Live Ritual: Moonspell @ KERUBI, JOENSUU, 7.11.2015KEIKKA-ARVIO: Moonspell @ KERUBI, JOENSUU, 7.11.2015

In fact, I’ve seen so few gigs in a last couple of years that other members of Ausculto could kick me away. I am a album listener. We have had a discussion about how far I could travel to see a one gig. the categories as follows: Kerubi (6km), Helsinki (400 km) and Stockholm (a couple of days trip). I can tell you that quite a few of the band reaches the Helsinki-status.

Yesterday the Portuguese metal band Moonspell has landed here in Joensuu. The band, whose Sin/Pecado-album I listened a lot about 20 years ago.

I went to gig with my friend. Supporting acts (Jaded Star from Greece, and Dagoba from France), we do not bother to go listen. We watched Dagoba for a minute, but it sounded so generic, that we weren’t been able to settle down to listen.

Stage. Kerubi’s stage isn’t large, but adequate. Especially for damn small audience (app. 150-200). The band’s props was the album cover background fabric and a variety of goggles in gothic theme. Organ pipes in front of synths, drums decorate with goat’s skull as well as Moonspell logo here and there. Kerubi’s ceiling is white and it’s not working with white lights. That is too bright. Dark and heavy lights works better.

Show. Other band was a bit gray, but the presence of Fernando Ribeiro was self-confident. The man looks like Bond’s villain and moved around the entire time. It was too much theatrical at some times, but at least the man sang seriously. Speaks included a little band history and traditional ”It’s great to see you all”-stuff.

Music. Moonspell current discography allows a setlist with hits. Unfortunately, the set list was clumsily built. The first half was furious hit parade, but then we went to the production of Wolfheart, which is in my friend’s words like ”lousy played 69 Eyes, but shittier.” That describes it pretty well. The best songs of the gig came from Sin/Pecado-album. Electronic samples, airy verses and catchy choruses. In fact, not so far from that era successors as Paradise Lost and Type O Negative. Even Sentenced is very similar. Mixing of new songs were good.

The ultimate outcome.
If they fiddle the set list a little bit, the presentation would have been very great. The show started a little too late and there was too small audience. However, the band improved towards the end, despite the weaker compositions. Ribeiro’s grip on the audience was accurate. My shoes was covered with three liters of beer, because so called Finnish fans are so damn drunk. If you have chance to see Moonspell, so go and see. Very professional presentation.

SETLIST:
Breathe (Until We Are No More)
Extinct
Night Eternal
Opium
Awake!
Domina
The Last of Us
Medusalem
Magdalene
Nocturna
Malignia
Vampiria
Trebaruna
Alma Mater

Encore:
Everything Invaded
The Future Is Dark
Full Moon MadnessItse olen Ausculton pojista vähiten keikoilla käyvä. Olen levyihminen. Spinebrainille ei pärjää kukaan ja A:kin on vielä nuoruudenhullu. Olemme jäsen A:n kanssa käyneet keskustelua siitä mihin asti nykyään jaksaa lähteä katsomaan keikkaa. Itse kategorioin seuraavasti: Kerubiin (6km), Helsinkiin (400km) ja Tukholmaan (parin päivän reissu). Voin kertoa, että aika harva bändi yltää enää Helsinki-kategoriaankaan. Saati sitten Tukholma-tasolle.

Onneksi Joensuussa tapaa käydä ajoittain aika koviakin artisteja. Pääasiassa ne käyvät Kerubissa, jonne on kotoani on tuo kuusi kilometriä. Eilen sinne oli saapunut portugalilainen Moonspell. Bändi, jonka Sin/Pecado-albumia tuli aikoinaan kuunneltua paljonkin.

Arvasin, että paikalle saapuvat kaverit ovat vähissä, mutta onneksi Reimaan voi luottaa. Lämppäribändejä (Jaded Star Kreikasta ja Dagoba Ranskasta) emme jaksaneet mennä kuuntelemaan. Tai näimme me Dagobaa minuutin verran, mutta kuulosti niin geneeriseltä, ettei jaksanut asettua kuuntelemaan. Lähdin ottamaan kahvin, Reima otti muuta. Ennen bändin tuloa soi Type O Negativen Love You to Death. Se on aina hyvä asia.

Taidan ottaa Spinebrainin kaavion tähän keikan analysointiin.

Lavastus. Kerubin lava ei ole suuren suuri, mutta riittävä. Varsinkin noin pirun pienelle (150-200) yleisömäärälle. Bändin rekvisiitta oli levynkansitaustakangas ja erilaista gotiikkaa sisältävät härpäkkeet. Urkupillit syntikoiden edessä, vuohen pääkallo rumpujen edustalla sekä Moonspell-logoa siellä täällä. Vähän oli halvan näköinen, mutta asiansa ajava. Kerubin katto on valkoinen ja se ei minusta toimi valkoisten valojen kanssa. Välillä salissa on loisteputkitunnelma eli liian kirkasta. Tummat hevimörrivalot toimivat paremmin.

