Viikon Aivoradio 26

”Irwin Goodman – Piip piip: Irwinin viimeisen studioalbumin, Ai ai ai kun nuori ois, viimeinen raita. Kitarasoolon soittaa Albert Järvinen, jolle levytys oli myös hänen viimeinen studiokeikkansa.

Ted Ström – Till Marstrand: Ruotsalaisen progen edelläkävijän kappale albumiltaan Ger mig mer. Kyseiseltä levyltä löytyy myös hänen tunnetuin kappaleensa Vintersaga.

Bo Kaspers Orkester – The Spotlight Is On Me: Bo Sundströmin musiikki on kepeää, letkeää ja ilmavaa ja hänhän on melkein naapurikylän poikia – kotoisin Piitimestä (Piteå) 180 km Torniosta.

Kotiteollisuus – Haltin häät: Tiistaina nousimme Saanan laelle Mallaakin ihastelemaan.

Santana – Xibaba: Olin Carlosin kanssa viime viikolla yhtä aikaa Helsingissä. Emme kuitenkaan tavanneet, sillä vaikka hänellä oli keikka Kaisaniemessä, en tällä kertaa sinne ennättänyt. Mutta onhan näitä levyjä.

Mabibaland – Oulu: Ihan vaan nimen perusteella.

Anna Järvinen – Kirjoitan sulle: Tänään menen Aineen taidemuseolle, jossa on Tornion Kalottijazz & bluesfestivaalin avajaiskonsertti esiintyjänä Anna Järvinen.”

-Yyte

Marko Tuovinen – Olet koko maailmain: Marcelon uusi single. Omppu Oinonen soittelee asiaan ja tunnelmaan kuuluvat kesäiskelmäkitarat.

J. Karjalainen – Tule kesäyö: Uusi perusvarma J.

The Beatles – Let It Be: Rupesi eräänä iltana soimaan päässä niin, että piti vielä sängyssäkin kaivaa kuunteluun.

Carole King – It’s Too Late: Käytiin soittamassa Kingin Tapestry-levy keikalla. ”It’s Too Late” on noussut sieltä korviin.

Johnny Rivers – Mountain of Love: Tälle osastolle ei olekaan tullut piipahdettua hetkeen. Musiikkia tunnelmassaan kaukaa.”

-A

The Night Flight Orchestra – Lovers in the Rain: Olen tainnut laittaa tätä ennenkin, mutta kertakaikkiaan Soilworkin Speed on kova jamppa ja arvostan ettei ole rääkymisellään kokonaan pilannut ääntänsä

Leverage – Wheels from Hell: Näin sitä Kimmo Blom siirtyi Voice Of Finlandin kautta erilaisiin proggiksiin ja nyt paluuta tekevän Leveragen vokalistina. Kohtuullisen kova suoritus, vaikka pientä kireyttä äänessä havaittavissa muutamassa kohdassa.

Funeral Mist – In Nomine Domini: Ruotsin bläkkislegenda tekee paluun ja tämän biisin tempo ja riffi vakuutti!

Riot V – Victory: Aluksi hieman tuomitsin levyä ettei lähde, mutta toisella kierroksella lähti kuin hauki rannasta. Orkkis kitaristi Mark Reale meni jo muutama vuosi sitten, mutta onneksi bändi päätti jatkaa uudistetun nimen turvin.

Ripped To Shreds – Talisman to Seal The Hopping Corpse Before It Steals Your Qi: Yhden miehen death metal-jyrä, osoittaa että kun itse tekee kaiken niin lopputulos on päräyttävä josta saa olla ylpeä! Lähti samoin tein tilaukseen.

Anna von Hausswolff – The Mysterious Vanishing of Electra: Jostain death metal keskustelusta bongattu TOP5-listan kärkipaikan haltija, johon piti tutustua. Kyllähän tämä on hypensä ansainnut.

Primal Rite – Antivenom: Myytiin saatesanoilla ”haluatko rässin, HC:n ja svenska dödön samassa paketissa?” Hit play ja tässä sitä nyt on. Erittäin kovaa crossover-meininkiä.”

-Spinebrain

Pain – Eleanor Rigby: Enpä tiedä onko tämä niin erinomainen, mutta päähän se soimaan jäi.

