TOOMIO’s TOP100: 8. Helloween – Better Than RawTOOMION TOP100: 8. Helloween – Better Than Raw

Producer: Tommy Hansen, Helloween
Recorded: 1997
Released: 14.4.1998
Label: Castle Communications

#9 in Japan, #7 in Finland.

SINGLES
– I Can
– Hey Lord!

Skiing trip at high school. Destination was a “big mountain” Simpsiö, Lapua. Schoolmate had this record and he got busdriver to play it for everyone. Music remains my head. The next time I had contact with the band in the army, when my friend gave me this album, because I’m sick and laying on the bed of army hospital. And I definitely enjoy it.

Withclike and colorful covers were immediately captivated. German, sometimes strange, humor shows through the catalog. My mother was frightened, because the booklet is “so sexist” and we were not able to give it to our cousin. However, it’s not taken away from us.

The album will start up by film music like intro. For the complete contrast to it, comes a fast-paced Push. Thereafter, it is skipped rather traditional power metal. However, with the exception that all would be generally well-made. The road to the end of the album is coloured by changing styles of metal music.

When you listen this, think this is music, not power metal.

In terms of production the album is much better than the nominal power metal-band-average much. Guitar solos are mixing succeeded so well that you can hear every note. Roland Grapow and Michael Weikath were brilliant solo guitarists. Uli Kusch is near the top in metal drummer. I think the singer Andi Deris has always been better than Michael Kiske. Deris got more balls.

I didn’t like Helloween when Michael Kiske was singer. However, this is the best record after that period. Playing and singing are in sync. The compositions are brave, but functional. There is no weak moments.

Revelation is one of the few really good, but at the same time, long power metal songs. The bass patterns are especially fun to follow. Guitars in Hey Lord! tell about composers experience. Quite simple, understated, even dragging verse. Even the power ballad Time give this concept more than ten other power ballads of this genre.

Sitting in the cottage in a dark and cold night after a sauna. Sausages and dark beer. Thus for me, but for many this is the most likely driving music. When you listen this, think this is music, not power metal.

THE BEST MOMENTS
Push –
Truly effective starter for this album.
Revelation – Bolder song than many could believe from this band.

NOT SO BRILLIANT
The whole album is good.

https://open.spotify.com/album/6JvPnZo5Zm7iEgeYCGyjfOTuottaja: Tommy Hansen, Helloween
Nauhoitettu: 1997
Julkaistu: 14.4.1998
Levy-yhtiö: Castle Communications

Suomessa 7. Japanissa 9.

SINGLET
– I Can
– Hey Lord!

Lukion laskettelureissu tehtiin ison maailman malliin Lapuan Simpsiölle. Kaverilla oli tämä levy mukana ja sepä jostain syystä laitettiin soimaan koko bussilliselle. Musiikki jäi päähän. Seuraavan kerran sain kosketuksen bändiin armeijassa, kun kurssikaverini lainasi tämän(kin) levyn ajankuluksi varuskuntasairaalassa makaavalle potilaalle. Ja hyvin se aika kuunnellessa kuluikin.

Noitamaiset ja värikkäät kannet saivat heti kerrasta pauloihinsa. Saksalainen, joskus kummallinenkin, huumori näkyy kuvastosta läpi. Äitini jopa pelästyi pikkutuhmista kansista ja levy jäi serkkupojalle lahjaksi antamatta. Ei äiti kuitenkaan sitä meiltä pois ottanut. Knoppina kerrottakoon, että kannet ovat saaneet inspiraation Smurffien Gargamelista.

Levy käynnistyy ajan elokuvamusiikin tapaan tehdyllä sinfoniateoksella. Tälle täydellisenä vastakohtana ilmoille lyödään nopeatempoinen Push, jonka pysäytettyjä pelliniskuja olen monesti ääneenkin ihaillut. Sen jälkeen hypätään hetkeksi varsin perinteisen oloiseen kikkeliheviin. Tosin sillä poikkeuksella, että kaikki ovat järjestään hyvin tehtyjä. Albumin loppuun kuljetaan vuorotellen metallin eri tyylien välillä.