Esiintyminen. Saattoi olla Portugalin pojilla ihmettelemistä, kun väkeä oli niin vähän. Vaikka enhän minä tosin tiedä millaisia määriä bändin keikalla nykyään käy. Muu bändi oli hiukan harmaa, mutta keulakuva Fernando Ribeiron esiintyminen ei kyllä ollut millään lailla kädenlämpöistä. Bondin pahikseksi sopivalla habituksella heiluva mies elehti ja liikkui koko ajan. Siinä oli suomalaiseen jöröttäjäkansaan ajoittain liikaakin teatraalisuutta, mutta ainakin mies veti tosissaan. Yleisöä kosiskeltiin mukaan kaikissa mahdollisissa käänteissä. Ulospäin ei näkynyt minkäänlaista parkit päällä ajelun tuntua. Välispiikeissä oli hiukan bändin historiaa ja perinteistä ”It’s great to see you all”-meininkiä. Miehet vetivät 4-kymppisiksi ihan riittävällä raivolla, ja ovat arvatenkin vetäneet jo pitkän aikaa, jos naamoista jotain voi päätellä.

Musiikki. Moonspell saisi nykyisellä diskografiallaan aikamoisen hittipaukutuksen aikaiseksi. Valitettavasti settilista oli kömpelösti rakennettu. Alkupuolisko oli hurjaa tykitystä hittien parissa, mutta sitten mentiin Wolfheartin tuotantoon, joka on Reiman sanoin ”paskasti soitettua 69 Eyesia, mutta paskempaa.” Tuo kuvaa sitä aika hyvin. Parhaat kappaleet uusien lisäksi tulee Sin/Pecado-albumilta. Se onkin hyvin ilmestymishetkensä oloista musiikkia. Sähköisiä sampleja, ilmavia säkeistöjä ja tarttuvia kertosäkeitä. Itse asiassa ei olla kaukana tuon ajan muista goottimenestyjistä kuten Paradise Lost tai Type O Negative. Jopa Sentenced on osittain hyvin samanlaista. Miksaus oli uusissa biiseissä hyvä. Koskettimet erottuivat, laulu tuli sopivasti, kitarasoundi oli mahtava eikä volyymit muutenkaan olleet aivoja syövyttävällä tasolla. Wolfheartin biisien aikaan miksaajakin taisi huomata niiden olevan aika kehnoja. Äänimaailma meni epätasapainoiseksi.

Lopputulema. Settilistaa rukkaamalla esitys olisi ollut oikein mainio. Keikka alkoi vähän liian myöhään ja yleisöä oli niukasti. Kuitenkin soittajat pääsivät loppua kohti heikkenevistä sävellyksistä huolimatta paremmin vauhtiin ja Ribeiron ote yleisöstä oli pitävä. Kengillä oli noin kolme litraa kännisten suomijunttien kaatelemaa kaljaa, mutta kyllä Moonspell kannatti silti käydä katsomassa. Ammattimainen esitys.

SETLIST:
Breathe (Until We Are No More)
Extinct
Night Eternal
Opium
Awake!
Domina
The Last of Us
Medusalem
Magdalene
Nocturna
Malignia
Vampiria
Trebaruna
Alma Mater

Encore:
Everything Invaded
The Future Is Dark
Full Moon Madness

Live review: For the Imperium & Waltari @Virgin Oil, 27.3.2015Keikka-arvio: For the Imperium & Waltari @Virgin Oil, 27.3.2015

Rainy day in Helsinki. I got a surprise offer from drummer (Northern Discipline & Deviant Compound) to take a look For the Imperium’s gig in Virgin Oil. I took the offer, because the drummer is my very good friend.

Long travel and breezy pizza eaten we headed to Virgin Oil with mixed expectations. FTI’s gigs were always good, but what was to be expected now when the crew has been changed? The guitarist took off, new guitarist came and keyboardist has been included. The last two records have been qualified stuff, although I must say that this band works quite differently from the album after it has been seen live.

I hadn’t been in Virgin Oil Before, but the place looked pretty nice. The space is slightly bulky, so the sound is certainly challenging to get good. When we walked in, we noticed a couple of familiar characters, a bassist Jyri Helko and a drummer Tuomas Rauhala behind the merchandise desk. The band comes to the audience. It’s always a big plus.

We took place on the middle of the floor. However, we moved a little to the left, that we can see the drummer operation (= in gig with the drummer). The band started with a new material, and as always Hakim Hietikko took the audience well. Actually, no matter, what this man sing, it works. And his sweaty essence always adds credibility. Keyboards by Panu Rauhala clearly brought more air to compositions, and if  before there was a strong rhythm instrument-sound, now they lived smoothly with the rest of the band.

