Viikon Aivoradio 6/2018

”Van Halen – Hot for Teacher: Ihan tämän kuumeen takia sopii tunnelmaan.

Sacrilege – Feed the Cold: samaan fiilikseen tämäkin.

Stam1na – Lääke: Myös tämä on päässä soinut viikon ”teeman” vuoksi.

Pearl Jam – Alive: Vielä jotakuinkin.

Deftones – Digital Bath: Tyylikäs intro.

TesseracT – Luminary: Maistiaisia huhtikuussa julkaistavalta levyltä. Voi tulla kova.

N.W.A. – Straight Outta Compton: Tällä kuulemma saa ei-toivotut vieraat häipymään.

Sydän, sydän – Ensin täytyy laulaa laulunsa: Bändi, johon en vieläkään ole muistanut tutustua kunnolla.

Weezer – Beach Boys: Eihän minun saisi, mutta tykkäsin tästä silti.

Eels – The Deconstruction: En vielä tiedä syytä, mutta tämäkin miellytti.”
-T-

”Saxon: Nosferatu (The Vampire’s Waltz)

Saxon jaksaa paahtaa yli 40-vuoden kokemuksella. Ei tämä uusi levy huono ole, bändin diggailijat varmaan lämpenevät ja voi tällä uusiakin faneja saada.

Wolves in the Throne Room: The Old Ones Are with Us

Weaverin luontorakkaiden veljesten paluu black metal-kantaan kuuden vuoden jälkeen. Levy otettu osittain ristiriitaisesti vastaan, mutta tässä biisissä on kyllä tunnelma kohdallaan

Monolith Cult: Disconnection Syndrome

Uutta doomia Brittien saarelta. Uppo-outo ennen bongausta jostain TOP2017-listalta. Miellyttävää ja hieman ehkä ennalta-arvattavaa, mutta kuuntelin levyn loppuun saakka ihan helposti.

Diablo Swing Orchestra: The Age of Vulture Culture

On mennyt ohitse että tältä ruotsalaispumpulta oli tullut uusi levy. Tämä on sekametelisoppaa, mutta kun pääsee jyvästä kiinni että meno on rapiaa ja raikasta.

Illimitable Dolor: Abandoned Cuts of River

A-luokan funeral doomia Australiasta. Suositus kuunnella kuulaana pakkasyönä roihuavan takkatulen ääressä, joten kuuma juomaa mukista siemailleen.
-Spinebrain-

”Lasten Hautausmaa – Tove: Musikaalista tarinan kerrontaa yhtyeen III – albumilta.

Lee Ritenour – Midnight Lady: Päivän hempeily. Lee aloitti studiomusiikkona jo 16 vuotiaana ja studiosessioita on nyt, 50 vuotta myöhemmin, 66 vuotiaalla Leellä yli 3000. Useinmiten hänellä on käsissään Gibson, joka julkaisikin 1981 hänelle nimikkomallin LR-10. Tällä kertaa herra hempeilee akustisesti.

Rory Gallagher – Bullfrog Blues (live): Viime viikolla kirjoitin Rorystä näille sivuille. Mutta muistutukseksi, kuten Lee Ritenourillekin, niin myös hänelle on tehty nimikkokitaramalli. Tosin Fenderin toimesta. Niin ja Gallagher on parhaimmillaan livenä.

Ray Davies – Poetry: Toiset on vain luotuja tekemään mukavaa musiikkia. Ray omaa sen taidon, jolla saadaan helponoloiseen ralliin se jokin – koukku, joka tarttuu ja pitää otteessaan. Poetry on Kinks-miehen viimevuotiselta albumilta Americana.

Wigwam – Prophet: Suomiprogea parhaimmillaan yhtyeen Being albumilta 1974. Kappale, kuten lähes koko albumi, on Jukka Gustavsonin kirjoittama.

Jorma Kääriäinen & Riku Niemi Orchestra – Kädenjälki: Kaikkihan me muistamme Jorman Agentsien solistina, mutta tämänkin levy ilmesty jo 10 vuotta sitten – eikä Jorma ollut enää yhtyeen solisti. Kääriäinen palasi soolouralle 2006.

Tom Waits – Jersey Girl: Tomin alkuperäisversio vuodelta 1980. Waitsin ja taustan tasapainoinen seesteisyys luo ainutlaatuisen savuntuoksuisen tunnelmaan. Raastavan kaunista.

Kate Bush – And Dream of Sheep. Kate ja piano -kaikki mitä tarvitaan.

