TOOMION TOP100: 4. Magyar Posse – Random Avenger

Tuottaja: Magyar Posse
Julkaistu: 17.5.2006
Levy-yhtiö: Verdura Records

Suomen listan 27.

Saarijärvi. Olimme menossa bänditreeneihin 2014 vuoden Tammikuussa. Perinteisten Loppiaisen bänditreenin konsepti oli vähän muuttumassa, koska vakirumpalimme ei ollut tulossa. Basisti oli tulossa rumpaliksi ja tarkoituksena oli tehdä erilaista musiikkia. Veljeni löi tämän levyn autossa soittimeen ja sanoi, että ”pitäskö tehdä jotain tällaista?”

Siitä hetkestä lähtien Random Avenger on ollut yksi kaikkien aikojen levyistä. Miksi? Sanopa se. Ei tässä tavallaan ole mitään mielettömän erikoista, jos instrumentaalimusiikki ei jo itsessään sitä ole. Kaikki soundit ja sävelet ovat oikealla lailla synkroonissa. Albumissa on jotain taiteellistakin. Sitä sen on varmasti hiukan tarkoituksellakin haluttu olevan, mutta ei se millään lailla musiikkia pilaa. Kansitaide on sekin outoa, mutta täsmällistä. Linjassa musiikin kanssa. Koulun näyttämöstä ehdottoman iso plussa.

Whirpool of Terror and Tension avaa levyn ja rikkoo aivoradion. Se nimittäin jää toistamaan tuota ensimmäistä riffiä vähintään yhdeksi päiväksi. Kappaleen video on palkittu parissakin yhteydessä, eikä ihan suotta. Kymmenen vuotta vanhaksi levyksi se luotaa pelottavan hyvin tässäkin ajassa vahvana elävää jännitystä. Sudden Death jatkaa uhkaavaa tunnelmaa samaan tapaan päähän jäävällä kosketinkuviolla. Hetkiseksi kotirintaman kaihomielisyyteen vie Black Procession.

Koko albumi liikkuu minun mielikuvituksessani syttyvän sodan teemoissa. Se on kuin nykyaikaisen mykkäelokuvan soundtrack. Se on jopa niin hyvä, ettei tarvitse kuvitusta. Harvoin voi sanattomalla musiikilla kertoa näin paljon.

European Loverin huomaamattoman valssin tahdissa kulkeva dramaattisuus tanssittaa niin vahvasti eteenpäin, että sen melodian taustalla kulkevat bassolinjat meinaavat jäädä huomaamatta. Magyar Posse luottaa simppelin progressiivisiin kitara- ja syntikkariffeihin, joita se taiten värittää viuluin, naisäänin ja kellon tarkkuudella toimivan rytmiryhmän avulla. Tästä mainiona esimerkkinä toimii Intercontinental Hustle, joka lopussa muuttuu hyvinkin kaoottiseksi. One by One tarjoaa hetkiseksi aselepoa, kunnes Popzag palauttaa albumin takaisin vauhtiin. Ei kuitenkaan ihan niin tummasävyisenä.

Levykokonaisuutena tämä on yksi kovimpia suomalaisia teoksia.

Bändin kitarasoundi on maailman paras. Se taipuu mihin tahansa. Tauot ja siirtymät tulevat kuin ensilumi syksyllä. Odotettuna, mutta odottamatta. Tauot vievät yllättävyydestään huolimatta täysin luonnolliseen jatko-osaan. Sandra Mahlamäen viulu on Magyar Possen musiikkiin ujutettu todella pehmeästi.

Soittokaan ei tavallaan ole ylivirtuoosimaista. Se on riittävän taidokasta. En kiellä, etteivätkö he olisi taitavia soittajia. Tällä kertaa he vain saavat yhteistuloksena aikaan jotain kovin kiehtovaa. Musiikki on progressiivista, mutta silti sulavaa. Siitä on saatu raskasta ilman säriseviä kitaroita. Se on kaunista, vaikka käytössä onkin aika kovia soundeja ja kulmikkaita melodioita. Musiikissa on jonkinlaista kohtalokasta draamaa. Se menisi täysin elokuvien taustalle. Elokuvamusiikista bändi varmaan on vaikutteita hakenutkin. Kukapa ei? Tahtomattaankin.

