nyt niistä ei jäänyt käteen paljon mitään. Minusta tämä oli parempi kuin odotin. Luulen, että en kuitenkaan enää kuuntele.

P: Minun mielestäni taas paljon parempi kuin odotin. Floor tuo hyvän lisän tähän, saatan joskus kuunnella taustamusana.

A: Ei kyllä herättänyt intohimoa lähteä keikalle, vaikka kämpiltä Laululavalle olisi alle kilometri. Jotenkin alkaa olla vaikutelma, että Nightwishin eväät noilla tempuilla alkaa olla syöty. Siis orkestereilla ja niillä jousisovituksilla ja hiljaisilla kertseillä yms. tehokeinoilla, jotka alkavat jo albumiympäristössäkin toistaa itseään… Jos riisuisi bändiä, niin olisi pakko säveltää paremmin. Ihan perusjuttuja! Nyt biisien tasapaksuus peittyy massan alle… Minusta se Empun kitarasoundi ja -soolot on vähän kuin jäänne jostain vanhasta Nightwishistä. Ympärille on tullut kaikkea muuta, mutta ne säilyvät levystä toiseen samana.

T: Se on huono, kun ne kitarasoundit on niin kämäset noihin hifisoundeihin verrattuna. Mut onko tollaseen eeppisyyteen mikään hyvä sähkökitarasoundi? Se pitäs ehkä päinvastoin olla puhtaampi kuin särömpi. Joku just semmoinen Marzi, vähän jopa räkänen.

P: Sähkökitaroiden ja jousien yhteensovittaminen on aika haasteellista soundien puolesta, harvemmin ne onnistuvat. Sitten kun NW on jo aika lailla orkestraatiobändi, niin haaste on valmis. Rankat jutut pystyis soittamaan särotetyllä sellolla orkestraation kanssa melkein paremmin. Cleanit ja selkeet kitarat ja yberhifi-äänimaailmallinen soolosoundi toimii parhaiten.

T: Nightwishin pitäs mennä enemmän mätöksi, edes välillä. Tai sit enemmän folkiksi.

P: NW:n pitäis tehdä samanlainen levy mitä Opeth teki aikoinaan Deliverancella ja Damnationilla. Folk ja vastakkaisesti hiton raskas, jossa Floorin molemmat puolet pääsis esille. Siinä pystyis sovittamaan hyvin muusikoiden monipuolisuuden.

T: Se vois tosiaan toimia. Sellainen ”dark and bad” ja sit sellanen ”hobitti”. Siellä olis Marcoo ja Hahtoo siihen pahempaan paahtoon.

A: Oikeasti aika kova idea.

T: Soitetaan Tuomakselle: ”kuule kun me kuunneltiin kerran tää levy ja…”

_____________________________________________________________

Nightwishin uutukainen siis todettiin ylipitkäksi, vähän yksitotiseksi, mutta hiukan odotettua paremmaksi albumiksi. Arvosana pyörähtelee nopealla laskulla sinne 6,5/10. Seuraavalla levyllä on pakko muuttaa suuntaa. Toivottavasti.

Tällaista saatiin aikaan ensimmäisessä kuuntelussa. Aikaa meni parisen tuntia ja homma toimi mukavasti. Katsotaan sitten mitä seuraavaksi kuunnellaan, mutta kuuntelijoiden mielestä formaatti oli erityisen viihdyttävä.

Toomio’s TOP100: 78. Sara – KromiToomion TOP100: 78. Sara – Kromi

Producer: Ari Laurila, Sara
Recorded: 2001
Published: 2002
Label: Kråklund Rekords

At first I hated Sara. It was a little pretentious band from Kaskinen. Attempted to manage with Finnish lyrics that sound like English. Poof.

Then I heard Saattue, and I liked it. So I found Kromi. Saattue sounds funny with its millennium-sounds, but Kromi has withstood the time well.

”Much has taken from Tool, little from Deftones, but most of it sounds themselves.”

The musical style is wandering gloominess betwixt of undefined metal and alternative rock. Much has taken from Tool, little from Deftones, but most of it sounds themselves. Finnish alternative metal. The riffs and vocal melodies are very far from conventional, and especially the usual Finnish.