Tuotannollisesti albumi on nimellisesti power metal-bändille keskivertoa paljon parempi. Kitarasooloihin on miksaus onnistunut niin mainiosti, että sävelkään ei jää kuulematta. Roland Grapow ja Michael Weikath olivat soolokitarakaksikkona parhaimmillaan maailman parhaita. Uli Kuschin nostan suoraviivaisena metallirumpalina aika korkealle. Laulaja Andi Deris on mielestäni aina ollut parempi kuin Michael Kiske. Deriksellä on enemmän munaa.

Vaikea sanoa olisiko tämä itselleni niin kova juttu, jos olisin Helloween-kauteni alkanut jo Kisken aikana. On tämä kuitenkin paras levy sen kauden jälkeen. Soitto ja laulu ovat synkassa. Sävellykset rohkeita, mutta toimivia. Kaikki kohdillaan. Ei yhtään huonoa kappaletta.

Tämä kannattaa kuunnella musiikkina tai metallina, ei power metallina.

Revelation on harvoja oikeasti hyviä, mutta samalla pitkiä power metal-kappaleita. Sen bassokuviot varsinkin ovat hauskaa seurattavaa. Hey Lord!:n taustakitaroissa on kuultavissa säveltäjien kokemus. Varsin yksinkertaista ja vähäeleistä, säkeistössä jopa laahaavaa. Tämä kaikki tekee levystä kokonaisuutena valtavan jämäkän paketin. Jopa inhokkityylilajiani edustava voimaballadi Time antaa tässä konseptissa enemmän kuin kymmenen muuta genren tuotosta yhteensä.

Mökillä pimeänä ja kylmänä iltana saunan jälkeen. Makkaraa takassa paistaen ja tummaa olutta juoden. Näin minulle, mutta monelle tämä on luultavimmin automusaa. Ja tämä kannattaa kuunnella musiikkina tai metallina, ei power metallina.

PARHAAT HETKET
Push –
Todella tehokas startti kovalle albumille.
Revelation – Rohkeampi sävellys bändille, jota moni luulee pelkäksi ”korkealta ja kovaa”-tapaukseksi

EI LÄHDE
Hyvää tavaraa koko albumi.

https://open.spotify.com/album/6JvPnZo5Zm7iEgeYCGyjfO

TOOMIO’s TOP100: 29. – Symphony X – V – The New Mythology SuiteTOOMION TOP100: 29. – Symphony X – V – The New Mythology Suite

Producers: Eric Rachel, Michael Romeo
Recorded: 2000
Released: 10.10.2000
Label: Inside Out

The first Symphony X-album of bassist Michael Lepond.

”That’s a flimsy guitar sounds!” This was the comment when I hear this album for the first time. My friend got this on his birthday and I copied it to cassette. I got used to listening to this.

I don’t know whether our band exist without this record. Although our music is now very far from here, is this album, which affected the members of my band as more than many other things. Due to this enchantment we got excited to go to Tampere to see the Symphony X warming up Stratovarius, beaten it about 100-0. No one in our group didn’t seem to be able to look more than couple-three songs from Stratovarius.

This is not visually attractive plate. The album covers were lousy already in the year. it’s not given much to expect. Theme albums seemed anyway contrived and forced when I was younger. This album tells the story of Atlantis. Such a theme is a pretty easy choice to the band. Then there’s not need to think about the words of all their deeper meanings. Fun trivia about album covers: Spock’s Beard made an album with the same name “V” in the same year. It was also the band’s fifth album. Album art is illustrated with red-hot desert too, and album’s length is only 18 seconds longer. This coincidence strangeness increased by the fact that both bands were on the same label. You would think that there would be some kind of control.

”Although the songs contain tricks according to genre, musical compositions are still more than just technical execution.”

No one will call into question band playing and singing skills. Each instrument handles one of the absolute top-names in the genre. Russell Allen’s crisp voice bends to many music style. Michael Romeo is resourceful guy in a composer. Fallen’s backing riffs forging a path, which is difficult to jump out in a single day. Fool’s Paradise’s solo section is lie Yngwie, but in a more progressive form. Shredding is supported by Michael Pinella’s keyboards very competently. The rhythm of the group, Jason Rullo, as well as Michael Lepond jamming comfortably, regardless of tempo. Communion and the Oracle runs smoothly over the peaceful landscapes, while the Death of Balance upset the balance with weird rhythms.

