TOOMIO’s TOP100: 9. Opeth – DamnationTOOMION TOP100: 9. Opeth – Damnation

Producer: Opeth, Steven Wilson
Recorded: 2002
Released: 22.4.2003
Label: Koch

#37 in Finnish chart. The first Opeth-album without growling.

SINGLE
– Windowpane

”This will be The Album of The Year!” said my brother in 2003, when I played Damnation for the first time. We were amazed.

Making process of the album was obviously hard for the band. Recordings of Deliverance weighed in the background, and the recording session was full of technical problems. Fortunately, the band was able to walk through the session.

Indications of Opeth’s ability to make lighter music had always been visible on some level. After producer Steven Wilson came in, the band had the courage to do the whole album with lighter touch. Although I’m a little tired of Wilson’s sound, but on this album it’s hardly be heard. There you can find Mellotrons and really crisp acoustic guitars, but the sound is still very massive. Mellotron fits nicely to Opeth’s music. The album is very exciting work, because it was made by progressive death metal band. Still it’s very easy to listen through, regardless of your age.

This is certainly the most balanced prog music throughout this century.

The album spins exactly nine seconds before it becomes clear that the band get a grip. Opening track Windowpane’s guitar solo comes in a strange position. However, Mikael Åkerfeldt’s solos does not make mistakes, so it’s rather awaken to listen more closely, as a nuisance. Nearly eight-minute song is not a one second too long.

Transition to heartfelt In My Time of Need goes naturally. Each piece is foisted the lurking evil, which always go with Opeth’s music. Death Whispered a Lullaby, which is composed by Steven Wilson, sits nicely on an album. The bass lines and guitar effects at the end of a hassle (which is so Wilson!) make this song perfect for Opeth also.

The chorus of To Rid The Disease is brought to the surface by using Mellotron, that you must like it. The intro guitar piece moves along with the song, creating despair. The Young and the Restless-piano in the background increase the bass and drum attacks. This is certainly the most balanced prog music throughout this century. If I have to name one album, that describes melancholy, it will be Damnation.

I can’t explain the atmosphere that I have while listening this. Driving from Tuuri to Ähtäri on slushy weather of early December. It’s still not freezing cold, but not warm either. Socks are almost certainly wet. A pale coffee and old bun waiting in the granny’s house. Windscreen wiper blades should be replaced.

Everyone should listen to this album. Everyone

THE BEST MOMENTS
Windowpane
– This song gets me to learn acoustic guitar.

NOT SO BRILLIANT
There’s no weak moments.

https://open.spotify.com/album/4FmI0F5GvvR1M9RURWnJV9
Tuottaja: Opeth, Steven Wilson
Nauhoitettu: 2002
Julkaistu: 22.4.2003
Levy-yhtiö: Koch

Suomen listan 37. Ensimmäinen Opeth-albumi ilman örinää.

SINGLE
– Windowpane

”Nyt on vuoden levy!”, sanoi veljeni vuonna 2003, kun soitti minulle ensi kertaa Damnationia. Olimme melkoisen myytyä poikaa. Ja levy on kestänyt kulutusta pian 14 vuotta.

Levyn tekoprosessi oli yhtyeelle ilmeisen raskas. Deliverancen äänitykset painoiva taustalla, eikä äänityssessiot meinanneet ottaa onnistuakseen. Kaikkien tai ainakin kuuntelijoiden onneksi, bändi jaksoi session läpi.

Viitteitä Opethin kyvystä tehdä kevyempääkin materiaalia oli ollut aina jollain tasolla näkyvissä. Steven Wilsonin tultua tuottajaksi saatiin bändille riittävästi rohkeutta tehdä koko albumi kevyemmällä otteella. Vaikka olenkin hiukan kyllästynyt Wilsonin soundiin, se ei tällä levyllä juurikaan kuulu. Sieltä löytyy ne mellotronit ja todella kuulaat akustiset, mutta soundi on sitä huolimatta hyvin jyhkeä. Mellotron on Opethin musiikissa enemmän kuin paikallaan. Levy on siitäkin syystä jännä teos progressiiviselta death metal-bändiltä, että sen kuuntelee iästä riippumatta helposti läpi.

