Keikka-arvio: Pepe Willberg & Saimaa Levy + Joensuun Kaupunginorkesteri johtajanaan Tommi Suutarinen @Carelia-sali, 16.4.2015

Matti Mikkola potkaisi Pepe Willbergin vuosi sitten suosta taivaalle. Kuten eräs paikallinen hahmo totesi, ”pitää olla 20 vuotta unohduksissa, että voi tulla noin lujaa ylös”. Itsekin kuuluin tuohon hipsterisakkiin, joka levyn osti ja siitä piti. Tuotoksesta vaikuttuneena ilmoittauduimme myös katsomaan Pepen live-kuntoa Joensuun Kaupunginorkesterin kanssa. Tämän kun olisi tiennyt vaikka vuonna 2013.

Keikkailta koitti. Kuljimme kahvien kautta Karelia-saliin Joensuuhun. Aula oli täynnä yleisöä. Se ei ollutkaan täynnä nuoria hipstereitä vaan 6-kymppisiä seniori-ihmisiä. Tämä aiheutti hiukan hämmennystä, mutta sinne vain keskelle eteen ja Pepeä odottelemaan.

Muutamia kertoja olen Kaupunginorkesterin projekteja päässyt seuraamaan, enkä kertaakaan ole pettynyt. Nuoriso, jos luulette Kaupunginorkesterin olevan jotain oopperan ja Kaija Saariahon väliltä, niin väärässä olette. Live-musiikkia ihan parhaasta päästä. Kuulostavat ammattilaisilta. Varmaankin siksi, että ovat sitä.

Pepe saapui lavalle ja aloitusbiisinä kuultiin Aivan Sama Mulle, Mä Oon Onnellinen. Pepe oli hiukan jäykän ja varautuneen oloinen. ”Onpa se tosiaan vanha”, mietin. Pepen matkassa tullut bändi oli heti lämpimänä. Varsinkin pianisti Petri Leskinen. Ensimmäisen kappaleen jälkeen siirryttiin sulavasti klassikkoon. Rööperiin kuultiin pikkolotorvineen.

Mistä tietää, että miehellä on sävellystaustaa? Siitä, että välispiikeissä esitellään kappaleiden tekijät sanoittajista säveltäjiin ja kääntäjiin. Eihän se välttämättä fiiliksen nostattajana parasta ole, mutta Pepelle tuollainen minimalistinen kertoilu sopi hyvin. Varovaista huumoria oli siellä täällä ja knoppitietoa tuli sopivasti.

Uneton teki selväksi sen, että Mikkolan sovitukset ovat mannaa korville myös livenä. Toki se kaipaa tuekseen hyvin soivan orkesterin. Tässäkin kappaleessa tultiin pianohämyilystä takaisin hollywoodmaisen mahtipontisesti. Live-orkalla se saa kylmät väreet iholle, vaikka onkin hyvin ennustettavaa.

Procol Harum-cover Hermes oli bändin puolelta yksi keikan parhaista vedoista. Ensinnäkin kitaristi Lauri Schreckin särö oli selkeä ja yksinkertaisuudessaan vaikuttava. Perkussio-puoli toi livenä aika komean säväyksen biisiin. Perään esitettiin Sinä Lupasit, jossa Pepen ääni alkoi vähän lämmitä. Basisti Juho Kanervon mehiläispesä heilui komeasti parhaimmissa kohdissa. Samoin rumpali Leevi Leppänen orkesterin taustalla vei kuuntelukokemusta koko ajan parempaan suuntaan.

Taivas Itkee osoitti mitä parhaiten sen, että kovia sävellyksiä näissä 70-luvun Syksyn Sävel- ja Euroviisukisoissa on ollut. Pikkuisen jää UMK-finalistit sävellyshommissa jälkeen. Sait Miehen Kyyneliin on käännöskappale, mutta kylläpä siinäkin on hienot sointukulut. Aina olen kappaletta inhonnut, mutta silti se toimi kummallisen hyvin livenä. Pepe veti lopun aivan mielettömästi ja totesi itsekin, että ”tämähän voi tästä vielä lähteä”. Sinä ja Minä sen sijaan oli esitykseen aika outo kappale. Ei ihan paras sävellys, mutta orkesterin soittamana sekin oli hyvän kuuloinen.