Although the songs contain tricks according to genre, musical compositions are still more than just technical execution. Some great rhythms in the background of clear melodies. Beautiful atmosphere and creative notes and compositions.

The sounds are kind of neat in a camp spirit. The atmosphere is maintained throughout, even in the whole album. However, the mix is no longer just for this day, so it needs remastering.

The best thing when you can tap even the most difficult parts of the rhythms on the steering wheel.

THE BEST MOMENTS
Evolution (The Grand Design) – One of the best prog-power metal songs.
Death of Balance – Every credible prog drummer boy should know how to play rhythms of Death of Balance.

EI LÄHDE
The whole package is functioning as a whole.

https://open.spotify.com/album/0rfLFzY7xgPnKz53KEcPQ5Tuottajat: Eric Rachel, Michael Romeo
Nauhoitettu: 2000
Julkaistu: 10.10.2000
Levy-yhtiö: Inside Out

Basisti Michael Lepondin ensimmäinen Symphony X-albumi.

”Onpa ankeat kitarasoundit!” Tämä oli ensimmäinen mielipide tätä levyä ensi kertaa kuullessani. Kaverini sai tämän syntymäpäivälahjaksi ja ajan tavan mukaan kopioin sen kasetille. Tätä kasettia sitten kuunneltiinkin jonkin verran.

En tiedä, olisiko meidän bändiä nykymuodossaan ilman tätä levyä edes olemassa. Vaikka musiikkimme on nykyisin hyvin kaukana tästä, on tämä albumi, joka silloisiin soittajiin vaikutti enemmän kuin moni muu asia. Albumi ei ehkä ihan sukupolvikokemuksen mittoihin yllä, mutta sanotaan sitä bändikokemukseksi. Tyylien hienovarainen yhdisteleminen ja mystiseen sinfoniametalliin kallistuminen oli tämän iskettyä väistämätöntä. Tästä ihastumisesta johtuen innostuimme Tampereelle katsomaan, kun Symphony X pätki Stratovariusta lämppärinä turpaan noin 100-0. Kukaan porukastamme ei tainnut jaksaa Stratolta katsoa kuin pari-kolme biisiä.

Kovin helposti tämä ei levyhyllystä mukaan tartu. Levyn kannet olivat jo vuonna 2000 melko kämäset ja se ei levyltäkään antanut paljoa odottaa. Teemalevyt tuntuivat nuorempana muutenkin teennäisiltä ja pakotetuilta. Tässä levyssä se teemailu kuitenkin toimii. Tarinahan kertoo Atlantiksesta. Tällainen teema on bändille aika helppo valinta. Silloin ei tarvitse miettiä sanoillekaan sen syvempiä merkityksiä. Tulipa mieleen hauska nippelitieto levyn kansiin liittyen: Spock’s Beard teki samannimisen albumin samana vuonna. Se oli myös tekijänsä viides albumi. Kansitaide on siinäkin punahehkuisella aavikolla kuvitettu, eikä levyn mitoissakaan ole kuin 18 sekunnin heitto. Tämän yhteensattuman outoutta lisää vielä se, että molemmat bändit olivat samalla levy-yhtiöllä. Luulisi, että siellä jonkinlaista valvontaa olisi.

”Vaikka biisit sisältävät tyylilajin mukaista niplaamista, ovat sävellykset silti muutakin kuin teknistä suorittamista.”

Harva varmaan kyseenalaistaa bändin soitto- ja laulutaitoa. Jokaista instrumenttia käsittelee yksi genrensä ehdottomista kärkinimistä. Russell Allenin rapea ääni taipuu moneen musiikkityyliin, eikä vähiten bluesiin, jota tämäkin albumi paikka paikoin sisältää. Michael Romeo on säveltäjänä kekseliäs kaveri. Fallenin taustariffit takovat progemetallinörtin päähän uran, jolta on yhden päivän aikana vaikea hypätä pois. Fool’s Paradisen soolo-osiossa on yngwiemäistä iloittelua, tosin progemmassa muodossa. Tiluttelua tukee Michael Pinella koskettimillaan hyvinkin pätevästi. Rytmiryhmän Jason Rullo sekä ensiesiintymisensä bändin riveissä tekevä Michael Lepond jamittelevat mukavasti temposta riippumatta. Communion and the Oracle kulkee sujuvasti rauhallisissa maisemissa, kun taas Death of Balance horjuttaa tasapainoa kummallisilla rytmeillään.