Levyä ehtii kulua tasan yhdeksän sekuntia ennen kuin käy selväksi, että soitossa on otetta. avausbiisi Windowpanen kitarasoolo tulee aavistuksen outoon kohtaan. Mikael Åkerfeldthän ei sooloissaan kuitenkaan virheitä tee, joten se pikemminkin herättää kuuntelemaan tarkemmin kuin häiritsee. Windowpanen väliosaan lähtö tapahtuu kevyellä rumpufillillä. Sen jälkeen tulee synkooppinen osio, joka on monen progenössön mieliin jäänyt ja varmasti sitä on jonkun kerran kellaribändeissä kopioitukin. Lähes kahdeksan minuutin biisi ei ole pätkääkään liian pitkä.

Opethin Damnation on eittämättä tasapainoisinta progemusiikkia koko tällä vuosituhannella.

Siirtymä hartaaseen In My Time of Neediin sujuu luontevasti. Jokaiseen kappaleeseen on ujutettu sitä Opethin musiikissa alati vaanivaa pahuutta, kuitenkaan harrasta tunnelmaa sotkematta. Tuottaja Wilsonin säveltämä Death Whispered a Lullabyn istuu levylle komeasti. Sen bassolinjat ja lopun kitaraefektihässäkkä (,joka on kyllä silkkaa Wilsonia) tekevät kappaleesta sopivan utuisen myös Opethin esitettäväksi.

To Rid The Diseasen kertosäe on mellotronin avulla nostettu niin pintaan, että siitä ei voi olla pitämättä. Intron kitarapätkä liikkuu kappaleen mukana luoden epätoivoa, jota kertosäe välillä kuitenkin rikkoo. Lopun Tunteita ja tuoksuja-pianon taustalle nousevat basso- ja rumpuiskut sekä outroksi muuttuva fiilistely ovat eittämättä tasapainoisinta progemusiikkia koko tällä vuosituhannella. Jos jollain levyllä halutaan kuvata alakuloa ja melankoliaa, niin on Damnation sillä listalla hyvin kärjessä.

En osaa kaikille selittää tunnelmaa joka kuunnellessa tulee. Suomea tunteville se on seuraavanlainen: Ajo Tuurista Ähtäriin joulukuun alun loskasäässä. Ei ole vielä pakkasta, muttei lämminkään. Sukat ovat melko varmasti märät. Mummon luona odottaa valju kahvi ja vähän vanhaksi mennyt pulla. Pyyhkijänsulat pitäisi uusia. Vastahan ne kolme vuotta sitten uusittiin.

Kaikkien pitäisi kuunnella tämä levy ajatuksella. Kaikkien.

PARHAAT HETKET
Windowpane –
Tämä kappale sai allekirjoittaneen ottamaan akustisenkin kitaran jotenkin hanskaan.

EI LÄHDE
Huonoja hetkiä ei ole yhtäkään.

https://open.spotify.com/album/4FmI0F5GvvR1M9RURWnJV9

TOOMIO’s TOP100: 11. Opeth – Ghost ReveriesTOOMION TOP100: 11. Opeth – Ghost Reveries

Producers: Jens Borgen, Opeth
Recorded: 2005
Released: 29.6.2005
Label: Roadrunner

#10 in Finland, #9 in Sweden. The Last album of the drummer Martin Lopez

SINGLE
– The Grand Conjuration

After Deliverance & Damnation it was difficult to say what was coming. Clean singing or aggressive growling. Then became both.

Ghost Reveries starts with the song named Ghost of Perdition. It creates a model how the entire album fading to the dark atmosphere. Somehow it reminds me about the final scenes of The Shining movie.

The album is absolutely amazing. Baying of the Hounds awaken the listener by organs. It collects all the attention to prepare wonder, how could the phrase ”I hear the baying of the hounds” sounds so evil? Towards the end of the same song takes Europe place in the grounds, when the pompous synth strings pave the way for a glam rock tinged riff throughout Martin Mendez bass solo. Atonement’s shades already indicate what kind of progressive rock the band is heading for.

”This is the most evil album what I know.”

