Toomion TOP200-biisit: 192. Queen – Headlong

Vuosi 1989. Tajusin Queenin olemassaolon. Liikkui huhuja, että Freddie Mercury on sairas. Vuosi 1991. Freddie kuolee, autoon ilmestyy Greatest Hits 2 -kasetti. Headlong aloitti tuon kokoelmakasetin b-puolen.

11-vuotiaana jollain tapaa ymmärtää, mikä on hyvin laulettua ja soitettua musiikkia. Queen oli. Tuntui oikealta tykätä bändistä. Rokkipoliisin alokasaika oli alkanut.

Headlongin piti alunperin tulla Brian Mayn sooloalbumille, mutta kuultuaan Mercuryn laulavan sen, päätti May ”lahjoittaa” biisin Queenille. Krediitit on Innuendo-levyllä annettu koko bändille, kuten jokaisella sen kappaleista. Mayn idea se kuitenkin oli.

Sanoitus varastaa vähän vanhemman Breakthrun tekstejä. Breakthrussa lauletaan ”I want to rush headlong into this ecstasy”. Headlongin sanoituksessa on muutenkin samaa. Päätä pahkaa elämässä eteenpäin, seurauksista välittämättä.

Headlongin alku on laukkakompillaan mahtava. Kun kappaleen rakenteeseen perehtyy tarkemmalla korvalla, huomaa Queenin nerokkuuden sovituksessa. Miettikääpä kappaletta ilman lauluja. On nimittäin melko tyhjä. Taitavaa soittoa, mutta liikaa ahtamatta. Kaiken kruunaa Mayn hieno soolo.

Headlongin video on Queenin kolmanneksi viimeinen ennen Freddien kuolemaa. Videolla miehen terveyden heikkenemisen voi jo kasvoista aistia, vaikkei se esiintymiseen näytä muuten vaikuttavankaan.

Niin kuin olen aiemminkin maininnut. Tämä oli pienelle juoksijapojalle tärkeä tsemppibiisi. Hengitinkin sen tahtiin juostessani Leenan kaupalta Osman tiehaaraa kohti.

TOOMION TOP100: 25. Queen – Innuendo

Tuottajat: Queen, David Richards
Nauhoitettu: 1989-1990
Julkaistu: 4.2.1991
Levy-yhtiö: EMI/Parlophone

Listaykkönen Briteissä, Jenkeissä 30.

Viimeinen Freddie Mercuryn elinaikana julkaistu Queen-albumi.

SINGLES
– Innuendo
– I’m Going Slightly Mad
– Headlong
– The Show Must Go On
– These Are the Days of Our Lives
– show must go on

Saattaa hyvinkin olla ensimmäisiä aikuisten musiikin albumeita, joita olen ylipäätään tiennyt olevan olemassa. Tuo paketti on jäänyt hyvin ehjänä mieleen.

Eikä se ihme olekaan. Jos kolme ensimmäistä biisiä ovat täyden kympin biisejä, eikä niihin edes kuulu The Show Must Go On, niin kyllähän tässä hyvällä asialla ollaan. Tämä on minulle ja tietylle vaiheelle elämässäni enemmänkin käsite kuin levyllinen musiikkia. Siksi tästä on vaikea kirjoittaa mitään konkreettista.

”Kummastella täytyy myös sitä, että kriisin ja lopun keskellä bändi on pystynyt noin uskomattoman ehjiin sävellyksiin.”

Kansi on omalla laillaan pelottava. Pellet, sirkus ja sen teemat ovat aina naiivia kauhua täynnä. Levy on synkkä. Onko se sitä Freddie Mercuryn sairauden takia vai muuten vain, en osaa sanoa? Eihän esim. Ride the Wild Wind surullinen ole. Sairaan vinksahtanut tunnelma joka tapauksessa on.

Soundeja ja Freddien ääntä täytyy edelleen ihmetellä. Sillä levytysaikaan oli miehen olo jo melkoisen kehno. Ja kummastella täytyy myös sitä, että kriisin ja lopun keskellä bändi on pystynyt noin uskomattoman ehjiin sävellyksiin. Lyriikat varmaan tulevat sydämestä tuossa tilanteessa.

Innuendo väritettynä Yes-kitaristi Steve Howen soololla on edelleen erittäin uhkaava kappale. Jotain samaa saavuttaa David Bowie uudella Blackstarillaan. Blackstarissa on muutenkin paljon samaa. Albumi hehkuu, mutta kovin tummasävyisenä. Headlong on nykyaikasita ZZ Topia ja I Can’t Live Without You liikkuu glam rockin maisemissa. Kappaleiden kitarasooloista useamman soisi olevan TOP100-soololistoilla. Näistä parhaina esimerkkeinä Bijou ja These Are the Days of Our Love.