CCR – Pagan Baby: Joskus A:n kanssa mietittiin, että onko John Fogertylla täydellinen rock-ääni? Aika lähellä on.

YUP – Minä olen myyrä: Sekopäistä progea sekopäisillä sanoituksilla.

Juice Leskinen Grand Slam – Jenkka uskonpuhdistamisesta (twist): Koska Juice ei ole kesämusiikkia.

Paradise Lost – It’s Too Late: Paradise Lostin monelle vääränlaista tuotantoa. Surumielistä ja elektronista.

Run-D.M.C. – It’s Tricky: Lapsuuden ensimmäisiä rap-kokemuksia. Toki kitarariffeineen aika crossoveria.

At the Drive-In – Invalid Litter Dept.: The Mars Voltan sisarbändi. Tällainen balladin ja alternative punkin sekoitusbiisi, jonka puhtaat stemmat jäävät mieleen.

Queen – You Take My Breath Away: Queenin rauhallista materiaalia. On melkoinen laulusuoritus.

Eppu Normaali – Näin kulutan aikaa: Onhan tämä hyvä kappale muutenkin, mutta lopun köppäisellä jousisoundilla soitettu kosketinosuus jotenkin kruunaa koko hoidon.

J.Karjalainen & Mustat Lasit – Myrskytuuli: Peruskesärokkia oikein eli niin kuin Jii sen tekee..”

-TooM

https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve

Toomion TOP200-biisit: 183. Queen – Stone Cold Crazy

Vuonna 1997 ilmestyi Queen Rocks -kokoelma, joka sisälsi bändin reippaampia veisuja. Kun ei koko katalogi ollut läheskään hanskassa, eikä niin helppo niillä yhteyksillä saadakaan, oli tällä kokoelmalla useita rock-veisuja, jotka jäivät mieleen elämään.

Vuonna 1974, eli reilut 30 vuotta aiemmin julkaistiin Queenin Sheer Heart Attack -albumi. Sen kahdeksas raita, Stone Cold Crazy on yksi speed metallin suunnannäyttäjistä. Etäisyyttä nykymetalliin toki löytyy, mutta tuolle ajalle se oli todella raskasta tavaraa.

Kappaleen teosta krediitit menevät koko jäsenistölle, vaikka Freddie Merucry on kappaletta jonkinlaisena versiona esittänyt jo ennen Queenia. Levytetyn version sanoitus on kuitenkin Freddien ja musiikki pääosin Brian Mayn tuotosta.

Biisistä löytyy monia nykymetallin elementtejä tietysti yli 40 vuoden takaisina alkueliöinä. Nopeatempoista Roger Taylorin haikka-kantti-nakutusta, bassorummun jumpsutusta sekä tiukkoja mättökohtia. May kierrättää kitaraa tuupaten kappaleen sellaiseen etukenoon, että kuulija joutuu roikkumaan koko matkan alusta loppuun pari askelta jäljessä. Saman on joutunut kokemaan myös Lars Ulrich Metallican cover-versiossa. Ihan ei tanskalainen ehdi kappaleen mukaan koko sen keston aikana.

Sanoituksesta on vaikea sanoa mitään. Muutamia klassikko-laineja sieltä löytyy, kuten ”I was dreaming I was Al Capone”, ” Walking down the street, shooting people that I meet, with my rubber tommy water gun”. Onhan siinä. Monenmoista assosiaatiota.

Hyvin sähäkkä kappale, jota ei koskaan jätä kuuntelematta. Eipä kestoakaan ole kuin se pari minuuttia.

https://open.spotify.com/track/7Dk2q3NMtkiHNAA4DuHIGF?si=o-7WspTRRRG613MwClmroQ

Toomion TOP200-biisit: 192. Queen – Headlong

Vuosi 1989. Tajusin Queenin olemassaolon. Liikkui huhuja, että Freddie Mercury on sairas. Vuosi 1991. Freddie kuolee, autoon ilmestyy Greatest Hits 2 -kasetti. Headlong aloitti tuon kokoelmakasetin b-puolen.

11-vuotiaana jollain tapaa ymmärtää, mikä on hyvin laulettua ja soitettua musiikkia. Queen oli. Tuntui oikealta tykätä bändistä. Rokkipoliisin alokasaika oli alkanut.