CSN & Y – Time After Time: albumilta 1974, joka äänitettiin kokoonpanon tuolloisella kesäkiertueelta, mutta julkaistiin vasta 2014.

FFS – Little Guy from the Suburbs: Muistatteko Sparksin Los Angelista ? Veljekset Ron ja Russel Mael tekivät 70-kuvuiia omantakeista, persoonallista, avantgardista musiikkia nimellä the Sparks. 2015 he löyttäytyivät yhteen glagowlaisen Franz Ferdinand bändin kanssa ja julkaisivat FFS nimeään kantavan albumin.”
-Yyte-

” Pearl Jam – Brain of J: Harvemmin kuunteluun päätyvältä Yield-levyltä, joka tarttui mukaan taannoiselta Espanjan reissulta. Tämähän rokkasi!

The Surfing Magazines – Voices Carry Through the Mist: Auscultoonkin jaettu viime vuoden tuotos. Neilyoungmainen tunnelma.

Dire Straits – Expresso Love: Dire Straits-tuotanto on tällä viikolla soinut ja tätä kirjoittaessa on viimeistä levyä vaille paketissa. ”Expresso Loven” olemassa olo meinaa useasti unohtua, mutta olipa taas mainio kappale kun kuulokkeisiin pamahti.

The Jayhawks – Real Light: Tätä bändiä ei ole koskaan tullut kuunneltua. Helpompaa Wilcoa.

Benjamin Booker – Believe: Spotifysta löytyneeltä vuoden 2018 biisilistalta. Soiva lauluääni ja retrohtava instrumentaatio saivat paikan heti omalta soittolistalta.”
-A-

Viikon biisi (5/2018): Pearl Jam – Sirens (2013)

Pearl Jam on yhtye, jonka olemassaolon olin tiedustanut jo aiemmin, mutta jonka ensimmäinen kuuntelemani levy oli vasta Lightning Bolt vuoden 2014 helmikuussa. Joidenkin levyjen ja biisien kohdalla ensikerta jää mieleen ja tuolloin kävi juuri noin: kun albumin neljäs raita Sirens oli soinut, laitoin Spotifyn kiinni ja astelin Levy-Eskoille hankkimaan julkaisun hyllyyn.

”Sirens” on maaginen laulu. Sen säveltänyt Mike McCready on todennut inspiroituneensa käytyään Roger Watersin keikalla ja niinpä hän päätti koettaa säveltää jotain Pink Floyd-henkistä materiaalia. Biisissä onkin, ainakin allekirjoittaneen korviin, kuultavissa pinkfloydmainen utu. Akustinen kitara soi capo kolmosnauhalla, riisuen alimmat nuotit pois äänivallista. Pearl Jamissa on alusta asti vakuuttanut ja miellyttänyt vanhakantainen bändisointi, jossa tilaa ei muutenkaan täytetä ylimääräisellä. McCready komppaa akustisella ja Stone Gossard täyttelee hiljakseen sähköisellä kitaralla pienillä, delaylla maustetuilla nuoteilla. Matt Cameron ja Jeff Ament soittavat pehmeää, mutta tarkkaa ala-osastoa rytmiryhmänä. Liian harvalle huomiolle jää myös Boom Gasparin kosketinsoitantoa: ne muutamat pianofillit ovat hyvin keskeinen osa tätä laulua.

Sävellyksellisesti biisi on kaunis. Sitä on hankala pohtia ilman Eddie Vedderin laulusuoritusta. Vedder on parhaimmillaan ja koskettavimmillaan päästessään käyttämään molempia vahvuusalueitaan: sekä alarekisterin lämpö että falsetin piikki pääsevät kuulijan ihon alle välittömästi. Lisäksi kitaraefektinä soolossa käytetty viive osuu rytmiin täydellisesti, erityisesti sen loppuosassa.

Sanoituksessa Vedder käsittelee hetken katoavaisuutta ja kuolevaisuutta koskettavasti. Sävelen kaltaisesti tekstissäkään ei ole kiire. ”Let me catch my breath to breathe and reach across the bed / just to know we’re safe I am a grateful man”. Taattua Pearl Jamia, taattua Eddie Vedderiä. Henkilökohtaista ja samalla universaalia. Vaikka kaikki muuttuu, eivätkö hyvät hetket voisi säilyä häivähdyksen kauemmin? ”But all things change / let this remain”.

