Bruce Springsteen – TOP56-biisit: 15 – The Ghost of Tom Joad

Albumilta The Ghost of Tom Joad (1995) / High Hopes (2014).

The Ghost of Tom Joad on kuultu paitsi akustisena versiona nimeään kantavalla albumilla vuonna 1995, myös Tom Morellon kanssa soitettuna sähköisenä ja huomattavasti raskaampana taltiointina vuoden 2014 High Hopes-levyllä. Vaatii melkoista laulunkirjoitustaitoa, että samoista elementeistä voi koota kaksi täysin erilaista, mutta silti vahvasti omilla jaloillaan seisovaa teosta.

Alkuperäinen versio on tunnelmallinen nuotiolaulu, jossa huuliharppu on merkittävässä roolissa ja Springsteen laulaa kepeästi. Kuten muullakin TGOTJ-levyllä, myös tässä teksti on kaiken ydin. Muutamalla soinnulla ja tämän kappaleen tunnusmerkinomaisella käväisyllä 3/4-tahtilajissa luodaan tunnistettava tausta. On erityisen toimivaa kuinka aina huuliharpun tullessa mukaan poiketaan VI-tason sointuun, eli tässä tapauksessa H-mollista G-duuriin. Vuosimallin 1995 versiossa on jotain hyvin syksyistä ja se maalaa erilaisen maiseman kuin sittemmin julkaistu, kovakätisempi versio.

High Hopes-sovituksessa mukaan astuu merkittävään rooliin Tom Morello. Morellon yhtye Rage Against the Machine oli coveroinut The Ghost of Tom Joadin vuonna 1997 runnoen koko sävellyksen 4/4-tahtilajiin. Springsteen oli kuullut version ja kutsui Morellon soittamaan biisin Anaheimin Honda Centeriin vuonna 2008. Morellon kertomuksen mukaan hän oli tullut soundcheckiin harjoittelemaan kappaletta, jonka hän oli harjoitellut alkuperäisessä sävellajissa (eli H-mollissa), mutta Springsteen ja ESB olivat kertoneet, että päädyimme soittamaan tämän uuden version E-mollista. Morello oli säikähtänyt ja sanonut, ettei se kyllä onnistu sillä hän oli opetellut kappaleen eri sävellajista. Bruce oli laittanut kätensä Morellon olalle ja sanonut: “You can do it”. Lopputulos on taltioitu Wrecking Ball-singlen B-puolelle ja lopulta studiossa High Hopesille saakka.

Sähköisessä versiossa tempo on hitaampi ja säröisät kitarat hallitsevat soitinmaisemaa. Soitanto on kovempaa ja teksti iskee entistä rajummin vasten kuulijan kasvoja varsinkin, kun jännite rakennetaan ensin hiljaisella säkeistöllä ja kertosäkeellä, joita säestää lähinnä Springsteenin oma Esquire/Telecaster-kitara. Harvassa ovat ne Springsteen-biisit, joissa on näin synkeä soiton sävy. Koko ESB osoittaa myös melkoista tyylitajua muovatessaan soittoaan raisummaksi.

Musiikillisesti The Ghost of Tom Joadin merkkihetkeksi nousevat kitarasoolot, joita kuullaan kaksi: ensimmäinen toisen kertosäkeen jälkeen ja toinen loppusoittona. Ensimmäisessä vuorottelevat melodisemmin Morello ja Springsteen, mutta jälkimmäinen päästää Morellon yksin valokeilaan. Oktaaveissa hypähtelevät likit, skrätsäykset sekä ennenkaikkea Whammy-pedaalin käyttö ovat todella tunnistettavia elementtejä mutta onnistuvat ihmeellisesti syöksemään koko biisin vielä askeleen lähtökohtiaan pidemmälle. Hienoa, herra Morello!

Innoituksena The Ghost of Tom Joadille oli paitsi Woody Guthrien kappale “The Ballad of Tom Joad”, myös John Steinbeckin Vihan hedelmät-nimellä tunnettu “Grapes of Wrath”, jonka päähenkilö on tuo nimenomainen herra Tom Joad. Niinpä myös tämän biisin teksti on kuin elokuva: välttämättä musiikkia ei edes tarvittaisi. Miehet kävelevät junarataa pitkin jonnekin, mistä ei ole paluuta viettäen yönsä sillan alla nuotion ääressä. “New world order”, uusi maailmanjärjestys, viittaa ajallisesti kylmän sodan jälkeiseen aikaan eli 80-90-lukujen taitteesta eteenpäin. “No home, no job, no peace, no rest” kertoo, että vaikeaa on.