Vaikka biisit sisältävät tyylilajin mukaista niplaamista, ovat sävellykset silti muutakin kuin teknistä suorittamista. Hienoja rytmityksiä selkeiden melodioiden taustalla. Kauniita ja tunnelmaa luovia säveliä ja sävellyksiä. On kyllä sanottava myös se, että kaikki bändin esikuviksi mainitsemat bändit kuuluvat kyllä levyllä. Tuo lista on onneksi varsin laadukas, ettei se pisteitä syö.

Soundit ovat tavallaan siistit sellaisessa camp-hengessä. Tunnelma säilyy niissäkin läpi koko albumin. Miksaus ei kuitenkaan ole enää ihan tätä päivää, joten remasterointia tarvittaisiin.

Levynä tämä on rattiin naputtelun aatelia, eli pitkää matkaa ajaessa. Parasta silloin, kun osaa vaikeimmatkin rytmit rattiin rattiin naputtaa.

PARHAAT HETKET
Evolution (The Grand Design)
Yksi parhaista proge-powermetal-biiseistä.
Death of Balance – Jokaisen uskottavan progerumpalipojun kuuluu osata Death of Balancen rytmitykset.

EI LÄHDE
Koko paketti on kokonaisuutena toimiva.

https://open.spotify.com/album/0rfLFzY7xgPnKz53KEcPQ5

TOOMION TOP100: 31. Blind Guardian – Nightfall in Middle EarthTOOMION TOP100: 31. Blind Guardian – Nightfall in Middle Earth

Producers: Flemming Rasmussen, Blind Guardian
Recorded: 1997-1998
Released: 28.4.1998
Label: Virgin, Century Media

Saksan listalla 7. Japanissa 12.

SINGLET
– Mirror Mirror

I got this and the previous Imaginations from the Other Side album from my friend with message ”good metal from Germany.” The band has become one of the biggest favorites of me.

Those times I was not a very big fan of Tolkien, and even now I’m not. However, this saga has been important to Blind Guardian, which made a big leap to the top of German metal with the previous album. This album tells exactly story of Silmarillion. Saga made by Tolkien, who said it is his career’s main work.

Hansi Kürsch focused only for the singing song left the bass to others. Other musicians tie pretty tight rope around the listener, and then we go with the intervals until the end of the album. The structure is made to follow seemingly the saga of Silmarillion. There are moments for inhale, then they go towards again. In fact, I recorded only the songs on the C-cassette. It was a magical tape.

”There’s melody, but not too much for heavy lovers.”

The style is very special. There’s melody, but not too much for heavy lovers. My brother compared the band to some extent, System of A Down. After all, they have much of the same. The vocal sound is either resemblance. Blind Guardian compositions contains something very out of the ordinary. Guitars following vocal melody or the other way around. Often such a thing sounds awful, but this band make it nice.

I’ve never listened to much such a Germany-metal, but Blind Guardian is the band of my style. Flemming Rasmussen was the co-producer of this album. A man with a bundle under his belt such as Ride the Lightning, Master of Puppets and … And Justice for All.

This is music for a hard workout. Also for the background when reading Tolkien. “Something of the Thread, something of the Head, something of the Body, and something of the Dead.”

THE BEST MOMENTS
Into the Storm Starting bomb.
Blood Tears The structure is a genius. It has Eurovision. It has everything.
Time Stands Still (at the Iron Hill) – Dynamical metal song.

NOT SO BRILLIANT

Itse kappaleissa ei ole yhtäkään heikkoa.

https://www.youtube.com/watch?v=hMcBOvOuhoYTuottaja: Flemming Rasmussen, Blind Guardian
Nauhoitettu: 1997-1998
Julkaistu: 28.4.1998
Levy-yhtiö: Virgin, Century Media

#7 in Germany, #12 in Japan.

SINGLET
– Mirror Mirror

Sain armeijakaveriltani lainaan tämän ja edellisen Imaginations from the Otherside-levyn saatesanoilla ”hyvää metallia Saksasta.” Alkuun vaati totuttelua, mutta bändistä on kuuntelun myötä tullut yksi genrensä kestosuosikkeja.