SIRENS

Hear the sirens
Hear the sirens

Hear the sirens
hear the circus so profound
I hear the sirens
more and more in this here town

Let me catch my breath to breathe
and reach across the bed
Just to know we’re safe
I am a grateful man
The slightest bit of light
and I can see you clear

Have to take your hand
and feel your breath
for fear this someday will be over
I pull you close, so much to lose
knowing that nothing lasts forever

I didn’t care, before you were here
I danced in laughter with the everafter
But all things change
Let this remain

Hear the sirens
Covering distance in the night
The sound echoing close
Will they come for me next time?

For every choice mistake I’ve made
it’s not my plan
To send you in the arms of another man
And if you choose to stay I’ll wait
I’ll understand

It’s a fragile thing
This life we lead
If I think too much I can get overwhelmed by the grace
By which we live ouy lives with death over our shoulders

Want you to know
that should I go I always loved you
held you high above, true
I study your face
and the fear goes away

Pearl Jam on yhtye, jonka olemassaolon olin tiedustanut jo aiemmin, mutta jonka ensimmäinen kuuntelemani levy oli vasta Lightning Bolt vuoden 2014 helmikuussa. Joidenkin levyjen ja biisien kohdalla ensikerta jää mieleen ja tuolloin kävi juuri noin: kun albumin neljäs raita Sirens oli soinut, laitoin Spotifyn kiinni ja astelin Levy-Eskoille hankkimaan julkaisun hyllyyn.

”Sirens” on maaginen laulu. Sen säveltänyt Mike McCready on todennut inspiroituneensa käytyään Roger Watersin keikalla ja niinpä hän päätti koettaa säveltää jotain Pink Floyd-henkistä materiaalia. Biisissä onkin, ainakin allekirjoittaneen korviin, kuultavissa pinkfloydmainen utu. Akustinen kitara soi capo kolmosnauhalla, riisuen alimmat nuotit pois äänivallista. Pearl Jamissa on alusta asti vakuuttanut ja miellyttänyt vanhakantainen bändisointi, jossa tilaa ei muutenkaan täytetä ylimääräisellä. McCready komppaa akustisella ja Stone Gossard täyttelee hiljakseen sähköisellä kitaralla pienillä, delaylla maustetuilla nuoteilla. Matt Cameron ja Jeff Ament soittavat pehmeää, mutta tarkkaa ala-osastoa rytmiryhmänä. Liian harvalle huomiolle jää myös Boom Gasparin kosketinsoitantoa: ne muutamat pianofillit ovat hyvin keskeinen osa tätä laulua.

Sävellyksellisesti biisi on kaunis. Sitä on hankala pohtia ilman Eddie Vedderin laulusuoritusta. Vedder on parhaimmillaan ja koskettavimmillaan päästessään käyttämään molempia vahvuusalueitaan: sekä alarekisterin lämpö että falsetin piikki pääsevät kuulijan ihon alle välittömästi. Lisäksi kitaraefektinä soolossa käytetty viive osuu rytmiin täydellisesti, erityisesti sen loppuosassa.

Sanoituksessa Vedder käsittelee hetken katoavaisuutta ja kuolevaisuutta koskettavasti. Sävelen kaltaisesti tekstissäkään ei ole kiire. ”Let me catch my breath to breathe and reach across the bed / just to know we’re safe I am a grateful man”. Taattua Pearl Jamia, taattua Eddie Vedderiä. Henkilökohtaista ja samalla universaalia. Vaikka kaikki muuttuu, eivätkö hyvät hetket voisi säilyä häivähdyksen kauemmin? ”But all things change / let this remain”.

SIRENS

Hear the sirens
Hear the sirens

Hear the sirens
hear the circus so profound
I hear the sirens
more and more in this here town

Let me catch my breath to breathe
and reach across the bed
Just to know we’re safe
I am a grateful man
The slightest bit of light
and I can see you clear

Have to take your hand
and feel your breath
for fear this someday will be over
I pull you close, so much to lose
knowing that nothing lasts forever

I didn’t care, before you were here
I danced in laughter with the everafter
But all things change
Let this remain

Hear the sirens
Covering distance in the night
The sound echoing close
Will they come for me next time?

For every choice mistake I’ve made
it’s not my plan
To send you in the arms of another man
And if you choose to stay I’ll wait
I’ll understand

It’s a fragile thing
This life we lead
If I think too much I can get overwhelmed by the grace
By which we live ouy lives with death over our shoulders

Want you to know
that should I go I always loved you
held you high above, true
I study your face
and the fear goes away