Sitten mentiin taas Saimaa-levyn kappaleisiin. Ajan Sisällä on Pepe ja Saimaan parhaita biisejä. Sävellyksenä todella mainio, eikä Timo Kiiskisen sanatkaan ole ihan kamalat. Levyllä Pepen ääni on alussa väkinäinen, mutta keikalla mies pääsi kyllä todella koviin korkeuksiin. Myös sovitus orkesterille oli mainio. Pitkät soolo-osiot olivat kiipparin heiniä. Harmi vain, että koskettimet kuuluivat ihan liian hiljaa. Tämä ongelma oli suurimmillaan silloin, kun muukin bändi sai voimaa soittoonsa. Välillä tuli suomalainen klassikko Sinua, Sinua Rakastan, jonka sävellyksestä en kokonaisuudessaan tykkää, enkä ihan sanoistakaan, mutta orkesterisovitus ja laulusuoritus olivat jälleen vertaansa vailla.

Ennen väliaikaa esitettiin Lyhyenä Hetkenä, joka on se Saimaa-albumin kovin hitti. Mahdoton sanoa, onko se kuitenkaan paras. Kärjessä kuitenkin. Loppujamittelu oli onnistunut ja se sai ansaitsemansa huomion Pepen lähtiessä ennen sitä jo takahuoneeseen. Toisaalta sääli, että tuli väliaika juuri kun päästiin vauhtiin ja varsinkin juuri Pepe pääsi.

Väliajan jälkeen tuli Merimies, joka oli jälleen kerran Procol Harum-käännös. Valtavan koskettava esitys bändiltä. Sitä jatkettiin jo pitkään odotetulla kappaleella Muuttuvat Tiet. Itse olisin odottanut hiukan enemmän, mutta tällä kertaa ei ollut livenä niin kova suoritus kuin levyllä. Koskettimet oli jälleen vähän alhaalla, ja urkujen soisi tässä kuulua. Myös kuorosoundin puuttuminen teki kappaleesta vähän tyhjän. Jouset olivat kyllä komeat, kuten koko esityksen ajan. Kappaleen lopussa oleva ”elämä muuttuu kun muuttuvat tiet”-pätkä oli livenä todella hämmentävän kuuloinen.

Julie Annella palattiin käännösbiiseihin. Useat käännöskappaleista ovat hyviä viihdeteoksia ja varsinkin tässä Pepe otti komeasti yleisön mukaansa. Iskut tulivat oikein napakasti. Sotilaat Kansat Maat jatkoi tätä yleisökappaleiden katrasta. Ei ollut itselleni ennestään tuttu, mutta toimi todella hyvin tunnelman nostattajana. Basisti veivasi itselleen kunnon hien tässä jopa rock-biisiä muistuttavassa pätkässä.

Äskeisten väliin tuli itselleni odotetuin kappale Leikitään. Tämän kappaleen sanat ja sävellys ovat kyllä niin kohdillaan ja synkassa kuin olla voi. Kuten veljeni sanoi, tämä on ehkä kuitenkin se paras kappale Saimaa-levyltä. Intro on aina ollut vähän rasittavan oloinen, mutta kaikkeen tottuu. Pepen ääni oli koko lailla kohdillaan noissa korkealla menevissä kohdissa. Tässä olisi jälleen kerran taas lisää volyymia koskettimille. Hienot ja oleelliset  soolohämyilyt jäivät täysin muiden soittimien alle. Silti – aikamoinen biisi. Elämän Seppeleet jää Saimaa-levyn viimeisenä kappaleena usein vähän unhoon. Tässäkin kappaleessa on loppusoolottelu, jota oli ilo kuunnella. Se oli jopa transsiin vievää jamittelua.