Armeija-aikoina en kovin suuri Tolkienin fani ollut, enkä ole sitä vieläkään. Tästä saagasta kuitenkin ammentaa Blind Guardian, joka teki ja edellisellä levyllä melkoisen loikan saksalaisen metallin kärkisijoille. Tämä albumi kertoo tarkalleen ottaen Silmarillionista, jota Tolkien itse piti uransa pääteoksena.

Hansi Kursch satsasi tosissaan lauluun ja jätti basson muiden hommiksi. Muu soittajakaarti niputtaakin koko lailla napakan köyden kuulijan ympärille ja sitten mennään kuin intervallivetoja levyn päätyyn asti. Rakenne on tehty ovelasti seuraamaan näennäisesti Silmarillionin juonta. Välillä vedetään hetki happea ja taas paahdetaan. Jos levyn jaksaa kuunnella välittämättä intermissioista, niin kappaleet tarjoavat kyllä vaivalle vastinetta. Itse aikoinaan nauhoitin vain biisit kasetille. Se oli maaginen kasetti se.

”Melodiaa on, mutta ei kuitenkaan liikaa raskaammankaan komppauksen ystäville. ”

Tyyli on hyvin omintakeinen. Melodiaa on, mutta ei kuitenkaan liikaa raskaammankaan komppauksen ystäville. Veljeni vertasikin bändiä jossain määrin System of A Downiin. Onhan siinä tarkemmin kuunneltuna varmasti paljon samaa. Laulusoundissakin on jotain yhtäläisyyttä. Blind Guardianin sävellystavassa on jotain hyvin tavallisesta poikkeavaa. Kitarat seuraavat laulumelodiaa tai toisin päin. Usein sellainen kuulostaa kamalalta, mutta tällä bändillä se onnistuu.

En ole koskaan kuunnellut kovin paljon tällaista Saksa-metallia, mutta Blind Guardian viehättää joka kuuntelulla ja joka osa-alueella. Tässä levyssä aputuottajana on häärinyt Flemming Rasmussen. Mies, jolla on plakkarissa sellainen nippu kuin Ride the Lightning, Master of Puppets ja …and Justice for All.

Kyllä tämäkin on sitä kovan treenin musiikkia. Myös taustalle juuri tuon Tolkienin tuotoksia lukiessa. Tiettyä magiaa tässä on vieläkin. Aina toimii.

PARHAAT HETKET
Into the Storm – Kunnon aloituspaahto.
Blood Tears – Rakenteessa on neroutta. Siinä on euroviisuja. Siinä on kaikkea.
Time Stands Still (at the Iron Hill) – Harkittua dynamiikkaa sisältävä metallibiisi.

EI LÄHDE
Itse kappaleissa ei ole yhtäkään heikkoa.

https://www.youtube.com/watch?v=hMcBOvOuhoY

TOOMIO’s TOP100: 45. Blind Guardian – Beyond the Red MirrorTOOMION TOP100: 45. Blind Guardian – Beyond the Red Mirror

Producer: Charlie Bauerfeind
Recorded: 2014
Published: 30.1.2015
Label: Nuclear Blast

#4 in German. #14 in Finland. In TOP40 almost every country in Continental Europe.

SINGLES
– Twilight of the Gods

If the artist, whose best albums have been made in the 90s, will record in 2015, are the expectations pretty lightweight. Even in the case where the band plays music from the genre, where there is hardly anything has happened in 20 years. And a big surprise is that the album rise such a high on this list.

The album has hilarious sounds. It must be noted at the first seconds. Blind Guardian guitar sound is recognizable, but on this album it might stay a bit overshadowed by the über-mad sound of the other instruments. This album is produced by Charlie Bauerfeind, who has been in Blind Guardian’s tray since Nightfall in Middle-Earth-album.

Hansi Kürsch is a talented singer and gentlemen Olbrich and Siepen are personal guitarists. But at least equally they’re very qualified composers. The chorus has managed to always get some hook that echoes in your head unnoticed a long time after you hear it. Band’s compositions have been always epic, but now the sounds are too.

”Band’s compositions have been always epic, but now the sounds are too.”

