Toomion TOP200-biisit: 195. Devin Townsend – Truth

Devinin omintakeisella kitarasoundilla ja sen jälkeen tarkoituksellisesti särähtävillä räjähdyksillä käyntiin lähtevä Truth on Devin Townsendin mielestä hänen paras kappaleensa. Varsinaista tarinankerrontaa siinä on kovin vähän, enemmänkin se on eeppinen teos, joka kritisoi muutamalla lauseella erilaisia maailman totuuksia.

Kun Physicist– ja Terria-albumeiden jälkeen ostin Infinityn, oli sen avaava Truth säväyttävä kokemus. Kappale esittelee tekijänsä vahvimman valttikortin – kerrosten rakentamisen. Niin jumalattoman iso äänivalli vyöryy tätä kuunnellessa kohti, että se on vaikea ottaa vastaan. Monesti vasta useamman kuuntelukerran jälkeen alkaa vaahtopäiden alta erotaa muitakin pinnanmuotoja.

Devin ilmoittautui debyyttisoolonsa jälkeen itse mielenterveyshoitolaan. Elämässä ei ollut ilon merkkejä. Hoitojakson päätyttyä hän oli mielestään valmis tekemään Infinity-albumin, josta olisi tuleva täydellinen. Myöhemmin, raitistuttuaan, hän on sanonut, että levyllä kuuluu LSD:n ja muiden psykedeelien vaikutus.

Devin itse hoitelee albumilla kaiken paitsi pari puhallinta ja rummut. Rumputyö kun on Devinin soundiin parhaiten istuvan Gene Hoglanin aikaansaannosta. Hoglanin soitossa on samanaikaisesti jämäkkyyttä ja rentoutta. Basarit tulevat juuri oikeisiin kohtiin.

Tämä tunnelma nivoutuu 2000-luvun alkuun, Alpinen automankkaan ja bändikavereiden kanssa ajeluun.

TOOMIO’s TOP100: 3. Devin Townsend – PhysicistTOOMION TOP100: 3. Devin Townsend – Physicist

Producer: Devin Townsend
Released: 26.6.2000
Label: HevyDevy

#80 in Japan. The line-up of musicians featured on this album is identical to that of Strapping Young Lad.

This album is perhaps the biggest turning point in my musical life. A lot of it has also been influenced my playing style. I bought this album only because of its special cover art. Progressive music was my favorite thing then, so I thought this is guitar shredding-album. It wasn’t. Everything had changed.

Album starts with explosive Namaste. Anything like that I had not heard before. Sure I’d heard Slayer and other thrash bands, but this was more. The following tracks are so aggressive that Planet Rain sounds slow.

Rage and energy is very strongly there. Mixing is strange. Devin Townsend himself don’t like this album, just because of its mixing. For me, the mixing is The Thing! I remember the first time I took the CD from its case and pushed it into the player. The aim was to gently cleaning up my room with technical guitarwork… I cleaned my room for about half an hour. Such an energy this album spread.

The second Victim is reasonably robust smashing. How Gene Hoglan will be able to bang the drums as his habitus and with those boots? Mainly very well, but still have to wonder about it. Lyrics telling something else for sure, but for me it’s a perfect music for the preparation of running race. Whistle calls runners to the starting line. The tension almost unbearable before the starting gun is triggered.

On this album, the term ”wall of sound” is very close to materialize.

Material has slightly more positive basic tone. Its splendid horns are just that ”something new” the album brought to my musical thinking. The following Kingdom are one of the highlights of this album. I think Devin himself likes Kingdom, because it’s been re-recorded for Epicloud. This is the original, but much better version. Here is rougher edges on it.