Alettiin lähestyä konsertin loppua. Pilvi Taivaan Peittää esiteltiin kertoen sen sisältävän pätkän Pagliacci-oopperasta. Aika hieno ”Queen”-cover, nimittäin tämä kyseinen pätkä on myös Queenin It’s a Hard Lifessa. Pepen ääni otti lämmitäkseen aika paljon aikaa, mutta tämä kappale oli nimenomaan laulusuorituksena taas upea kuunneltava. Torvineen kaikkineen tuo ooppera-kohta on todella syvälle iskevä.

Ja mihinkäs se Pepe konsertin lopettaisi, ellei Aamuun. Tässäkin sävellyksessä on soinnut kuin hunajaa. Alun iskussa on sellainen sointu, ettei ole ihan perus kolmisointu. Ei ole ihan helpoimpia soitettavia tämä kappale. Mutta tällaisena esityksenä mukavaa kuunneltavaa.

Pitkien aplodien jälkeen Pepe tuli vielä vetämään encoren. Se olikin sitten veret seisauttava esitys. Nimittäin Nessun Dorma oopperasta Turandot. Jää useammalta laulamatta.

Koko konsertti oli oikein miellyttävä kokemus. Sellaista leppoisaa torstai-illan viihdettä. Suosittelen kaikkia käymään Kaupunginorkesterin keikoilla. Vielä kannattaa Pepekin käydä katsomassa. Kyllä hän ihan muusikko on. Suosittelen myös Kaupunginorkesterin ottavan mainonnan tosissaan, sillä keikoille ei ihan helposti löydä. Ohjelma selkeämmästi esille ja rouheampaa mainontaa!

Toomio’s TOP100: 90. Kent – Vapen och AmmunitionToomion TOP100: 90. Kent – Vapen och Ammunition

Producer: Kent, Zed, Martin von Schamalensee
Recorded: 2001-2002
Published: 15.4.2002
Label: RCA, BMG

Number one in TOP40-charts in Sweden, Finland and Norway. About 600 000 albums sold worldwide.

SINGLES
Dom Andra
– Kärleken Väntär
– FF

Vapen och Ammunition is a notch better version than Isola.

Kent has represented the most boring part of the turn of the millennium to me. Kent is playing all the time and in every place at that time. As Atso thought, there’s often the reason for this.

Although Dom Andra’s whistling melody is pretty annoying, it has so damn dark and delicious sounds in it. And this will continue throughout the whole album. Credits for the production goes to Zed and Martin von Schamalensee.

Album covers are cold, but very stylish. The name has always been nice and cool. But still I have a question, are neither of these in same mood than music of the album? Perhaps the priority is to sell records. In fact, cover is tribute to their home town Eskilstuna and zoo in it. I have to say that the last song Sverige is something that Swedes must be proud.  It’s describing their country with cold style.

”This is better than the average produced album.

The music is still depressingly and fits in slushy weather. A lot of melancholy and skillfully planted hooks in production, which grow tall by many times of playing. I think this isn’t so alternative, but standard pop rock. This is better than the average produced album.

This album is for all of you, who waiting the end of the school day in the 90’s. If you received an overdose of Kent then, maybe now it’s the time it’ll suit you.

THE BEST MOMENTS
Hur Jag Fick Dig Att Jag Älska Dig Top of the melancholy.
Kärleken VäntärDamping and synth pad in the background increase the already good pop song to a whole new level.

NOT SO BRILLIANT
Socker The most irritating is the basic rhythm of the drums.

http://open.spotify.com/album/2DGzTm2R2v3G0IjnxXtP3YTuottaja: Kent, Zed, Martin von Schamalensee
Nauhoitettu: 2001-2002
Julkaistu: 15.4.2002
Levy-yhtiö: RCA, BMG

Ruotsin, Suomen ja Norjan listaykkönen, maailmanlaajuisesti noin 600 000 myynyt levy.

SINGLET
– Dom Andra
– Kärleken Väntär
– FF

Vapen och Ammunition on astetta parempi versio Isolasta.

Kent on edustanut minulle jo pitkään vuosituhannen vaihteen tylsintä osa-aluetta. Tämä johtui varmasti siitä, että Kent soi koko ajan ja joka paikassa. Kuten Atso taannoin ”hajatteli”, sille on usein syynsä.

