Toomion TOP200-biisit: 195. Devin Townsend – Truth

Devinin omintakeisella kitarasoundilla ja sen jälkeen tarkoituksellisesti särähtävillä räjähdyksillä käyntiin lähtevä Truth on Devin Townsendin mielestä hänen paras kappaleensa. Varsinaista tarinankerrontaa siinä on kovin vähän, enemmänkin se on eeppinen teos, joka kritisoi muutamalla lauseella erilaisia maailman totuuksia.

Kun Physicist– ja Terria-albumeiden jälkeen ostin Infinityn, oli sen avaava Truth säväyttävä kokemus. Kappale esittelee tekijänsä vahvimman valttikortin – kerrosten rakentamisen. Niin jumalattoman iso äänivalli vyöryy tätä kuunnellessa kohti, että se on vaikea ottaa vastaan. Monesti vasta useamman kuuntelukerran jälkeen alkaa vaahtopäiden alta erotaa muitakin pinnanmuotoja.

Devin ilmoittautui debyyttisoolonsa jälkeen itse mielenterveyshoitolaan. Elämässä ei ollut ilon merkkejä. Hoitojakson päätyttyä hän oli mielestään valmis tekemään Infinity-albumin, josta olisi tuleva täydellinen. Myöhemmin, raitistuttuaan, hän on sanonut, että levyllä kuuluu LSD:n ja muiden psykedeelien vaikutus.

Devin itse hoitelee albumilla kaiken paitsi pari puhallinta ja rummut. Rumputyö kun on Devinin soundiin parhaiten istuvan Gene Hoglanin aikaansaannosta. Hoglanin soitossa on samanaikaisesti jämäkkyyttä ja rentoutta. Basarit tulevat juuri oikeisiin kohtiin.

Tämä tunnelma nivoutuu 2000-luvun alkuun, Alpinen automankkaan ja bändikavereiden kanssa ajeluun.

https://www.youtube.com/watch?v=1NMYtIUm6pc https://open.spotify.com/track/00yqhz0608ZC5ZoYgz4dOZ?si=u5he1q8vRcyF5ph5OK3S-g

TOOMION TOP100: 3. Devin Townsend – Physicist

Tuottaja: Devin Townsend
Julkaistu: 26.6.2000
Levy-yhtiö: HevyDevy

80. Japanissa. Samat soittajat kuin Strapping Young Ladissa.

Tämä albumi on ehkä suurin taitekohta minun musiikin kuuntelussa. Paljon se on vaikuttanut myös omaan soittotyyliin, vaikkei sitä mitenkään voi kosketinsoitinlevyksi kutsuakaan. Levyn ostin pelkästään erikoisen kansitaiteen takia. Progeilu oli silloin hyvin jees, joten luulin tätäkin kitaratilutteluksi. Sitä se ei ihan ollut. Kaikki oli muuttunut.

Levy mäjähtää käyntiin singermäisellä Namastella. Mitään sellaista en ollut kuullut. Toki Slayerit ja muut kohkaukset olivat tuttuja, mutta tämä oli muuta. Seuraavat kappaleet taotaan sellaista kyytiä sisään, että levyn päättävä Planet Rain kuulostaa hitaalta.

Energiaa ja raivoa on kannen alla niin, että osa pursuaa yli. Miksaus on outo. Devin Townsend itse ei sanojensa mukaan levystä tykkää juuri sen miksauksen takia. Itselleni se oli juuri se lamauttava asia. Muistan kun ensi kertaa otin CD:n kotelostaan ja työnsin soittimeen. Tarkoitus oli leppoisasti siivoilla huonetta teknisen kitarakikkailun lomassa. Siivosin huoneeni noin puolessa tunnissa. Sellainen energia soittimesta levisi.