Kingdom has a number of excellent details. For example, the drums in background of its ferocious verse. You should also listen to the verse starting about 1.15. There’s a small, but necessary “click” in there. Glorious! At the same time Devin sings:

”OK, I know, I missed it
The point I mean, I missed it good
And if I could
Good God I would”

On the fifth comes tumultuous Death, where Devin shows how to put a beautiful part into very extremely song. Musical composition has been assisted by drummer Hoglan, to whom the song name has other meanings. Gene played on two albums of legendary Death. The lyrics of the song are morally dubious, but there’s a something very genuine. Next track Devoid is very strange, but that minute and a half has fully entitled place on the album.

Devin’s insane vocal capacity will be shown on The Complex, which during the first stanza are heard all the possible ways to use voice. Also in this chapter drummer man Hoglan is involved, somehow these men co-operate works damn good.

Irish Maiden and Jupiter are little snacks, although they are not bad. Especially Jupiter is an indication of the Devin’s ability to compose catchy melodies. In the middle of a song can imagine that the singer is Björk, and then on a very smooth transition, band goes to a deep and jagged rock. The last official song on the album is Planet Rain. My mother said that it would fit the tempo of cleaning.

The album exudes a measure of stress and numbness. Although Devin himself don’t like this album, it’s a real milestone for me. Progressive music can be without trickery. Many albums that I’d listened before Physicist was very discriminatory. This album gave the opportunity to look for the subtle nuances of this wall of sounds. Prior to this, I listened to all the players individually. From now on, more and more, aiming to perceive the whole. It was liberating. On this album, the term ”wall of sound” is very close to materialize.

This is best to listen especially in the car, driving dangerous speed and risking others.

THE BEST MOMENTS
Kingdom –
This track gives the best picture of the whole album average.
Death – Here’s something. I do not know what, but something.

NOT SO BRILLIANT
This is just brilliant!

https://open.spotify.com/album/1VJu4UCjfFLwCGAIjQK9FaTuottaja: Devin Townsend
Julkaistu: 26.6.2000
Levy-yhtiö: HevyDevy

80. Japanissa. Samat soittajat kuin Strapping Young Ladissa.

Tämä albumi on ehkä suurin taitekohta minun musiikin kuuntelussa. Paljon se on vaikuttanut myös omaan soittotyyliin, vaikkei sitä mitenkään voi kosketinsoitinlevyksi kutsuakaan. Levyn ostin pelkästään erikoisen kansitaiteen takia. Progeilu oli silloin hyvin jees, joten luulin tätäkin kitaratilutteluksi. Sitä se ei ihan ollut. Kaikki oli muuttunut.

Levy mäjähtää käyntiin singermäisellä Namastella. Mitään sellaista en ollut kuullut. Toki Slayerit ja muut kohkaukset olivat tuttuja, mutta tämä oli muuta. Seuraavat kappaleet taotaan sellaista kyytiä sisään, että levyn päättävä Planet Rain kuulostaa hitaalta.

Energiaa ja raivoa on kannen alla niin, että osa pursuaa yli. Miksaus on outo. Devin Townsend itse ei sanojensa mukaan levystä tykkää juuri sen miksauksen takia. Itselleni se oli juuri se lamauttava asia. Muistan kun ensi kertaa otin CD:n kotelostaan ja työnsin soittimeen. Tarkoitus oli leppoisasti siivoilla huonetta teknisen kitarakikkailun lomassa. Siivosin huoneeni noin puolessa tunnissa. Sellainen energia soittimesta levisi.

Sävellykset ovat rautaa, tai tässä tapauksessa jotain sähkösinkittyä terästä. Toisena kuultavan Victimin alku on kohtuullisen jämäkkää tuuttausta. Miten lie Gene Hoglan pystyy paukuttamaan rumpuja sillä habituksella ja maiharit jalassa? Lopputuloksesta päätellen ilmeisen vaivattomasti, mutta ihmetellä sitä silti täytyy. Sanoituspuoli kertoo varmasti jostain muusta, mutta minulle se on täydellistä musiikkia juoksukisaan valmistautumiseen. Lähtöön kutsuvan pillin jälkeinen kahden minuutin jännitys tiivistyy lähes sietämättömäksi ennen kuin starttipistooli laukeaa.