Headlongin piti alunperin tulla Brian Mayn sooloalbumille, mutta kuultuaan Mercuryn laulavan sen, päätti May ”lahjoittaa” biisin Queenille. Krediitit on Innuendo-levyllä annettu koko bändille, kuten jokaisella sen kappaleista. Mayn idea se kuitenkin oli.

Sanoitus varastaa vähän vanhemman Breakthrun tekstejä. Breakthrussa lauletaan ”I want to rush headlong into this ecstasy”. Headlongin sanoituksessa on muutenkin samaa. Päätä pahkaa elämässä eteenpäin, seurauksista välittämättä.

Headlongin alku on laukkakompillaan mahtava. Kun kappaleen rakenteeseen perehtyy tarkemmalla korvalla, huomaa Queenin nerokkuuden sovituksessa. Miettikääpä kappaletta ilman lauluja. On nimittäin melko tyhjä. Taitavaa soittoa, mutta liikaa ahtamatta. Kaiken kruunaa Mayn hieno soolo.

Headlongin video on Queenin kolmanneksi viimeinen ennen Freddien kuolemaa. Videolla miehen terveyden heikkenemisen voi jo kasvoista aistia, vaikkei se esiintymiseen näytä muuten vaikuttavankaan.

Niin kuin olen aiemminkin maininnut. Tämä oli pienelle juoksijapojalle tärkeä tsemppibiisi. Hengitinkin sen tahtiin juostessani Leenan kaupalta Osman tiehaaraa kohti.

TOOMIO’s TOP100: 25. Queen – InnuendoTOOMION TOP100: 25. Queen – Innuendo

Producers: Queen, David Richards
Recorded: 1989-1990
Released: 4.2.1991
Labels: EMI/Parlophone

#1 in UK, #30 in USA.

The last album released during the life of Freddie Mercury.

SINGLES
– Innuendo
– I’m Going Slightly Mad
– Headlong
– The Show Must Go On
– These Are the Days of Our Lives
– show must go on

It may well be one of the first adult music albums, which I knew existed. That package has been very important to me.

And it’s not a miracle. If the first three songs are full ten points songs, and The Show Must Go On don’t even belong them, you’ve found something special. This is more than one album of music for me. Therefore, this is difficult to write anything concrete.

”I’m wondering also the bands skills to make so incredible compositions in the midst of the crisis and the end of the band.”

The cover art is scary in its own way. Clowns, circus and its themes are always full of naive horror. The album is grim. Is it gloomy because of Freddie Mercury’s illness or some others reasons? For example, Ride the Wild Wind isn’t sad, but the album is. Sick, twisted atmosphere in any case.

Sounds and sound of Freddie’s voice must to wonder. At the recording time Freddie was already feeling pretty crappy. And I’m wondering also the bands skills to make so incredible compositions in the midst of the crisis and the end of the band. The lyrics probably come from the heart in that situation.

Innuendo coloured with Yes-guitarist Steve Howe‘s solos is still very intimidating piece. Something of the same than David Bowie with Blackstar. Blackstar-album has much the same anyway. The album glows, but very dark-toned. Headlong is the modern version of ZZ Top and I Can Not Live Without You moves on the glam rock’s landscape. Guitar solos of this album are great. For example Bijou and These Are the Days of Our Love.

This is easily the best album of Queen. When the news Freddie’s death came, it was raining snow. I pulled up the sled with disappointment. Thick layer of snow. That’s the atmosphere in which this should be listening to. The first snow and the disappointment.

THE BEST MOMENTS
Headlong –
This was and is one of the power songs of me.
The Show Must Go On – This has been worn with too much spins, but still it could be an amazing piece.

NOT SO BRILLIANT
Delilah –
Freddie has been dedicated this song for the one of his cats. Certainly important to him personally, but not in a style of this album.

https://open.spotify.com/album/5kffKW0sSLo6tkLg1veUGCTuottajat: Queen, David Richards
Nauhoitettu: 1989-1990
Julkaistu: 4.2.1991
Levy-yhtiö: EMI/Parlophone

Listaykkönen Briteissä, Jenkeissä 30.

Viimeinen Freddie Mercuryn elinaikana julkaistu Queen-albumi.