There are bands that can say which kind names of the songs suits them the names of the songs. This album track list you can see that often they move in the cold and lifeless city neighborhoods.

The guitars are played with a heavy buzz. Vocalist Jorma Korhonen was an artist with a capital A, before changed his name to Joa. Okay, he’s still very cool artist.

This can listen in the cold temperatures on the way to Seinäjoki.

THE BEST MOMENTS
KSK Awesome description of the time when early adult start to get their own opinion, to look at the world outside.

NOT SO BRILLIANT
Pintathe melody is so difficult, it didn’tt really take you anywhere.

https://open.spotify.com/album/5BjQE4XkXFUvaIAmAsFO8GTuottaja: Ari Laurila, Sara
Nauhoitettu: 2001
Julkaistu: 2002
Levy-yhtiö: Kråklund Rekords

Alunperin inhosin Saraa. Se oli hiukan teennäinen bändi Kaskisista. Koittivat keksiä suomalaisia sanoituksia, jotka kuulostavat englannilta. Pöh.

Sitten kuulin Saattueen, tykästyin ja sitä kautta sotkeuduin Kromiin. Saattue kuulostaa nykyään millenium-soundeissaan huvittavalta, mutta Kromi on kestänyt aikaa hyvin.

”Paljon on Toolia, vähän Deftonesia, mutta eniten se kuulostaa itseltään.”

Musiikkityyli on määrittelemätöntä metallin ja vaihtoehtorockin välimailla harhailevaa synkistelyä. Paljon on Toolia, vähän Deftonesia, mutta eniten se kuulostaa itseltään.  Suomalaiselta vaihtoehtometallilta. Riffit ja laulumelodiat ovat hyvin kaukana tavanomaisista ja varsinkin tavanomaisista suomalaisista. Kromia ei varmaankaan ole liiemmin mietitty. Kaikki vain on. Todella hienoja sovituksellisia oivalluksia levyllä silti on. Esim. Kooman jousisovitukset.

On bändejä, joista voi sanoa millaiset biisien nimet heille sopii. Tämän levyn kappalelistasta voi nähdä, että usein liikutaan kylmissä ja elottomissa kaupunkilähiöissä.

”Ruosteen ruman peiton,
Illan viileän verhot,
Kaiken alta hohtaa kromi”
– Kromisade

Kitarasoundi on aikalaistensa tapaan raskasta surinaa. Soundit muutenkin. Silti on todella hienoja sovituksellisia oivalluksia levyllä silti on. Esim. Kooman jousisovitukset. Jorma Korhonen oli taiteilija isolla T:llä ennenkuin muutti nimensä Joaksi. Okei, on sitä vieläkin. Jorma vain soi paremmin.

Tätä voi kuunnella pakkassäässä matkalla Seinäjoelle.

PARHAAT HETKET
KSK Mahtava varhaisaikuisen kuvaus siitä, kun tavallaan alkaa omasta mielestään katselemaan maailmaa ulkopuolelta.

EI LÄHDE
Pintamelodia on niin vaikea, se ei oikein vie minnekään.

https://open.spotify.com/album/5BjQE4XkXFUvaIAmAsFO8G

Toomio’s TOP100: 84. Anssi Tikanmäki – Maisemakuvia SuomestaToomion TOP100: 84. Anssi Tikanmäki – Maisemakuvia Suomesta

Producer: Pekka Aarnio
Published: 30.11.1981
Label: Johanna Kustannus

The album will soon be reaching the old Finnish gold record limit (25, 000). It is very close to be the most sold Finnish instrumental record.

My brother-in-law recommended to listen to this album. Sure, I was heard Anssi Tikanmäki name on several occasions, but his solo production was not familiar.

The album is meant to describe the Finnish landscapes by music. That is managed very well. Even the cover art is something so Finnish, that I can’t ask for more. The songs are named so, that approximately all Finns have some kind of picture the places they describe.  In booklet can be found in a small text of each song. Those texts are also available on the Tikanmäki’s homepage.