Tällä levyllä termi ”äänivalli” on nimittäin hyvin lähellä konkretisoitua.

Material on hiukan positiivisempi perussävyltään. Sen mainiot torvet ovat juuri sitä ”jotain uutta”, mitä albumi musiikilliseen ajatusmaailmaani toi. Seuraavana tuleekin albumin huippukohtia eli Kingdom. Kai Devin itsekin Kingdomista jonkin verran tykkää, koska on sen uudelleen levyttänyt Epicloudille. Tämä alkuperäinen on vaan kovin paljon parempi versio. Tässä on enemmän hiomatonta särmää.

Kingdomissa on monta erinomaista yksityiskohtaa. Esimerkiksi sen raivokkaan säkeistön taustalla toimivat rummut. Kannattaa myös kuunnella 1.15 alkavan säkeistön välissä oleva pieni, mutta helvetin tärkeä isku kupuun. Tuotannollista nerokkuutta. Samalla kun lauletaan mahtipontiseen musiikkiin poikkeavasti, niin toimiihan se:

”OK, I know, I missed it
The point I mean, I missed it good
And if I could
Good God I would”

Viidentenä pauhaava Death osoittaa Devinin taidon laittaa todella äärimmäiseen biisiin hienosti sopiva, mutta silti kaunis kohta. Sävellyksessä on avustanut rumpali Hoglan, jolle biisin nimellä on muitakin merkityksiä. Mies kun on soittanut kahden levyn verran samoin nimetyssä ja kohtuullisen kovassa bändissä. Vaikka kappaleen sanat ovatkin moraalisesti epäilyttävät, on kappaleessa jotain hyvin aitoa. Kappaleen päälle mäiskitään puolentoista minuutin Devoid, jolla hämmentävyydestä huolimatta on täysin oikeutettu paikkansa albumilla.

Devinin mieletön äänenkäyttökapasiteetti tulee lähes parhaiten esiin The Complexissa, jonka ensimmäisen säkeistön aikana kuullaan kaikki mahdolliset tavat käyttää ääntä. Tässäkin kappaleessa rumpalimies Hoglan on mukana, jotenkin herrojen yhteistyö vain toimii pirun komeasti.

Irish Maiden ja Jupiter ovat vähän välipaloja, vaikka eivät huonoja olekaan. Varsinkin Jupiterissa on osoitus Devinin kyvystä säveltää tarttuvia melodioita. Kappaleen keskivaiheilla voi kuvitella laulajaksi Björkin ja siitä sitten hyvin sujuvasti siirrytään menevään ja rosoiseen rokkiin. Levyn viimeinen virallinen kappale Planet Rain viekin jo osittain tulevan Terrian maailmaan. Planet Rainista äiti sanoi, että sen tempo sopisi rivakkaan siivoamiseen.

Levystä huokuu stressi ja mitan täyteen tuleminen. Vaikka tekijä ei itse levystä perustakaan, on se minulle todellinen merkkipaalu. Progea voi olla ilman niplaamista. Moni tuohon asti kuuntelemani taidokkaasti soitettu musiikki oli hyvin erottelevaa. Tämä albumi antoi mahdollisuuden etsiä nyansseja tasaisemmastakin äänivallista. Ennen tätä tuli kuunneltua kaikkia soittimia erikseen. Tästä eteenpäin aina vain enemmän kokonaisuuden hahmottamiseen pyrkien. Se oli vapauttavaa. Tällä levyllä termi ”äänivalli” on nimittäin hyvin lähellä konkretisoitua.

Kuuntele missä vain, mutta eritoten autossa vaarallista ylinopeutta ajaen ja muuta liikennettä vaarantaen.

PARHAAT HETKET
Kingdom –
Antaa parhaan kuvan koko albumin keskiarvosta.
Death – Tässä on jotain. En tiedä mitä, mutta jotain.