Sävellykset ovat rautaa, tai tässä tapauksessa jotain sähkösinkittyä terästä. Toisena kuultavan Victimin alku on kohtuullisen jämäkkää tuuttausta. Miten lie Gene Hoglan pystyy paukuttamaan rumpuja sillä habituksella ja maiharit jalassa? Lopputuloksesta päätellen ilmeisen vaivattomasti, mutta ihmetellä sitä silti täytyy. Sanoituspuoli kertoo varmasti jostain muusta, mutta minulle se on täydellistä musiikkia juoksukisaan valmistautumiseen. Lähtöön kutsuvan pillin jälkeinen kahden minuutin jännitys tiivistyy lähes sietämättömäksi ennen kuin starttipistooli laukeaa.

Tällä levyllä termi ”äänivalli” on nimittäin hyvin lähellä konkretisoitua.

Material on hiukan positiivisempi perussävyltään. Sen mainiot torvet ovat juuri sitä ”jotain uutta”, mitä albumi musiikilliseen ajatusmaailmaani toi. Seuraavana tuleekin albumin huippukohtia eli Kingdom. Kai Devin itsekin Kingdomista jonkin verran tykkää, koska on sen uudelleen levyttänyt Epicloudille. Tämä alkuperäinen on vaan kovin paljon parempi versio. Tässä on enemmän hiomatonta särmää.

Kingdomissa on monta erinomaista yksityiskohtaa. Esimerkiksi sen raivokkaan säkeistön taustalla toimivat rummut. Kannattaa myös kuunnella 1.15 alkavan säkeistön välissä oleva pieni, mutta helvetin tärkeä isku kupuun. Tuotannollista nerokkuutta. Samalla kun lauletaan mahtipontiseen musiikkiin poikkeavasti, niin toimiihan se:

”OK, I know, I missed it
The point I mean, I missed it good
And if I could
Good God I would”

Viidentenä pauhaava Death osoittaa Devinin taidon laittaa todella äärimmäiseen biisiin hienosti sopiva, mutta silti kaunis kohta. Sävellyksessä on avustanut rumpali Hoglan, jolle biisin nimellä on muitakin merkityksiä. Mies kun on soittanut kahden levyn verran samoin nimetyssä ja kohtuullisen kovassa bändissä. Vaikka kappaleen sanat ovatkin moraalisesti epäilyttävät, on kappaleessa jotain hyvin aitoa. Kappaleen päälle mäiskitään puolentoista minuutin Devoid, jolla hämmentävyydestä huolimatta on täysin oikeutettu paikkansa albumilla.

Devinin mieletön äänenkäyttökapasiteetti tulee lähes parhaiten esiin The Complexissa, jonka ensimmäisen säkeistön aikana kuullaan kaikki mahdolliset tavat käyttää ääntä. Tässäkin kappaleessa rumpalimies Hoglan on mukana, jotenkin herrojen yhteistyö vain toimii pirun komeasti.

Irish Maiden ja Jupiter ovat vähän välipaloja, vaikka eivät huonoja olekaan. Varsinkin Jupiterissa on osoitus Devinin kyvystä säveltää tarttuvia melodioita. Kappaleen keskivaiheilla voi kuvitella laulajaksi Björkin ja siitä sitten hyvin sujuvasti siirrytään menevään ja rosoiseen rokkiin. Levyn viimeinen virallinen kappale Planet Rain viekin jo osittain tulevan Terrian maailmaan. Planet Rainista äiti sanoi, että sen tempo sopisi rivakkaan siivoamiseen.

Levystä huokuu stressi ja mitan täyteen tuleminen. Vaikka tekijä ei itse levystä perustakaan, on se minulle todellinen merkkipaalu. Progea voi olla ilman niplaamista. Moni tuohon asti kuuntelemani taidokkaasti soitettu musiikki oli hyvin erottelevaa. Tämä albumi antoi mahdollisuuden etsiä nyansseja tasaisemmastakin äänivallista. Ennen tätä tuli kuunneltua kaikkia soittimia erikseen. Tästä eteenpäin aina vain enemmän kokonaisuuden hahmottamiseen pyrkien. Se oli vapauttavaa. Tällä levyllä termi ”äänivalli” on nimittäin hyvin lähellä konkretisoitua.

