Viikon Aivoradio 23

Lake Jons – Think of It: Tuli suositus kuunnella Lake Jons-yhtyeen uusi nimikkolevy. Aivan pätevää tavaraa.

Coldplay – God Put a Smile Upon Your Face: Mistä tulikin mieleen kuunnella vanhaa Coldplayta. Jäsen T tätä on hehkutellut jo kauan ja nyt sorruin itsekin.

Billy Joel – Piano Man: Olin ikäni soittanut alun huuliharppukuvion väärin, joten piti ottaa tämä biisi tehokuunteluun virheen poisoppimiseksi.

The Smashing Pumpkins – Solara: Uusi Smashing Pumpkins -veisu oli yllättävänkin verevä!

Stella – Kaksikko: Kaivettiin bänditreeneissä Stella-arkistosta harvemmin kuultu raita esille. Soittivat tämän myös viimeisillä keikoilla syksyllä 2013.”

-A-

Airbag – Disconnected: Pink Floydin tapaista hiimailua uudella sävyllä.

Anssi Tikanmäki – Aamu lakeuksilla: On tässä tavoitettu jotain, minkä kokee vain jos herää sumuiseen peltomaisemaan.

Lostprophets – Last Train Home: Tämä oli vaikea päätös. Kappale on hyvä, vaikka bändin keulahahmo onkin hyvin sairas ihminen. Ei syytetä siitä kuitenkaan koko bändiä.

Type O Negative – Less Than Zero: Olen näitä elämäni kärkilevyjä aika harvoin kuunnellut, etteivät kulu. Tämä tuli automatkalla radiosta ja sekös oli hienoa.

Muse – Bliss: Ei ole tullut hetkeen kuunneltua ”Musseekaan”. Ajoittain mainio.

Steve Vai – Survive: Alkaa räväkästi. Levy, jolla Devin Townsend marssi kuuluisuuteen. Aika kova.

David Gilmour – On an Island: David osaa. Soinnut osuvat aina oikeaan kohtaan.

Annika Eklund – Shanghain valot: Terävä päivitys iskelmäkenttään oli tämä. Bond-teemasta pisteet.

Freud, Marx, Engels & Jung – Danny-show: Tytär halusi kuulla tämän kolme kertaa putkeen. Kuulemma hyvät sanat.

A-ha – Take On Me: ”Isi, tämä biisi oli tosi hyvä! Laita mun soittolistalle! Onkohan siitä musiikkivideo?” Kyllä, tyttöni. On siitä.”

-T-

Steely Dan – Your Gold Teeth: En omista kultahammasta vielä (ja toivottovasti en koskaan). Kappale on tämän Donald Fagenin ja Walter Beckerin perustaman yhtyeen toiselta albumilta Countdown to Ecstasy. Tyylilteltyä musiikkia R&B, pop ja jazz vaikuttein 45 vuoden takaa.

Clarence Clemons – A Man in Love: E Street Bandin sielu CC kuoli 18.6.2011 69 vuotiaana – sanomansa kuitenkin puree soitollaan.

Barry White – It’s Ecstasy When You Lay Down Next to Me: Nuorempaa en oikein kehdannut julkisesti sanoa tämän olevan hyvää tehtyä musiikkia.

Plastic Penny – Pleasure Without Pain My Love: Yhtye oli 60-luvun lopun pääasiassa psykedelistä musikkia soittava orkesteri. Albumi Two Sides of Penny julkaistiin 1968, jolloin kokoonpanossa oli mm Nigel Olsson (rummut) ja Mick Grabham (kitara).
Nigelin nimi löytyy useimmiten Elton Johnin tuotannosta.

John Mayer – Do You Know Me: Kun pojalla on kitara ja kun saa naapurilta Steve Rayn Vaughanin kasetin, niin muusikkohan hänestä tulee – etenkin, jos on lahjoja soittoon.”

-Yyte-

”Aki ja Turo – Mahtisonni: Älä kysy mistä, mutta juuri tämä biisi soi päässä kun heräsin. Näillä mennään.

The Coveralls – Kesä2018: Kuuntelin vahingossa jotain Ylen kanavaa ja siellä tuli levyraati. Tämä biisi voitti ylivoimaisesti. Onhan tässä Greendayt, Neluumäet ja Klamydiat hienosti kimpassa ja energia on kohdallaan. Hyvän tuulen kesäbiisi.

Hypnopazuzu – Your Eyes In the Skittle Hills: Vaatii tietyn mielentilan toimiakseen täysillä, mutta kun se löytyy niin voi veljet: kyseessä on cowa levy!