SINGLES
– Innuendo
– I’m Going Slightly Mad
– Headlong
– The Show Must Go On
– These Are the Days of Our Lives
– show must go on

Saattaa hyvinkin olla ensimmäisiä aikuisten musiikin albumeita, joita olen ylipäätään tiennyt olevan olemassa. Tuo paketti on jäänyt hyvin ehjänä mieleen.

Eikä se ihme olekaan. Jos kolme ensimmäistä biisiä ovat täyden kympin biisejä, eikä niihin edes kuulu The Show Must Go On, niin kyllähän tässä hyvällä asialla ollaan. Tämä on minulle ja tietylle vaiheelle elämässäni enemmänkin käsite kuin levyllinen musiikkia. Siksi tästä on vaikea kirjoittaa mitään konkreettista.

”Kummastella täytyy myös sitä, että kriisin ja lopun keskellä bändi on pystynyt noin uskomattoman ehjiin sävellyksiin.”

Kansi on omalla laillaan pelottava. Pellet, sirkus ja sen teemat ovat aina naiivia kauhua täynnä. Levy on synkkä. Onko se sitä Freddie Mercuryn sairauden takia vai muuten vain, en osaa sanoa? Eihän esim. Ride the Wild Wind surullinen ole. Sairaan vinksahtanut tunnelma joka tapauksessa on.

Soundeja ja Freddien ääntä täytyy edelleen ihmetellä. Sillä levytysaikaan oli miehen olo jo melkoisen kehno. Ja kummastella täytyy myös sitä, että kriisin ja lopun keskellä bändi on pystynyt noin uskomattoman ehjiin sävellyksiin. Lyriikat varmaan tulevat sydämestä tuossa tilanteessa.

Innuendo väritettynä Yes-kitaristi Steve Howen soololla on edelleen erittäin uhkaava kappale. Jotain samaa saavuttaa David Bowie uudella Blackstarillaan. Blackstarissa on muutenkin paljon samaa. Albumi hehkuu, mutta kovin tummasävyisenä. Headlong on nykyaikasita ZZ Topia ja I Can’t Live Without You liikkuu glam rockin maisemissa. Kappaleiden kitarasooloista useamman soisi olevan TOP100-soololistoilla. Näistä parhaina esimerkkeinä Bijou ja These Are the Days of Our Love.

Tämä on helposti Queenin paras albumi. Kun Freddien kuolema tuli tietooni, oli lumi satanut lähes sulan maan päälle. Vedin pettyneenä pulkkaa mäkeä ylös. Tuon kokonaisen millin paksuisen lumikerroksen päällä. Tuo on se tunnelma, missä tätä pitäisi kuunnella. Ensilumi ja sen tuoma pettymys.

PARHAAT HETKET
HeadlongTämä oli ja on yksi allekirjoittaneen voimakappaleita. Sellainen millä saadaan adrenaliini heräämään henkiin.
The Show Must Go OnOnhan tämä julmetulla soitolla menettänyt kovimman tenhonsa, mutta silti maagisen kova kappale.

EI LÄHDE
Delilah – Freddie on omistanut kappaleen yhdelle kissoistaan. Varmasti hänelle henkilökohtaisesti tärkeä, mutta pieni tyylirikko tällä albumilla.

https://open.spotify.com/album/5kffKW0sSLo6tkLg1veUGC

Toomio’s TOP100: 51. Queen – A Kind of MagicToomion TOP100: 51. Queen – A Kind of Magic

Producers: Queen, Reinhold Mack, David Richards
Recorded: 1985-1986
Published: 2.6.1986
Labels: EMI / Parlophone / Capitol / Hollywood

#1 in UK. Queen’s first digitally recorded album. The soundtrack of the Highlander-movie.

SINGLES
– One Vision
– A Kind of Magic
– Princes of the Universe
– Friends Will Be Friends
– Pain Is So Close to Pleasure
– Who Wants to Live Forever
– One Year of Love

Last winter we had a privilege to prove debate: Which one was better singer Freddie Mercury  or Ozzy Osborne. In this debate, we heard arguments like “Queen was non-musical shit”. Memorable conversation.

Cover art tells us that we’re now in years when 80s and 90s turn. Shoulder pads and neon colors. The sounds has been totally ”out”, but now they are ”hot” again. So 80’s!