Kappaleet ovat samankaltaisia, mutta silti täysin erilaisia toistensa kanssa. Levykokonaisuutena tämä on yksi kovimpia suomalaisia teoksia. Maailmalla tätä pidetään erityisen tyylikkäänä tuotoksena. Aliarvostettu se mielestäni silti on.

Levyn optimaalisin kuuntelutila on kovalla pakkasella ja auton kyydissä. Mielellään paljon lunta ja pimeää.

PARHAAT HETKET
Whirpool of Terror and Tension
Nimensä mukaisesti luo ilmoille niin tiiviin jännityksen, jotta sitä voisi leikata veitsellä.
Sudden Death – Hyvä jatko, eikä puristuksen tunne hellitä hetkeksikään.

EI LÄHDE
Ei tästä kovalla kuuntelullakaan löydä murtumakohtaa.

TOOMION TOP100: 24. Magyar Posse – Kings of Time

Tuottaja: Sami Sänpäkkilä
Nauhoitettu: 2003
Julkaistu: 1.3.2004
Levy-yhtiö: Verdura Records

Suomen listan 19. Valittiin Femma-gaalassa vuoden albumiksi.

Magyar Posse oli elinaikanaan merkittävä vientituote maailmalle. Juuri kukaan ei yhtyettä muista, vaikka sen kolme levyä saikin huippuarvosteluita ympäri maailmaa. Eipä post rock toisaalta ole myyntilistojen kärjessä ollutkaan.

Koko levy huokuu sotaa enteilevää tunnelmaa, mutta ei raskaalla tavalla. Samaan tapaan militanttisissa sävyissä on levyn kannet. Niillä on oletettavasti haettu tietynlaista neuvostotematiikkaa, jota voi löytää myös sävellyksissä. Mitään kansakuntaa suosimatta ja sorsimatta, on venäläisissä sävellyksissä jotain todella hienoa. Sointukulut ja tunnelmat ovat genrestä riippumatta riipiviä. Ja ajankohtaisuuttakin levyltä löytyy, jos sitä haluaa löytää.

”Vaikka olen vähän yhtyeen historiaankin tutustunut, en edelleenkään muista yhdenkään soittajan nimeä. ”

Kings of Time ei ole niin jyrkkäpiirteinen tai nakuttava kuin pari vuotta myöhemmin ilmestynyt Random Avenger. Sillä ei myöskään ole Whirlpool of Terror and Tensionin in tapaista korvamatoa, mutta tasapainoisempi se kokonaisuutena on. Kappaleet on nimetty ainoastaan numeroin. Se auttaa unohtamaan rajat ja toisaalta myös yksittäiset sävellykset.

Erilaisia kosketinsoundeja käytetään rohkeasti yhdessä perinteisten soittimien kanssa. Viulusta en soittimena muuten niin perusta, mutta alttoviulu on parhaimmillaan erittäin hyvä tunnelman luoja.

Badalamentin jäljistä ei liikuta kaukana, mutta silti sointi on tunnistettava. Bändinä Magyar Posse on siinä mielessäkin jännittävä, ettei se tee musiikkiaan niin, että ihailu kohdistuisi muusikoihin. Kaikki keskittyminen menee kokonaisuuteen. Ja se on hyvä. Vaikka olen vähän yhtyeen historiaankin tutustunut, en edelleenkään muista yhdenkään soittajan nimeä.

Musiikki on olennainen osa useita elokuvia. Tai tiettyjä säveltäjiä. Jos Tuntematon Sotilas filmattaisiin nyt (kohtahan sitä filmataan), valitsisin tätä sinne musiikiksi. Tämän voisi laittaa myös Aki Kaurismäen tekeleisiin.

Vaikka en sitä keskimäärin koskaan tee, enkä edes suosittele, niin kuulokkeet päähän, valot pois ja tämä soimaan ennen nukkumaanmenoa omassa sängyssä maaten. Tulette näkemään kauniita maailmoja.

PARHAAT HETKET
2.
Mieleenjääviä melodioita. Naulitseva tunnelma.

EI LÄHDE
Kokonaisuus toimii, ei ole floppeja.

