MUSA-TASTING X: Toomion Suomilevyt TOP50 – 10 parasta kappaletta

Suomi100-teemassa Toomio kävi läpi omasta mielestään 50 parasta suomalaista albumia. Näiden albumien kymmenen parasta kappaletta laitettiin tasting-kokemukseksi ja kuunneltiin arvioiden.

Lista, jolta biisit on valittu:
Magyar Posse – Random Avenger
Pepe & Saimaa – Saimaa
Stam1na – Uudet kymmenen käskyä
Amorphis – Tuonela
Liekki – Korppi
Children of Bodom – Hatebreeder
Oranssi Pazuzu – Värähtelijä
Von Herzen Brothers – Approach
PMMP – Veden Varaan
Juice Leskinen – Pyromaani palaa rikospaikalle
Apocalyptica – Inquisition Symphony
Eppu Normaali – Studio Etana
Pekka Pohjola – Visitation
Sara – Kromi
Stratovarius – Episode
Anssi Tikanmäki – Maisemakuvia Suomesta / Finnish Landscapes
Pariisin kevät – Meteoriitti
Ultramariini – Kevään ja Kesän Tähtikuvioita
Bitch Alert – Kill Your Darlings
Sonata Arctica – Ecliptica
Topi & Agents – Pop
Kolmas Nainen – Hyvää ja kaunista
Vesa-Matti Loiri – Ivalo
Warmen – Unknown Soldier
J.Karjalainen Electric Sauna – Laura Häkkisen Silmät
Tuomo – My Thing
Antero Lindgren – Mother
Dingo – Kerjäläisten Valtakunta
J. Karjalainen – Et ole yksin
Hevisaurus – Räyh!
Leevi & the Leavings – Kadonnut Laakso
Rubik – Dada Bandits
For the Imperium – Hail the Monsters
Jonna Tervomaa – Parempi Loppu
Juice Leskinen Grand Slam – Taivaan Kappaleita
HIM – Razorblade Romance
Juice Leskinen Slam – XV yö (Tauko III)
Don Johnson Big Band – Breaking Daylight
Sentenced – Frozen
Kirka – Surun Pyyhit Silmistäni
Rehupiikles – Kyröjoki Tuluvii
Popeda – Svoboda
Tunnelvision – While the World Awaits
Marzi Nyman – Marzi
Bomfunk MC’s – In Stereo
Maija Vilkkumaa – Ei
Tehosekoitin – Köyhät Syntiset
Nieminen ja Litmanen – Nieminen & Litmanen
Kingston wall – Tri-logy
Rock n’ Roll Band – Everybody Needs Dance Music Sometimes

Tasting-osallistujat:
T – Illan isäntä, olutta ja savulohta.
A – Ausculton jäsen A, Saturday night’s alright for Finnish music.
Yyte – Ausculton jäsen Yyte, Kunhan vaan pötköttelee päivän hiihtolenkistä jalkoja palautellen.
TO – Edellisen kerran jälkeen livenä nähty Anssi Kela, Olavi Uusivirta ja Jenni Vartiainen, joten suomalaiseen iltaan valmistauduttu. Ja täällä hiihdetty myös.

10./10. Pepe Willberg – Lyhyenä hetkenä (Pepe & Saimaa, 2014)

Suurena yllätyksenä hipsteritaivaalle syntynyt tähti oli Pepe Willbergin muotoinen. Taustalla kuitenkin hääri Matti Mikkola, joka jo Tehosekoittimessa teki Suomessa ennen näkemättömiä sovituksia.
Pepe & Saimaa -levyllä on paljon hienoja sävellyksiä. Olisiko tämä niistä kuitenkin hienoin?

https://open.spotify.com/track/0X7GK5gdMgneyxObzyK5RZ
https://www.youtube.com/watch?v=ptc4NC1wuV0

A: Moderni Pepe. Hivelevä kertosäe jota Willbergin ääni kuljettaa. Hulppea sävellys ja teksti. Liekö Pepe & Saimaa-levyn paras raita omalla listalla. Olisin tullut toimeen ilman rokkiosaakin.

T: Tuossa on jalostunutta Tikanmäkeä. Livenä aikamoinen. On niin hieno sovitus, että meinaa sanoitukset jäädä jalkoihin, vaikka aika hienot on nekin.

Yyte: Tämä oli kyllä Pepen uusi tuleminen, mutta ehkä ei kuitenkaan levyn paras kappale. Loppuosasta tulee mieleen Richard Harrisin MacArthur Park –versio. Tämä levy on kokonaisuus, joka on enemmän kuin osiensa summa

TO: Nostalgia on ensimmäinen mieleen tuleva sana. ”Uusvanha” hieno kappale, takuuvarma kertsi ja hienot taustat. Tässä menee Hectorit, Fredit ja Markku Arot sopivasti sekaisin.

A: Teemun ”uusvanha” on hyvä sana. Mietin itsekin, miten kuvata sitä tunnetta.

T: 9,22
A: 9,20
Yyte: 8,15
TO: 9,11
Tasting-rating: 8,92/10

9./10. Magyar Posse – Sudden Death (Random Avenger, 2006)

Porista tulee hyvääkin musiikkia. Magyar Posse luo elokuvamaisia tunnelmia instrumentaalimusiikkiinsa. Tai loi, sillä bändin motivaatio instrumentaalimusiikkiin loppui jo vuosia sitten. Vaikka levystä on jo aikaa, on kappaleet teemoiltaan ja soundeiltaan edelleen relevantteja.

A: Ihan pikkuisen yksitoikkoinen oli tämän päivän makuun. Instrumentaatio kyllä toimi, mutta ei varsinaisesti mieleen jäänyt mitään muuta kuin se kilkatus taustalla ensimmäisen kolmen minuutin aikana. Vaatinee kuunteluita enempi.

Yyte: Alun 3.35 kestoluuppi alkoi jo hieman ärsyttää, seuraavat kolme minuuttia kuulakasta, herkkää, mutta hieman steeriliä. Lopussa jo hieman säröäkin…

T: Tuo voi vaatia ainakin puolipitkän progeoppimäärän.

TO: Elokuvamusiikkia, vähän haikeaa. Kuuntelin suosituksesta joskus tuotannon läpi. Sopii taustaksi keskittymistä vaativiin röihin.

T: 9,23

A: 8,40
Yyte: 7,76
TO: 8,47
Tasting-rating: 8,46/10


8./10. Liekki – Saattaja (Korppi, 2003)

Naivia ja kornia. Luomusoundeille rakennettua musiikkia. Jotenkin niin viatonta, että koskettaa. Saattajassa on raastava tunnelma.

