KEIKKA-ARVIO: Saimaa @ KERUBI, JOENSUU, 19.2.2016

Jäsenet T ja A olivat tarkastamassa Saimaan live-kunnon. Millaisin miettein muutama päivä keikan jälkeen?

JÄSEN T

Vuosi sitten olin tarkastamassa Saimaa-bändin ja Pepe Willbergin taidot Joensuun kaupunginorkesterin kanssa. Saimaa tuli uuden levyn myötä Joensuuhun keikalle. Matka Mielen Ytimeen oli vähän vaativampi albumi, eikä auennut ensikuulemalla. Siitä kävi kuitenkin selväksi, että live-soittoa varten on sävellykset tehty.

Kerubi ei mikään maaliman stage ole isolle bändille. Toisaalta bändin imago on sellainen, ettei keikka loppuun tulisi myytyä. Lavalle asteli yhdeksän enempi vähempi hipin näköistä jätkää. Kolme lyömäsoittajaa, basisti, kolme kitaristia, kiippari ja huilisti/fonisti. Kokoonpano oli basistia vaille eri kuin vuosi sitten näkemälläni keikalla. Ja siitä sakista juuri basisti olikin se, jota en itsekään olisi vaihtanut. Bob Marleyn kelkasta tippuneen näköinen bassottelija, Juho Kanervo ei pettänyt tälläkään kertaa. Vaikka miehen ilmeistä voi tulkita välillä hämmennystä, välillä mielipuolista riemua, ei basso tipu missään vaiheessa pelistä. Saimaan sovitukset ovat sellaisia, että ulkopuolisen on vaikea tietää milloin improvisoidaan ja milloin pysytään suunnitelmassa. Kanervon soitto on niin viihdyttävää katseltavaa, ettei tuolla määränpään puutteella ole oikeastaan edes väliä. Se vain vyöryy eteenpäin.

Koko homman pääarkkitehti herra Mikkola on ollut viime aikoina jopa julkisuudessa tekemistensä vuoksi. Miehestä huokui yleisöön asti ilo. Ilo siitä, että sai olla soittamassa kovan bändin kanssa. Välispiikit olivat sopivan harkitsemattomia. Elämän Seppeleestä väännetty ”Elämän Zeppelin” sai jopa bändikaverit naureskelemaan.

Bändiä ja soittoa tuntuivat pitävän kasassa kaksi henkilöä. Jesper Anastasiadis akustisensa kanssa sekä Tumppi Rönnholm keskimmäisessä rumpusetissä. Heillä oli jokseenkin varma ote siitä, mitä keikalla tapahtuisi. Muut vain nauttivat ja leijuivat maailman parhaiden bänditreenien flowssa. Jesperin laulusuoritukset ovat vertaansa vailla. Liekö jonkinlaista syntyperäistä läsnäoloa, mutta mies oli koko ajan kiinni hetkessä ja katsoi päältä, että homma toimi. Harvoin suurelle osalle tuntematon solisti saa noin hyvin koko yleisön mukaansa.

Soolokitaraan oli raahattu Juhani Grönroos. Hänestäkin on tähän asti vain kuullut juttuja ja legendoja pätevyydestä. Miehen 90-luvun habitus ja Les Paul olivat niin erottamasti samaa elävää olentoa, että välillä oli hankala sanoa kumpi hengitti; mies vai kitara. Kitaristi ei oletettavasti katsonut kertaakaan sormiinsa. Silti ainakaan minun sävelkorvaani ei kantautunut vääriä säveliä.

Yllättävänkin ison osan lauluhommista sai toinen rumpali Eppu Kosonen. Miehellä on miellyttävä ääni. Esittämistapakin on niin vilpittömän aito, ettei siitä voi pahaa sanoa. Miehen, ja toki keikankin, yksi kohokohtia oli vallan viiltävä versio Barry Manilown Could It be Magicista. Esiintyminen toi mieleen Antony Hogartin tavan eläytyä. Sitä edelsi kosketinvelho Mikael Myrskogin riipiväsoundinen versiointi Twin Peaksin Laura Palmer’s Themestä. Myrskog on Rönnholmin tapaan ”auta, älä häiritte”-tyyppiä eli esilläolo on täysin toissijaista, vain soittamisella ja kokonaisuuden parantamisella on merkitystä. Huilun ja saksofonin varressa huojui Jussi Paavola, Ranskassakin vähän jazzia nyplännyt tyyppi. Pätevää oli soitto ja puhaltimilla oli selkeä paikka bändin teoksissa. Eikä moitetta laiteta myöskään perkussioiden soittoon. Siellä Tonki Kulku esitti ajoittain väkeviäkin sambarytmejä.