TOOMION TOP100: 28. – Pepe Willberg – Pepe & Saimaa

Tuottaja: Matti Mikkola
Nauhoitettu: 2014
Julkaistu: 9.5.2014
Levy-yhtiö: Suomen Musiikki

Suomen listan ykkönen, Vuoden Rock-Albumin Emma.

SINGLET
– Lyhyenä Hetkenä
– Tällä Kadulla

Sosiaalisessa mediassa seuraamieni muusikoiden statuksissa alkoi vilahdella seuraavan kaltaisia lauseita: ”Pepeltä on tulossa jotain tosi kovaa nyt pian.” No on varmasti. Mieheltä, jonka keikalla kävi noin viisi ihmistä. Luulin näitä juttuja muusikoiden inside-läpäksi.

Hypetys nousi pikkuhiljaa. Lopulta se oli jo niin hurjaa, että oli pakko itsekin nöyrtyä ja ottaa levy kuuntelun alle. Ensimmäinen kappale alkaa hitaasti. ”Mmm…no joo, ei mitään yllätystä…” Biisin puolivälissä hypätään yhtäkkiä Moog-psykedeliaan, jään autoa pakatessani kuuntelemaan suu auki.

Rumahkot kannet. Niissäkin on tyylitaju lennätetty niin oikeaan osoitteeseen 70-luvulle kuin mahdollista. Vinyylihän tämä pitäisi olla, mutta kun en sellaista soitinta omista.

Matti Mikkola, entinen Tehosekoitin-mies, on tehnyt tuottajana sellaista sävellystyötä, että huhhuh! Mikkola on nimenomaan soundien hallitsija. Äänimaailma on harkittu mielettömän hyvällä maulla. Näin komeaan yhteissointiin ei pysty moni maailmanluokan tuottajakaan. Aivan hyvillä mielin voi miehen nostaa yhdeksi Suomen parhaista tuottajista.

”Nämä Pepen kaltaiset reliikit tarvitsevat 20 vuoden unohduksen palatakseen vielä kerran hipsterikukkulan laelle.”

Pepen bongaaminen laulajaksi on hipsterinhuijaamisen ennakkotapaus. En tiedä onko Pepe haettu siksi, että voi näyttää ihmisille mitä osaa laulajan nimestä huolimatta. Nerokasta se on silti. Nämä Pepen kaltaiset reliikit tarvitsevat 20 vuoden unohduksen palatakseen vielä kerran hipsterikukkulan laelle. Pepen ääni on ajoittan auraavaa. Se ei tule vaivattomasti vapaalla, vaan sellaisella väännöllä. Eipä mies toki kovin nuori enää olekaan. Siitäkään huolimatta ei miehen muusikontaitoja voi kyseenalaistaa.

Soundit ja myös sävellykset ovat todella ikimuistoisia. Sellaisia sointukulkuja, joihin äkkiä keksii vain Rufus Wainwrightin ja Elton Johnin pystyvän. Sanoituksetkin ovat hienoja. Paha sanoa minkä verran Pepe itse on kynäillyt, mutta koskettavaa on. Toisaalta olisi mukava tietää, onko perimmäisenä tarkoituksena ollut tehdä levy, joka tulee nousemaan listoille vai vain musiikkia, jota on kiva tehdä.

Ei tällaisia liikaa ole 2010-luvulla tullut. Eikä varmaan tulekaan. Keskikesän musiikkia. Helle ja aurinko ja kuivuus.

PARHAAT HETKET
Lyhyenä Hetkenä –
Sanat ja lemmenlaivatunnelma, sekä aivan mahtava soinnutus.

EI LÄHDE
Ei ole tässäkään heikkoa hetkeä. Ehkä Aivan sama mutta mä oon onnellinen on vähän liian erilainen muihin nähden.

TOOMION TOP100: 37. Amorphis – Tuonela

Tuottaja: Simon Eferney
Nauhoitettu: 1998
Julkaistu: 29.3.1999
Levy-yhtiö: Relapse

Suomen listan 8. Myynyt yli 10 000 kappaletta USA:ssa.

