Toomion TOP100: 59. Opeth – Pale Communion

Tuottaja: Mikael Åkerfeldt
Nauhoitettu: 2014
Julkaistu: 25.8.2014
Levy-yhtiö: Roadrunner

Suomen listan 1. UK 14. USA 19.

SINGLET
– Cusp of Eternity

Aluksi en pitänyt bändin örinästä. Kun totuin siihen, niin eiköhän bändi päätä muuttaa tyylinsä kliiniin lauluun. Heritagen jälkeen olin varma, ettei Opeth tee enää mitään, mikä minua liikuttaa. Olin väärässä.

Pale Communion on alkukantaista ja tummaa 70-luvun luomuprogea. Soundit ja soitto on hämyisää ja Mikael Åkerfeldtkin laulaa luonnollisesti. Heritagella tökki juuri laulun ja soiton irtonaisuus. Mukana on kaikuja Kaustiselta eli folkiakin on joukossa. Eikä niin vähääkään. Midlaken kannoilla kuljetaan laulumelodioiden suhteen. Kyllä tämän silti itsekseen tunnistaa. Opethin sointukulut ovat hyvin tunnistettavia. Melkein voi riffistä sanoa, että tämä on Opethia biisiä tietämättä.

”Jos joskus on musiikki luomua, niin nyt.”

Tuotanto on onnistunut niin hyvin, että voi nähdä soittajien polkevan Leslien pedaalia, vääntävän Les Paulin potikoita ja paukuttavan Ludwigin settiä. Liekö ihan oikeita nauhakaikujakin käytössä? Jos joskus on musiikki luomua, niin nyt. Steven Wilson toi aikoinaan Mellotronin opethiin, eikä bändi osaa siitä enää irti päästää. Ei lasketa sitä miinukseksi. Jos jostain pitää nillittää, niin kyllä minä vähän Martin Lopezia rumpuihin kaipaan. Parempi groove.

Menkää kernisohvalle istumaan, viinilasi käteen ja tämä soimaan. Laavalamppukaan ei vie tunnelmaa vikasuuntaan.

PARHAAT HETKET
Voice of Treason Sävellyksenä kiehtova.
GoblinNimi kuvaa hyvin tunnelmaa.

EI LÄHDE
Elysian Woes Sekavan oloinen suoritus, jopa Opethilta.

https://open.spotify.com/album/0DLImjuzdrOBQKtYLlf3C5

Toomion TOP100: 65. Pain of Salvation – Remedy Lane

Tuottaja: Daniel Gildenlöw, Anders ”Theo” Theander
Nauhoitettu: 2001
Julkaistu: 15.1.2002
Levy-yhtiö: Inside Out

Joskus aikoinaan pystyi vaihtamaan käytettyjä levyjä uusiin. Tämän taisin vaihtaa vanhoihin Judas Priesteihin. Siinäkään ei näin jälkikäteen ajatellen juuri järkeä ollut, mutta onneksi vaihdokki oli hyvä.

Perfect Elementin jälkeen ei ollut helppoa tietä toistaa menestystä. Hyvin Ruotsin pojat silti onnistuivat. Vähän enemmän elektronisia elementtejä sisältävä levy kätkee sisäänsä myös aavistuksen popimpaa kappalemateriaalia. Biisit eivät ole tarkoituksellisen monisyisiä, sillä tällä kertaa jokainen osa kuulostaa suunnilleen hyvältä. Aina näin ei ole ollut. Hyvä esimerkki tästä on kappale Fandango, joka oli todella rasittava aikanaan, mutta on siinä vain mahtavia kohtia. Intro ei edelleenkään ole miellyttävä.

Muusikkoina bändin pojat ovat jopa hiukan aliarvostettuja. Varsinkin kitaristit Johan Hallgren ja myös lauluhommat hoitava Daniel Gildenlöw. Gildenlöw välimaastossa äänialallaan liikkuu rasittavan ja ihailtavan. Levyllä on myös pianoa käytetty taitavasti. Usein piano ja metalli kohtaavat mielestäni vähän väkivaltaisesti. Tällä albumilla siinä on onnistuttu. Ainakin miksaaja on onnistunut.

Kyllähän tämä on oikein mukava oman aikansa progemetal-virstanpylväs. Ei käy kieltäminen, ettei jotain olisi itsekin tullut matkittua. Tiedostaen tai tiedostamatta.

Automusaa on tämäkin. Teemalevyt usein ovat. Soundit saattavat kuulostaa vähän vanhoilta nykyään, joten ihan hifiä ei tarvitse kuuntelulaitteidenkaan olla.

PARHAAT HETKET
Trace of blood –  Riffit ja kitaratyöskentely. 