I have to respect Mikael Åkerfeldt. First of all, as a composer he finds incredibly beautiful melodies. Second, he must be valued as a guitarist. He has the ability to play only meaningful solos. I don’t know any Michael’s solo, which would be poor. Third, he collects big respect as a singer. Clean sound is one of the best and the growling isn’t bad at all. Martin Lopez is dynamically brilliant drummer. Groovy style with a lively tempo of the music sounds almost always that it has been played here and now. The making of-document of this album is worth of seeing. For example, it is shown how the Harlequin Forest’s intro drums are recorded. Drummer believes that rhythm is invalid, and the end of the song is quite poor too.

This is the most evil album what I know. Basic death metal not very often sound so threatening. Grand Conjuration is the world’s meanest song (after the Imperial March)! Benton and Iommi could say what they want. In the end of the world, these must be on the soundtrack of it. Åkerfeldt and Williams, you evil henchmen!

This record must listen to alone in Grimwood.

THE BEST MOMENTS
Ghost Reveries –
For once, a long prog metal song, which retains an interest just to the end.
The Grand Conjuration – EEEVIIIIIL!!!

NOT SO BRILLIANT
Beneath the Mire –
Starting riff is boring.

https://open.spotify.com/album/74QPd1WqK8kTsVNtHdBzJ8
Tuottajat: Jens Borgen, Opeth
Nauhoitettu: 2005
Julkaistu: 29.6.2005
Levy-yhtiö: Roadrunner

Suomen listan 10. Ruotsin 9. Rumpali Martin Lopezin viimeinen Opeth-albumi

SINGLE
– The Grand Conjuration

Deliverancen ja Damnationin jälkeen oli vaikea sanoa, mitä oli tulossa. Kliiniä laulantaa vai ärrimörriä örinää. Tuli kumpaakin.

Ghost Reveriesin aloitusbiisi Ghost of Perdition luo koko albuminmitan kestävän pimeän tunnelman. Jotenkin tulee mieleen Hohto-elokuvan loppuvaiheet.

Kokonaisuus on kerta kaikkiaan mahtava. Baying of the Houndsin urkualku herättää kuuntelijan. Se kerää kaiken huomion valmistaakseen ihmetykseen, miten voikaan lause “I hear the baying of the hounds” kuulostaa niin pahalta? Saman kappaleen loppupuolella käydään Europen tontilla, kun mahtipontiset synajouset pohjustavat glam rockiin vivahtavaa riffiä Martin Mendezin bassoiloittelun alla. Atonementin sävyt kertovat jo osittain siitä, millaiseen progehämyilyyn bändi on suuntaamassa.

”Näin pahan tunnelman levyjä ei juuri ole. Hirveä dödötykitys ei kovin usein kuulosta läheskään näin uhkaavalta.”

Mikael Åkerfeldtiä pitää kyllä ihailla. Ensinnäkin säveltäjänä hän löytää mielettömän kauniita melodioita hyvinkin äkkiväärien ja raskaidenkin osien lomaan. Toisekseen häntä pitää arvostaa kitaristina. Hänellä on taito soittaa ainoastaan tarkoituksenmukaisia sooloja. En tiedä yhtään Mikaelin sooloa, joka olisi huono. Kolmanneksi hän kerää suuret respectit laulajana. Kliini soundi on yksi parhaista ja murinakin varsin pahaa. Martin Lopezin dynaamisesti nerokas rumpalointi yhdistettynä groovaavan elävään tempoon tekee musiikista oikeamman kuuloista. Se kuulostaa lähes aina siltä, että se on soitettu tässä ja nyt. Levyn teosta julkaistu dokumentti on edelliseen viitaten suositeltavaa katseltavaa. Siinä esimerkiksi näytetään, miten Harlequin Forestin intron rummut soitetaan purkkiin. Rumpalin mielestä komppi on epäkelpo, eikä biisin loppukaan miehen mielestä lähtenyt. Voin kertoa, että ihan hyvin lähti. Ja lähtee.

Näin pahan tunnelman levyjä ei juuri ole. Hirveä dödötykitys ei kovin usein kuulosta läheskään näin uhkaavalta. Grand Conjuration on maailman pahin biisi (Imperial Marchin jälkeen), sanoo siihen Bentonit ja Iommit mitä haluavat. Jos maailmanloppu on paha, niin se tulee jommankumman biisin saattelemana. Åkerfeldt ja Williams, te pahuuden kätyrit!

