Toomion TOP200-biisit: 185. Juice Leskinen Grand Slam – Norjalainen Villapaita

Sapsalammen kyläkoulu. Kuudes luokka. Jostain pölähti ilmoille Taivaan kappaleita -kasetti. Koko albumi oli kovassa kuuntelussa, mutta juuri Norjalainen villapaita sai eniten kulutusta.

Kappaleen sovitus on niin elokuvallinen, että siihen on hyvin helppo kuvitella Mika Kaurismäen filmatisointi. Liekö tuo Tikanmäen tuomaa tunnelmaa, mutta Norja ja aurinkoiset vuonot on taitavasti taiottu säveliin.

Kuten niin monesti Juicen kappaleissa, ovat sanat koko homman juju. Vaikka taustalla soisi free jazzia, kiinnittyy huomio pelkästään sanoihin, joita bändi sitten täydentää tai on täydentämättä. Siihen harva on pystynyt ja tulee pystymäänkään.

Sanoitus kertoo kaiketi elämää nähneiden laulunteijöiden kohtaamisesta Norjassa. Voisi kai sanoa, että kehäraakkien pidennetty viikonloppu. Riveihin ja niiden väleihin on Juice ujuttanut monta viittausta suomalaisiin legendoihin, mutta istuu ne myös monen miehen saunailtoihin. Oletan, että kokemus puhuu.

”Korkkasin tuomiset, heitimme huomiset” on neljällä sanalla kuvailtu toisen päivän alku. ”Joimme sen putelin, niksejä utelin, hiukkasen painittiin” taas saman päivän ilta. Varsinkin suomalainen mies löytää näistä lauluista kiinnekohtia jätkäporukoiden illanviettoihin. Alkoholin voimalla on tehty paljon murhia, mutta on sen myötä myös taajaan ”parannettu maailmaa”.

Juicen mukaan idea kappaleeseen tuli unesta, jonka hän näki Junnu Vainion kuoleman jälkeen. Siinä faksiin oli jäänyt Junnun keskeneräisestä kappaleesta vain otsikko.

Tästä kappaleesta tulee aina hyvä fiilis. Aurinko paistaa, väsyttää, mutta tiedossa on hyvä päivä hyvässä seurassa. Kärkikastia.

https://www.youtube.com/watch?v=KWB_-5nzuCE https://open.spotify.com/track/1OFaxzR67NGAFxZf14t810?si=WbA54CwSSaqRy3hLX3Nigg

Toomion TOP200-biisit: 193. Tuomari Nurmio & Köyhien ystävät – Valo yössä twist

Kappale tuli minua jossain muodossa ensi kertaa vastaan Aku Ankka -lehdessä. Aku lauloi siivotessaan ”Saksin matolla tilkkuu, työn painoa taloa ilkkuu, puhtomopattu kutteri menee…” Sanathan eivät ihan noin mene, mutta mieleen se jäi.

Valo yössä -kappaleesta on tehty monenlaista versiota. On haitariswingiä, torvisovitusta ja tämä itselleni rakkain rautalankaversio. Pulliaisen Esan kitarasoundille ja -soitolle tässä pitää hiukan kumartaa.

Kappaleesta ei pitänyt tulla minkäänlaista hittiä. Levy-yhtiökin piti sitä sanoituksiltaan liian kirjallisena. Syksyn Sävel -kilpailuun sitä ei huolittu, mutta vuoden 1979 esikoissinglen B-puolelle sentään. Ilmestymisen jälkeen se sitten keikkuikin myyntitilaston ykkössijaa kolme kuukautta.

Tuomari Nurmio itsessään on raaka hahmo. Kalenterisivujen vaihtumisesta huolimatta mies on säilynyt taiteen ja musiikin suhteen mielenkiintoisena ja terävänä. Kuin viimeistä kierrosta odottava juoksija, joka vuosista huolimatta on aina vaarallinen kirimies.

Hienon kappaleen suurimmat aplodit saa sanoitus, joka on todella nerokas. ”Tuhto topattu mutteriveneen odottaa” eli mitä ilmeisimmin taksin takapenkki. Jokuhan on sanonut, että tarinan alkumuoto oli Juopon reissu -niminen runo, joka taas kertoi Lauri Viidan taksimatkoista.