Jossain vaiheessa tunnelmasta muodostui niin tiivis, että tuli kaipuu Woodstockiin ’69. Onneksi tälläkin kertaa musiikki ja pari olutta riittivät tuohon olotilaan. Oletan, ettei jäsen A tarvinnut kuin kahvia.

Miksi en kirjoita tämän enempää biiseistä? Siksi, että niillä ei ole oikeastaan merkitystä. Tuolla bändillä olisi voinut esittää mitä vain ja se olisi kuulostanut hyvältä. En tiedä oliko kokemus oikeastaan keikka vai oliko se tilaisuus päästä katsomaan huippumuusikoiden bänditreenejä. Itselleni on muutenkin keikkojen ”lähteminen” ollut aika sattumanvaraista. Usein juuri tällainen pienehkö bändi saattaa viedä täysin mukanaan, kun isot nimet kykenevät vain olemaan pirun hyviä. Joka tapauksessa varsinkin kaikki soittajat tai soittamista harrastavat, käykää KOKEMASSA Saimaa.

JÄSEN A

T kävikin keskeisimmät mainiosti läpi omassa raportissaan. Kuten etukäteen vähän uumoiltiin oli ilta ennenkaikkea ”musiikkia muusikoille”. Äärimmäisen taitavaa instrumenttien hallintaa ja laulamista monen miehen voimin. Soolojakin kuultiin koko miehistöltä.

Minä voisin hieman sivuta biisejäkin, kun kerran T ei niistä enemmän jutellut. Puolet illan setistä koostui uuden Matka mielen ytimeen-albumin biiseistä ja loput olivat joko uusia covereita tai pari vuotta sitten julkaistun Pepe & Saimaa-levyn tuotoksia. Ennen kaikkea varsinaisen setin aloitus- ja lopetusbiisit olivat paikallaan, muuten jäi hieman sillisalaattimainen vaikutelma. Toki noinkin rönsyilevillä ja progressiivisilla sävelteoksilla lankojen käsissä pitäminen parin tunnin ajan on melkoinen haaste. Plussaa kyllä ehdottomasti siitä, että kaikki encoreissa kuullut biisit olivat omia, Pepe-aikaisia lauluja.

Ja kun T noin isosti kehui, niin minä sitten nipotan vielä hieman, vaikka iltama olikin oikein onnistunut musiikillinen ilotulitus. Johtuikohan perinteisen myöhäisestä keikka-ajankohdasta vai mistä, mutta loppusetistä jatkuva informaatiotulva lavalta yleisöön alkoi jo aiheuttaa pientä päänsärkyä. Mene ja tiedä olisiko miksaus ollut parempi jossain toisessa kohti salia, koska itse todistin koko keikan samoilta jalansijoilta.

Itselleni TOP3-kohokohdiksi muodostuivat:
– Avausnumero, joka nosti keikan jännitteen sopivan korkeaksi.
– Eppu Kososen tulkitsema Could It Be Magic, jota edelsi siis mahtava ja totaalisen puun takaa tullut Laura Palmerin teema Twin Peaksista.
– Viimeinen encore Lyhyenä hetkenä.

Viimeisestä biisistä tulikin mieleeni, että keikan kovimpia ansioita oli saada tajuamaan kuinka kovia biisejä kaikki illan aikana vedetyt Pepe Willberg-projektia varten tehdyt laulut ovat.

Siinäpä sitä. Kyllä Saimaa on näkemisen arvoinen produktio ja selkeästi juurikin Mikkolan sanoin ”höyryjenpäästelyprojekti” muusikoille, jotka tekevät paljon työtään myös tausta-alalla tiukkojen soitannollisten raamien sisällä. Musiikin ja keikkailun iloa – sitä Saimaasta saa.