EI LÄHDE
Nimenomaan lähtee.

https://open.spotify.com/album/1VJu4UCjfFLwCGAIjQK9Fa

TOOMIO’s TOP100: 7. Devin Townsend – TerriaTOOMION TOP100: 7. Devin Townsend – Terria

Producer: Devin Townsend
Recorded: 2001
Released: 6.11.2001
Label: HevyDevy Records, InsideOut Music

Devin Townsend’s ”apology album” after non-succeeding Physicist.

I bought my first Devin Townsend accidentally. Due to this I bought Terria for a Christmas present to my brother. We listened it to several times in that Christmas. In fact, so often, that I buy own copy before New Year’s Day.

After Physicist we were expecting something really fast. But this album got more variety. Covers already created so peculiar world around the songs, that the album couldn’t be bad.

After hundreds of listens, certain songs will be listened to two or three times in a row.

The sounds on the album are multi-layered. This is how Devin does. This time, it’s particularly dynamic. It seems that the songs and chord progressions has honed a really long time. Devin uses his multidisciplinary voice very cleverly. Gene Hoglan has sense of style even on his slow drum fills and the band plays together like a dream. Gene is metal drummer. You can hear it. Still, he has a twisted way artistic grip on drums.

This is one of the albums I’ve listened most. After hundreds of listens certain songs will be listened to two or three times in a row. The album is still not a number one.

The first real song is Mountain, which has the intermediate section, which I see the monkeys dancing on a beach of a paradise island. The third Earth Day was the case the year. It was mentioned Metal Song of The Year by more than one critic. Deep Peace’s guitar solo is one of the best in the world. Devin demonstrate what kind of player he is, if he wanted to. Beautiful, skillful, but not overwhelming.

An insane performance from a man less than 30 years old. There’s no bad tracks, not even mediocre. The man is probably wrestled with somekind crisis his whole life. However, this album is most clearly told about fear of the middle-age. As a result, the album hit the core for a second time about ten years after the appearance, when I myself reached that stage in my life.

For me, this is a Christmas album, but this would probably best when schools end and it (always) rains. Wet and bright summer evening.

THE BEST MOMENTS
Earth Day –
”So just shut your face and take a seat, Because after all, you’re just talking meat…”
Nobody’s Here – “I think, I guess, I know, I think, I know…Fuck off…”

NOT SO BRILLIANT
Olives –
This is pretty difficult to categorize.

https://open.spotify.com/album/6w2kw48F3xyHLgY4GDwFRV
Tuottaja: Devin Townsend
Nauhoitettu: 2001
Julkaistu: 6.11.2001
Levy-yhtiö: HevyDevy Records, InsideOut Music

Devin Townsendin ”anteeksipyyntölevy” huonoa vastaanottoa saaneen Physicistin jälkeen.

Ostin ensimmäisen Devin Townsendini sattumalta. Tästä innostuneena ostin veljelleni joululahjaksi Terrian. Sinä jouluna kuunneltiin levy useampaan otteeseen. Itse asiassa niin usein, että kävin ostamassa sen välipäivinä itsellenikin.

Physicistin jälkeen odotimme jotain todella nopeaa. Mutta tällä levyllä olikin enemmän vaihtelua. Kannet jo loivat sen verran omalaatuisen maailman biisien ympärille, ettei albumi vain voinut olla huono.

Vielä satojenkin kuuntelukertojen jälkeen tulee tietyt biisit kuunneltua pari-kolme kertaa putkeen.

Äänimaailma levyllä on monikerroksinen. Näinhän se on Devinin tuotoksissa yleensäkin. Tällä kertaa se on erityisen dynaaminen. Tuntuu, että kappaleita ja sointukiertoja on hiottu todella pitkään. Vaikka asian tola tuskin näin kuitenkaan on, koska Devin on tunnettu melko tuotteliaana tekijänä. Devin käyttää monialaista ääntään erittäin taitavasti. Gene Hoglan on tapansa mukaan tyylitajuinen myös hitaissa rumpufilleissä ja bändi soittaa yhteen kuin unelma. Genestä kyllä kuulee, että metallimies hän on. Silti hänellä on kierolla tavalla taiteellinen ote rumpuihin. Miehellä on oikeasti silmää ja korvaa läimiä basarit juuri oikeisiin kohtiin.