Tämä levy pitäisi kuunnella yksin synkässä metsässä. Mielellään nuotion vieressä. Kyllä ei kipinävuorossa nukuttaisi.

PARHAAT HETKET
Ghost Reveries –
Kerrankin pitkä progemetallibiisi, joka säilyttää mielenkiintonsa ihan loppuun asti.
The Grand Conjuration – IIIIIVÖÖÖL!!!

EI LÄHDE
Beneath the Mire –
Aloitusriffi ei suorastaan kutsu luokseen.

https://open.spotify.com/album/74QPd1WqK8kTsVNtHdBzJ8

TOOMIO’s TOP100: 13. Soilwork – Natural Born ChaosTOOMION TOP100: 13. Soilwork – Natural Born Chaos

Producers: Devin Townsend & Fredrik Nordström
Recorded: 2001-2002
Released: 25.3.2002
Label: Nuclear Blast

Keyboardist Sven Karlsson’s first-Soilwork album.

This album was purchased only on the basis of cover art. Also because it was produced by Devin Townsend.

I put the CD in the player and it was once again a great amazement. ”Welcome. Won’t you please step aside? Follow The Hollow ’. Then began the beating. Starter song is exactly the kind of like the starting song is supposed to be. A sledge hammer to the forehead and forward.

This album was sort of first contact to me with the Gothenburg metal. And really the only band, which I like from that genre. This album was also a record, which is in addition to Evegrey yields greatly influenced my playing technique on keyboards. That’s not a surprise, as the man behind keys in both bands is the same person, Sven Karlsson.

”Again, it comes from the Swedish original sin, composing pen is very sharp.”

Soilwork’s hallmark is a groovy grip and iconic choruses. Again, it comes from the Swedish original sin, composing pen is very sharp. The style in which Soilwork will mix half clean vocal parts to the raw roasting is an art. Although the music, at least when it appeared was time for a modern, trusted songs with traditional sounds. For example, the Black Star Deceiver organ is a handsome crossover with the 70’s and today’s. Producer Townsend screams quite recognizable too.

Guitar duo Wichers & Frenning is the new Tipton & Downing. Also, Speed’s vocals are successful. Finnish drummer is Ranta, who made excellent cymbal work. Bassist Ola Flink doesn’t have a big role on this album, but on live he’s the most visible part of the band.

The album is the best in its genre. I promise a lot. But it is. Listen to the gym. There it belongs!

THE BEST MOMENTS
As We Speak –
Verse rhythm is a genius, anyway, the song scamper great between the riffs and fills.
Soilworker’s Song of the Damned – The atmosphere is very melancholic.

NOT SO BRILLIANT
Natural Born Chaos –
Album title track is the weakest.

https://open.spotify.com/album/4YxDa0WQzLaCyyFWx9cYYiTuottaja: Devin Townsend & Fredrik Nordström
Nauhoitettu: 2001-2002
Julkaistu: 25.3.2002
Levy-yhtiö: Nuclear Blast

Kosketinsoittaja Sven Karlssonin ensimmäinen Soilwork-albumi.

Tämä levy ostettiin pelkästään kansien perusteella. Kansien myös siksi, että niissä luki ”Produced by Devin Townsend”.

Levyn kun tyrkkäsi soittimeen, oli ihmetys jälleen suuri. ”Welcome. Won’t you please step aside? Follow the hollow”. Sitten alkoi sen päiväinen paukutus. Aloitusbiisi on juuri sellainen, kuin aloitusbiisin kuuluu olla. Lekalla päähän ja eteenpäin.

Tämä albumi oli kohdallani tavallaan ensimmäinen kosketus Göteborg-metalliin. Ja oikeastaan ainut bändi, jota siitä genrestä jaksaa kuunnella. Tämä albumi oli myös levy, joka on Evergreyn tuotoksien ohella vaikuttanut suuresti omaan soittotapaan kosketinhommissa. Se ei sinällään ole yllätys, sillä mies kiippareiden takana on molemmissa bändeissä sama henkilö, Sven Karlsson.

”Jälleen tulee ilmi se ruotsalaisten perisynti, hävyttömän terävä sävellyskynä.”