Kuuntele missä vain, mutta eritoten autossa vaarallista ylinopeutta ajaen ja muuta liikennettä vaarantaen.

PARHAAT HETKET
Kingdom –
Antaa parhaan kuvan koko albumin keskiarvosta.
Death – Tässä on jotain. En tiedä mitä, mutta jotain.

EI LÄHDE
Nimenomaan lähtee.

https://open.spotify.com/album/1VJu4UCjfFLwCGAIjQK9Fa

TOOMION TOP100: 7. Devin Townsend – Terria

Tuottaja: Devin Townsend
Nauhoitettu: 2001
Julkaistu: 6.11.2001
Levy-yhtiö: HevyDevy Records, InsideOut Music

Devin Townsendin ”anteeksipyyntölevy” huonoa vastaanottoa saaneen Physicistin jälkeen.

Ostin ensimmäisen Devin Townsendini sattumalta. Tästä innostuneena ostin veljelleni joululahjaksi Terrian. Sinä jouluna kuunneltiin levy useampaan otteeseen. Itse asiassa niin usein, että kävin ostamassa sen välipäivinä itsellenikin.

Physicistin jälkeen odotimme jotain todella nopeaa. Mutta tällä levyllä olikin enemmän vaihtelua. Kannet jo loivat sen verran omalaatuisen maailman biisien ympärille, ettei albumi vain voinut olla huono.

Vielä satojenkin kuuntelukertojen jälkeen tulee tietyt biisit kuunneltua pari-kolme kertaa putkeen.

Äänimaailma levyllä on monikerroksinen. Näinhän se on Devinin tuotoksissa yleensäkin. Tällä kertaa se on erityisen dynaaminen. Tuntuu, että kappaleita ja sointukiertoja on hiottu todella pitkään. Vaikka asian tola tuskin näin kuitenkaan on, koska Devin on tunnettu melko tuotteliaana tekijänä. Devin käyttää monialaista ääntään erittäin taitavasti. Gene Hoglan on tapansa mukaan tyylitajuinen myös hitaissa rumpufilleissä ja bändi soittaa yhteen kuin unelma. Genestä kyllä kuulee, että metallimies hän on. Silti hänellä on kierolla tavalla taiteellinen ote rumpuihin. Miehellä on oikeasti silmää ja korvaa läimiä basarit juuri oikeisiin kohtiin.

Tämä on yksi eniten kuuntelemistani levyistä. Voi olla, että eniten kuuntelemani levy. Vieläkin, valehtelematta satojen kuuntelukertojen jälkeen, tulee tietyt biisit kuunneltua pari-kolme kertaa putkeen. Levy ei silti ole aivan ykkönen. Alussa ja lopussa on kanadalaiselle tyypilliset outoudet, jotka toki osaan nekin ulkoa.

Ensimmäisenä oikeana kappaleena kuullaan Mountain, jonka väliosassa näen apinoiden tanssivan paratiisisaaren rannalla. Kolmantena kuultava Earth Dayn oli ilmestymisvuoden tapaus monessakin mediassa. Se mainittiin useamman kriitikon toimesta vuoden metallibiisinä. Minulle se on useammankin vuoden metallibiisi, ellei jopa biisi. Mieletön joka tapauksessa. Rauhaisammat Deep Peace, Nobody’s Here ja Tiny Tears ovat vastaavasti rauhallisempien biisien A-luokkaa. Deep Peacen kitarasoolo ainakin on yksi parhaista. Devin osoittaa viimeistään siinä, millainen soittaja hän halutessaan on. Kaunista, taidokasta, muttei ylitsevuotavaa.