Suomalaista kapakkatunnelmaa kuvailtuna ihan eri suunnasta kuin esimerkiksi Gösta sen on tehnyt. Rahaa on, nimeäkin, mutta silti mierontie kutsuu, kuten vähäosaisempiakin kuolevaisia. ”Valoviikatteet taloja niittää”, jossa viikatteelle on vilisevien valojen lisäksi myös viikatemieheen viittaavaa merkitystä, johon myös seuraavan virkkeen ”lautturi” viittaa. Viittaa lautturin viittaan ja Lauri Viitaan. No niin…

https://www.youtube.com/watch?v=_oDYoiiFyag https://open.spotify.com/track/6O3ETVW1uyvtefiJ8I55m4?si=f9jA2XHLSeqxnJUIoBoEDg

Atson Aikakone: 1985 & Eppu Normaali – Kahdeksas ihme

”Olin jotenkin ryytynyt johonkin propagandaan, että riittää kun on pari hyvää biisiä ja loput täytemateriaalia. Mä olin sitä mieltä, että vittu mä teen sellaisen levyn, jolla ei ole ainoatakaan täytebiisiä! Ja kehtaa sitä jälkikäteen sanoa, kun siitä melkein tulikin sellainen.” –Mikko ”Pantse” Syrjä, Soundi 6-7/2015, s. 57

Eppu Normaalin kehityskaari on omanlaisensa pala suomalaista populäärimusiikkihistoriaa. Bändin ura oli jo liki katkolla 80-luvun alkupuolella uran alun punk-henkisiä levyjä seuranneen kokeilevamman vaiheen jälkeen. Vuonna 1984 julkaistu Rupisia riimejä, karmeita tarinoita nosti yhtyeen kuitenkin uuteen nousuun, joka monien mielestä huipentui seuraavan vuoden Kahdeksas ihme-LP:llä, joka sinetöi bändin aseman suomenkielisen kitararockin keularyhmänä. Tänään 19. elokuuta tuon albumin alkuperäisestä julkaisusta on kulunut 30 vuotta.

Kahdeksas ihme kestää 38 minuuttia ja 54 sekuntia, yhteensä yhdeksän biisiä. Kuten Pantse on todennut tavoitelleensa, on biisimateriaali kauttaaltaan hämmästyttävän vahvaa. Joskus musiikintekijöille sattuu ajanjakso, jolloin kaikki mitä luo osuu maalitauluunsa. Eppu Normaalilla tuo hetki sattui mielestäni vuosiin 1984-1986. Lisäksi yhtye pystyi uudistumaan eikä ainoastaan tehnyt samaa levyä kolmeen kertaan. Tällä albumilla on jäljellä vielä alkuaikojen särmää, mutta se kohtaa tulevaisuudessa häämöttävät melankolian sävyt perisuomalaisesti.

Avausraita Tien päällä taas lähtee käyntiin kitarakuviolla, johon valtaosa biisistä nojaa. Kitaristiherrojen Torvinen & Syrjä yhteispeli toimii alusta asti tasolla, joka on hioutunut lukemattomien keikkojen myötä. 80-luvun ensimmäisellä puolikkaalla bändi tosiaan oli usein tien päällä. Vaikka koko laulu kalskahtaa hitiltä, on oma suosikkiosioni kertosäettä edeltävä ”pysähdyn ja kuvaasi katsomaan jään / se alkaa elämään / ja sinut nään”. Tapa, jolla säkeistö laskeutuu tuon osan ensimmäiseen sointuun maistuu aina.

Voi kuinka me sinua kaivataan on soinut julkaisustaan saakka eri medioissa ja julkaistiinpa se levyn toisena singlenäkin marraskuussa 1985. ”Lälläri” on yksi niistä, jotka kärsivät pahimmin liiallisuuksiin menneestä voimasoitosta, sillä se sisältää hienoa soitantaa ja ennen kaikkea koskettavan tekstin, joka herkästi jää huomioimatta näinä kertakäyttökuuntelun päivinä. Laulu oli useita vuosia 2000-luvun puolella poissa liveseteistä mutta on nyt saanut uuden, ansaitsemansa mahdollisuuden.