Tämä on yksi eniten kuuntelemistani levyistä. Voi olla, että eniten kuuntelemani levy. Vieläkin, valehtelematta satojen kuuntelukertojen jälkeen, tulee tietyt biisit kuunneltua pari-kolme kertaa putkeen. Levy ei silti ole aivan ykkönen. Alussa ja lopussa on kanadalaiselle tyypilliset outoudet, jotka toki osaan nekin ulkoa.

Ensimmäisenä oikeana kappaleena kuullaan Mountain, jonka väliosassa näen apinoiden tanssivan paratiisisaaren rannalla. Kolmantena kuultava Earth Dayn oli ilmestymisvuoden tapaus monessakin mediassa. Se mainittiin useamman kriitikon toimesta vuoden metallibiisinä. Minulle se on useammankin vuoden metallibiisi, ellei jopa biisi. Mieletön joka tapauksessa. Rauhaisammat Deep Peace, Nobody’s Here ja Tiny Tears ovat vastaavasti rauhallisempien biisien A-luokkaa. Deep Peacen kitarasoolo ainakin on yksi parhaista. Devin osoittaa viimeistään siinä, millainen soittaja hän halutessaan on. Kaunista, taidokasta, muttei ylitsevuotavaa.

Mieletön suoritus alle 3-kymppiseltä mieheltä. Ei yhtään huonoa biisiä, ei edes keskinkertaista. Mies on varmaan koko elämänsä paininut jos jonkinmoisten kriisien keskellä. Tästä kuitenkin selkeimmin on kuultavissa orastava keski-iän pelko. Sanoitukset viittaavat siihen suuntaan useammassakin kohtaa. Tästä johtuen albumi iski ytimeen toisen kerran noin kymmenen vuotta ilmestymisensä jälkeen, kun itse saavutin elämässäni tuon vaiheen.

Minulle tämä on joululevy, mutta parasta tämä olisi varmaan silloin kun koulut loppuvat ja (aina) sataa. Märkään ja valoisaan kesäiltaan.

PARHAAT HETKET
Earth Day –
”So just shut your face and take a seat, Because after all, you’re just talking meat…”
Nobody’s Here – “I think, I guess, I know, I think, I know…Fuck off…”

EI LÄHDE
Olives –
Tämä on aika vaikea luokitella kappaleeksi.

https://open.spotify.com/album/6w2kw48F3xyHLgY4GDwFRV

TOOMIO’s TOP100: 15. Evergrey – In Search of TruthTOOMION TOP100: 15. Evergrey – In Search of Truth

Producers: Andy La Rocque & Tom S. Englund
Recorded: 2001
Released: 13.11.2001
Label: InsideOut Music

#59 in Swedish chart.

The download times could be unbelivable for today’s teens. If you wanted to hear some new songs 15 year ago, it had to be downloaded via a telephone modem for 3-4 hours. Evergrey’s Blackened Dawn was one of these songs.

The singer Tom S. Englund’s gravelly voice and gloomy space which reflects the artwork promised a lot. The album theme told about aliens among humans, and there’s a mood from the X-Files too.

This album is a miracle. According to the legend as it was recorded during nine days. Evergrey went to the studio, apparently without a single idea or even pieces of songs and the result was this genre masterpiece. Is this legend true or not, especially the vocal parts work just fine. There’s also female vocals on this album, which will be impossible not to recall the old vampire movies.

”The choruses are spiced with desmondchildish hooks. Simple, but absolutely functional.”

The production is a pleasant and full of clever compositions. But above all choruses are catchy. The song exudes pain and anxiety that even Finns could be jealous. This is odd, because the band comes from Sweden. The choruses are spiced with desmondchildish hooks. Simple, but absolutely functional. There’s a few weaker background of solos, but yes, here we are among the best. Keyboardist is one of my personal favorites, sense of style is brilliant. No wonder that he got a job as some of the most successful Swedish metal band, Soilwork.