I had heard new Titans Fall-songs only from the teaser clips. So I did not have the new songs was not very strong bond. Still it was clear that the material is straighter than before. Tricks and hooks were at least as challenging as they used to, but they were rare. It’s hard to say whether it’s a shame or a great thing that the old Breathing Life In You get the audience to the best noise?

New guitarist Jonas Björkroth was still a little green fruit on stage, and the musicianship wasn’t enough replacing the humor that former guitarist brought. But let’s allow him time to learn. This lack became patched by solo sections of Rauhala bros. Especially the drummer taught to the public, what the dynamics are. Sakae’s set sparkled green so much, that if solo would be longer, there would two of the four Turtles have incarnated on stage. So, once again, the band played decent show!

My intention was to fly away after the FTI’s show, but next band piled up so quickly, that I decided to look at the first half of the Waltari.

The circus-looking band full of musicians on different ages climbed on stage. Kärtsy Hatakka sneaked behind a microphone. The man has always been somewhat amusing revelation, and he must know it pretty well, too.

Kärtsy with his nasal voice is still quite a good singer, and songs are pretty good too. Other band was a bit boring, but Kärtsy’s charisma tied also me. And, after all, The Stage is a fuckin’ song!

When I walked to the hotel, I saw one fight and one man peeing on the wall. Pasila showed its best. In any case, both of the bands is worth of live-experiencing.  But I’m not really sure either would be a warm-up band.Sateinen päivä Helsingissä. Tuli yllätystarjous rumpalilta (Northern Discipline & Deviant Compound) lähteä katsomaan For The Imperiumia Virgin Oiliin. Otin tietenkin tarjouksen vastaan, ihan jo silläkin varjolla että kyseinen rumpali on hyvä ystävä.

Pitkä matka ja reipas pizza alla suuntasimme Virgin Oiliin ristiriitaisin odotuksin. FTI:n keikat olivat aina ennenkin olleet hyviä, mutta mitä oli odotettavissa nyt, kun miehistössä on tapahtunut muutoksia? Kitaristi läks, uusi tuli ja kosketinsoittajakin on otettu mukaan. Kaksi edellistä levyä ovat olleet pätevää tavaraa, joskin on sanottava, että tämä bändi toimii levyltä ihan eri tahtiin vasta sen jälkeen kun on sen livenä nähnyt.

Ennen en Virgin Oilissa ollut käynyt, mutta paikkana ihan mukavan oloinen. Tilana hivenen hankalan muotoinen, joten soundit on varmasti haastava saada kohdilleen. Sisään kävellessä huomasimme pari tuttua hahmoa, eli basisti Jyri Helkon sekä rumpali Tuomas Rauhalan fanituotepöydän takana. Bändi tulee yleisön luo. Siitä aina plussaa.

Otimme kaverini kanssa tiukan paikan keskeltä lattiaa. Siirryimme tosin hiukan vasemmalle, että näemme rumpalin toiminnan (= keikalla rumpalin kanssa).  Bändi aloitti uudella materiaalilla, ja kuten aina ennenkin Hakim Hietikko ottaa yleisön kyllä mainiosti. Oikeastaan sama mitä mies laulaa, mutta perille se menee. Ja hikinen olemus lisää aina uskottavuutta. Koskettimet Panu Rauhalan toimesta toivat selkeästi lisää ilmaa sävellyksiin, ja ennen vahvasti esillä olleet rytmisoittimet soivat nyt sulavammin yhteen muun bändin kanssa.

Uusia Titans Fall-biisejä olin kuullut juuri niiden teaser-pätkien verran. Eli uusiin biiseihin ei kovin vahvaa sidettä vielä ollut. Tälläkin otannalla oli selvää se, että materiaali on suorempaa. Jipot ja koukut ovat vähintäänkin yhtä haastavia kuin aiemmin, mutta niitä tuli vain harvemmin. Paha on sanoa onko se sääli vai hieno asia, että vanha Breathing Life In You saa yleisössä suurimman möykän aikaiseksi.

Uusi kitaristi Joona Björkroth oli lavalla vielä hiukan raakile, eikä soittotaito riittänyt ihan korvaamaan entisen kitaristin mukanaan tuomaa spiikki-huumoria. Annetaan kaverille kuitenkin aikaa opetella. Tämän puutteen paikkasivat Rauhalan veljesten soolo-osiot, jossa varsinkin rumpali opetti yleisölle, mitä dynamiikka on. Sakaen setti hehkui sen verran reippaasti vihreää, että jos soolo olisi yhtään pidempään jatkunut, olisi lavalle inkarnoitunut kaksi neljästä Turtlesista.  Eli bändi veti jälleen kerran kelpo shown!