Blind Guardian tells the story by the album. This story is about two worlds, between which there is only one port. However, this port has happened to disappear. Light spoilers: it has surprisingly that Red mirror! Yeah, sure power metal needs a fantasy lyrics.

Prophecies is like the old good Blind Guardian. The band’s trademark guitar work still leads in parallel with the vocal melody. Blind Guardian’s guitar sound and voice of Kürsch are apparently so special, that it would not interfere. Quite the opposite.

Many metal band loses the danger and unpredictability after the years. Blind Guardian’s middle tempo decreases slightly, but the complexity and bombast compositions could compensate this with ease.

If you still able to listen to power metal and still would like something new among the classics, then this is the album. You will not be disappointed.

THE BEST MOMENTS
PropheciesThe old covenant Blind Guardian.
At the Edge of TimeThe best middle tempo Blind Guardian for a long, long time.

NOT SO BRILLIANT
Holy Grail If the album be like this, it would be good, but it would be the “low fence” solution.

https://open.spotify.com/album/1J8FRcUd9vmROjYy15gMLOTuottaja: Charlie Bauerfeind
Nauhoitettu: 2014
Julkaistu: 30.1.2015
Levy-yhtiö: Nuclear Blast

Saksan listalla 4. Suomen listalla 14. Lähes kaikissa Manner-Euroopan maissa TOP40:ssä.

SINGLET
– Twilight of the Gods

Jos artistilta, jonka parhaat levyt on tehty 90-luvulla, tulee levy vuonna 2015, on odotukset aika keveät. Vielä kun kyseessä on bändi, joka soittaa musiikkia genressä, jossa ei paljonkaan uutta ole tapahtunut pariin kymmeneen vuoteen, ei odotusarvo juuri nouse. Onneksi joskus yllättyy, ja isosti yllättää sekin, että albumi nousee näinkin korkealle tällä listalla.

Albumilla on hulvattomat soundit. Sen saa huomata heti ensi sekunneista. Blind Guardianin kitarasoundi on tunnistettava, mutta tällä levyllä se saattaa vähän jäädä über-hullun kokonaissoundin varjoon. Tuottajana on pyörinyt Charlie Bauerfeind, joka on Blind Guardianin kelkassa liikkunut jo Nightfall in Middle-Earthilta asti.

Hansi Kürsch on taidokas laulaja, ja herrat Olbrich ja Siepen persoonallisia kitaristeja. Mutta vähintään yhtä päteviä säveltäjinä. Kertosäkeisiin on onnistuttu saamaan aina joku koukku, jota hyräilet huomaamatta pitkäänkin kuuntelun jälkeen. Aikojen alusta sävellyksissä on ollut mahtipontisuutta, mutta nyt sitä on myös soundeissa.

”Aikojen alusta sävellyksissä on ollut mahtipontisuutta, mutta nyt sitä on myös soundeissa.”

Blind Guardianille ominaisesti levy kertoo tarinan. Tämä tarina kertoo kahdesta maailmasta, joiden välillä on vain yksi portti. Tuo portti on kuitenkin sattunut katoamaan. Pikku spoilerina: se on yllättäen se punainen peili. Joo joo, kyllähän power-metal tarvitsee fantasia-lyriikat.

Propheciesissä on mukavasti vanhaa Blindia. Bändin tavaramerkkinä toimii edelleen kitaraliidit rinnan laulumelodian kanssa. Harvalla bändillä se kuulostaa hyvältä, mutta Blind Guardianin kitarasoundi ja Kürschin lauluääni ovat ilmeisesti niin erikoiset, ettei se ainakaan häiritse. Pikemminkin päinvastoin.

Moni metallipuolen bändi menettää iän myötä vaaran ja arvaamattomuuden aspektin. Blind Guardianilta on keskitemmon alentuessa hiukan vaaraa saattanut olemuksesta lähteä, mutta sävellysten monimuotoisuus ja mahtipontisuus kompensoi tämän helposti.

Jos edelleen pystyy kuuntelemaan power metallia ja tahtoisi kuitenkin jotain uutta klassikoiden joukkoon, niin tämä on nyt sitten se levy. Et tule pettymään.

PARHAAT HETKET
Prophecies Vanhan liiton Blind Guardiania.
At the Edge of Time Parasta keskitemmon Blind Guardiania pitkään pitkään aikaan.