A: En usko, että tällaisella kompilla, jolla tämä biisi lähtee, kulkevat maailman parhaat biisit. Liian juuretonta. Useimmiten se kuitenkin tarjoaa ”ihan mukavan pohjan” kuten tässäkin, kuin kuvitelman monimutkaisemmasta soitannosta. Oli tämä parempi kuin edellinen ja melodisesti aivan mielenkiintoinen.

Yyte: Tämä oli tanakan ryhdikkäästi soitettua tavaraa, mutta hieman lisää mielikuvitusta, kiitos! Sekä laulupuoleen elävyyttä ja mikseipä stemmojakin.

T: Sovitus voisi olla parempikin, mutta tuo säkeistön melodia on hieno

TO: Liekiltä on tullut muutama hittibiisi, tätä en ollut aiemmin kuullut. Ei oikein uponnut ja laulajan omaperäinen tulkinta ei miellyttänyt.

T: 9,24
A: 8,50
Yyte: 8,37
TO: 7,46
Tasting-rating: 8,39/10

7./10. Juice Leskinen Grand Slam – Norjalainen villapaita (Taivaan kappaleita, 1991)

Vanhoista laulajista kertova kappale on Juicen jälkipään tuotannosta kärkipäätä. Monia verbaalisia oivalluksia ja jonkinmoisella bändillä soiteltu.

Yyte: Juicen sanakynä iskee suoraan kappaleen notkeaan poljentoon. Suomalaista kuplettia, tarinan kerrontaa parhaimmillaan.

T: Tämä oli jo 11-vuotiaana aivan maaginen sanoitus. Vaikkei niistä sanoista sitä syvintä tajunnutkaan. Tajuaako vieläkään?

A: Juicen sanoitukset kuulostavat paremmilta kerta kerralta. Tämä on melodisesti ja soitannollisesti vähän liian kevyt ollakseen ihan kärkeä. Teksti on kyllä sitäkin mahtavampi ja soittopuolelta pisti korvaan tänään erityisesti haitari, joka keinuttaa koko laulua sille ominaisesti.

T: Tässä just viehättää tuollainen keveys. Juicella on kovempiakin biisejä, mutta tässä on jotain pirun suomalaista – on ihan kivaa, silleen viinan kanssa ja vähän väkisin, mutta se on suomalaisen maksimi.

TO: Rentoa menoa on tämä. Eipä ole koskaan tullut kuunneltua sanoituksia näin tarkasti, hoilattua vain kertosäettä. Korvamadon ainesta tässä kyllä on.

A: Kyllä tässä teksti ja sävellys kohtaa tunnelmassa täydellisesti.

Yyte: Norjalainen villapaita lämmittäisi aina hiihtolenkinkin jälkeen, mut just nyt ei löydy kaapista yhtään…

T: Mulla oli norjalainen villapaita yläasteella. Oliko TO:lla?

TO: Toki.

T: 9,40
A: 9,40
Yyte: 9,47
TO: 8,50
Tasting-rating: 9,19/10

6./10. J.karjalainen Electric Sauna – Laura Häkkisen Silmät (Laura Häkkisen Silmät, 1998)

Mitä lie bändi tuumannut, kun J on tuonut kappaleen treeneihin? ”Mulla ois kiva tällainen yks riffi. Sit vähän huuliharppua.” Hieno tarina, hyvä meininki.

https://open.spotify.com/track/5E0a7BnIdg81mMvF0qyFHG
https://www.youtube.com/watch?v=-65sP9QhGGU

A: Ensimmäisiä ”uuden musiikin” mielikuvia ainakin suomalaisesta musiikkimaailmasta. Mietin silloin 6-vuotiaana 1998, että onkohan tämä jotain sukua Mika Häkkiselle? Mainio levy noin kokonaisuudessaankin ja Electric Sauna on aliarvostettu yhtye. Jiiltä sellainen tarina, joka pitää joka kesä kuunnella kerran-pari peltovieriä ajellessa. Ihanan häilyvässä vireessä heitetty ”aina kun mä häntä aattelen” aina kertosäkeessä.

T: Tämä on sellainen, mitä kuunnellaan kun ajellaan kotiin Lapinlahden eliittikisoista.

Yyte: Aika railakas tempoinen hölkkä, jossa soitto pysyy hyvin kasassa. Mutta tarinan ehdoillahan tässä mennään ja kyllä vielä nyansseja jonkun verran kaipaisin.

T: Tämä on itse asiassa aika amerikkalaista tarinankerrontaa.

TO: Viisi säkeistöä liikaa. 83% Jiin musiikista uppoaa. Tämä kipale ei kuitenkaan lukeudu omiin suosikkeihin. Tarinaa on, mut harppua harpun perään. Ei oikein johda mihinkään.

T: 9,41
A: 9,30
Yyte: 8,65
TO: 7,74
Tasting-rating: 8,78/10


5./10. Leevi & the Leavings – Olipa kerran ihminen (Kadonnut Laakso, 1982)

Leevin porukka muistetaan kekseliäistä ja kieroista sanoituksistaan, sellaisesta kapakkahengestä. Gösta oli kapellimestari. Se kuuluu tästä kappaleesta, jossa on jotain erittäin haikeaa.

https://www.youtube.com/watch?v=cdCcEgXJr58
https://open.spotify.com/track/6GmIl7HzcITzY4xkXlDSMN

A: Vähän kun olisi ollut lisää liikkumaa tässä. Lähti todella lupaavasti. Kyllä Göstalla korvaa ja harkintakykyä oli sävelille siinä missä sanoillekin.

T: tässä oli tosiaan ainekset vaikka mihin. itselle tässä on niin paljon nostalgiaa, että on korkealla.

Yyte: Toisenlaista Leeviä, miellyttävää harmoniaa, johon olisi odottanut vielä jonninlaisen huipennuksen.

T: Rion yössä meinasi ihan tippa tulla linssiin, kun soittolistalla tuli vastaan ja aivan järjetön kaaos oli menossa alapuolella kadulla ja itse oli miljoonakaupungin yläpuolella hotellihuoneessa. Biisin nimenä mahtava.

TO: Meinasin kirjoitella, että olipa hieno intro, mut se olikin sitten instrumentaalia koko loraus. Jäi vähän kesken, hyvä kehittely ja lataus ja sitten siihen. Liekö Moby kuunnellut Göstaa?

T: Just mietin Mobya, kun kuuntelin tuota nyt. On siinä jotain samaa kyllä.

TO: Agenttimusiikkia.

T: ”Agenttimusiikkia” – Tuo on paitakamaa!

TO: Onhan toi ihan Extreme Ways suomalaisittain

A: Lienee vm. 1982 Suomessa ollut aika hyvät soundit, koska kuulostaa nytkin miellyttävältä.