Let’s go to the compositions. Surprisingly, they work. the album contains strict bass beats and treble guitars. But yes, they kicked so hard.  One Vision would be quite a show starting song. Oh, well imagine how Mercury has become the stage by John Deacon in beating on his DX 7. In synth world it is a classic.

Always hear people say that Mercury is the world’s best singer. And this record doesn’t say anything else.”

Mercury makes his best. Always hear people say that Mercury is the world’s best singer. And this record doesn’t say anything else. It rocks. Even though the Highlander-movie’s dark concept, there’s a joy in these songs. At least there’s a pace. And the humor, which is not yet black. Especially Don’t Lose Your Head, whose bass line is even grotesque.

I could see myself listening to this, preferably in the car between Mänttä and Vilppula. Slippery curves and a fear of moose.

THE BEST MOMENTS
Who Wants to Live Forever – This is not the one of those tedious ballads. The song is, in retrospect, quite tragic clang when Mercury’s destiny is know. Strings is composed by Michael Kamen.

EI LÄHDE
One Year of Love – This is just them.

https://open.spotify.com/album/0pEfDPZko6TnNOgrZMe5nnTuottaja: Queen, Reinhold Mack, David Richards
Nauhoitettu: 1985-1986
Julkaistu: 2.6.1986
Levy-yhtiö: EMI / Parlophone / Capitol / Hollywood

Brittien listaykkönen. Queenin ensimmäinen digitaalisesti äänitetty albumi. Soundtrack elokuvassa Highlander.

SINGLET
– One Vision
– A Kind of Magic
– Princes of the Universe
– Friends Will Be Friends
– Pain Is So Close to Pleasure
– Who Wants to Live Forever
– One Year of Love

Viime talvena saimme Ausculton poikain kanssa todistaa väittelyä aiheesta: Freddie Mercury vastaan Ozzy Osborne laulajana. Tässä keskustelussa kuultiin esimerkiksi argumentti, jossa todettiin Queenin olevan ”epämusikaalista paskaa”. Ikimuistoinen keskustelu.

Kannen grafiikka kertoo sen, että nyt ollaan vahvasti 80- ja 90-lukujen taitteessa. Olkatoppaukset ja neonvärit. Ja sitä voi sitten miettiä, onko siitä kauan kun ne ovat jälleen muodissa. Soundipuoli on vuosien saatossa koukannut totaalisen ”outista” takaisin ”inin” huulille. Kasaria vimosen päälle.

Ulkomusiikillisista avuista päästään sävellysten pariin. Ja yllättäen, ne toimivat. Ajan henkeen sopivasti lätty sisältää tiukkoja bassobeattejä ja diskanttisia kitaroita. Mutta kyllä ne niin kovasti potkivat päälle, että ei alta pois ehdi. One Vision olisi melkoinen keikan aloitusbiisi. Voi hyvin kuvitella kuinka Mercury on tullut lavalle John Deaconin paukuttaessa DX-seiskaansa. Se syntikka nimittäin esiintyy levyllä useammassa kohtaa. Nykyisellään se on syntikkamaailmassa klassikko.

”Usein kuulee sanottavan, että Mercury on maailman paras laulaja. Eikä tämä levy vie väitteeltä pohjaa.”

Mercury on omimmillaan. Aina kuulee sanottavan, että Mercury on maailman paras laulaja. Eikä tämä levy vie väitteeltä pohjaa. Kova on. Tavallaan synkän Highlander-elokuvan konseptista huolimatta on biiseissä iloa. Ainakin vauhtia. Ja huumoria, joka ei vielä ole mustaa. Highlander-yhteys on monelle tuttu, mutta siihen tämä soppii. Varsinkin Don’t Lose Your Head, jonka bassolinja on jopa irvokas.

Itseni näkisin kuuntelemassa tätä mieluiten autossa Virrat-Vilppula välillä, liukkaita kurveja ja hirviä peläten.

PARHAAT HETKET
Who Wants to Live Forever – Ei ole niitä tylsiä balladeja. Biisillä on näin jälkikäteen aika traaginen kalskahdus, kun Mercuryn kohtalon tietää. Jousethan on kevyesti säveltänyt Michael Kamen.

EI LÄHDE
One Year of Love – Tämä taas on juuri niitä.

https://open.spotify.com/album/0pEfDPZko6TnNOgrZMe5nn