Tunnelma on liki aavemainen. ”Ja me talon kanssa kuunnellaan / kun sade lyö ikkunaan / voi kuinka me sinua kaivataan”. On lähellä, ettei teksti viimeisessä säkeistössä lipsahda jo liian sentimentaaliseksi. ”Minä onneton sinun tyynyliinaasi haistelin / turhaan murhetta vastaan taistelin”. Seuraava rivi, ilmiselvässä riimissään, on mahtava: ”ja taas kyynelten seitsemän meren taakse minua laivataan / voi kuinka me sinua kaivataan”. Kitarat soivat levyversiossa heleästi, mutta nykyisen liveversion särmä puuttuu. Siksi tykkään itse live-sovituksesta jopa enemmän.

Radiohittiosastoa edustaa myös kolmas raita Vuonna ’85. Täydellisyyttä hipova biisi, joka voisi bändin mukaan muuten kertoa Andy McCoysta, mutta tämä ei ole riittävän sympaattinen. ’85 on pohjavireeltään yllättävänkin synkkä laulu, jonka levyversio on minusta hieman valju verrattuna keikkasovitukseen, jossa tempoa on nostettu ja mutkia vedetty suoriksi myös laulun hieman venytetyn rakenteen osalta. Tästä lienee suurin osa jo sanottu, joten ei siitä sen enempää.

Neljäntenä tulee 8. ihmeen kadotettu klassikko Elämän tarkoitus. Laulu, joka kertoo ”siitä aamusta Rantalassa (eli Pantsen kotipaikassa 80-luvulla) vuosien 1980 ja 1989 välisenä yönä”. Martin teksti ja Pantsen sävellys tavoittavat hienosti juhlien jälkeen heränneen väsyneen juhlijan tunnelman: ”heräsin, katsoin aurinkoon / juuri mailleen laskevaan / hetken mietin, kuka oon / ja mistä herätä mä saan”. Eero ”Safka” Pekkosen haitari luo oman hangover-sävynsä hienoon lauluun, jossa myös taustalaulumelodia on erikoistarkastelun arvoinen. Tämän pääsi viimein kuulemaan kuluneena kesänä livenäkin, kun Eput soittivat koko albumin läpi alkuperäisessä järjestyksessään kesän keikoillaan.

Kansikuva 30 vuotta myöhemmin.
Kansikuva 30 vuotta myöhemmin.

Albumin ensimmäisenä singlenä kesäkuussa 1985 julkaistu Kitara, taivas ja tähdet aloittaa LP:n B-puolen eikä tarvinne sen suurempia esittelyjä. Kun lauletaan kitaransoitosta, niin silloin niiden pitää myös soida: tästä biisistä löytyy legendaarinen intro-kuvio, hienovaraista kahden-kolmen äänen näppäilyä, säröisämpi soolo ja muutamasta tunnetusta kitarabiisistä lainattuja fillejä. Kaikki yhtenä tiiviinä pakettina, joka kuulostaa siltä miltä tässä tapauksessa ja tässä biisissä erityisesti pitääkin: kitaransoiton juhlalta.

”Kitarataivas” on toiminut bändin keikkastandardina aina julkaisustaan lähtien. ”Kun kitara soi, ei itkeä saa” on toteamus, johon tiivistyy jotain aika keskeistä koko touhusta. Tuotannollisesti kyseessä on yksi eppu-katalogin kirkkaimmista helmistä: eipä tästä pahaa sanottavaa keksi.

Tihkumme seksiä tarjoaa perinteisen kevyemmän välinumeron pohjautuen bändin mukaan tositapahtumiin. Pantse ei tästä haastattelujen mukaan liiemmälti perusta, mutta Torvinen tykkää. Keikkailuakin sivutaan biisissä, jossa kitaroita näppäillään tutun tyylikkäästi. Kohokohtana on tietenkin rivi ”mä ehkä synnyin rokkaamaan, mutta maailma ei”. Safka jälleen mukana höystämässä haitarillaan.

B-puolen kolmantena ja koko levyn seitsemäntenä raitana ilmaantuu Vihreän joen rannalla (kauan sitten). Vuosi sitten tein Facebookin puolella Eppu Normaali –top50-biisit-listan, jolla tämä kyseinen laulu päätyi sijalle yksi. Saattaisi hyvinkin olla, että vielä vuotta myöhemminkin tilanne olisi muuttumaton, niin hieno tämä on. Musiikki ja sanoitus kohtaavat luoden tarinan, joka jättää tunnejäljen joka kuuntelulla.