T: Sain kasetin kummisedältä vuonna 1986 korvalappustereoiden kanssa lahjaksi. Osasin lukea auttavasti. Punaset Sanyo-merkkiset korvalaput.

T: 9,42
A: 8,50
Yyte: 8,78
TO: 9,23
Tasting-rating: 8,98/10

4./10. Stam1na – Merestä Maalle (Uudet kymmenen käskyä, 2006)

Evoluutio ei ihan perinteisin sanoituksen aihe ole, mutta Stam1nan tapauksessa se sopii kuvioon. Sanoilla on varmasti kaksoismerkityksiä ties kuinka paljon, mutta hyvin tarinan mukaisen möyhinnän ovat saaneet musiikkiin aikaan.

A: Huomattavasti juuri Ausculton ansiosta on Stam1naa tullut vihdoin kuunneltua viime vuosina. Tältä levyltä olisin valinnut useammankin eri biisin ennen tätä. Itselle tässä jää teksti soiton alle, erityisesti rouhean kitaroinnin. On kyllä siinä rajoilla, lipeääkö liian progressiiviseksi omaan makuuni. Bonus-maininnan saa aina siitä, että loppuu kunnolla ilman fade outia.

T: Tästä biisistä ensimmäinen muisto on gaalaristeilyllä, jossa juotiin ihan liikaa lonkeroa erään TO:n kanssa hytissä ja kuunneltiin Stam1naa. Minulle tuo perusriffi on erittäin oivalltava. Siinä nimenomaan kauhotaan merestä maalle.

A: Johtuu varmaan Hyyrysen laulutyylistä ja melodioista, että minulle on hankalaa saada näiden teksteistä kiinni, vaikka kuuntelisin kuinka monta kertaa. Soitosta tykkään enempi.

Yyte: Välisoitto kolahti positiivisesti ja huomaa, että kykyä olisi myös lyyrisempäänkin vokalisointiin. No gaalaristeilyt (viimeksi 2003) ja Stam1na eivät kokonaisuutena ole minun genreäni.

T: Se on tämän genren miinus. Ne tekstit pitää usein kaivaa, että ne tajuaa. Hyyrynen laulaa kyllä hyvin halutessaan.

A: Niin laulaa, mutta itselleni ne hyvät tekstit menevät vähän hukkaan. Harmittaa.

T: Siinä mielessä bändiä pitää arvostaa, että ne tuli pinnalle genrellä jolla ei todellakaan pitänyt.

TO: Keikkaenergialtaan tällä hetkellä yksi Suomen kovimpia. Tänä vuonna näin kahdesti ja tuli jutusteltua kitaristi Peksi Olkkosen kanssa myös Kerubissa. Stam1nassa viehättää musiikilliset äärilaidat, välillä kovaa tykistöä ja perään herkkä kertosäe. Nää biisit eivät ole ihan vasurilla soitettavia, taitavia kavereita soittamaan.

A: Tykkään koettaa Stam1naa aina silloin tällöin, että saisiko kunnolla siitä narunpätkästä kiinni. Pakko myöntää, että sen kerran kun olen livenä nähnyt niin kova oli. (Katselin tässä syksyllä kyllä keikkakalenteria, mutta näemmä ulkomailla ovat.)

T: 9,48
A: 8,50
Yyte: 8,12
TO: 9,43
Tasting-rating: 8,88/10

3./10. Eppu Normaali – Hipit Rautaa (Studio etana, 1993)

Ala-aste loppui tämän kappaleen ilmestyessä. Vaikka olin vielä poikanen, tuntui että ymmärsin sanoista jotain. Siitä lähtien tämä on ollut lähelle paras suomalainen rock-kappale.

https://www.youtube.com/watch?v=2VFch6c-0Zk
https://open.spotify.com/track/3dojwCvSg6abfD9Gs4aLDZ

T: Lama-ajan Eppuja. Minä oletan, että tämä on mun ikään juuri oikeanlainen kappale. Elämä tuntui vähän tuollaiselta silloin 1993: yläaste, koulua, loskaa ja harmaata. rahaa ei oikein ollut, murrosikä jne.

A: Tarkistin Last.fm-palvelusta, että edellinen kuuntelu oli ollut tänään klo 20:55. No, pitää palautella mieleen tauon jälkeen… Ei ihan Eppujen paras, mutta lähellä. Oikeassa kanavassa luuttuava kitara, kun soittaisi jotain muuta, niin saisi vielä ainakin kymmenyksen lisää. Tässäkin, kuten Juicessa, sävelmän tunnelma ja teksti kohtaavat akselillaan juuri oikealla kohdalla. ”Miks kaikki kaunis on vain vitsiä / onni rihkamaa vain ja kitschiä” on tänään paras rivi yhdessä kertosäkeen lopun (”haudalle laitan kukkasen / ja kukoistavan toivon edes sen”) kanssa. Kitarasoolokin on vähän painoton ensimmäisellä puoliskollaan, kummallista Epuille.

Yyte: Tämänkin kappaleen vahvuus on tekstissä ja Eppujen soinnissa. Kuitenkin minun skaalallani tämä on täydelliseksi rock-kappaleeksi hivenen löysä.

A: Itsellekin se ”löysyys” on vähän päivästä riippuen plussa tai miinus. Siitä on T:n kanssa juteltukin.

TO: Epuilla on omaan makuun vähän liikaa hulvattomia ralleja. Kuitenkin tämä teos pysyy loppuun asti kasassa. Hienoa tunnelmaa, melankoliaa, sekä A-osa että kertosäe täyttä rautaa, mahtavaa sointia.

Yyte: Olen parin kertaa ollut Eppujen keikalla ja silloin tämä mukavasti ”rauhoittaa” välillä.

A: Joo, äsken kun tämä soi Lieksaan ajellessa niin kuulosti pimeyden keskellä kyllä vahvalta.

TO: Tuli Spotifysta perään irinan versio. Ei ollut ihan yhtä hyvä.

T: Se pitäs kieltää.

A: Ei sitä tiedä jos olisi TOP-kahdessa. Kuitenkin T:n suosikkeja.

T: 9,57
A: 9,70
Yyte: 8,58
TO: 9,51
Tasting-rating: 9,34/10

2./10. Marzi Nyman – Solutasolla (Marzi, 2006)

Pidän Suomen parhaana kitaristina. Hahmona mainio. Laulajana ei niin kova, mutta riittävä. Tässä kappaleessa on jotenkin kaikki kohdallaan. Ja rumpalina puoliyllättäen Anssi Nykänen.