Soilworkin tunnusmerkki on groovaava ote ja rautaiset kertosäkeet. Jälleen tulee ilmi se ruotsalaisten perisynti, hävyttömän terävä sävellyskynä. Tyyli, jolla Soilwork tuo puolikliinit lauluosuudet raa’an paahdon väliin, on taidetta. Sen se todella osaa. Vaikka musiikki ainakin ilmestyessään oli nykyaikaista, luotetaan kappaleissa perinteisiin soundeihin. Esimerkiksi Black Star Deceiverin urut ovat komea crossover 70-luvun ja nykypäivän kanssa. Myös tuottaja Townsend rääkyy väliin varsin tunnistettavasti.

Kitarakaksikko Wichers & Frenning ovat kuin päivitetty versio Downing & Tipton-parista. Myös Speedin vokaalit onnistuvat. Taustatukensa antaa suomalaisperäinen Ranta, joka hallitsee symbaalityöskentelyn erinomaisesti. Basisti Ola Flink sen sijaan ei levyllä ole isossa roolissa, mutta livenä sitäkin näkyvämmin.

Levy on genrensä paras. Paljon luvattu. On se silti. Kuuntele salilla. Sinne se kuuluu!

PARHAAT HETKET
As We Speak
Säkeistön rytmitys on neroutta, muutenkin kappale puikkelehtii hienosti riffien ja fillien viidakossa.
Soilworker’s Song of the DamnedTunnelma on kovin melankolinen. Biisin viimeisiin kertoihin lähdön filli rullaa komeasti.

EI LÄHDE
Natural Born Chaos
– Albumin nimibiisi on heikoin.

https://open.spotify.com/album/4YxDa0WQzLaCyyFWx9cYYi

TOOMIO’s TOP100: 15. Evergrey – In Search of TruthTOOMION TOP100: 15. Evergrey – In Search of Truth

Producers: Andy La Rocque & Tom S. Englund
Recorded: 2001
Released: 13.11.2001
Label: InsideOut Music

#59 in Swedish chart.

The download times could be unbelivable for today’s teens. If you wanted to hear some new songs 15 year ago, it had to be downloaded via a telephone modem for 3-4 hours. Evergrey’s Blackened Dawn was one of these songs.

The singer Tom S. Englund’s gravelly voice and gloomy space which reflects the artwork promised a lot. The album theme told about aliens among humans, and there’s a mood from the X-Files too.

This album is a miracle. According to the legend as it was recorded during nine days. Evergrey went to the studio, apparently without a single idea or even pieces of songs and the result was this genre masterpiece. Is this legend true or not, especially the vocal parts work just fine. There’s also female vocals on this album, which will be impossible not to recall the old vampire movies.

”The choruses are spiced with desmondchildish hooks. Simple, but absolutely functional.”

The production is a pleasant and full of clever compositions. But above all choruses are catchy. The song exudes pain and anxiety that even Finns could be jealous. This is odd, because the band comes from Sweden. The choruses are spiced with desmondchildish hooks. Simple, but absolutely functional. There’s a few weaker background of solos, but yes, here we are among the best. Keyboardist is one of my personal favorites, sense of style is brilliant. No wonder that he got a job as some of the most successful Swedish metal band, Soilwork.

Driving music for darkening early autumn. The road would be between Jalasjärvi and Peräseinäjoki, sleeping mates on the backseat and mooses waiting for the best place to run to the front of me.

THE BEST MOMENTS
The Masterplan –
The beginning and really catchy chorus. Also, one of the most brilliant videos.
Watching the Skies – Every time one perfect tempo variation in substance and in particular the departure of the chorus.

NOT SO BRILLIANT
State of Paralysis –
I just don’t like so much these piano ballads.

https://open.spotify.com/album/2r2SsD33SmLnb5wHhut62wTuottaja: Andy La Rocque & Tom S. Englund
Nauhoitettu: 2001
Julkaistu: 13.11.2001
Levy-yhtiö: InsideOut Music

Ruotsin listan 59.

Ei uskoisi, eikä varsinkaan jaksaisi odottaa, nykynuori 15 vuoden takaista mp3-latausta, jossa biisin kuullakseen sitä piti ladata puhelinmodeemin kautta sellainen 3-4 tuntia. Evergreyn Blackened Dawn oli yksi näistä kappaleista. Siitä innostuneena veljeni hommasi jostain tämän levyn, vaikkei se edellämainittua kappaletta sisälläkään.

