Toomion TOP200-biisit: 166. The Cranberries – Salvation

Oman bändini kitaristin vaikutuksesta tämä kappale on mieleeni syöpynyt. Totta puhuen siitä on eniten mieleen etsattu sen video, jossa on paljon timburtonmaista kauhua. Piikkipäinen klovni riehuu keskellä värikästä painajaista. 

Dolores on nuori ja vakuuttavan energinen, vaikka todellisuus taisi lopulta olla kaikkea muuta. Bändin jäsenten mielestä kappale kertoo huumeista “pelastajana”, mutta tätä Dolores ei halunnut allekirjoittaa, vaan kertoi sen pohjautuvan elämään ja sen ymmärtämiseen yleensä. Huumevertaus oli kuuleman mukaan ahdistava, sillä Dolores sanoi “tietävänsä, millaista se on.” 

Tässä on kaikki niin ihanasti ysäriä kuin olla voi! Dolores O’Riordanin ääni, puolisäröiset grunge-kitarat ja kaikkea kaoottisuutta tukevat torvet kertosäkeen hoilailun tukena. Soittokin on valloittavasti nokillaan, joten miksipä kappaleesta ei pitäisi.  

Kappaleen loppu on aina ollut nerokas. Koska “fade out on niin out”. Tämä sopii mihin vain energiatason kohottamiseen.  Onhan The Cranberries muutenkin aika mainio.

Viikon Aivoradio 3/2019

MorrowBeyond the Cleaved Land: Maaginen crustpunk-levy.

Pelle Miljoona & N.U.S. – Väkivalta & päihdeongelma: Pelle on kova.

Eppu NormaaliPoliisi pamputtaa taas: Mikon muistolle.

Marissa NadlerLeave the Light On (Demo): ”Tulee keväällä Suomeen”, kaveri hehkutti. Ihan kivaa musaa.

DirgeLost Empyrean: Hyvää sludge-pörinää Ranskasta Cult of Luna-hengessä.

SoenLotus: Uutta korvakarkkia tarjolla.

SylvaineMorklagt: Tämä levy yllätti, Alcest-faneille pakollinen.”

Spinebrain

Remu and his AllstarsViittä vaille kaks: Vuoden ensimmäisenä katsomani elokuvan, Tuntematon mestari, musiikkia. 

Leonard CohenYou Want It Darker:  Cohen oli jo 82-vuotias julkaistessaan viimeisen, herrasmiehen tyylitajulla viimeistellyn, albuminsa lokakuussa 2016. 

Ebba Grön800°C: Enpä ole hetkeen muistanutkaan ruotsalaisuuttani. 

Tom Robinson BandRight On Sister: tällä 70-luvun lopun Brittibändillä oli siis muitakin kuuntelukelpoisia kappaleita kuin 2-4-6-8 Motorway. 

Tasavallan PresidenttiI Love You Teddy Bear: Yhtyeen nimeä kantava esikoisalbumi julkaistiin 1969

The WhoBlack Widow’s Eyes: A kertoi Who:n julkaisevan tänä vuonna uuden levyn.  Edellinen, Endless Wire, julkaistiinkin vuonna 2006. Nykyään bändi on lähinnä Pete Townsendin projekti, solistinaan Roger Daltrey.”

Yyte

RadioheadIII Wind: Taattua Radiopäätä. Tämä voisi olla ihan hyvin jollain vanhemmallakin levyllä. Hississä keskellä kaupungin melskettä. 

Bruce SpringsteenI’m on Fire: Miten tämä ajoittain kuulostaakin niin hyvältä. Ei saisi, koska se on Brucea. Verkkaisesti lipuvassa aamuruuhkassa.

ZombiPillars of the Dawn: Sopisi johonkin videopeliin. Digitaalisen kauhun tunnelma. Pimeässä olohuoneessa Ikari Warriorsia pelaten. 

Natalie PrassShip Go Down: Natalie toimii, miellyttävä ääni. Kahvilassa istuskellen. Esim. Koko päivän. 

Sydän, SydänEnsin täytyy laulaa laulunsa: Meitä odotetaan mullan alla -hengessä jyskyttävä kipale. Ehdottoman tarttuva. Bändikavereiden kanssa treenien tauolla.

Dream Theater – Erotomania: Klassikkoainesta. Instrumentaali-progea ysärin sydämestä. Joskus osasin nuo alkusoinnut ja se oli kova juttu. Seinäjoen Top-Soundissa vuonna 2001.

Vesta3.30: Vesta on ehdottomasti feattaaja ja coveroija. Ääni on hyvä. Kun joku kuitenkin laittaa sitä uuden Juice-leffan materiaalia, niin minä laitan tämän. Työhuoneessa klo 7:44.

Del the Funky HomosapienThe Glow: Vanhan liiton räppiä. Vaikkakin täysin uusi albumi. Mainioita bassokuvioita. Kuulokkeilla lumisateessa kävellen.

Omnium GatherumGods Go First: OG on todella kova bändi genressään. Sitä vain unohtaa kuunnella. Suosittelen. Stratovarius-ikävän iskiessä.”

TooM

OrganKundi meikkaa: Saarelan Mikon muistolle tämäkin. Konepoppia 80-luvun alusta.

KISSBeth: Bänditreeneistä kertova biisi. Ne jotka ovat sellaisissa olleet, ehkä tietävät tunteen.

Jamie WaltersHold On: Hyvä tunnelma ja kitara.

Juice Originals & Riku Nieminen – Viidestoista yö: Juicen bändeissä soittaneet näyttävät, miten yhtyeen kuuluu soittaa yhteen. Esimerkiksi Safka kuulostaa urkuineen aivan itseltään, vaikkei soita paljoakaan. Nieminen itsekin suoriutuu oikein kelvollisesti.

The Cranberries – Animal Instinct: Cranberriesiltä tuli uusi single ja sen innoittamana piti kuunnella tämä vanha hitti.

Pariisin KevätPentti Holappa: Uuden vuoden myötä tähän bändiin tulee usein eksyttyä.”

A