A: Taas vähän levoton komppi. Tässä toimii kuitenkin paljon, paljon paremmin kuin Liekissä. Marzi kurittaa kitaraansa ja muutkin omia instrumenttejaan siihen malliin, ettei kyselemistä jää. Kokonaisuus on miellyttävä ja jykevä samalla aikaa. Marzin laulanta heikoin osa, eikä sekään niin heikkoa ole.

T: Tämä tuntuu siltä, että sävellystä on hiottu yksin jossain saunamökillä monta vuotta. Marzissa on semmosta maanista omistautumista.

TO: Se oli ensikuuntelu, Marzi on ollut mulle lähinnä TV:n hyväntekeväisyyskonserttien jampsteri ja toki muutamissa bändeissä. Mutta ihan positiivinen yllätys. Voisin kuunnella lisää, mikään ei särähtänyt korvaan.

Yyte: Nyt mie hellyn… Aluksi tuli mieleen, että kuuntelin tänä aamuna mm. Soulsettiä, Edward Wesalaa ja Harri Saksalaa. Mutta tämä, alun hienoisesta kakofoniasta kehkeytyi tyylikäs kokonaisuus virtusioteetillä soitettuna.

T: 9,66
A: 9,05
Yyte: 9,23
TO: 8,48
Tasting-rating: 9,10/10

1./10. Topi Sorsakoski & Agents – On Kesäyö (Pop, 1988)

Ei kai tästä paljoa suomalaisemmaksi voi mennä. Käännöskappale, Topin laulu ja Pulliaisen kitara. Mahtava.

https://open.spotify.com/track/5lqs3i63lEnS9cEdHsfy3W
https://www.youtube.com/watch?v=cHNDKeGW7QQ

A: Tiukkaa sointia, Pulliaista ja Topia: tietyllä tavalla ”pyhä kolminaisuus”. Soi kevyesti mutta etenee kuin se juna raiteillaan ja kiskot laulavat. Takaperoiset kitarat kuulostavat jotenkin kummallisilta aina Agentsin kontekstissa. Oikein hyvä kappale, jonka kuuntelulle talvi on väärä vuodenaika.

T: Topi on varmaan myös mun ikäluokan juttu. Tämä taas kuuluu siihen, kun ajetaan SM-viesteistä kotiin joskus 23.30 Karvion kanavan kohdalla.

TO: Varjojen yö ja Surujen kitara menee edelle, mutta takuuvarma. Kitarat rullaa ja Topi oli Topi.

Yyte: Minä olen taas sitä ikäpolvea, jolle tämä Brian Henderssonin sävellys on Ankin juttu ja siihen verrattuna tämä on hyvin tehty, mutta hieman hätäinen ja nuhainen. Hyvä kuitenkin.

T: Vähän hätäinen tämä kyllä on ja tuota Pulliaisen kaoottista kitarointia voisi olla enemmänkin. Jotenkin tämä on linjassa soitollisesti tuon Marzin kanssa.

T: 9,67
A: 9,50
Yyte: 8,80
TO: 9,12
Tasting-rating: 9,27/10

Raadin TOP-lista:
1. Eppu Normaali – Hipit Rautaa 9,34
2. Topi & Agents – On Kesäyö 9,27
3. Juice Leskinen Grand Slam – Norjalainen Villapaita 9,19
4. Marzi Nyman – Solutasolla 9,10
5. Leevi & the Leavings – Olipa Kerran Ihminen 8,98
6. Pepe & Saimaa – Lyhyenä Hetkenä 8,92
7. Stam1na – Merestä Maalle 8,88
8. J.Karjalainen Electric Sauna – Laura Häkkisen Silmät 8,78
9. Magyar Posse Sudden Death 8,46
10. Liekki – Saattaja 8,39

TOOMIO’s TOP100: 28. – Pepe Willberg – Pepe & SaimaaTOOMION TOP100: 28. – Pepe Willberg – Pepe & Saimaa

Producer: Matti Mikkola
Recorded: 2014
Released: 9.5.2014
Label: Suomen Musiikki

#1 in Finnish Chart, Rock Album of the year in Finland

SINGLES
– Lyhyenä Hetkenä
– Tällä Kadulla

At the early 2014 I was following the status of the musicians. There begin to flash things like following: ”Pepe will release something really cool stuff soon.” The man, whose gig was attended by about five people. I thought these musicians stuff was inside joke.

Hype got up little by little. In the end, it was so wild that I was forced to listen this album. The first song begins slowly. ”Mmm … well yeah, no surprises …” the middle of the song Moog-psychedelia suddenly jumped on. I froze to listen open-mouthed.

Matti Mikkola, a former Tehosekoitin-man, has been a producer of this musical work! Mikkola is precisely the ruler of the sounds. The sounds have been considered incredibly tasteful. He can be called one of the best producers in Finland’s.

”These relics like Pepe need 20 years of forgetfulness to return once again to the top of the hipster mountain.”

Spotting Pepe to the singer is a precedent of hipster cheating. I don’t know whether Pepe claimed, therefore, that can show people what Mikkola could do despite the singer’s name. These relics like Pepe need 20 years of forgetfulness to return once again to the top of the hipster mountain. Pepe’s voice doesn’t come free easily, but at such a high torque. Of course he’s not a very young anymore.

Sounds and also compositions are truly memorable. Such chord progressions, which suddenly comes up with just capable artists like Rufus Wainwright and Elton John. The lyrics are fine. Hard to say how much Pepe himself has affected them, but they are touching. On the other hand, it would be nice to know if the ultimate aim was to make a album that will rise up the charts, or just the music, which is nice to do?

Music for the midsummer. Heat and sun and drought.

THE BEST MOMENTS
Lyhyenä Hetkenä – Lyrics and Love Boat-atmosphere.

NOT SO BRILLIANT
There is no weak moment. Maybe Aivan Sama Mutta Mä Oon Onnellinen is a little too different from the others.

https://open.spotify.com/album/1lJS6fwi8pcp2e3bgCEhuFTuottaja: Matti Mikkola
Nauhoitettu: 2014
Julkaistu: 9.5.2014
Levy-yhtiö: Suomen Musiikki

Suomen listan ykkönen, Vuoden Rock-Albumin Emma.

SINGLET
– Lyhyenä Hetkenä
– Tällä Kadulla

Sosiaalisessa mediassa seuraamieni muusikoiden statuksissa alkoi vilahdella seuraavan kaltaisia lauseita: ”Pepeltä on tulossa jotain tosi kovaa nyt pian.” No on varmasti. Mieheltä, jonka keikalla kävi noin viisi ihmistä. Luulin näitä juttuja muusikoiden inside-läpäksi.

Hypetys nousi pikkuhiljaa. Lopulta se oli jo niin hurjaa, että oli pakko itsekin nöyrtyä ja ottaa levy kuuntelun alle. Ensimmäinen kappale alkaa hitaasti. ”Mmm…no joo, ei mitään yllätystä…” Biisin puolivälissä hypätään yhtäkkiä Moog-psykedeliaan, jään autoa pakatessani kuuntelemaan suu auki.