Tom Joad on hahmo, joka taistelee pienemmän ihmisen paremman elämän puolesta. Hienoa sanankäyttöä sisältävä rivi “Waitin’ for when the last shall be first and the first shall be last” on toisen säkeistön kohokohta, kun taas säkeistön loppuosa kivetyksellä nukkumisineen kuvaa hyvin heitä, jotka elävät kovia aikoja.

Viimeinen säkeistö on suorinta viittausta Grapes of Wrathiin. Kokonaisuudessaan se nivoo biisin yhteen komealla tavalla, jonka kruunaa Morellon soolo. Se selittää myös pohjimmiltaan, kuka Tom Joad on: aina kun joku kokee väkivaltaa ja asunnottomuutta tai näkee nälkää tai muuta kurjuutta, ylipäätään vastoinkäymisiä, Tom Joadin henki on paikalla taistelemassa heidän puolestaan ja heidän kanssaan.

The Ghost of Tom Joadin taika on sen tekstillisessä ja musiikillisessa ytimessä. Se on pohjimmiltaan niin hyvin tehty biisi, että sen voi esittää molemmilla studiossa kokeilluilla tavoilla, nuotiolauluna tai raskaampipoljentoisena rockina, eikä sen tehokkuus kalpene yhtään. Toisena päivänä toinen versio toimii paremmin, jonain muuna toinen. Monesti tällaisessa tapauksessa uusioversion julkaisemista joutuu puolustelemaan keksityin perustein, mutta TGOTJ:in kohdalla siihen ei ole tarvetta.

Men walkin’ ‘long the railroad tracks
Goin’ someplace, there’s no goin’ back
Highway Patrol choppers comin’ up over the ridge
Hot soup on a campfire under the bridge
Shelter line stretchin’ ‘round the corner
Welcome to the new world order
Families sleepin’ in their cars in the southwest
No home, no job, no peace, no rest

Well the highway is alive tonight
But nobody’s kiddin’ nobody about where it goes
I’m sittin’ down here in the campfire light
Searchin’ for the ghost of Tom Joad

He pulls a prayer book out of his sleepin’ bag
Preacher lights up a butt and takes a drag
Waitin’ for when the last shall be first and the first shall be last
In a cardboard box ‘neath the underpass
You got a one way ticket to the promised land
You got a hole in your belly and a gun in your hand
Sleeping on a pillow of solid rock
Bathin’ in the city’s aqueduct

The highway is alive tonight
But where it’s headed everybody knows
I’m sittin’ down here in the campfire light
Waitin’ on the ghost of Tom Joad

Now Tom said, “Mom, wherever there’s a cop beatin’ a guy
Wherever a hungry new born baby cries
Where there’s a fight ‘gainst the blood and hatred in the air
Look for me mom I’ll be there.
Wherever somebody’s fightin’ for a place to stand
Or a decent job or a helpin’ hand.
Wherever somebody’s strugglin’ to be free,
Look in their eyes ma you’ll see me.”

Well the highway is alive tonight
Where it’s headed everybody knows
I’m sittin’ down here in the campfire light
With the ghost of old Tom Joad

Well the highway is alive tonight
But nobody’s kiddin’ nobody about where it goes
I’m sittin’ down here in the campfire light
With the ghost of old Tom Joad

With the ghost of old Tom Joad
With the ghost of old Tom Joad

https://www.youtube.com/watch?v=a2XQFQJGq2c

https://www.youtube.com/watch?v=FhZF6tldTAw

https://www.youtube.com/watch?v=n-mq0uJ7rlM

Bruce Springsteen – TOP56-biisit: 31 – American Skin (41 Shots)

Albumilta High Hopes (2014).

American Skin (41 Shots) sai studioversionsa vasta vuonna 2014, vaikka biisi itsessään oli tuttu keikoilta jo 90-luvun lopulta saakka. Levyversio on toki silotellumpi ja huolitellumpi kuten olettaa sopii, mutta lisänä on myös toinen elementti jota ei aikaisemmin oltu kuultu: Tom Morellon kitara.

Laulu kertoo yhteiskunnan menosta yhden traagisen tositapahtuman avulla. Helmikuun 4. päivänä 1999 22-vuotias guinealaistaustainen maahanmuuttaja Amadou Diallo sai surmansa New Yorkissa, kun neljä poliisia ampuvat 41 laukausta (joista 19 osui Dialloon) tämän asunnon ulkopuolella Bronxissa. Diallo oli aseeton. Poliisien mukaan hän täsmäsi erään etsityn sarjaraiskaajan tuntomerkkeihin ja kun poliisit pyysivät häntä pysähtymään ja ottamaan kätensä esille, tämä ryhtyi kaivamaan taskustaan lompakkoa jota poliisit luulivat aseeksi.