Vaikka Dom Andrasta tulee valitettavasti aina mieleen Reijo Taipaleen suomennos. Vaikka vihellysmelodia on oikeastikin aika rasittava, niin on piru vie tummat ja maukkaat soundit tässä biisissä. Ja tämä jatkuu läpi koko albumin. Tuotannosta vastaavaat bändin lisäksi luottotuottajat Zed ja Martin von Schamalensee.

Levyn kannet ovat kylmät, mutta erittäin tyylikkäät. Nimikin on aina ollut suunmyötäinen. Väkisin vain herää ajatus, että kuvaako kumpikaan levyn sisältämää musiikkia pätkän vertaa? Ehkä tarkoitus onkin myydä levyä ja tämä kuvaaminen on toissijaista. Kannet voisivat nimittäin kertoa sisällön olevan jäistä triphopia Massive Attackin tapaan. Lähtöjään kuvat taitavat olla kotikaupunkinsa Eskilstunan eläintarhasta. Viimeisestä Sverige-biisistä on sanottava, että saavat ruotsalaiset olla ylpeitä näin tyylikkäästi kotimaataan kuvaavasta biisistä.

”Keskimääräistä paremmin tuotettua tämä kyllä on.”

Musiikki on silti masentavan loskakelin muovaamaa. Paljon melankoliaa ja taitavasti istutettuja tuotannollisia koukkuja, jotka kasvavat täyteen kukkaansa vasta voimasoitolla. Itse en pidä tätä kovinkaan alternativena, vaan aika tavallisena, joskin vähän synkkänä pop-rockina. Keskimääräistä paremmin tuotettua tämä kyllä on.

Tämä albumi on kaikille 90-luvulla koulupäivän loppumista odottaneille. Jos silloin saitte yliannostuksen Kentistä, niin ottakaapa uusi maistiainen. Jos olisi makunystyrät kehittyneet.

PARHAAT HETKET
Hur Jag Fick Dig Att Jag Älska Dig Melankolian huippua.
Kärleken Väntär Demppaus ja huomaamaton synamatto taustalla nostavat jo valmiiksi hyvän pop-biisin aivan uudelle tasolle.

EI LÄHDE
Socker Eniten ärsyttää, ei kaikki, vaan peruskomppi.

http://open.spotify.com/album/2DGzTm2R2v3G0IjnxXtP3Y

Toomio’s TOP100: 100. PMMP – Kovemmat KädetToomion TOP100: 100. PMMP – Kovemmat Kädet

Producer: Jori Sjöroos
Recorded: 2004-2005
Published: 9.3.2005
Label: BMG

57 weeks in the Finnish album chart

SINKUT
Päiväkoti
Oo Siellä jossain mun
Matkalaulu
Pikkuveli (which can be found on Kumivirsi-edition. Forced to mention, because the original performer Noitalinna Huraa! is coming from my native region.)

PMMP’s second album featured quite surprising material after their first album.

Pink cover is the sign of girls stuff, but still there is something like Bitch Alert’s (Finnish punk band) primitiviness and rage. The cover art picturing album’s music well. Kovemmat Kädet (tougher hands) also describes well the material and theme of album. They grap a little bit harder. But the music has not be shaken so much, but the grip is firm and tight.

The album’s first single, Päiväkoti (Day-care center) showed that this album is floating on a much deeper sea. Kindergarten and children hit the young mother’s idea of the world. Nowadays I am father myself, so I somehow get this idea too. How the kids stand in the yard. The epic strings at the end of song could fit in almost any style of music. Brilliant.

The songs have serious, even distressing lyrics. But you can also find happy rallies for little girls. There’s a signs of the first symptoms of midlife crisis. Of course it’s easy to say so now,  when I’ve already passed that part of life. If we split this album to two parts: the soft and the heavy, there’s hellishly good heavy punk-album and then there’s a nice little pop-album for teenagers.

”In fact, only it does matter, what and how to bring a simple melody clothed in words.