SINGLET
– Divinity

Tämä albumi ilmestyi pari viikkoa ennemmin kuin allekirjoittaneen piti lähteä armeijaan. Useana viikonloppuvapaana tuli käytyä kaverin luona, jonka huoneen pöydällä tämä lepäsi. Meni pitkään ennen kuin päätin albumin ottaa tarkempaan kuunteluun.

Toki Amorphiksesta oli kuuntelujälkiä jo Tales From The Thousand Lakesin ajoilta, mutta bändiä ei vaan jaksanut kuunnella ennen Tuonelaa. Levy oli lisäksi maanlaajuisesti pieni menestys, ja taisi olla sitä vähäisesti myös maailmalla. Ainakin muistan elävästi intin punkassa luetun Soundin kertomuksen Amorphiksen Jenkkikiertueesta.

”Tuonelan musiikki ei ole ehkä ihan metallia siinä mielessä kuin yleisesti luullaan.”

Tuonelan musiikki ei ole ehkä ihan metallia siinä mielessä kuin yleisesti luullaan. Pasi Koskinen oli vielä vedossa ja keskitemmon syndrooma ei ollut vielä saavuttanut Esa Holopaista. Oman ja todella merkittävän lisänsä levylle tuo Sakari Kukko puhallinhässäköillään. Kansissakin on eleganttia syvyyttä. Kalevala on läsnä, mutta ei pääteemana. Biisit edellä on lähdetty liikenteeseen.

Soundit istuvat sävellyksiin hyvin. Tuottaja on osannut asiansa, sillä huilut, pillit ja muut urut tuntuvat kuuluvan biiseihin alusta lähtien. Ei niin, että jotain on ollut pakko lisätä. Delay-kitaroita on ja välillä pahaa laulua, jonka taitaa pääosin hoitaa Tomi Koivusaari. Jopa tuplabasareita voi paikka paikoin löytää.

Pidän Koskista erittäin kovana tulkitsijana. Ääni istui Amorphikseen mainiosti. Siinä on pikkuisen sellaista kärtsymäistä nasaalia, jopa grungea. Silti se sopii menoon oikein hyvin. Varsinkin Tuonelalle, joka on enemmänkin raskasta rokkia kuin metallia. Koskisen pojan laulu on yllättävää ja luonnollista. Miehen nykyisiin aatteisiin ja muihin edesottamuksiin en ota kantaa, vaan pelkästään mieheen muusikkona. Vaikkei nykyisessä Tomi Joutsenessakaan vikaa varsinaisesti ole, on hänen äänensä liian geneerinen vedotakseen minuun.

Rumpu- ja basarisoundeissa olisi nykykorvalla vähän toivomisen varaa. Kitarasoundi on ihan hyvä, mutta munaa vaatisi pikkuisen sekin. Koskettimisssa ja puhaltimissa ei ole vikaa. Olisiko tässä re-masteroinnin paikka.

Minulle tämä soi puintiaikaan elokuussa, iltojen jo viiletessä. Ruskasta ei vielä jälkeä, mutta kesä on jättämässä hyvästejä. Traktorin kopissa tuli aiemminkin kuunneltua. Siihen aika harvoilla tosin on nykyään mahdollisuutta.

PARHAAT HETKET
Rusty Moon
Huiluliidi ja kalevalainen tempo ovat sitä Amorphista, jota itse mielelläni kuuntelisin nykyäänkin.

EI LÄHDE
Greed Pahemmin muriseva kappale. Ei istu muuhun kokonaisuuteen.

TOOMION TOP100: 41. Stam1na – Uudet Kymmenen Käskyä

Tuottaja: Stam1na, Miitri Aaltonen
Nauhoitettu:2006
Julkaistu: 10.6.2006
Levy-yhtiö: Sakara Records

Suomen listan 3. Vuoden 2006 metallialbumi Suomessa.

SINGLET:
– Edessäni
– Likainen Parketti

Vähävaraisena opiskelijana kuuntelin tätä albumia Lenco-merkkisestä mp3-soittimesta, johon ei edes mahtunut koko levy kerralla. Nuo matkat kouluun ja takaisin olivat kuitenkin varsin mukavia. Soittimen akkukin kun kesti tuon 10 minuutin matkan lähes joka kerta.