Mieletön suoritus alle 3-kymppiseltä mieheltä. Ei yhtään huonoa biisiä, ei edes keskinkertaista. Mies on varmaan koko elämänsä paininut jos jonkinmoisten kriisien keskellä. Tästä kuitenkin selkeimmin on kuultavissa orastava keski-iän pelko. Sanoitukset viittaavat siihen suuntaan useammassakin kohtaa. Tästä johtuen albumi iski ytimeen toisen kerran noin kymmenen vuotta ilmestymisensä jälkeen, kun itse saavutin elämässäni tuon vaiheen.

Minulle tämä on joululevy, mutta parasta tämä olisi varmaan silloin kun koulut loppuvat ja (aina) sataa. Märkään ja valoisaan kesäiltaan.

PARHAAT HETKET
Earth Day –
”So just shut your face and take a seat, Because after all, you’re just talking meat…”
Nobody’s Here – “I think, I guess, I know, I think, I know…Fuck off…”

EI LÄHDE
Olives –
Tämä on aika vaikea luokitella kappaleeksi.

https://open.spotify.com/album/6w2kw48F3xyHLgY4GDwFRV

TOOMION TOP100: 40. Devin Townsend Project – Addicted

Tuottaja: Devin Townsend
Nauhoitettu: 2009
Julkaistu: 17.10.2009
Levy-yhtiö: HevyDevy, InsideOut Music

Suomen listan 36.

Addicted oli todella odotetun paketin yksi osa. Puolisen vuotta Ki-albumin jälkeen oli luvattu tulevaksi perinteistä Devin-musiikkia. Sitä myös tuli.

Ensisilmäyksellä paketissa oli hyvä vire. Syötyjä liituja kannessa ja muutenkin meininki kohdallaan. Sitten kappaleista tulikin tylsiä. Vähän liian helppoja. Levy alkoi kuulostamaan suorastaan paskalta. Jostain syystä albumi pyöri autossa ja laitoin sen vaihtoehtojen puuttuessa aika usein soimaan. Lopulta Addicted alkoi tuntua oikein pätevältä teokselta. Ehkä myös pään reseptorit olivat muuttuneet siihen malliin, että pystyin yksinkertaisempaa materiaalia ottamaan vastaan.

Tällä kertaa levyllä mukana oli Anneke van Giersbergen, joka on tutuksi tullut ehkä parhaiten The Gathering-nimisestä bändistä. ja jota Devin on jälkeenpäin tunkenut turhankin moneen paikkaan. Liika on liikaa, liian vähän liian vähän ja sopivasti on hyvä.

”Tämä on hyväntahtoista ja mahtipontista kukkoilua. ”

Tällä levyllä on siitä huolimatta iloinen hevitunnelma. Tämä on hyväntahtoista ja mahtipontista kukkoilua. Kuten suuri osa metalliartisteista, myös Devin osaa ottaa musiikin tekemisen huumorilla tosissaan. Keikkoihin panostetaan ja silti voi pelleillä ja soittaa taitavasti. Ja eritoten laulaa. Sen Devin osaa. Myös muu bändi hoitaa tehtävänsä. Eritoten Ryan van Poederooyen rummuissa on mies paikallaan. Tahteja ylittävät fillit sekä tanakan oloinen basarityöskentely maistuu myös vähemmän progressiivisesta musiikista pitäville.

Universe In a Ball! on hyvä esimerkki energisestä hevimusiikista. Supercrush! kantaa itse lahjoittamaani levyn parhaan kappaleen viittaa ryhdikkäästi. Tällä kappaleella juuri rumpuosuudet ovat testosteronilla täyteen tuupattuja ja sekös se heviin passaa.

Lyriikat ovat huutomerkittyä toteamista. Huutomerkkiin päättyvät myös kaikkien kappaleiden nimet. Teemoissa on paljon rakkautta ja parisuhdetta, vaikka se on metallimusiikille tyypillisesti naamioitu energisen kohkauksen alle.