Laulaja Tom S. Englundin karhea ääni ja synkkiä tiloja heijasteleva kansitaide lupasi paljon. Levyn teema kertoi joukossamme liikkuvista avaruuden muukalaisista ja muutenkin musiikista huokui silloin vielä pinnalla ollut X-Files.

Levyn kokonaisuuden onnistumista pitää edelleen ihmetellä, sillä tietojen mukaan se äänitettiin yhdeksän päivän aikana. Studioon lähdettiin ilmeisesti ilman ainuttakaan valmista kappaletta tai edes aihiota ja kymmenennen päivän koittaessa oli valmis tämä genrensä mestariteos. Oli tämä legenda totta eli ei, niin varsinkin lauluosuudet toimivat hienosti. Mukaan on jotenkin saatu kammettua myös naislaulua, josta tulee väistämättä mieleen vanhat vampyyrielokuvat.

”Kertosäkeissä on desmondchildmaisia koukkuja. Yksinkertaisia, mutta ehdottoman toimivia.”

Tuotanto on sen ajan mittapuuhun nähden laadukas. Soitto on miellyttävää ja sävellykset ovelia. Mutta ennen kaikkea kertosäkeet ovat tarttuvia. Laulusta tihkuu tuska ja ahdistus suomalaista miellyttäen. Tämä onkin outoa, sillä bändi tulee Ruotsista. Kertosäkeissä on desmondchildmaisia koukkuja. Yksinkertaisia, mutta ehdottoman toimivia. Muutama vähän ponneton soolon tausta siellä on, mutta kyllä tässä parhaiden joukossa ollaan. Kosketinsoittaja on yksi henkilökohtaisia suosikkejani tyylitajultaan. Ilmankos sitten saikin pestin vähän menestyneemmässä ruotsalaisbändissä, Soilworkissa.

Automusiikkia pimenevään alkusyksyyn. Tieväli omissa mielikuvissani on Jalasjärvi-Peräseinäjoki, kyydissä nukkuvat kaverit ja pientareella näkymättömät hirvet odottamassa parasta paikkaa juosta eteen.

PARHAAT HETKET
The Masterplan –
Alku ja todella tarttuva kertosäe. Myös yksi nerokkaimpia videoita.
Watching the Skies – Joka kerta yhtä mainio tempovaihteluineen ja varsinkiin kertosäkeeseen lähtiessä.

EI LÄHDE
State of Paralysis –
En vain tykkää niin hirveästi näistä pianoballadeista. Minä en laittaisi tätä tähän levylle.

https://open.spotify.com/album/2r2SsD33SmLnb5wHhut62w

TOOMIO’s TOP100: 30. Sacrilege – The Fifth SeasonTOOMION TOP100: 30. Sacrilege – The Fifth Season

Producer: Fredrik Nordström
Recorded: 1997
Published: 19.6.1997
Label: Black Sun Records

Saturday in the autumn of 1999. I bought a couple of albums. The other was something metal, and the second I assumed the acoustic guitar. Not quite. The decision to purchase was also affected by relatively low price of one euro.

Today, the drum sounds of this album may sound funny. Drum sounds has mixed top because this is album from the longest-serving drummer of In Flames, Daniel Svensson’s band. The band originally could not find a suitable singer, so Svensson decided to do both by yourself. That, however, was followed by a slightly coordinative problems and there’s often seen as a separate singer on the gigs. Although Daniel Svensson‘s In Flames-stuff hasn’t ever been so special, but Sacrilege’s drum work is very genuine.

There’s nothing to complain about Svensson’s singing. I would give special praise for guitars. Here, if anywhere, is the groove of what death metal has too little. Folk riffs and Scandinavian atmosphere. Otherwise album sounds like it was recorded in the attic of old house. The last seconds of the last song increase the mood.

If I may say death metal-term connected to this album is a bit misleading. Somekind viking metal could describe the music better. Vocals are something between Dani Filth and Soilwork’s Speed. Behind the sounds of 90’s is a number of catchy compositions. The transitions between the sections takes place via a very imaginative fills. It seems very obvious that songs have been composed by drummer. Lovecraft-inspired presence of evil.