EI LÄHDE
Second Love – Hyvä esimerkki inhoamastani progemetalliballadi-tyylilajista.

https://open.spotify.com/album/2YLipdKZaKQQW80SSelqKG

Toomion TOP100: 74. Cynic – Kindly Bent to Free Us

Tuottaja: Paul Masvidal, Sean Reinert, Sean Malone
Nauhoitettu: 2013
Julkaistu: 14.2.2014
Levy-yhtiö: Season of Mist

SINGLET
Kindly Bent To Free Us

Cynic on kuin lihaa, jota pitää hauduttaa todella pitkään, ennen kuin se luovuttaa parhaan puolensa aistittavaksi.

Musiikillisesti se on kuin ruuanlaitto-ohjelmien makujentunnistustehtävä. Sitä pitää maistella monen monta kertaa, ennen kuin voi sanoa, mistä soppa koostuu. Nopealla vilkaisulle se näyttää helpolta progemetallilta, mutta lopulta se on kuin bouillabaisse-keitto, joka muodostuu mielettömän monesta eri raaka-aineesta. Vaikka lilluvatkin aika vahvassa metalliliemessä, löytyy tältäkin levyltä elementtejä popista, ambientista ja indie-hippimusiikista.

Levy ei ole mitenkään tavallisesti miksattu. Sean Malonen nauhattomat bassot ovat hyvin vahvasti esillä. Paul Masvidalin laulu kuulostaa siltä, kuin olisi koko ajan kolmeääninen stemma menossa. Ja voihan se ollakin. Sean Reinertin rummut taas ovat hajautettu jännästi niin, että sieltä tulee diskanttia ja hyvin matalaa bassotaajuutta. Nauhaton basso ja kitara kun hoitaa tuon keskiosaston. Alaa harrastaneiden mielestä tämä oletus on varmaan hyvin heikko, mutta siltä se kuulostaa.

”Bassokikkailu on se vähän omituisempi mauste, joka vaatii totuttelua.

Sävellyksiä on oletetusti mietitty kauan ja siirtymiä on hiottu tuntikaupalla. Melodiat ovat omaperäisiä. Ne voisivat toimia jopa Flow-festareilla riisutumpina versioina. Yliluonnollinen bassokikkailu vie välillä pohjaa hyviltä melodioilta. Se on osittain jopa kikkeliheviosastoa. Tämä tekee levystä myös mielenkiintoisen. Se on se vähän omituisempi mauste, joka vaatii totuttelua.

Jos kaipaa uutta ruokalajia, johon ei heti kyllästy, niin tässä on teille avokadopasta. Itse voitte päättää, missä tilaisuudessa tämä parhaiten maistuisi.

PARHAAT HETKET
Infinite Shapes Tylsähköstä ja abstraktista nimestään huolimatta levyn eniten hyräiltävä kappale.

EI LÄHDE
Holy Fallout – Kertosäe on taustaltaan minunkin korvaan liian sekava.

https://open.spotify.com/album/5R0EiTkY0eE1VW7GQWozdz

Toomion TOP100: 75. Pekka Pohjola – Visitation

Tuottaja: Pekka Pohjola, Tom Vuori
Nauhoitettu: 1979
Julkaistu: 1979
Levy-yhtiö: Dig it, Love Kustannus

Ensimmäinen Pohjolan levyistä, jolla on lähtöjään englanninkieliset kappaleiden nimet.

Pekka Pohjola. Mies, jonka levyjen nimet hämmensivät yläasteikäistä poikaa kirjaston levyvalikoimissa. Sen takia levyjä ei aikanaan uskaltanut lainaamaan mennä. Ties mitä hirveyksiä ne olisivat sisältäneet.

Vaan eipä tämä ainakaan sisällä hirveyksiä. Visitationin ensimmäiset tahdit kertovat, että tässä taitaa olla nyt ammattilaisia asialla. Ja niitähän siellä onkin. Nimittäin itse Oldfieldin Mike soitteleepi Pekan kanssa.

Levy sisältää kuusi taidokkaasti sävellettyä progerock-kappaletta. Soitinkirjo on laaja kuin kebab-pizzerian ruokalista. On monenlaista kilkutinta ja mankelia. Tästä huolimatta kappaleissa ei ole päällekkäinbookkauksen ongelmaa. Harvoin mikään soitin astuu toisen varpaille, vaan sulassa sovussa vieretysten tai perätysten kuljetaan. Aina ei tarvitse kikkailla kertoakseen että osaa.

”Päähenkilön basso lyö tiukasti, mutta ei ole ollenkaan valtiaana muiden soittimien joukossa.”