Illan biisilista

https://www.youtube.com/watch?v=TtU0S8O4dfQ&index=4&list=PLsVziYINquEb1BFGXzG9eb0o_IupmrV1X

Toomion vuosi 2015

Vuosi 2015. Mitä se oli musiikillisesti? Vuosi oli iso siksi, että Ausculto sai alkunsa. Hirviömäinen määrä on musiikkia kuunneltu. Paljon sitä on myös muille jaettu ja jonkin verran on saatu keskusteluakin aikaan. Jäsen A ja Spinebrain ovat miehiä paikallaan. Ilman heitä Ausculto olisi aika paljon yksipuolisempi. Nyt sivuilla on niin valoisa, kuin pimeä puolensa ja minä siinä välissä.

Kuuntelen paljon musiikkia, sen kaveritkin tietävät. Luultavasti siksi näihin aikoihin usein kysytään viime vuoden parhaat levyt. Siihen ei ole helppo vastata. Miksi? Siksi, että kuuntelen levyjä takautuvasti. Niin mahdoton määrä tulee hyvää musiikkia, ettei kaikkea pysty ottamaan haltuun heti ilmestysmisvuoden aikana. Pystyn aika varmasti sanomaan mitkä olivat vuoden 2014 parhaat levyt ja vielä paremmin vuoden 2013 parhaat levyt. Voin kyllä muutaman kuuntelun perusteella aavistella, mitkä ovat vuoden 2015 parhaat albumit. Haluan silti edelleen musiikin olevan kulutusta kestävää, joten yhden kuuntelun perusteella en ala Paras albumi-titteleitä myöntämään. Keikoilla käyn niin vähän, etten ala niitä rankkaamaan.

Ensin pieni koonti eniten kuunneltuihin artisteihin, albumeihin ja kappaleisiin. Nämä eivät siis ole mielestäni parhaita. Näitä vain olen kuunnellut eniten.

ARTISTIT

Tänä vuonna David Bowie on tullut 1001-listan ansiosta hyvin tutuksi. Lähes kaikkia näitä artisteja on omalla Toomion TOP100-listalla nähty, ja jos ei vielä ole, niin varmaan tullaan näkemään. Iso osa kyseisten artistien noususta tälle listalle johtuu myös siitä, että autolla ajaessani kuuntelen usein juuri näitä artisteja.

1. Gojira
2. Kamchatka
3. Anathema
4. TesseracT
5. David Bowie
6. Stam1na
7. Type O Negative
8. Leprous
9. Soilwork
10. Blind Guardian

ALBUMIT

Kamchatka on suosikkini autolla ajoon. Letkeää southern rockia pienellä proge-otteella. Yann Tiersen oli kovassa kuuntelussa viime talven aikoihin. Saran Kromi on itsellekin yllätys. Tuntuu ettei siihen niin usein tule palattua. Ehkä tähän vaikutti se, että bändin levyt tuli Spotifyyn.

1. Kamchatka — Bury Your Roots
2. Blind Guardian — Beyond the Red Mirror
3. TesseracT — One
4. Yann Tiersen — Infinity
5. Leprous — The Congregation
6. Gojira — The Way of All Flesh
7. Fallujah — The Flesh Prevails
8. Midlake — The Courage Of Others
9. Stam1na — Viimeinen Atlantis
10. Sara — Kromi

KAPPALEET

Täälläkin Kamchatka jyrää. Hyvin paljon on myös Bond-biisejä, joihin jäsen A:n kanssa palaamme keväämmällä. Got That Feelingillä valmistaudun usein juoksukilpailuihin. Siitä sen suosio listalla johtuu.

1. Kamchatka — Bury Your Roots
2. Matt Monro — From Russia With Love
3. TesseracT — Lament
4. Chris Cornell — You Know My Name
5. Shirley Bassey — Moonraker
6. Faith No More — Got That Feeling
7. The Smashing Pumpkins — Tonight,Tonight
8. Gojira — The Silver Cord
9. Gojira — The Axe
10. Yann Tiersen — A Midsummer Evening

Edellisten myötä voidaan mennä tämän vuoden listauksiin. Teen listan myös kahdesta edellisestä vuodesta. Ihan vain sen takia, että näen miten sijoitukset muuttuvat. Kyllä nykyäänkin tehdään hyvää musiikkia. Ei kaikki ole tehty silloin ennen.