Vocal melodies are very simple, even monotonous. There’s nothing wrong for the lover of heavier music. Often the vocal melodies following a guitar riff, which tells the harsh language of how green the band was then. In fact, only it does matter, what and how to bring a simple melody clothed in words. Heavy sections of the vocal melodies are better.

You can hear brave choices of instruments and sounds in many places. Some electric drum stuff start to be a bit “out”, and soft synths have significantly improved in ten years. But the idea of production is excellent. Sjöroos diverse background is reflected in the compositions. Maria Magdalena is a brilliant example for sound combinations that he uses. That kind of soup needs a wide vision of the instruments in available. Another example is the Oo Siellä Jossain Mun’s bass sound. Softsynth bass with underwater effect, I would guess. Sounds so last century, but not enough to ruin the album.

”The album is a little illogigal, just a young woman’s way.

The album is a little illogigal, just a young woman’s way. Over-analyze everything, but not to find a way to reach the goal. It does not harm this time, but cause little suffering. However, if you give a little time thinking about what it would sound like live, you’ll realize that this is the most excellent form in its entirety. Fast tempo, heavy and soft parts, choruses you can sing along, joy and sorrow and a lot of playing for the band.

Could this work in English? Maybe not. The lyrics is characterized strongly in Finnish culture. I think in another language the content leaves a little bit empty.

This was on the top when I met my current wife, so the sound takes me back in time. This year the album will be ten years old. Yes, I’m so damn old. Finland’s best records this still is. Probably this works best for the start of a party. However, I do something like that so rarely nowadays, that this may be just a hunch.

THE BEST MOMENTS

Mummola – Rage and catchy chorus.
Matoja – On the footsteps of Apulanta’s (Finnish punk band) best tracks. Matoja worked as one of the highlights in their live shows in past years.
Maria Magdalena – Maria Magdalena is a great tribute to the Finnish band called Mana Mana. It is still one of the best PMMP songs. In the last gigs a different arrangement was so rugged that even Eino Leino stay in second place. Someone has listened Black Sabbath, when composed this, I suppose.

NOT SO BRILLIANT

Auta Mua – Something to sing for Mira. Sounds like 4R (Finnish pop band trying to sound like international).

http://open.spotify.com/album/2m4N0V7cTJZuqaMsNRbZejTuottaja: Jori Sjöroos
Nauhoitettu: 2004-2005
Julkaistu: 9.3.2005
Levy-yhtiö: BMG

Suomen albumilistalla 57. viikkoa.

SINKUT
Päiväkoti
Oo Siellä jossain mun
Matkalaulu
Pikkuveli (,joka löytyy Kumivirsi-painokselta. Pakko mainita, koska alkuperäinen
esittäjä Noitalinna Huraa!, on lähtöisin kotiseudultani.)

PMMP:n toinen levy sisälsi aika yllättävää materiaalia ensimmäisen levyn kevytkenkäisyyden jälkeen.

Pinkit kannet kertovat tyttöilystä, mutta silti siinä on jotain Bitch Alertin kaltaista alkukantaisuutta ja raivoa. Kansitaide kuvaa albumin musiikillista antia mukavasti. Ja onhan Kovemmat kädet myös nimenä onnistunut. Tavallaan tartutaan tekemiseen vähän kovemmin. Ei ehkä ravisteta niin paljon, mutta ote on luja ja pitävä.

Levyn ensimmäinen single Päiväkoti osoitti, että nyt ollaan onkimassa syvemmältä. Päiväkodin lapset iskevät nuoren äidin ajatusmaailmaan. Tuohon saa nykyisin jonkinlaisen mielenmaiseman, kun itsekin omistaa jälkikasvua. Kuinka lapset seisoskelevat pihalla posket punaisina. Mahtipontinen jousisoitto lopussa toimisi melkein millaiseen musiikkityyliin tahansa.

Levyn biiseissä on vakavia, jopa ahdistavia tekstejä. Mutta löytyy myös reippaita ralleja pikkutyttöjä varten.  Ensimmäisiä keski-iän kriisin oireista alkaa olla merkkejä. Se on tietysti helppo sanoa, kun on sen vaiheen jo itse ohittanut. Tästä levystä kun jakaisi kevyet ja raskaat kappaleet, tulisi helvetillisen hyvä raskas punk-levy ja sitten kivaa pikkutyttöpoppia.