Rumahkot kannet. Niissäkin on tyylitaju lennätetty niin oikeaan osoitteeseen 70-luvulle kuin mahdollista. Vinyylihän tämä pitäisi olla, mutta kun en sellaista soitinta omista.

Matti Mikkola, entinen Tehosekoitin-mies, on tehnyt tuottajana sellaista sävellystyötä, että huhhuh! Mikkola on nimenomaan soundien hallitsija. Äänimaailma on harkittu mielettömän hyvällä maulla. Näin komeaan yhteissointiin ei pysty moni maailmanluokan tuottajakaan. Aivan hyvillä mielin voi miehen nostaa yhdeksi Suomen parhaista tuottajista.

”Nämä Pepen kaltaiset reliikit tarvitsevat 20 vuoden unohduksen palatakseen vielä kerran hipsterikukkulan laelle.”

Pepen bongaaminen laulajaksi on hipsterinhuijaamisen ennakkotapaus. En tiedä onko Pepe haettu siksi, että voi näyttää ihmisille mitä osaa laulajan nimestä huolimatta. Nerokasta se on silti. Nämä Pepen kaltaiset reliikit tarvitsevat 20 vuoden unohduksen palatakseen vielä kerran hipsterikukkulan laelle. Pepen ääni on ajoittan auraavaa. Se ei tule vaivattomasti vapaalla, vaan sellaisella väännöllä. Eipä mies toki kovin nuori enää olekaan. Siitäkään huolimatta ei miehen muusikontaitoja voi kyseenalaistaa.

Soundit ja myös sävellykset ovat todella ikimuistoisia. Sellaisia sointukulkuja, joihin äkkiä keksii vain Rufus Wainwrightin ja Elton Johnin pystyvän. Sanoituksetkin ovat hienoja. Paha sanoa minkä verran Pepe itse on kynäillyt, mutta koskettavaa on. Toisaalta olisi mukava tietää, onko perimmäisenä tarkoituksena ollut tehdä levy, joka tulee nousemaan listoille vai vain musiikkia, jota on kiva tehdä.

Ei tällaisia liikaa ole 2010-luvulla tullut. Eikä varmaan tulekaan. Keskikesän musiikkia. Helle ja aurinko ja kuivuus.

PARHAAT HETKET
Lyhyenä Hetkenä –
Sanat ja lemmenlaivatunnelma, sekä aivan mahtava soinnutus.

EI LÄHDE
Ei ole tässäkään heikkoa hetkeä. Ehkä Aivan sama mutta mä oon onnellinen on vähän liian erilainen muihin nähden.

https://open.spotify.com/album/1lJS6fwi8pcp2e3bgCEhuF

Toomio’s year 2015Toomion vuosi 2015

Year 2015. What was it musically? The year was big because Ausculto began. A monstrous amount of music is listened to. A lot of it has to shared and there has been some discussion too. Member A and Spinebrain are men in place. Without them Ausculto would be pretty much one-sided. Now there’s a side for the light, and there’s a side for the dark and me between them.

I listen to a lot of music. My friends also know it. Many asked for me the best albums of the year 2015. It is not easy to answer. Why? Because I listen to albums with retroactive effect. There’s so much good music, that all not able to take over instantly in their releasing year. I can quite certainly say what were the best albums of 2014, and even better the best albums of 2013. I can suspect, what are the best albums of 2015 on the basis of a few listening.

First, a small aggregation about the most listened to artists, albums and songs. These are not my opinion the best. These only what I’ve listened to the most.

ARTISTS

This year, David Bowie has become very familiar, thanks to the 1001-list. Almost all of these artists has place in Toomio’s TOP100-list, and if don’t already have one, then probably will be. The success in this list is also due to the fact that I listen them very often when I’m driving.

1. Gojira
2. Kamchatka
3. Anathema
4. TesseracT
5. David Bowie
6. Stam1na
7. Type O Negative
8. Leprous
9. Soilwork
10. Blind Guardian

ALBUMS

Kamchatka is my favourite music for driving. Groovy southern rock with a little prog-touch. Yann Tiersen I was listening much in last winter. Sara’s Kromi is a surprise. I thought that I have not listened to it so much.

1. Kamchatka — Bury Your Roots
2. Blind Guardian — Beyond the Red Mirror
3. TesseracT — One
4. Yann Tiersen — Infinity
5. Leprous — The Congregation
6. Gojira — The Way of All Flesh
7. Fallujah — The Flesh Prevails
8. Midlake — The Courage Of Others
9. Stam1na — Viimeinen Atlantis
10. Sara — Kromi

SONGS

Kamchatka reigns here too. There are many Bond-songs, to which me and Mr A come back to the springtime. Got That Feeling is the song I often prepare for running competitions within.

1. Kamchatka — Bury Your Roots
2. Matt Monro — From Russia With Love
3. TesseracT — Lament
4. Chris Cornell — You Know My Name
5. Shirley Bassey — Moonraker
6. Faith No More — Got That Feeling
7. The Smashing Pumpkins — Tonight,Tonight
8. Gojira — The Silver Cord
9. Gojira — The Axe
10. Yann Tiersen — A Midsummer Evening

The above will make it possible to go to the listings of this year. I make a list of the previous two years too. Just because I want to see how the ranks will change. Today they made good music too. Not all good have been made before then.

2013

1. Leprous – Coal
2. Daft Punk – Random Access Memories
3. TesseracT – Altered State
4. Saor – Roots
5. Queens of The Stone Age – …Like Clockwork
6. For The Imperium – Hail The Monsters
7. Sigur Rós – Kveikur
8. Omnium Gatherum – Beyond
9. The Dear Hunter – Migrant
10. Arcane Roots – Blood & Chemistry

2014

1. Pepe & Saimaa – Saimaa (Rank in the last January 1.)
2. Opeth – Pale Communion (2.)
3. Fallujah – The Flesh Prevails (*)
4. Cynic – Kindly Bent to Free Us (*)
5. Saor – Aura (*)
6. Yann Tiersen – Infinity (*)
7. Anathema – Distant Satellites (3.)
8. The Contortionist – Language (4.)
9. Autere – Amal’l (5.)
10. ††† – ††† (8.)

And then we go to the year 2015.

2015

It’s always going this way, that they are the best known are the first in this list. As you can see from the previous. Two Finnish album in this year.

1. Leprous – The Congreation
Great and stylish Norwegian prog / avant-garde metal. As the previous album, this was the year’s best. We will return to this.