Stam1nan toinen levy ilmestyi heti sen jälkeen kun olin bändiin ensikosketuksen saanut. Aiemman levyn vähän hajanainen vaikutelma oli muuttunut huomattavasti yhtenäisemmäksi levyksi. Devin Townsend-fanille biiseissä oli paljon tuttua myös tuotannon osalta.

Kannet ovat ajan hengen mukaisesti vähän karut. Aikamoinen automaattisen tietojenkäsittelyn jälki niistä huokuu, mutta sepä ei pääasia olekaan. Ei ehkä se suurin houkutin heräteostolle kuitenkaan.

Levyn äänivallimainen vyöryminen ja oivaltavat riffit ovat hyvä tuki koko albumin kattaville sanoitushelmille. Jopa kertosäkeet on saatu niin tarttuviksi, että ne roikkuvat päässä rasittavuuteen asti. On tietysti todettava, että tänä aikakautena Stam1na oli enempikin ”musiikkia soittajille” kuin hyviä juomalauluja baarikansalle. Nykyisin pop-elementtejäkin musiikkiinsa löytänyt Stam1na ei ainakaan allekirjoittaneelle ole enää niin jännittävä, että jaksaisi samaan tapaan kiinnostaa.

Soundipuolella ollaan bassoa lukuun ottamatta aika selkeillä vesillä. Bassot nimittäin tuuttavaat vain taustamökää ja massaa. Thrash-metallista tuttu erottelevuus palvelee tämän kaltaista musiikkia. Vaikka aika thrashia tää onkin. Stam1na ei koskaan ole ollut keskitempoisten biisien tekijä vaan se täysi kohkaus ja epäkeskot melodiat vievät bändiä parhaiten eteenpäin. Esimerkiksi Merestä Maalle-biisin soutavassa kompissa voi nähdä evoluution silmissään. Vapaan Maan kitarasoolo ja sitä edeltävä hidastelu on taidonnäyte. Nämä ovat oivaltavaa metallisäveltämistä, jota valitettavasti on ihan liian vähän nykyään. Pientä kopiointia tai ainakin tributointia edellä mainitulle Devinille on havaittavissa, mutta muuten musiikki on omaperäistä.

”Demokratia on vain vaihtoehto” antaa ajattelemisen aihetta, vaikka onkin ilmeinen provosointi.

Vaikka suurin osa osuu nuppiin, niin pari ohilaukaustakin löytyy, mutta onneksi ne eivät kokonaisen kappaleen kokoisia ole. Yksi näistä on Ovi, joka rikkoo hyvän paahtamisen. Levyn päättävässä Kaksi Reittiä, Yksi Suunta-kappaleessa on muuten täydellisen tekeleen tunnusmerkit, mutta kertosäe on vedetty hitaaksi. Suuri vääryys.

Uudet Kymmenen Käskyä lienee Stam1nan uran parhaat lyriikat käsittävä albumikokonaisuus. Viisi Laukausta Päähän ottaa kantaa moneenkin aikaan, mutta tällä hetkellä se on erinäisten poliittisten kysymysten keskellä hyvinkin ajankohtainen. Edessäni käsittelee maailman arvojen muuttumista ja samalla ihmisyyden muuttumista. Vapaa Maa kritisoi ihmisen vapaata valintaa ja jopa sen olemassaoloa. Tai oikeastaan sitä, mikä koetaan ihanteeksi ja mikä on meille kansalaisille opetettu ihanteeksi. ”Demokratia on vain vaihtoehto” antaa ajattelemisen aihetta, vaikka onkin ilmeinen provosointi. Suomalaisten tekstien kanssa jaksaa allekirjoittanutkin teksteihinkin keskittyä.

Tätä kuunnellaan työmatkalla. Mieluiten pyörällä kuljettavalla. Tällä nousee mukavasti adrenaliini ennen ankeita työtehtäviä. Vaihtoehtoisesti ennen juoksukilpailua. Samasta syystä.

PARHAAT HETKET
Merestä MaalleSävellyksellisesti ja sanoituksellisesti onnistunein kappale.
Viisi Laukausta PäähänMyös tässä lyriikat kohtaavat tunnelman.

EI LÄHDE
OviSelkeästi muita heikompi, vaikkei huono missään nimessä tämäkään.