”Tosiasiassa vain sillä on väliä, mitä ja miten tuo yksinkertainen melodia puetaan sanoiksi.”

Kappaleiden laulumelodiat ovat erittäin yksinkertaisia, jopa monotonisia. Se ei raskaamman musiikin ystävälle ole millään lailla puute. Usein laulumelodiat kuitenkin seuraavat kitarariffiä, joka kertoo karua kieltä siitä, kuinka nuori bändi tässä vaiheessa vielä oli. Varmaankin ovat kappaleet kitaralla sävellettyjä. Tosiasiassa vain sillä on väliä, mitä ja miten tuo yksinkertainen melodia puetaan sanoiksi. Kovempien käsien raskaiden osioiden laulumelodiat ovat kuitenkin keskimäärin oivaltavampia.

Rohkeita instrumentteja ja soundeja on käytössä monin paikoin. Jotkin sähkörumpuhässäkät alkavat olla vähän muodista pois, ja softasynatkin ovat kymmenessä vuodessa parantuneet huomattavasti. Mutta tuotannollinen idea niissä on hyvä. Sjöroosin monipuolinen soittotausta näkyy sävellyksissä. Erityisesti Maria Magdalenassa on nerokasta soundien ja ääniyhdistelmien käyttöä. Tuollaiseen keittoon pitää jo vähän tuntea instrumenttien maustemaailmaa. Toisena esimerkkinä on Oo Siellä Jossain Mun bassosoundi. Softabassoa underwater-efektillä veikkaisin. Kuulostaa niin kakstuhattaluvulta, mutta ei riitä levyä pilaamaan.

”Albumi on kyllä hiukan jäsentämätön, juuri sellaisella nuoren naisen tavalla.”

Albumi on kyllä hiukan jäsentämätön, juuri sellaisella nuoren naisen tavalla. Kaikkea ylianalysoidaan, muttei oikein päästä ytimeen. Se ei tällä kertaa haittaa, mutta kokonaisuus siitä vähän kärsii. Jos kuitenkin vähän haluaa miettiä, miltä tämä livenä kuulostaisi, niin onhan tämä siihen kokonaisuudeltaan aivan erinomainen. Vauhtia, raskautta, mukanalaulettavia kertosäkeitä, iloa ja surua ja bändille soittamista.

Toimisiko tämä englanniksi? Ehkä kuitenkaan ei. Sanoituksia leimaa niin vahva suomalaiseen kulttuuriin viittaava tematiikka, että luulen sisällön jäävän toisella kielellä vähän tyhjäksi.

Tämä levy oli pinnalla silloin kun tapasin nykyisen vaimoni, joten kyllä äänimaailmat siihen ajanjaksoon vievät. Tämä levyhän täyttää siis kohta 10 vuotta. Kyllä tässä joku on jumalattoman vanha. Suomen parhaita levyjä tämä silti on. Varmaan illan aloittelulevynä tämä toimii parhaiten. Sitä tosin tulee nykyisin tehtyä niin harvoin, että tämä voi olla vain aavistus.

Parhaat hetket

Mummola – Raivoa ja tarttuva kertosäe
Matoja – Apulannan parhaan materiaalin jalanjäljissä. Matoja toimi bändin aktiiviaikojen loppuun asti live-keikkojen yhtenä kohokohtana.
Maria Magdalena – Hieno kunnianosoitus Mana Manalle. Se onkin edelleen yksi parhaista PMMP:n kappaleista. Sen viimeisten keikkojen erilainen sovitus oli niin jylhää kuultavaa, että meinasi Eino Leino jäädä toiseksi. On tätä säveltäessä kyllä Black Sabbathiakin kuunneltu.

Ei lähde

Auta Mua – Hiukan väkisin Mirallekin tehty jotain laulettavaa. Kuulostaa 4R:ltä. Se ei ole kehu.

http://open.spotify.com/album/2m4N0V7cTJZuqaMsNRbZej