2. Blind Guardian – Beyond The Red Mirror
Pompously there where it always has been. On the top. Good compositions, with aggressive power metal riffs.

3. Soilwork – The Ride Majestic
Long album, but not a single weak moment. If melodic death metal is your thing, take this album.

4. Deafheaven – New Bermuda
From the core of hipster metal came perfect boyfriends dressed in cashmere and wool shirts. They make that kind of black metal, which is acceptable and even desirable listen to.

5. Paradise Lost – The Plague Within
Gothic metal legends managed their comeback to harhs vocals just fine. There is everything you need to gloomy music.

6. Amorphis – Under The Red Cloud
This is something that I wouldn’t believe a year ago. I don’t like Joutsen’s vocals, but compositions are something old and traditional, strong Finnish metal.

7. Enslaved – In Times
This could be Norwegian counterpart to Amorphis. Not quite good as RIITIIR, but a good performance too. All history nerds, this is for you.

8. Saimaa – Matka Mielen Ytimeen
Weird sort of a cover album. All the songs aren’t very recognizable. But the joy of playing is so huge, that this deserves a place in the sun.

9. TesseracT – Polaris
Not quite as good than in the past. Djent music is also the mainstream nowadays, so Tesseract’s “good” is not quite enough for excellence anymore. Still, this is good.

10. Arcturus – Arcturian
The band is older than Mr A and is going stranger all the time. Although there are small breaks, it must be said that the musicians are adept at. ICS Vortex vocal sound brings good and recognizable stamp of the band’s post.

What can you expect in 2016?

There will be some interesting releases. Let’s try to predict the top10 of 2016. These artists should have something coming.

1. Gojira
2. David Bowie
3. Deftones
4. Pearl Jam
5. Red Hot Chili Peppers
6. Kanye West
7. Meshuggah
8. Metallica
9. Dream Theater
10. Elton John
Vuosi 2015. Mitä se oli musiikillisesti? Vuosi oli iso siksi, että Ausculto sai alkunsa. Hirviömäinen määrä on musiikkia kuunneltu. Paljon sitä on myös muille jaettu ja jonkin verran on saatu keskusteluakin aikaan. Jäsen A ja Spinebrain ovat miehiä paikallaan. Ilman heitä Ausculto olisi aika paljon yksipuolisempi. Nyt sivuilla on niin valoisa, kuin pimeä puolensa ja minä siinä välissä.

Kuuntelen paljon musiikkia, sen kaveritkin tietävät. Luultavasti siksi näihin aikoihin usein kysytään viime vuoden parhaat levyt. Siihen ei ole helppo vastata. Miksi? Siksi, että kuuntelen levyjä takautuvasti. Niin mahdoton määrä tulee hyvää musiikkia, ettei kaikkea pysty ottamaan haltuun heti ilmestysmisvuoden aikana. Pystyn aika varmasti sanomaan mitkä olivat vuoden 2014 parhaat levyt ja vielä paremmin vuoden 2013 parhaat levyt. Voin kyllä muutaman kuuntelun perusteella aavistella, mitkä ovat vuoden 2015 parhaat albumit. Haluan silti edelleen musiikin olevan kulutusta kestävää, joten yhden kuuntelun perusteella en ala Paras albumi-titteleitä myöntämään. Keikoilla käyn niin vähän, etten ala niitä rankkaamaan.

Ensin pieni koonti eniten kuunneltuihin artisteihin, albumeihin ja kappaleisiin. Nämä eivät siis ole mielestäni parhaita. Näitä vain olen kuunnellut eniten.

ARTISTIT

Tänä vuonna David Bowie on tullut 1001-listan ansiosta hyvin tutuksi. Lähes kaikkia näitä artisteja on omalla Toomion TOP100-listalla nähty, ja jos ei vielä ole, niin varmaan tullaan näkemään. Iso osa kyseisten artistien noususta tälle listalle johtuu myös siitä, että autolla ajaessani kuuntelen usein juuri näitä artisteja.

1. Gojira
2. Kamchatka
3. Anathema
4. TesseracT
5. David Bowie
6. Stam1na
7. Type O Negative
8. Leprous
9. Soilwork
10. Blind Guardian

ALBUMIT

Kamchatka on suosikkini autolla ajoon. Letkeää southern rockia pienellä proge-otteella. Yann Tiersen oli kovassa kuuntelussa viime talven aikoihin. Saran Kromi on itsellekin yllätys. Tuntuu ettei siihen niin usein tule palattua. Ehkä tähän vaikutti se, että bändin levyt tuli Spotifyyn.

1. Kamchatka — Bury Your Roots
2. Blind Guardian — Beyond the Red Mirror
3. TesseracT — One
4. Yann Tiersen — Infinity
5. Leprous — The Congregation
6. Gojira — The Way of All Flesh
7. Fallujah — The Flesh Prevails
8. Midlake — The Courage Of Others
9. Stam1na — Viimeinen Atlantis
10. Sara — Kromi

KAPPALEET

Täälläkin Kamchatka jyrää. Hyvin paljon on myös Bond-biisejä, joihin jäsen A:n kanssa palaamme keväämmällä. Got That Feelingillä valmistaudun usein juoksukilpailuihin. Siitä sen suosio listalla johtuu.

1. Kamchatka — Bury Your Roots
2. Matt Monro — From Russia With Love
3. TesseracT — Lament
4. Chris Cornell — You Know My Name
5. Shirley Bassey — Moonraker
6. Faith No More — Got That Feeling
7. The Smashing Pumpkins — Tonight,Tonight
8. Gojira — The Silver Cord
9. Gojira — The Axe
10. Yann Tiersen — A Midsummer Evening

Edellisten myötä voidaan mennä tämän vuoden listauksiin. Teen listan myös kahdesta edellisestä vuodesta. Ihan vain sen takia, että näen miten sijoitukset muuttuvat. Kyllä nykyäänkin tehdään hyvää musiikkia. Ei kaikki ole tehty silloin ennen.

2013

1. Leprous – Coal
2. Daft Punk – Random Access Memories
3. TesseracT – Altered State
4. Saor – Roots
5. Queens of The Stone Age – …Like Clockwork
6. For The Imperium – Hail The Monsters
7. Sigur Rós – Kveikur
8. Omnium Gatherum – Beyond
9. The Dear Hunter – Migrant
10. Arcane Roots – Blood & Chemistry

2014

1. Pepe & Saimaa – Saimaa (sijoitus viime tammikuussa 1.)
2. Opeth – Pale Communion (2.)
3. Fallujah – The Flesh Prevails (*)
4. Cynic – Kindly Bent to Free Us (*)
5. Saor – Aura (*)
6. Yann Tiersen – Infinity (*)
7. Anathema – Distant Satellites (3.)
8. The Contortionist – Language (4.)
9. Autere – Amal’l (5.)
10. ††† – ††† (8.)