Kesäyön ja –rakkauden voi aistia koko paketista. Bändin sointi on parhaimmillaan ja jopa kitarasoolo on ikoninen. Vaikka kyseessä on itse asiassa rakenteeltaan hyvin yksinkertainen teos, ei se kaipaa mitään lisääkään. ”Missä oletkaan ollut kaikki nämä vuodet / ootko muistanut kuinka silloin rakastin sua”. Niin yksinkertaisesti ja samalla niin tyhjentävästi ilmaistu…

”Viherjoestakaan” ei tarvinne sen enempää jutustella. Suosittelen antamaan erityisesti sille, mutta myös kaikille muille ”puhkikulutetuille” hiteille, mahdollisuuden kuuntelemalla ne ajatuksen kanssa vaikka nyt 30-vuotisjuhlan kunniaksi. Tutuimmistakin lauluista voi sillä tavoin löytää uusia ulottuvuuksia.

Toiseksi viimeisenä biisinä kuullaan levyn ainoa J. Torvisen sävellys Yöjuttu. Tunnelmaltaan hieman aiemmista poikkeava, mutta seuraavaa biisiä jo tavallaan pohjustava numero on ollut keikoillakin mukana silloin tällöin viimeisen vuosikymmenen aikana. Hiljaisesta säkeistöstä ja hämyisestä tunnelmasta kimmotaan rokkaavampaan kertosäkeeseen, jossa Martti riimittelee toimivasti. ”Sillä uneni piirtää kuvaasi hiekkaan rannan kaukaisen / jonne itseni unen raketilla laukaisen”. Kertosäe on vahva, mutta itse tykkään vielä jopa enemmän säkeistöjen aavemaisesta atmosfääristä sekä erityisesti outrosta, jossa Aku päästetään rumpujensa takaa valokeilaan.

Läpivalaistu päättää levyn hämmentävissä tunnelmissa. Erityisesti teksti on sellainen, että se vaatii useita kuuntelukertoja varsinkin rytmityksensä tähden, että siitä saa mitään tolkkua. Kuolemaa käsitellään ja soundi on tuttu, mutta hieman yleisilmapiiristä vinksahtanut. Epuillahan on ollut taipumus näihin kummallisiin levyjen päätösnumeroihin muutenkin.


Suomirockin kruununjalokivi. Sitä Kahdeksas ihme mielestäni levynä on: siihen tiivistyy 80-luvulla kukoistukseensa noussut suomenkielinen poprock. Näin 30-vuotisjuhlan kunniaksi on jälleen hyvä syy pyöräyttää se kerran läpi ja matkata 40 minuutiksi Suomen kesään 1985…

https://open.spotify.com/album/6RfMztT5p1GT1AP0yrTE8T

Toomion TOP100: 61. PMMP – Veden Varaan

Tuottaja: Jori Sjöroos
Nauhoitettu: 2008
Julkaistu: 25.3.2009
Levy-yhtiö: BMG

Listaykkönen Suomessa. Myi platinaa 2009.

SINGLET
– Viimeinen valitusvirsi
– Lautturi
– Pariterapiaa
– Lapsuus loppui

Vaimoni autossa kun ei radio toiminut, niin piti kuitenkin puoliväkisin tätä albumia kuunnella.

Ilmestyessään kappaleet olivat pettymyksiä. Ei yhtäkään kerrasta päähän jäävää hittiä. Tai ainakaan yhtä selkeää hittiä, jollaisiin edeltävillä levyillä oli totuttu. ”Syvällistä paskaa”, kuten kaverini sanoi.

Kun riittävän kauan kuunteli, nousi kuoren alta varsin pätevä levy. Pidän Jori Sjöroosia yhtenä Suomen parhaista tuottajista. Kynnet oli näytetty jo aiemmin, nyt pystyi kokeilemaan jotain haastavampaa. Ovelia koukkuja on huomaamattomasti sulautettu kappaleiden sekaan.

”PMMP oli bändi, joka pystyi live-moodissa jopa kasvattamaan levyjensä antia.”

Sanoituspuolella ollaan edelleen vakavissa ihmissuhdeasioissa. Nuorille naisille uppoavaa tavaraa. Tehty joko harkitusti tai ilman harkintaa.