2013

1. Leprous – Coal
2. Daft Punk – Random Access Memories
3. TesseracT – Altered State
4. Saor – Roots
5. Queens of The Stone Age – …Like Clockwork
6. For The Imperium – Hail The Monsters
7. Sigur Rós – Kveikur
8. Omnium Gatherum – Beyond
9. The Dear Hunter – Migrant
10. Arcane Roots – Blood & Chemistry

2014

1. Pepe & Saimaa – Saimaa (sijoitus viime tammikuussa 1.)
2. Opeth – Pale Communion (2.)
3. Fallujah – The Flesh Prevails (*)
4. Cynic – Kindly Bent to Free Us (*)
5. Saor – Aura (*)
6. Yann Tiersen – Infinity (*)
7. Anathema – Distant Satellites (3.)
8. The Contortionist – Language (4.)
9. Autere – Amal’l (5.)
10. ††† – ††† (8.)

Ja näin päästään viimein vuoteen 2015.

2015

Ainahan tämä menee näin, että ne tunnetuimmat ovat aluksi tässä listalla. Kuten edellisestä voi huomata. Sitten sinne väliin puikkelehtii muiden suosituksia ja omia löytöjä. Kaksi suomalaista tänäkin vuonna.

1. Leprous – The Congreation

Hienoa ja tyylikästä norjalaista proge-/avant-garde-metallia. Jo edellinen levy oli vuotensa parasta antia. Palaamme tähän vielä tarkemmin.

2. Blind Guardian – Beyond The Red Mirror
Mahtipontisesti sinne, missä bändi power metal-kentässä on aina ollutkin. Eli huipulla. Mainioita sävellyksiä, vauhtia unohtamatta.

3. Soilwork – The Ride Majestic

Pitkä levy, mutta ei yhtään heikkoa hetkeä. Jos melodinen death metal maistuu, niin tässä on siihen puutostilaan oikein pätevä lääke.

4. Deafheaven – New Bermuda
Hipsterimetalliuden ytimestä tulevat kaulus- ja kashmir-villapaitoihin pukeutuneet unelmavävyt tekevät taitavasti sellaista black metallia, jota on habituksesta riippumatta hyväksyttävää ja jopa suotavaa kuunnella.

5. Paradise Lost – The Plague Within

Ärrimörriin palannut goottimetallin legenda onnistui hienosti. Ainakin levyltä kuullen tässä on kaikkea, mitä synkkä musiikki tarvitsee.

6. Amorphis – Under The Red Cloud
Tähän en uskonut vuosi sitten. Ei ole viimeiset levyt oikein lähteneet, eikä Joutsenen laulu lähde vieläkään niin kuin toivoisi. Sävellyksissä on jotain vanhaa ja perinteistä, vahvan suomalaista metallia.

7. Enslaved – In Times
Tätä voisi pitää Norjan vastineena Amorphikselle. Ei ihan RIITIIR:n tasoa, mutta hyvä suoritus tämäkin. Kaikki historianörtit tämä on teille.

8. Saimaa – Matka Mielen Ytimeen
Aika oudonlainen cover-albumi, eikä kaikki kappaleet kovin tunnistettavia olekaan. Mutta läpikuuluvasta soittamisen ilosta tämä ansaitsee paikkansa auringossa. Jos niinkin ankeasta kappaleesta kuin Joutsenlaulu, saa kuunneltavan niin onhan tässä jotain. Joutsenteema ei ole nyt huudossa.

9. TesseracT – Polaris
Ei aivan niin ”hyvää tekemistä” kuin aiemmin, jos pieni toniniemismäisyys sallitaan. Djent-musiikki on sekin jo aika valtavirtaa, joten TesseracT:n hyvä tekeminen ei ihan riitä erinomaisuuteen enää. Silti tämä on sitä hyvää tekemistä.

10. Arcturus – Arcturian
Bändihän on vanhempi kuin Jäsen A ja iän myötä ilmaisu on mennyt koko ajan kummallisemmaksi. Vaikka siellä on pieniä breikkejä ja kummallisia aatteisiin perustuvia katkoksia, on sanottava, että tekijät ovat taitavia. ICS Vortexin laulusoundi tuo hyvän ja tunnistettavan leiman bändin postiin.

Mitä voi odottaa vuodelta 2016?

Sieltä on tulossa muutamia ennakkoon mielenkiintoisia levyjä. Laitetaan odotusarvoisesti myös tulevan vuoden TOP10. Näiltä artisteilta pitäisi olla jotain tulossa.

1. Gojira
2. David Bowie
3. Deftones
4. Pearl Jam
5. Red Hot Chili Peppers
6. Kanye West
7. Meshuggah
8. Metallica
9. Dream Theater
10. Elton John