Springsteen reagoi nopeasti: laulu kuultiin jo Reunion-kiertueella kesäkuussa 2000. Kun Bruce bändeineen esitti biisin Madison Square Gardenissa, New Yorkissa, paikalliset poliisivoimat ryhtyivät boikotoimaan keikkoja. Sittemmin American Skin (41 Shots) on kuultu silloin tällöin, mutta aina yhtenä keikkojen emotionaalisista huippukohdista. Laulu koki renessanssin vuonna 2012, kun George Zimmerman ampui aseettoman 17-vuotiaan Trayvon Martinin Floridassa.

Biisi alkaa kuin Twin Peaksista karanneine syntetisaattorilinjoineen ja toistaen liki painajaismaisesti ainoastaan ”41 shots”. Säkeistössä käytetty ”bloody river” on yksinkertaisuudessaan monisävytteinen sanapari: ”bloody” kun on sana, jonka voi ottaa kirjaimellisesti ”verisenä” tai sitten kovemman luokan voimasanana. Viimeiset kolme riviä vievät suoraan tapahtumapaikalle, uhrin viereen, ennen kuin kaikki on mennyttä. B-osa kuvaa epävarmuutta poliisien näkökulmasta tapahtumahetkellä: mitä siellä taskussa on? Ja vaikkei olisikaan mitään, silti saatetaan vetää liipaisimesta. ”You can get killed just for living / in your American skin”. Ja vaikkei olisi amerikkalainenkaan, silti niin voi käydä: nykypäivänä se on surullisen mahdollista.

41 shots….
and we’ll take that ride
’cross this bloody river
to the other side
41 shots… cut through the night
You’re kneeling over his body in the vestibule
Praying for his life

Is it a gun, is it a knife
Is it a wallet, this is your life
It ain’t no secret
It ain’t no secret
No secret my friend
You can get killed just for living
In your American skin

Kakkossäkeistö tuo näkökulmaksi sivustakatsojan, vanhemman, huolen. Elämä on kovaa ja sen mukaan on mentävä, vaikkei aina oikein osaisikaan. Ettei vain tekisi mitään, mikä saattaisi johtaa peruuttamattomaan. Koko säkeistö on riipaiseva.

41 shots
Lena gets her son ready for school
She says ”on these streets, Charles
You’ve got to understand the rules
If an officer stops you
Promise you’ll always be polite,
that you’ll never ever run away
Promise Mama you’ll keep your hands in sight”

Is it a gun, is it a knife
Is it a wallet, this is your life
It ain’t no secret
It ain’t no secret
No secret my friend
You can get killed just for living
In your American skin

Tom Morello soittaa tässä osuvan soolon, jossa hän ei päästä teknistä osaamista draamankaaren tielle. Kuten jossain fanifoorumilla todettiin, niin on oikeastaan aika yllättävää, että Morello pystyy tuomaan jo yli vuosikymmenen ajalta tuttuun biisiin uuden ulottuvuuden kitarasoolollaan!

Loppubiisi kierrättääkin aiemmin kuultuja osia kasvaen kuitenkin vaivihkaa askel askeleelta isommaksi kuin asianosaisten tunteet. Varsinkin keikoilla soitettu versio näyttää jopa bändiläisillä nostattavan tunteita pintaan. Hieno laulu, joka pitää kuunnella kokonaisuudessaan hyvällä laitteistolla, jotta nyanssit pääsevät kuuluviin.

https://www.youtube.com/watch?v=jGfV0gHETrA

https://www.youtube.com/watch?v=nghqjBwZTiE

Bruce Springsteen – TOP56-biisit: 48 – The Wall

Albumilta High Hopes (2014).

The Wall on viimeisimmän albumin materiaalia, mutta Springsteen on tiettävästi kirjoittanut laulun jo 90-luvun lopulla. Idean hän sai muusikkoystävältään Joe Grusheckylta ja varsinaisen tekstin innoittajana toimi Brucen ja vaimonsa Patti Scialfan vierailu Washingtonissa sijaitsevalla Vietnam Veterans Memorialilla. Kyseessä on 3 eekkerin kokoinen monumentti, johon on koottu Vietnamin sodassa  taistelleiden, menehtyneiden ja kadonneiden nimet.

Vierailu The Wallilla toi Brucen mieleen myös Walter Cichonin. Springsteen kertoo Cichonista näin High Hopes-levyn sisälehtisessä vapaasti suomennettuna:

Walter oli yksi mahtavista ensimmäisistä Jersey Shore-rokkareita johtaen yhdessä veljensä Rayn (joka oli yksi varhaisista kitaramentoreistani) kanssa yhtyettä nimeltä ”Motifs”. He olivat paikallinen rock-bändi joka oli koko ajan askeleen edellä kaikkia muita. He olivat raakoja, seksikkäitä ja kapinallisia: sankareita, jollaisiksi itse tahdoit tulla. Mutta he olivat myös sankareita joihin pystyi koskemaan, heille pystyi juttelemaan ja heiltä saattoi tiedustella musiikista. He olivat cooleja, mutta aina helposti lähestyttäviä ja samalla inspiraatio paitsi minulle myös monille muille nuorille muusikoille 1960-luvun keskeisessä New Jerseyssä.