Album length is suitable snappy and the whole thing quite idiosyncratic. At least the drums stand out clearly. Homespun world of sound makes this album easy to be received.

For the moments when driving in poor weather of the Finnish winter. Perhaps also in Sweden.

THE BEST MOMENTS
Summon the Masses & Walk Through the Fire Passionate opening song. Effected vocals C-section acts like ABBA in the elevator.
Feed the Cold – Guitar riffs are remarkably good!

NOT SO BRILLIANT
Dim with Shame Starting drum beat is like a cheap Rammstein. Not for me.

https://open.spotify.com/album/0JWDSbZ7SQJH2SJJODhs2aTuottaja: Fredrik Nordström
Nauhoitettu: 1997
Julkaistu: 19.6.1997
Levy-yhtiö: Black Sun Records


Syksyinen lauantai vuonna 1999. Viikonloppulomilla armeijasta. Ostin päivärahoilla pari levyä. Toinen oli jotain metallia ja tämän toisen oletin olevan akustista näppäilyä. Ei aivan ollut. Ostopäätökseen vaikutti myös melko edullinen yhden euron hinta.

Nykyisin aika huvittavan oloisin rumpusoundein varustettu albumi on In Flamesin pitkäaikaisimman rumpalin, Daniel Svenssonin bändi. Bändi ei löytänyt alkujaan sopivaa laulajaa, joten Svensson päätti tehdä molemmat itse. Siitä kuitenkin seurasi hiukan koordinatiivisia ongelmia ja keikoilla nähtiin usein erillinen laulaja. Vaikkei Daniel Svenssonin jutut In Flamesilla ole kummoisiakaan reaktioita koskaan aiheuttaneet, on Sacrilegen rumputyöskentelyssä jotain perin aitoa.

Svenssonia ei voi rumpalina kyseenalaistaa, eikä laulussakaan olla valittamista. Erityistä kiitosta antaisin kitaraosastolle. Tässä jos missä on sitä groovea, mitä death metallissa turhan vähän on. Riffeissä on folkia ja skandinaavisuutta. Muutenkin levy kuulostaa siltä, että se on nauhoitettu vanhan rintamamiestalon vintillä. Tätä tunnelmaa lisää viimeisen biisin viimeiset sekunnit.

” Parinkymmenen vuoden ikää lähestyvien soundien takana on useita tarttuvia sävellyksiä.”

Luvalla sanoen death metal on tämän albumin yhteydessä terminä hiukan harhaanjohtava. Joku viikinkijunttaus voisi kuvata musiikkia paremmin. Vokaalit puolestaan ovat jotain Dani Filthin ja Soilworkin Speedin välistä. Parinkymmenen vuoden ikää lähestyvien soundien takana on useita tarttuvia sävellyksiä. Osioiden välillä siirtyminen tapahtuu varsin oivaltavien fillien kautta. Vaikuttaa hyvinkin rumpalin säveltämiltä biiseiltä. Ja jotta mielenkiinto säilyisi, on väliin kaiverrettu mukavia akustisia suvantovaiheita hapenottoa varten. Fiiliksessä on aistittavissa sellainen Lovecraft-henkinen pahan läsnäolo.

Levyn pituus on sopivan napakka ja koko touhu varsin omaleimaista. Pulskeat soundit tuovat tavallaan plussaa. Ainakin rummut erottuvat selkeästi. Sehän ei rumpalin bändissä ole kovin yllättävää. Ei levyn äänimaailmassa kuitenkaan mitään kiusallista ole. Sopivaa nostalgiaa. Kotikutoinen äänimaailma tekee tästä levystä helpon vastaanotettavan.

Huonoon ajosäähän ja Suomen talveen. Ehkä myös Ruotsin. Huomaamattaan tätä naputtelee pöydänkulmaan koko levyllisen ajan.

PARHAAT HETKET

Summon the Masses & Walk Through the Fire – Intohimoinen avausbiisi. Efektoitu laulu C-osassa toimii kuin ABBA hississä.
Feed the Cold – Kitarariffit ovat merkillisen hyviä!

EI LÄHDE
Dim with Shame – Alun rumpukomppi on inhottavan Rammsteinia. Ei vaan.

https://open.spotify.com/album/0JWDSbZ7SQJH2SJJODhs2a