PMMP oli bändi, joka pystyi live-moodissa jopa kasvattamaan levyjensä antia. Taustabändi on aivan mahtava. Varsinkin rumpalin ja tyttöjen esiintyminen on riehakasta. Paula Vesala on Suomen kovimpia naismuusikoita niin taidon kuin sanoitustenkin perusteella. Välispiikit eivät heiltä onnistu, mutta sitähän ei nyt arvioidakaan.

Levy toimii työmatkoilla kappale tai pari kerrallaan. Liikennevaloissa ja ohituskaistalla.

PARHAAT HETKET
Kuvia – Hyvä tunnelma. Jotain soundillisesti todella ysäriä.
Lapsuus Loppui – Hienosti haettu lapsuuden tärkeitä asioita.

EI LÄHDE
Lautturi Pianoliidi on tylsä.

https://open.spotify.com/album/4YXxujpdWMUPdJJ7p7ejaS

Toomion TOP100: 64. Juice Leskinen Grand Slam – Pyromaani Palaa Rikospaikalle

Tuottaja: Anssi Tikanmäki
Nauhoitettu: 1985
Julkaistu: 1985
Levy-yhtiö: Megamania Musiikki

Levy on myynyt kultaa vuonna 1986.

Jep. Kyllä tämä outo valinta on muuhun kattaukseen nähden, mutta olen minä Juicen tuotannon aika tarkkaan läpi kuunnellut.

Pyromaani Palaa Rikospaikalle on mielestäni kokonaisuutena ehjin Juicen tutoksista. Se saattaa johtua siitä, että kappaleiden välissä kuunnellaan pyromaanin ajatuksia siitä kun kirkko ei ota syttyäkseen. Välitarinoissa on tavoitettu jotain hyvin suomalaista. Valitetaan kaikesta, mutta itse ei viitsitä tehdä mitään toisin, jotta lopputulos olisi parempi.

Kappaleissa on eroja tyylillisesti, mutta kaikki niistä ovat täynnään nerokasta sanaleikittelyä. Juicen loppuriimitys häiritsee joitain, mutta minusta se on tunnusomaista, ei pakotettua.

Levyn nimi on nykyisellään väsynyt puujalka, mutta ilmestyessään varmaan uusinta uutta. Kappaleissa on kantaaottavuutta paljonkin, kuten aina ajankohtainen Isoisän Hinttipussi ja Jenkka Uskonpuhdistamisesta (Twist) osoittavat. Aamu alkaa A:lla varmaan viittaa myös alkomahooliin. Pyhä toimitus ilmeisesti kertoo hyvin paljon Juicesta itsestään. Pyhän toimituksen sanat ovat hyvin kauniit. Melodiakin on hieno, mutta näissä Juicen levyissä tahtoo sovitus olla sellainen, kuin oltaisiin keikalla. Pyhä Toimitus ehkä kärsii tästä hiukan.

”Uskonpuhdistus mennyt on muusiksi,
pirulle huitaisin mustepullon,
ja piru pani Raamatun u-uusiksi”
– Jenkka Uskonpuhdistamisesta (Twist)

Muusikoina Juicen taustabändit olivat aina parasta mahdollista, tietenkin Suomen mittakaavassa. Sounditkin olivat riittävän kohdillaan. Sävellykset ovat monasti jonkinmoisia plagiaatteja tai vähintään pastisseja senaikaisista progerockin helmistä, mutta Juicen tulkitsemina niitä ei kopioiksi voi mitenkään mieltää. Inhoan Sakke Kuosmasta laulajana aika paljon, eikä tälläkään levyllä kiitosta voi hälle antaa. Ruuanlaittajana hän varmaan on ihan mainio. Harri Marstio taas on ihan toista päätä, liian harvoin kuulee tällaista ääntä.

Itse olen Juiceni läpikäynyt hierontaplintillä, mutta oikea paikka voisi olla ihan keskittyen nojatuolissa. Sanat eivät ole mitään Kärpäsen surinaa korvissa.

PARHAAT HETKET
Jenkka Uskonpuhdistamisesta (Twist) Juicemaiseen tapaan uskontoon kantaaottava kappale. Juicen kantahan oli se, ettei uskonto tarvitse kirkkoa. ”Jumala on vaikkei siihen uskoisikaan”.
Pyhä ToimitusOmaa elämä

EI LÄHDE
Moni Sekoo Muotiin En ole koskaan tälle syttynyt. Jotenkin laahaavaa fiilis.

https://open.spotify.com/album/1mX8xncB2V0Snarc4QugDr