Vaikka henkilöni ”The Wallissa” on laivastossa, Walter oli itseasiassa armeijassa, A-komppaniassa, 3. pataljoonassa, kahdeksannessa jalkaväessä. Hän oli ensimmäinen henkilö jonka vierellä seistessäni tunsin hänen huokuvan todellisen rock-tähden mystiikkaa.

Walter katosi taisteluissa Vietnamissa maaliskuussa 1968. Hän esiintyy edelleen jotakuinkin tasaisin väliajoin mielessäni: muistan tavan jolla hän seisoi, pukeutui ja piti tamburiinia sekä hänen arkisen viileytensä ja vapautensa. Hän oli mies, joka asenteellaan ilmaisi että ”voit uhmata kaikkea tätä, kaikkea mikä on olemassa, kaikkea mitä sinulle on opetettu, rakastamista ja pelkäämistä ja silti olla ookoo”. Hän oli valtava menetys meille, rakkailleen ja paikalliselle musiikkiskenelle. Kaipaan häntä yhä.

The Wall on kaunis laulu. Kuten ensimmäinen säkeistö kertoo, se on kuin kirje Brucelta Cichonille. Vanha ystävä vierailee The Wallilla, eikä kyyneleiltäkään vältytä. Muistoihin toveri on jäänyt iloisena läksiäisjuhlissaan. Viittaus Robert McNamaraan pohjaa siihen, että hän toimi Yhdysvaltain puolustusministerinä vuosina 1961-1968 eli juuri Vietnamin sodan aikaan. Hän sanoi olevansa pahoillaan että monille kävi niinkuin kävi: laulun kertojaa se ei tässä hirveästi lohduta.

Cigarettes and a bottle of beer this poem that I wrote for you
This black stone and these hard tears are all I got left now of you
I remember you in your Marine uniform laughin’, laughin’ at your ship out party
I read Robert McNamara says he’s sorry

Toinen säkeistö on suoraa muistelua. ”Billy” soitti paikallisessa bändissä, joka oli parasta mitä heidän ja kertojamme pieni kotikaupunki saattoi tarjota. Nyt sitä ei enää ole, vaan jäljelle ovat jääneet enää ne, jotka laittoivat miehet sotimaan. Enää ei ole sijaa anteeksiantamiselle, ei edes anteeksipyynnöille.

Your high boots and striped T-shirt, Billy you looked so bad
You and your rock-n-roll band you were best thing this shit town ever had
Now the men who put you here eat with their families in rich dining halls
And apology and forgiveness got no place here at all at the wall

Kolmossäkeistössä kertoja pyytää anteeksi ettei ole muistanut antaa aikaa toverilleen ja pohtii muistaisiko ”Billy” hänet jos näkisi hänet nyt. Hänen omat muistonsa ovat kirkkaita. Viimeisessä säkeistössä mukaan liittyy haikeasti maalaileva haitari. ”Dog tag” viittaa tunnuslevyyn, jolla asevoimat identifoivat kaatuneet. The Wall on anteeksiantamaton paikka.

I’m sorry I missed you last year, I couldn’t find no one to drive me
If your eyes could cut through that black stone, tell me would they recognize me
For the living time it must be served, the day goes on
Cigarettes and a bottle of beer, skin on black stone

On the ground dog tags and wreaths of flowers, with ribbons red as the blood
Red as the blood you spilled in the Central Highlands mud
Limousines rush down Pennsylvania Avenue rustling the leaves as they fall
Apology and forgiveness got no place here at all
Here at the wall

High Hopes-levyn materiaalilla Brucea säestävä muusikkojoukko vaihtelee biisi biisiltä. Tässä mukana ovat kuitenkin luottomiehet: itseasiassa urkujen takana (kuten lämpimästä soundista voi päätelläkin) on itse Danny Federici, joka menehtyi melanoomaan vuonna 2008. Itsessäni tämä herättää juuri siksi haikean lämpimän tunteen jokaisella kuuntelukerralla: vaikka osa klassisesta ESB-miehistöstä on jo poistunut suurempiin orkestereihin, niin taika on edelleen olemassa. Sovitus on riisuttu, itselleni tulee aina mielikuva, jossa bändi istuu ringissä soittaen harkittua, tyylikästä taustaa kauniille tarinalle.