”The album is played by the Finnish top musicians.”

Lapin Tunturit – The rugged and grandiose spirit of hiking, Savolainen Metsä – Exuberant, even folk-inspired rhythm. If you want somehow describe the Ostrobothnia by sounds, the aswer is Aamu Lakeuksilla. The song smells like a muddy spring and the flooded fields.

The album is played by the Finnish top musicians. For example, Peter Lerche guitar is so unique that few people on style gets close. The compositions are similar to Pekka Pohjola’s works and some wonder that the man is not included the album’s cast.

If anyone would miss our homeland description by the soundtrack, I would give this album. Although the sounds is a little 80’s, are the feelings as my own childhood. Fine piece of work, which would played when traveling through Finland.

THE BEST MOMENTS
Lapin Tunturit Like wandering through a rugged mountain scenery.
Aamu LakeuksillaSomething great and something sad, such always when talking about the Ostrobothnia.

NOT SO BRILLIANT
Everything is brilliant.

http://open.spotify.com/album/526aRFO5ojkeqb9yJaWoCFTuottaja: Pekka Aarnio
Julkaistu: 30.11.1981
Levy-yhtiö: Johanna Kustannus

Levy on pian saavuttamassa Suomen vanhan kultalevyrajan (25 000). Se on hyvinkin lähelle kautta aikojen myydyin suomalainen instrumentaalilevy.

Levyn tuli kuunteluun siskonmiehen suosituksesta. Toki Anssi Tikanmäki nimenä oli kuultu useaan otteeseen, mutta eipä sitä miehen soolotuotantoon ollut törmännyt missään.

Levyllä on ollut tarkoitus musiikin keinoin kuvata suomalaisia maisemia. _Siinä on mielestäni onnistuttu todella hyvin. Jopa kansitaiteessa on jotain hyvin perisuomalaista, vaikkei se mikään taiteen helmi muuten olekaan. Kappaleet on nimetty siten, että suunnilleen kaikilla suomalaisilla on jonkinlainen kuva paikoista, joista ne kertovat. Kansiteksteistä löytyy pieni teksti jokaisesta kappaleesta. Nuo tekstit ovat luettavissa myös Tikanmäen omilla sivuilla.

”Levyllä soittavat muusikot ovat silloista, ja osa nykyistäkin, Suomen kärkikastia.”

Lapin tunturit – jylhää ja mahtipontista vaellushenkeä, Savolainen metsä – vallatonta, jopa folk-henkistä poljentoa. Jos taas Pohjanmaata haluaa jotenkin äänellisesti kuvata, niin Aamu Lakeuksilla onnistuu siinä sen verran komeasti, että se voisi hyvin olla Häjyt-elokuvan tunnussävelenä. Kappale tuoksuu mutaisilta kevätpelloilta ja tulvivilta jokiuomilta.

Levyllä soittavat muusikot ovat silloista, ja osa nykyistäkin, Suomen kärkikastia. Erityisesti Peter Lerchen kitara soi niin omaleimaisesti, että tyylikkyydessä harva pääsee lähelle. Sävellykset ovat samankaltaisia kuin Pekka Pohjolan teokset, ja jonkin verran ihmettelen sitä, että mies ei soittajakaartiin kuulu. Tällaisiin tunnelmankuvauksiin ei ole Suomen maalta moni päässyt. Ehkä Magyar Posse lähimmäksi.

Jos joku kaipaisi kotimaamme kuvausta soundtrackina, antaisin melko varmasti tämän levyn. Vaikka soundeissa on hiukan 80-lukua, ovat tunnelmat kuin omasta lapsuudestani. Hieno teos, jonka kuuluisi soida Suomen läpi matkustettaessa.

PARHAAT HETKET
Lapin Tunturit Kuin vaeltamassa jylhässä tunturimaisemassa olisi.
Aamu LakeuksillaJotain hienoa ja jotain surullista, kuten Pohjanmaasta puhuttaessa aina.

EI LÄHDE
Kyllä lähtee. Kaikki.

http://open.spotify.com/album/526aRFO5ojkeqb9yJaWoCF