Bonfire – Feed The Fire (Like The Bonfire): Muistaako kukaan enää tätä sakemannien melodista rock / AOR pumppua? Uudella levyllä uusi laulaja ja ruuvia on kiristetty, yllätti housut nilkoissa!

Crystal Ball – Crystallizer: Kertsiriffi jäi päähän kuin leka!! Kesäbiisi ehdottomasti.

Valgrind – Victorious: Italian dödisjyrä osoittaa että vaikka kilometreja mittarissa jo parikymmentä vuotta, niin soitto taittuu vielä mallikkaasti

Cryptic Void – Subterranean Vault Of The Mysteries: Aina on aikaa 62 sekuntia erittäin hyvälle deathgrindille

Judas Priest – Evil Never Dies: Tänään tarjolla RockFestissä, mutta yllättäen itse en taivu paikalle. Uusi levy antaa kuitenkin vahvaa osviittaa että perintö jatkuu vielä muutaman vuoden.”

-Spinebrain-

https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=mS97uEz2ROKc_tt10eFKJQ

TOOMION TOP100: 21. Muse – Absolution

Tuottaja: John Cornfield, Rich Costey, Muse, Paul Reeve
Nauhoitettu: 2002-2003
Julkaistu: 15.9.2003
Levy-yhtiö: East West, Taste, Warner Bros

Ranskan ja Brittien ykkönen, Suomen 12. USA:ssa vasta 107.

SINGLET
– Stockholm Syndrome
– Time is Running Out
– Hysteria
– Sign For Absolution
– Apocalypse Please
– Butterflies and Hurricanes

Kun tullaan bändiin nimeltä Muse, puhutaan uudenn ajan Queenista. Ei ole stadionia, jota kolmen hengen kopla ei haltuunsa ottaisi. Giga-luokan soundi.

Levyn kulku minun kuunteluun tuli kiertoteitä: veljeni omisti levyn, jota äitini kuunteli autossa, jonka otin jollekin Jyväskylän reissulle lainaan. Tuolla reissulla ei sitten muita levyjä kuunneltukaan. Legendaarisen levystä tekee se, että ostin sen nykyiselle vaimolleni ensitapaamisen kunniaksi.

Absolution oli suuri läpimurto. Se täytti aikanaan aukon, jota en tiennyt olevan olemassakaan. Kansitaide luo kuvaa koko levystä. Ensinäkemältä kaoottista, mutta tarkemmassa syynissä kaikki kiemurat ovat nätissä järjestyksessä. Voi vain ihailla ihmettelen, miten tämä on mahdollista. Kappaleissa on jäsenneltyä rauhattomuutta ja varsinkin levyn loppupää on koskettava joka tunnealueella.

Laulaja Matt Bellamy on yksi kovimmista artisteista tällä hetkellä. Hän on nimenomaan taiteilija kaikkine neurooseineen ja oikkuineen. Äänirekisteri ei ole tästä maailmasta. Pelkkä ääni ei kuitenkaan ole kaikki, vaan suurin kyky miehestä löytyy silloin kun sävellyskynä lyödään kouraan. Koukut, soundit, teknisen masturbaatiotilutuksen ja kauniin tunnelmointimusisoinnin rajamailla liikutaan kuin se olisi itsestäänselvyys kumpaa kaistaa kulloinkin kuuluu kulkea. Musella tuntuu olevan oikeus kulkea kumpaakin.

”Muse onnistuu ajoittain olemaan rasittava”

Sanoitukset eivät ole niin pompöösejä kuin bändin egoa miettien voisi kuvitella. Ne on vain luotu toimimaan yksinkertaisina, jopa typerinä punchlineina, mutta kuoren alla on asiaakin. Blackout sopisi hautajaismarssiksi. Butterflies ja Hurricanes taas on Bohemian Rhapsodyn tapainen teos. Outoutta edustaa Ruled by Secrecyn epävireisen kuuloiset pianotaonnat. Thoughts of a Dying Atheist on jo nimenä sellainen, että herättää mielenkiintoa.

Muse onnistuu ajoittain olemaan rasittava, mutta parhaimmillaan levy kärkkyi jopa kärkisijoja allekirjoittaneenkin listoilla. Nyt sen sijoitus on vakiintunut tähän. Ainakin täksi vuodeksi. Kuunnelkaa, mutta parina eri päivänä.

PARHAAT HETKET
Ruled by Secrecy –
Jotain syvältä riipivää tässä on. En osaa selittää.

EI LÄHDE
Päivästä riippuen koko levy voi kuulostaa hirveältä, mutta pääosin todella hyvältä.

https://open.spotify.com/album/0HcHPBu9aaF1MxOiZmUQTl