Driving music for darkening early autumn. The road would be between Jalasjärvi and Peräseinäjoki, sleeping mates on the backseat and mooses waiting for the best place to run to the front of me.

THE BEST MOMENTS
The Masterplan –
The beginning and really catchy chorus. Also, one of the most brilliant videos.
Watching the Skies – Every time one perfect tempo variation in substance and in particular the departure of the chorus.

NOT SO BRILLIANT
State of Paralysis –
I just don’t like so much these piano ballads.

https://open.spotify.com/album/2r2SsD33SmLnb5wHhut62wTuottaja: Andy La Rocque & Tom S. Englund
Nauhoitettu: 2001
Julkaistu: 13.11.2001
Levy-yhtiö: InsideOut Music

Ruotsin listan 59.

Ei uskoisi, eikä varsinkaan jaksaisi odottaa, nykynuori 15 vuoden takaista mp3-latausta, jossa biisin kuullakseen sitä piti ladata puhelinmodeemin kautta sellainen 3-4 tuntia. Evergreyn Blackened Dawn oli yksi näistä kappaleista. Siitä innostuneena veljeni hommasi jostain tämän levyn, vaikkei se edellämainittua kappaletta sisälläkään.

Laulaja Tom S. Englundin karhea ääni ja synkkiä tiloja heijasteleva kansitaide lupasi paljon. Levyn teema kertoi joukossamme liikkuvista avaruuden muukalaisista ja muutenkin musiikista huokui silloin vielä pinnalla ollut X-Files.

Levyn kokonaisuuden onnistumista pitää edelleen ihmetellä, sillä tietojen mukaan se äänitettiin yhdeksän päivän aikana. Studioon lähdettiin ilmeisesti ilman ainuttakaan valmista kappaletta tai edes aihiota ja kymmenennen päivän koittaessa oli valmis tämä genrensä mestariteos. Oli tämä legenda totta eli ei, niin varsinkin lauluosuudet toimivat hienosti. Mukaan on jotenkin saatu kammettua myös naislaulua, josta tulee väistämättä mieleen vanhat vampyyrielokuvat.

”Kertosäkeissä on desmondchildmaisia koukkuja. Yksinkertaisia, mutta ehdottoman toimivia.”

Tuotanto on sen ajan mittapuuhun nähden laadukas. Soitto on miellyttävää ja sävellykset ovelia. Mutta ennen kaikkea kertosäkeet ovat tarttuvia. Laulusta tihkuu tuska ja ahdistus suomalaista miellyttäen. Tämä onkin outoa, sillä bändi tulee Ruotsista. Kertosäkeissä on desmondchildmaisia koukkuja. Yksinkertaisia, mutta ehdottoman toimivia. Muutama vähän ponneton soolon tausta siellä on, mutta kyllä tässä parhaiden joukossa ollaan. Kosketinsoittaja on yksi henkilökohtaisia suosikkejani tyylitajultaan. Ilmankos sitten saikin pestin vähän menestyneemmässä ruotsalaisbändissä, Soilworkissa.

Automusiikkia pimenevään alkusyksyyn. Tieväli omissa mielikuvissani on Jalasjärvi-Peräseinäjoki, kyydissä nukkuvat kaverit ja pientareella näkymättömät hirvet odottamassa parasta paikkaa juosta eteen.

PARHAAT HETKET
The Masterplan –
Alku ja todella tarttuva kertosäe. Myös yksi nerokkaimpia videoita.
Watching the Skies – Joka kerta yhtä mainio tempovaihteluineen ja varsinkiin kertosäkeeseen lähtiessä.