Tämä on helposti Queenin paras albumi. Kun Freddien kuolema tuli tietooni, oli lumi satanut lähes sulan maan päälle. Vedin pettyneenä pulkkaa mäkeä ylös. Tuon kokonaisen millin paksuisen lumikerroksen päällä. Tuo on se tunnelma, missä tätä pitäisi kuunnella. Ensilumi ja sen tuoma pettymys.

PARHAAT HETKET
HeadlongTämä oli ja on yksi allekirjoittaneen voimakappaleita. Sellainen millä saadaan adrenaliini heräämään henkiin.
The Show Must Go OnOnhan tämä julmetulla soitolla menettänyt kovimman tenhonsa, mutta silti maagisen kova kappale.

EI LÄHDE
Delilah – Freddie on omistanut kappaleen yhdelle kissoistaan. Varmasti hänelle henkilökohtaisesti tärkeä, mutta pieni tyylirikko tällä albumilla.

Toomion TOP100: 51. Queen – A Kind of Magic

Tuottaja: Queen, Reinhold Mack, David Richards
Nauhoitettu: 1985-1986
Julkaistu: 2.6.1986
Levy-yhtiö: EMI / Parlophone / Capitol / Hollywood

Brittien listaykkönen. Queenin ensimmäinen digitaalisesti äänitetty albumi. Soundtrack elokuvassa Highlander.

SINGLET
– One Vision
– A Kind of Magic
– Princes of the Universe
– Friends Will Be Friends
– Pain Is So Close to Pleasure
– Who Wants to Live Forever
– One Year of Love

Viime talvena saimme Ausculton poikain kanssa todistaa väittelyä aiheesta: Freddie Mercury vastaan Ozzy Osborne laulajana. Tässä keskustelussa kuultiin esimerkiksi argumentti, jossa todettiin Queenin olevan ”epämusikaalista paskaa”. Ikimuistoinen keskustelu.

Kannen grafiikka kertoo sen, että nyt ollaan vahvasti 80- ja 90-lukujen taitteessa. Olkatoppaukset ja neonvärit. Ja sitä voi sitten miettiä, onko siitä kauan kun ne ovat jälleen muodissa. Soundipuoli on vuosien saatossa koukannut totaalisen ”outista” takaisin ”inin” huulille. Kasaria vimosen päälle.

Ulkomusiikillisista avuista päästään sävellysten pariin. Ja yllättäen, ne toimivat. Ajan henkeen sopivasti lätty sisältää tiukkoja bassobeattejä ja diskanttisia kitaroita. Mutta kyllä ne niin kovasti potkivat päälle, että ei alta pois ehdi. One Vision olisi melkoinen keikan aloitusbiisi. Voi hyvin kuvitella kuinka Mercury on tullut lavalle John Deaconin paukuttaessa DX-seiskaansa. Se syntikka nimittäin esiintyy levyllä useammassa kohtaa. Nykyisellään se on syntikkamaailmassa klassikko.

”Usein kuulee sanottavan, että Mercury on maailman paras laulaja. Eikä tämä levy vie väitteeltä pohjaa.”

Mercury on omimmillaan. Aina kuulee sanottavan, että Mercury on maailman paras laulaja. Eikä tämä levy vie väitteeltä pohjaa. Kova on. Tavallaan synkän Highlander-elokuvan konseptista huolimatta on biiseissä iloa. Ainakin vauhtia. Ja huumoria, joka ei vielä ole mustaa. Highlander-yhteys on monelle tuttu, mutta siihen tämä soppii. Varsinkin Don’t Lose Your Head, jonka bassolinja on jopa irvokas.

Itseni näkisin kuuntelemassa tätä mieluiten autossa Virrat-Vilppula välillä, liukkaita kurveja ja hirviä peläten.

PARHAAT HETKET
Who Wants to Live Forever – Ei ole niitä tylsiä balladeja. Biisillä on näin jälkikäteen aika traaginen kalskahdus, kun Mercuryn kohtalon tietää. Jousethan on kevyesti säveltänyt Michael Kamen.

EI LÄHDE
One Year of Love – Tämä taas on juuri niitä.

https://open.spotify.com/album/0pEfDPZko6TnNOgrZMe5nn