Kaverini eivät tästä levystä jostain syystä pidä, mutta ei tässä ole vikaa. Menevää mätkettä sekä nais- että mieslaululla. Eikä tämä Annekekaan tässä nyt NIIN kamala ole.

Kesäpäivänä helteessä ja missä vaan.

PARHAAT HETKET
Supercrash! – Yksinkertaisuudessaan mainio.
Ih-Ah! – Karamellisuudessaan ihana.

EI LÄHDE
The Way Home! – Laimeampi sävellys. Näin yksinkertainen albumi tarvitsee jotain muistettavaa.

https://open.spotify.com/album/4vaF198cLJTlSZ49v1N1mk

TOOMION TOP100: 43. The Devin Townsend Band – Accelerated Evolution

Tuottaja: Devin Townsend
Nauhoitettu: 2002
Julkaistu: 31.3.2003
Levy-yhtiö: HevyDevy

Ensimmäinen The Devin Townsend Band-julkaisu.

Edeltävä Terria oli niin huima levy, että Accelerated Evolution olisi saanut olla vaikka mitä, eikä se silti olisi Terriaa voittanut. Ehkä siitä syystä tämä albumi on huomattavasti helpompi ja suorempi.

Pitkään Accelerated Evolution tuntui Terrian jälkimainingeissa jopa melko heikolta esitykseltä. Tylsiä biisejä, monotoninen soundimaailma ja ennen kaikkea rumat, vaikkakin ajankuvaansa sopivat kannet.

Ajan kuluessa ja kuulon kehittyessä alkoi albumin kappaleet syöpymään päähän. Elettiin kuitenkin vielä sitä aikaa, jolloin ostettuja levyjä kuunneltiin, koska suoratoisto oli monelle saavuttamattomissa. Äkkiä voisi luulla, ettei tällainen suorien sävellysten levy tarvitse aikaa, mutta kyllä se sitä vaatii. Erityisesti Suicide nousi usealla kuuntelulla oikein hyväksi kappaleeksi.

Nimen muuttuessa The Devin Townsend Bandiksi antoi Devin enemmän tilaa myös muille jäsenille. Ei ollut enää muiden bändien muusikoita vaan ihan oikea, kehittymään kasattu orkesteri. Silti tällä albumilla Devinin kitarataidot tuodaan suuremmin esiin. Sävellykset ja äänikuva on kapeampi, joten soolottelu erottuu paremmin.

Devin alkoi näihin aikoihin myös vähentää ”lääkitystään”, joten jotain oli muuttumassa. Muutos välittyy myös kappaleiden sanoituspuolella. Kauas oli tultu niistä ajoista, kun hän joutui käymään päänsä takia ihan psykiatrisella osastolla hoidossa:

”I’m not insane, I’m not insane…I’m just smarter than you.”
–Random Analysis

Mies halusi olla jotain muuta, kuin oli:

”(I’m an idiot.)
Well stop being an idiot then!!!”
-Away

Nythän Devin on absolutisti ja tuntuisi voivan paremmin kuin koskaan. Tällä albumilla on enemmän toivoa kuin aiemmilla. Tässä on havaittavissa hyvin selkeä murros tunnelmissa ja sanoituksissa. Jos kokeellinen musiikki tuntuu vaikeasti lähestyttävältä, on tämä hyvä albumi tutustua Devinin tuotantoon. Tuotannossa on enemmän tarttumapintaa.

Albumin kokonaistunnelmassa on sadetta. Lumi- tai vesisadetta. Sateeseen tämä siis sopii. Vaikka kannet ovat synteettiset ollaan luontoa lähellä.

PARHAAT HETKET
DeadheadDeadheadin intro kaappaa heti mukaansa.
Suicide Hienoja devinmäisiä harmonioita ja tanakkaa mättöä harkitussa sopassa.

EI LÄHDE
Slow Me Down Jossain määrin liian iloinen päätös. Ehkä tässä on päästy valoisemmille maille.

https://open.spotify.com/album/3CtgbTVkogFdJ2V1lIwF4M