EI LÄHDE
State of Paralysis –
En vain tykkää niin hirveästi näistä pianoballadeista. Minä en laittaisi tätä tähän levylle.

https://open.spotify.com/album/2r2SsD33SmLnb5wHhut62w

TOOMIO’s TOP100: 18. Leprous – The CongregationTOOMION TOP100: 18. Leprous – The Congregation

Producer: David Castillo
Recorded: 2014-2015
Released: 25.5.2015
Label: InsideOut Music

#39 in Finnish chart.

The latest album of Leprous includes muse-like minimalism, which is so good that is hard to find better.

Allthough the term ”metal” is often seen in this band genre definitions, it’s not perfectly correct to call this metal. This is definitely a progressive! Maybe too progressive to listen to for many of us. The rhythms are mainly those which are nice to tapped on the table.

Avantgarde has a strong presence. In nowadays music this term has become everyman’s right. It’s true that Leprous going a slightly different route than many other metal band, but is certainly not the the first nor the last of any traveller on that route. Overall, there’s something in the middle of strangeness. It is found in its purest form The Flood, which is based surging brings to mind a flood.

The singer Einar Solberg’s voice reminds the A-ha’s Morten Harket. Vocal range is so broad. This fact makes the music very un-heavy, although some places are grown up with djent-sound. Keyboard leads would be even gruesome, but Leprous trusted those sounds so much, that they are almost excellent. That sounds simplistic with still recognizable rhythms of drummer Baard Kolstad makes the soup ready.

Again, this album is the best just as a whole. From start to finish.

THE BEST MOMENTS
Rewind –
There could be almost every song of the album, but this is the most memorable.

https://open.spotify.com/album/0BTCS1O61sSYZ8o5kCqx03
Tuottaja: David Castillo
Nauhoitettu: 2014-2015
Julkaistu: 25.5.2015
Levy-yhtiö: InsideOut Music

Suomen listan 39.

Tuoreen tuttavuuden uusin albumi sisältää musemaista minimalismia, josta on vaikea genressään paremmaksi pistää.

Vaikka genremääritelmissä vilahtelee metalli, on tätä vaikea metalliksi mieltää. Progressiivista tämä ehdottomasti on, monelle voi olla liiankin hankalaa kuunneltavaa. Rytmit ovat pääsääntöisesti sellaisia, joita jokaisen rumpalin on kiva pöytään naputella.

Avantgardismi on vahvasti läsnä. Nykymusiikissa termistä on tullut jokamiehenoikeus. Totta on, että Leprous menee hiukan eri reittiä kuin moni muu metallibändi, mutta ei toki ole tuon reitin ensimmäinen, eikä viimeinenkään kulkija. Kaiken outouden keskeltä löytyy jotain hyvällä tavalla euroviisumaista. Sitä löytyy puhtaimmillaan The Floodista, joka vellovana, lähes balladinomaisena teoksena tuo hyvinkin tulvan mieleen.

”Avantgardismi on vahvasti läsnä. Nykymusiikissa termistä on tullut jokamiehenoikeus. ”

Laulaja Einar Solbergin ääni muistuttaa A-han Morten Harketia. Ääniala on laaja ja äänen puhtaus omaa luokkaansa. Myös tämä seikka tekee musiikista hyvin epäraskasta, vaikka paikoitellen viljellään jopa djent-soundia. Sitä on lopulta riittävän vähän, eikä se tunnu vähääkään geneeriseltä. Kosketinliidit olisivat monen bändin yhteydessä jopa karmeita, mutta niiden soundeihin luotetaan Leprouksen musiikissa niin paljon, että ne ovat jopa erinomaisen kuuloisia. Tuota pelkistettyä soundia kun täydentävät vielä Baard Kolstadin tunnistettava rytmiikka rumpujen takana, on soppa valmis.

Tämäkin albumi on parhaimmillaan juuri kokonaisuutena. Alusta loppuun kuunneltuna.

PARHAAT HETKET
Rewind –
Tähän olisi monta muutakin voinut valita, mutta tämä näistä eniten päähän jää soimaan.

https://open.spotify.com/album/0BTCS1O61sSYZ8o5kCqx03