Ja näin päästään viimein vuoteen 2015.

2015

Ainahan tämä menee näin, että ne tunnetuimmat ovat aluksi tässä listalla. Kuten edellisestä voi huomata. Sitten sinne väliin puikkelehtii muiden suosituksia ja omia löytöjä. Kaksi suomalaista tänäkin vuonna.

1. Leprous – The Congreation

Hienoa ja tyylikästä norjalaista proge-/avant-garde-metallia. Jo edellinen levy oli vuotensa parasta antia. Palaamme tähän vielä tarkemmin.

2. Blind Guardian – Beyond The Red Mirror
Mahtipontisesti sinne, missä bändi power metal-kentässä on aina ollutkin. Eli huipulla. Mainioita sävellyksiä, vauhtia unohtamatta.

3. Soilwork – The Ride Majestic

Pitkä levy, mutta ei yhtään heikkoa hetkeä. Jos melodinen death metal maistuu, niin tässä on siihen puutostilaan oikein pätevä lääke.

4. Deafheaven – New Bermuda
Hipsterimetalliuden ytimestä tulevat kaulus- ja kashmir-villapaitoihin pukeutuneet unelmavävyt tekevät taitavasti sellaista black metallia, jota on habituksesta riippumatta hyväksyttävää ja jopa suotavaa kuunnella.

5. Paradise Lost – The Plague Within

Ärrimörriin palannut goottimetallin legenda onnistui hienosti. Ainakin levyltä kuullen tässä on kaikkea, mitä synkkä musiikki tarvitsee.

6. Amorphis – Under The Red Cloud
Tähän en uskonut vuosi sitten. Ei ole viimeiset levyt oikein lähteneet, eikä Joutsenen laulu lähde vieläkään niin kuin toivoisi. Sävellyksissä on jotain vanhaa ja perinteistä, vahvan suomalaista metallia.

7. Enslaved – In Times
Tätä voisi pitää Norjan vastineena Amorphikselle. Ei ihan RIITIIR:n tasoa, mutta hyvä suoritus tämäkin. Kaikki historianörtit tämä on teille.

8. Saimaa – Matka Mielen Ytimeen
Aika oudonlainen cover-albumi, eikä kaikki kappaleet kovin tunnistettavia olekaan. Mutta läpikuuluvasta soittamisen ilosta tämä ansaitsee paikkansa auringossa. Jos niinkin ankeasta kappaleesta kuin Joutsenlaulu, saa kuunneltavan niin onhan tässä jotain. Joutsenteema ei ole nyt huudossa.

9. TesseracT – Polaris
Ei aivan niin ”hyvää tekemistä” kuin aiemmin, jos pieni toniniemismäisyys sallitaan. Djent-musiikki on sekin jo aika valtavirtaa, joten TesseracT:n hyvä tekeminen ei ihan riitä erinomaisuuteen enää. Silti tämä on sitä hyvää tekemistä.

10. Arcturus – Arcturian
Bändihän on vanhempi kuin Jäsen A ja iän myötä ilmaisu on mennyt koko ajan kummallisemmaksi. Vaikka siellä on pieniä breikkejä ja kummallisia aatteisiin perustuvia katkoksia, on sanottava, että tekijät ovat taitavia. ICS Vortexin laulusoundi tuo hyvän ja tunnistettavan leiman bändin postiin.

Mitä voi odottaa vuodelta 2016?

Sieltä on tulossa muutamia ennakkoon mielenkiintoisia levyjä. Laitetaan odotusarvoisesti myös tulevan vuoden TOP10. Näiltä artisteilta pitäisi olla jotain tulossa.

1. Gojira
2. David Bowie
3. Deftones
4. Pearl Jam
5. Red Hot Chili Peppers
6. Kanye West
7. Meshuggah
8. Metallica
9. Dream Theater
10. Elton John

Keikka-arvio: Pepe Willberg & Saimaa Levy + Joensuun Kaupunginorkesteri johtajanaan Tommi Suutarinen @Carelia-sali, 16.4.2015

Matti Mikkola potkaisi Pepe Willbergin vuosi sitten suosta taivaalle. Kuten eräs paikallinen hahmo totesi, ”pitää olla 20 vuotta unohduksissa, että voi tulla noin lujaa ylös”. Itsekin kuuluin tuohon hipsterisakkiin, joka levyn osti ja siitä piti. Tuotoksesta vaikuttuneena ilmoittauduimme myös katsomaan Pepen live-kuntoa Joensuun Kaupunginorkesterin kanssa. Tämän kun olisi tiennyt vaikka vuonna 2013.

Keikkailta koitti. Kuljimme kahvien kautta Karelia-saliin Joensuuhun. Aula oli täynnä yleisöä. Se ei ollutkaan täynnä nuoria hipstereitä vaan 6-kymppisiä seniori-ihmisiä. Tämä aiheutti hiukan hämmennystä, mutta sinne vain keskelle eteen ja Pepeä odottelemaan.

Muutamia kertoja olen Kaupunginorkesterin projekteja päässyt seuraamaan, enkä kertaakaan ole pettynyt. Nuoriso, jos luulette Kaupunginorkesterin olevan jotain oopperan ja Kaija Saariahon väliltä, niin väärässä olette. Live-musiikkia ihan parhaasta päästä. Kuulostavat ammattilaisilta. Varmaankin siksi, että ovat sitä.

Pepe saapui lavalle ja aloitusbiisinä kuultiin Aivan Sama Mulle, Mä Oon Onnellinen. Pepe oli hiukan jäykän ja varautuneen oloinen. ”Onpa se tosiaan vanha”, mietin. Pepen matkassa tullut bändi oli heti lämpimänä. Varsinkin pianisti Petri Leskinen. Ensimmäisen kappaleen jälkeen siirryttiin sulavasti klassikkoon. Rööperiin kuultiin pikkolotorvineen.

Mistä tietää, että miehellä on sävellystaustaa? Siitä, että välispiikeissä esitellään kappaleiden tekijät sanoittajista säveltäjiin ja kääntäjiin. Eihän se välttämättä fiiliksen nostattajana parasta ole, mutta Pepelle tuollainen minimalistinen kertoilu sopi hyvin. Varovaista huumoria oli siellä täällä ja knoppitietoa tuli sopivasti.

Uneton teki selväksi sen, että Mikkolan sovitukset ovat mannaa korville myös livenä. Toki se kaipaa tuekseen hyvin soivan orkesterin. Tässäkin kappaleessa tultiin pianohämyilystä takaisin hollywoodmaisen mahtipontisesti. Live-orkalla se saa kylmät väreet iholle, vaikka onkin hyvin ennustettavaa.