EI LÄHDE
Holy Grail Jos levy olisi tällaista, se olisi hyvä, mutta matalan aidan ratkaisu.

https://open.spotify.com/album/1J8FRcUd9vmROjYy15gMLO

Toomio’s TOP100: 57. Rhapsody – Symphony of the Enchanted LandsToomion TOP100: 57. Rhapsody – Symphony of the Enchanted Lands

Producers: Sascha Paeth, Miro
Recorded: 1998
Published: 5.10.1998
Label: Limb Music

In 1998, this was exactly “The Thing”, what was cool in film music for the heavy nerds.

This was one of the albums, which I got from my army friend when I was hospital in garrison for a week. Then happened so, that this album was left to me. And I was listened it a lot.

This kind of music, has no such a thing as street-credibility. When you see the dragons, swords, kings and enchanted lands at the same phrase, it’s so big cliché, that it should be banned. But we won’t make it. They make it so damn well.

”There’s drama and rhetoric for many Lord of the Rings movie.

Italian gang plays the hollywood metal so nicely that this sounds good after 17 years after it released. There’s drama and rhetoric for many Lord of the Rings movie. The arrangements are amazing for that time and for Italy.

Fabio Lione’s voice is festive, despite that he thanks Chesterfield ciqarettes in the booklet. Alex Staropoli and Luca Turilli are champions of shredding. By the way Staropoli are able to play many musical instruments of the Baroque period.

This is one of the albums that you must listen if you like fantasy books. But this is created naturally anyway. Let one possibility, although it is the theme of the corny.

PARHAAT HETKET
Beyond the Gates of Infinity Intro and guitar solo. It is time someone listened.

EI LÄHDE
Heroes of the Lost Valley Uhhh…

https://www.youtube.com/watch?v=K0JDay7unxM&list=PL1C5F82E3432C6F9CTuottaja: Sascha Paeth, Miro
Nauhoitettu: 1998
Julkaistu: 5.10.1998
Levy-yhtiö: Limb Music

Vuonna 1998 tämä oli juuri sitä, mikä hevinörteille on aina ollut elokuvamusiikissa ”se juttu”.

Tämä oli toinen niistä levyistä, jotka sain armeijakaveriltani joutuessani varuskuntasairaalaan viikoksi. Siinähän kävi sitten niin, että tuo levy jäi intin jälkeen minulle. Ja on sitä tullut kyllä kuunneltua.

Tällaista musiikkia kun tehdään, on katu-uskottavuus kaukana. Samaan lauseeseen kun sopivat lohikäärmeet, miekat, kuninkaat ja lumotuista maat, ollaan niin kliseissä, että se pitäisi kieltää. Mutta ei kielletä. Tekevät sen niin pirun hyvin.

”Siellä on draamaa ja mahtipontisuutta monenkin Sormusten Herra-elokuvaan.”

Italian poppoo hallitsee elokuvametallin niin hienosti, että näin 17 vuoden jälkeenkin se kuulostaa hyvältä. Siellä on draamaa ja mahtipontisuutta monenkin Sormusten Herra-elokuvaan. Sovitukset ovat kyllä siihen nähden uskomattomia, ettei Italia varsinaisesti mikään metallin kehto ole, tai ainakaan tuohon aikaan ollut.

Fabio Lionen ääni on juhlava, sisäkansissa kiittämistään Chesterfield-tupakeista huolimatta. Alex Staropoli ja Luca Turilli ovat tilutuksen mestareita. Ei kuitenkaan melodian korvikkeena vaan sitä vahvasti tukien. Staropoli muuten osaa oikeasti soittaa monia barokkiajan soittimia.

Tämä on niitä levyjä, joita kuunnellaan jos tykkää fantasiakirjoista. Mutta on tämä jyhkeää muutenkin. Antakaa yksi mahdollisuus, vaikka tematiikka onkin korni.

PARHAAT HETKET
Beyond the Gates of Infinity Intro ja kitarasoolo. Sitä on jonkun kerran kuunneltu.

EI LÄHDE
Heroes of the Lost Valley Aikalailla jopa kammoittavaa.

https://www.youtube.com/watch?v=K0JDay7unxM&list=PL1C5F82E3432C6F9C