Ensimmäisen bändin repiessä kamppeensa noin viidessä minuutissa lavalta pois, tuli seuraava bändi laittelemaan omansa tilalle. Oma aikomus oli lähteä kiitämään FTI:n keikan jälkeen, mutta kasasivat penteleet kamppeensa sen verran reippaasti, että päätin katsoa alkupuolta myös Waltarista.

Lavalle kiipesi aikalailla sirkuksen näköinen joukkio eri-ikäisiä muusikoita. Eikä kulunut aikaakaan, kun mikrofonin varteen hiippaili itse Kärtsy Hatakka basso kaulassa. Mieshän on aina ollut jotakuinkin huvittava ilmestys, ja tietää sen varmasti hyvin itsekin. Miehen tunnistaa varmasti itsekseen, jos ei sekoita häntä Simpsonien Krusty-klovniin.

Kärtsy on nasaaliäänestään huolimatta (tai siitä johtuen) edelleen ihan hyvä laulaja, eikä biiseissäkään ole valittamista. Muu bändi oli hippasen tylsä, mutta Kärtsyn karisma jaksoi sitoa meikäläisenkin hetkeksi katsomaan. Ja onhan The Stage helvetin kova biisi.

Hotellille kulkiessa näin yhden pahoinpitelyn ja seinään kuseskelun. Pasila näytti parastaan. Joka tapauksessa kumpikin bändi on livenä kokemisen arvoinen. Siitä en ole kyllä varma kumman pitäisi olla lämppäri.

Live review: Kimmo Pohjonen & Eric Echampard @ Kerubi, 28.1.2015Keikka-arvio: Kimmo Pohjonen & Eric Echampard @ Kerubi, 28.1.2015

The first live gig of the year is behind. Kimmo Pohjonen and Eric Echampard stopped by in Joensuu during their Winter Tour 2015: they would improvise a soundscape with just an accordion and drums.

Kerubi is a great place for live acts. It was a wednesday evening and still the house felt full and the showtime was 7 PM. It didn’t run until night!

The soundcheck by Pohjonen and Echampard lasted all the way to 18.40. Which was a good thing, because the artists’ were in the mood right when they arrived on stage. During the next hour they moved from feel to another, at times led by the accordion, at times by the drums. There wasn’t one stage banter during the evening, and the tight atmosphere wasn’t cut otherwise.

One of the first questions coming to mind is how do the audience stay interested in playing improvised music for an hour and where will the artists’ find nuances to their act? Pohjonen played the whole evening with the same accordion, but he had a pedal board, which could do some fantasting tricks. Echampard in turn worked with the drums with many kinds of sticks, from mallets through brushes to normal, hard sticks. The sounds went from dusk to fierce.

It was an excellent gig. There was something special about the feel that sparkled from the audience. It’s good to go out and listen to something else than rock ’n’ roll all the time!

Vuoden 2015 ensimmäinen keikkareissu takana. Kohteena Kimmo Pohjosen ja Eric Echampardin talvikiertueen Joensuun pysäkki: ohjelmassa improvisoitua äänimaisemaa haitarin ja rumpujen avulla.

Kerubi on keikkapaikkana aika mahtava. Kyseessä oli keskiviikko-ilta, silti sali tuntui täydeltä ja showtime oli klo 19.00. Ei mennyt yötöiksi!

Pohjosen ja Echampardin soundcheck kesti klo 18.40 saakka. Hyvä niin, sillä taiteilijat olivat moodissa välittömästi astellessaan lavalle. Seuraavan tunnin aikana liikuttiin saumattomasti tunnelmasta toiseen välillä haitarin ja välillä rumpujen liidaamana. Ensimmäistäkään välispiikkiä ei kuultu, eikä tiivistä tunnelmaa katkaistu muutenkaan.

Yksi ensimmäisistä mieleen tulevista kysymyksistä on herkästi, että miten tuollaista improvisoitua soittoa jaksaa kuunnella tunnin verran ja mistä siihen saadaan lisättyä vivahteita? Pohjonen soitti koko illan ajan samalla haitarilla, mutta hänellä oli käytössään melkoisiin (todella hyvällä maulla) temppuihin yltävä pedaalilauta. Echampard puolestaan käsitteli settiään lukuisilla eri kapuloilla malleteista vispilöiden kautta tavallisiin, koviin kapuloihin. Välillä hämysteltiin, välillä paukuteltiin menemään oikeinkin rajusti.

Olihan se hieno keikka. Yleisöstäkin säkenöi jotain harvinaista transsimaista ilmapiiriä. Välillä on hyvä käydä kuuntelemassa muutakin kuin aina sitä rokkenrollin räimettä!