Procol Harum-cover Hermes oli bändin puolelta yksi keikan parhaista vedoista. Ensinnäkin kitaristi Lauri Schreckin särö oli selkeä ja yksinkertaisuudessaan vaikuttava. Perkussio-puoli toi livenä aika komean säväyksen biisiin. Perään esitettiin Sinä Lupasit, jossa Pepen ääni alkoi vähän lämmitä. Basisti Juho Kanervon mehiläispesä heilui komeasti parhaimmissa kohdissa. Samoin rumpali Leevi Leppänen orkesterin taustalla vei kuuntelukokemusta koko ajan parempaan suuntaan.

Taivas Itkee osoitti mitä parhaiten sen, että kovia sävellyksiä näissä 70-luvun Syksyn Sävel- ja Euroviisukisoissa on ollut. Pikkuisen jää UMK-finalistit sävellyshommissa jälkeen. Sait Miehen Kyyneliin on käännöskappale, mutta kylläpä siinäkin on hienot sointukulut. Aina olen kappaletta inhonnut, mutta silti se toimi kummallisen hyvin livenä. Pepe veti lopun aivan mielettömästi ja totesi itsekin, että ”tämähän voi tästä vielä lähteä”. Sinä ja Minä sen sijaan oli esitykseen aika outo kappale. Ei ihan paras sävellys, mutta orkesterin soittamana sekin oli hyvän kuuloinen.

Sitten mentiin taas Saimaa-levyn kappaleisiin. Ajan Sisällä on Pepe ja Saimaan parhaita biisejä. Sävellyksenä todella mainio, eikä Timo Kiiskisen sanatkaan ole ihan kamalat. Levyllä Pepen ääni on alussa väkinäinen, mutta keikalla mies pääsi kyllä todella koviin korkeuksiin. Myös sovitus orkesterille oli mainio. Pitkät soolo-osiot olivat kiipparin heiniä. Harmi vain, että koskettimet kuuluivat ihan liian hiljaa. Tämä ongelma oli suurimmillaan silloin, kun muukin bändi sai voimaa soittoonsa. Välillä tuli suomalainen klassikko Sinua, Sinua Rakastan, jonka sävellyksestä en kokonaisuudessaan tykkää, enkä ihan sanoistakaan, mutta orkesterisovitus ja laulusuoritus olivat jälleen vertaansa vailla.

Ennen väliaikaa esitettiin Lyhyenä Hetkenä, joka on se Saimaa-albumin kovin hitti. Mahdoton sanoa, onko se kuitenkaan paras. Kärjessä kuitenkin. Loppujamittelu oli onnistunut ja se sai ansaitsemansa huomion Pepen lähtiessä ennen sitä jo takahuoneeseen. Toisaalta sääli, että tuli väliaika juuri kun päästiin vauhtiin ja varsinkin juuri Pepe pääsi.

Väliajan jälkeen tuli Merimies, joka oli jälleen kerran Procol Harum-käännös. Valtavan koskettava esitys bändiltä. Sitä jatkettiin jo pitkään odotetulla kappaleella Muuttuvat Tiet. Itse olisin odottanut hiukan enemmän, mutta tällä kertaa ei ollut livenä niin kova suoritus kuin levyllä. Koskettimet oli jälleen vähän alhaalla, ja urkujen soisi tässä kuulua. Myös kuorosoundin puuttuminen teki kappaleesta vähän tyhjän. Jouset olivat kyllä komeat, kuten koko esityksen ajan. Kappaleen lopussa oleva ”elämä muuttuu kun muuttuvat tiet”-pätkä oli livenä todella hämmentävän kuuloinen.

Julie Annella palattiin käännösbiiseihin. Useat käännöskappaleista ovat hyviä viihdeteoksia ja varsinkin tässä Pepe otti komeasti yleisön mukaansa. Iskut tulivat oikein napakasti. Sotilaat Kansat Maat jatkoi tätä yleisökappaleiden katrasta. Ei ollut itselleni ennestään tuttu, mutta toimi todella hyvin tunnelman nostattajana. Basisti veivasi itselleen kunnon hien tässä jopa rock-biisiä muistuttavassa pätkässä.

Äskeisten väliin tuli itselleni odotetuin kappale Leikitään. Tämän kappaleen sanat ja sävellys ovat kyllä niin kohdillaan ja synkassa kuin olla voi. Kuten veljeni sanoi, tämä on ehkä kuitenkin se paras kappale Saimaa-levyltä. Intro on aina ollut vähän rasittavan oloinen, mutta kaikkeen tottuu. Pepen ääni oli koko lailla kohdillaan noissa korkealla menevissä kohdissa. Tässä olisi jälleen kerran taas lisää volyymia koskettimille. Hienot ja oleelliset  soolohämyilyt jäivät täysin muiden soittimien alle. Silti – aikamoinen biisi. Elämän Seppeleet jää Saimaa-levyn viimeisenä kappaleena usein vähän unhoon. Tässäkin kappaleessa on loppusoolottelu, jota oli ilo kuunnella. Se oli jopa transsiin vievää jamittelua.

Alettiin lähestyä konsertin loppua. Pilvi Taivaan Peittää esiteltiin kertoen sen sisältävän pätkän Pagliacci-oopperasta. Aika hieno ”Queen”-cover, nimittäin tämä kyseinen pätkä on myös Queenin It’s a Hard Lifessa. Pepen ääni otti lämmitäkseen aika paljon aikaa, mutta tämä kappale oli nimenomaan laulusuorituksena taas upea kuunneltava. Torvineen kaikkineen tuo ooppera-kohta on todella syvälle iskevä.

Ja mihinkäs se Pepe konsertin lopettaisi, ellei Aamuun. Tässäkin sävellyksessä on soinnut kuin hunajaa. Alun iskussa on sellainen sointu, ettei ole ihan perus kolmisointu. Ei ole ihan helpoimpia soitettavia tämä kappale. Mutta tällaisena esityksenä mukavaa kuunneltavaa.

Pitkien aplodien jälkeen Pepe tuli vielä vetämään encoren. Se olikin sitten veret seisauttava esitys. Nimittäin Nessun Dorma oopperasta Turandot. Jää useammalta laulamatta.

Koko konsertti oli oikein miellyttävä kokemus. Sellaista leppoisaa torstai-illan viihdettä. Suosittelen kaikkia käymään Kaupunginorkesterin keikoilla. Vielä kannattaa Pepekin käydä katsomassa. Kyllä hän ihan muusikko on. Suosittelen myös Kaupunginorkesterin ottavan mainonnan tosissaan, sillä keikoille ei ihan helposti löydä. Ohjelma selkeämmästi esille ja rouheampaa mainontaa!