Fantasiaelementtejä Pekan levyt ovat aina sisältäneet, vaikkei hän ole itse tainnut kappaleiden nimiä keksiäkään. Myös kappalerakenteissa on jotain tarinallista. Mitään tarkoituksellisen vaikeaa ei ole, vaan osissa on sopivasti toistoa, jotta ne pysyvät muistissa.

Sävellykset ovat varmasti riittävän erilaisia, välttääkseen geneerisyyden tunnun edes omassa genressään. Päähenkilön basso lyö tiukasti, mutta ei ole ollenkaan valtiaana muiden soittimien joukossa.

Levyllä on vanhaksi teokseksi hyvät soundit ja miksaus on onnistunut mukavasti. Kuunnelkaa kuulokkeilla kahvikupposen ääressä.

PARHAAT HETKET
Vapour TrailsBassolinja jää päiväksi päähän soimaan

EI LÄHDE
Ei ole huono yksikään.

https://open.spotify.com/album/13jsiukSg8oNVBKACx3X3f

Toomion TOP100: 92. Pink Floyd – The Dark Side of the Moon

Tuottaja: Pink Floyd
Nauhoitettu: 1972-1973
Julkaistu: 1.3.1973
Levy-yhtiö: Harvest

Albumia voisi kuvailla sanoilla outo, sekava, unenomainen.

Prisma kannessa. Olen kauan tiennyt, että levy on legendaarinen. Ihan ala-asteelta asti jo. Olen myös yrittänyt kuunnella sen useampaan otteeseen tuloksetta. Ja liian sekava se olikin silloin teininä. En pystynyt näkemään metsää puilta. Noin kymmenen vuotta sitten levy lopulta kolahti.

Soundit ovat tähänkin päivään nähden aika hyvät. Tällä tarkoitan perussoundeja bändin instrumenteissa. Masterointi riippuu albumiversiosta. Levy koostuu helmistä ja mukana on lisäksi ihan kivoja kiiltäviä kiviä. Heti Breathen urkujen mukaantulo on niin oppikirjamainen kaikkine Leslie-kiertoineen, että ihan kylmät väreet kulkee pitkin selkäpiitä.

Tuo on ollut aikaa, jolloin syntetisaattorit ovat tulleet musiikkiin mukaan. EMS-syntetisoija on ollut kovassa käytössä ja kummallista tavaraa sillä bändi aikaan on saanutkin. Vaihtoehtoisia syntetisaattoreita on ollut vähän, eikä softasynatkaan ole runsaudenpulaa luoneet. Käytettävistä laitteista on otettu irti se mitä on saatu.

”David Gilmourin ääni ei ole mikään kaunis, mutta siinä on sellainen vire, että sanoilla on painoa.”

David Gilmourin ääni ei ole mikään kaunis, mutta siinä on sellainen vire, että sanoilla on painoa. Dick Parryn saksofoneissa on jotain todella mahtipontista ja eteeristä. Koko bändi vierailijoineen hoitaa tonttiaan parhaan yhteistuloksen varmistamiseksi, ei omien taitojen esittelyn takia.

Suurin anti ovat kuitenkin ne lukuisat eri tunnelmat, mitä levy välittää. Avaruudesta päästään toimiston kautta gospel-konserttiin. Kaikkea siellä on. Tuotannolla on saatu luotua ennnen kaikkea mielenkiintoinen atmosfääri. Paikka, josta ääni tulee, on varmaankin jossain toisessa ulottuvuudessa. Sitähän tätä tehdessä on varmaan toivottu.

Tässä levyssä on jotain suunnattoman sopivaa. Pehmeitä ja aivoihin sopivia taajuuksia. Ei häiritse mikään. Liekö nauhoitettu vanhalla taajuusalueella?

Sopii mihin vain, jossa pystyy musiikkia kuuntelemaan. Ei kuitenkaan taustamusiiksi. Albumi ei enää tässä ajassa ole maailman paras, mutta aikanaan oli varmasti ainakin lähellä kärkeä.

PARHAAT HETKET

  • The Great Gig in the Sky Onko tämä nyt sitten Wrightin vai Torryn biisi, sitä en tiedä, mutta hieno kuitenkin.
  • MoneyMoneyn riffi on alun perin ollut 7/8-osaa, mutta vaihdettu soolon takia 7/4-osaiseksi. Blueskaavaahan sointukierto tottelee, mutta melko kuolematon riffi se silti on.

EI LÄHDE

  • Us and Them En ole koskaan tälle syttynyt. Jotenkin laahaavaa fiilis.
  • Brain Damage – Onhan tässä saavutettu hullun mielenmaisema ainakin sellaisena, kuin itse sen luulen olevan. Silti vähän valju on.

http://open.spotify.com/album/3a0UOgDWw2pTajw85QPMiz