TOOMION TOP100: 26. – Metallica – …And Justice for All

Tuottajat: Flemming Rasmussen, Metallica
Nauhoitettu: 1988
Julkaistu: 25.8.1988
Levy-yhtiö: Elektra

6. USA:ssa, 4. Englannissa, 8. Suomessa. Myynyt Suomessa yli 50 000 kappaletta.

SINGLET

– Harvester of Sorrow
– Eye of the Beholder
– One


Tämä on niitä levyjä, joka listalle pääsisi jo pelkästään sen omaan musiikinkuunteluun tekemän vaikutuksen takia. Tämä on niitä levyjä, joita soitettiin mummolan sohvalla vanhoilla, puisilla tennismailoilla. Tämä on silti myös niitä levyjä, jotka muistan hyvänä, mutta joiden kappaleista en juuri mitään muista, ennen kuin ne soivat.

Levyn historia on monille tuttua huttua. Vaikka Cliff Burton kuoli, oli tämän levyn biisit vielä sitä Metallicaa, mitä ainakin itse pidän ainoana oikeana Metallicana. Itse sävellykset ovat tarttuvia. Niissä ei ehkä ole niin paljon melodiavaihteluita, mutta rytmitykset ja rakenteet ovat kekseliäitä. Biisit ovat monisyisiä, omaperäisiä ja asenteella tehtyjä. Ja varsinkin asenteella soitettuja.

Levyä leimaavat Jason Newstedin alle jäävät bassolinjat. Miksaus ja soundit ovat aika alaluokkaisia verrattuna edellisiin levyihin. Basso ei kuulu juuri missään ja rumpusoundit ovat melkoisen outoja. James Hetfield ja Lars Ulrich väittivät aikoinaan, että tätä levyltä oli lähdettykin hakemaan. Mutta siitä huolimatta miksaus vain kusee. Ei voi mitään. En silti usko, että tämä tuntuisi yhtään sen paremmalta ns. paremmilla soundeilla.

Kansitaiteeseen on kuvattu Justitia, oikeuden jumalatar. Levyn nimihän muodostuu USA:n lippulaulun viimeisestä säkeestä. Tuona aikana varsinkin thrash-bändit olivat usein kovin yhteiskuntakriittisiä. Toisin kuin glam rock-bändit, piti thrashissa olla ”tosissaan”. Itse kuitenkin pidän levyn valkoisesta väristä, joka on aina harvinaista metallialbumeissa.

”Yhdessäkään kappaleessa ei ole huumorin hiventäkään.”

Levy on aiemmista poiketen kuitenkin melko iloton, mikä nyt tietysti onkin luonnollista, kun bändin mukavin, lahjakkain ja luovin jätkä on pois kuvioista. Yhdessäkään kappaleessa ei ole huumorin hiventäkään. Jos Kill’em All poiki tekijöidensä nuoruuden innosta, Ride the Lightning soittotaidon kehittymisestä ja Master of Puppets raskaudesta ja suosiosta, on tämä levy saanut voimansa depressiosta ja alakulosta. Varmaan myös kemian teollisuudesta.

Biisit vaativat aikoinaan paljon jo pelkän tennismailan soittajalta. Bändi on itsekin sanonut, että levyn läpisoittaminen on todella haastavaa. Juuri tämän vaikeuden takia tämä on minulle, kikkailufriikille, tärkein Metallica-albumi. Täältä se kaikki progressiivisuuteen ja ennalta-arvaamattomuuteen liittyvä ihailu on peräisin.

Kuten 4,5v tyttöni totesi tätä ensi kertaa kuullessaan: ”Isi, tämä on jotenkin rajua. Onkohan näillä soittajilla kiire?” Silti pää hytkyi mukavasti tahdissa. Tässä siis täytyy olla jotain.

PARHAAT HETKET
Dyers Eve –
On edelleen yksi Metallican parhaista biiseistä. Harvoin livenä soitettu, mutta ei taida Larsin jalat siihen ehtiä enää.

EI LÄHDE
One –
Itse pidän levyn heikoimpana kappaleena. Toki se on eniten pop, mutta muut ovat parempia.

TOOMION TOP100: 41. Stam1na – Uudet Kymmenen Käskyä

Tuottaja: Stam1na, Miitri Aaltonen
Nauhoitettu:2006
Julkaistu: 10.6.2006
Levy-yhtiö: Sakara Records

Suomen listan 3. Vuoden 2006 metallialbumi Suomessa.

SINGLET:
– Edessäni
– Likainen Parketti

Vähävaraisena opiskelijana kuuntelin tätä albumia Lenco-merkkisestä mp3-soittimesta, johon ei edes mahtunut koko levy kerralla. Nuo matkat kouluun ja takaisin olivat kuitenkin varsin mukavia. Soittimen akkukin kun kesti tuon 10 minuutin matkan lähes joka kerta.

Stam1nan toinen levy ilmestyi heti sen jälkeen kun olin bändiin ensikosketuksen saanut. Aiemman levyn vähän hajanainen vaikutelma oli muuttunut huomattavasti yhtenäisemmäksi levyksi. Devin Townsend-fanille biiseissä oli paljon tuttua myös tuotannon osalta.

Kannet ovat ajan hengen mukaisesti vähän karut. Aikamoinen automaattisen tietojenkäsittelyn jälki niistä huokuu, mutta sepä ei pääasia olekaan. Ei ehkä se suurin houkutin heräteostolle kuitenkaan.

Levyn äänivallimainen vyöryminen ja oivaltavat riffit ovat hyvä tuki koko albumin kattaville sanoitushelmille. Jopa kertosäkeet on saatu niin tarttuviksi, että ne roikkuvat päässä rasittavuuteen asti. On tietysti todettava, että tänä aikakautena Stam1na oli enempikin ”musiikkia soittajille” kuin hyviä juomalauluja baarikansalle. Nykyisin pop-elementtejäkin musiikkiinsa löytänyt Stam1na ei ainakaan allekirjoittaneelle ole enää niin jännittävä, että jaksaisi samaan tapaan kiinnostaa.

Soundipuolella ollaan bassoa lukuun ottamatta aika selkeillä vesillä. Bassot nimittäin tuuttavaat vain taustamökää ja massaa. Thrash-metallista tuttu erottelevuus palvelee tämän kaltaista musiikkia. Vaikka aika thrashia tää onkin. Stam1na ei koskaan ole ollut keskitempoisten biisien tekijä vaan se täysi kohkaus ja epäkeskot melodiat vievät bändiä parhaiten eteenpäin. Esimerkiksi Merestä Maalle-biisin soutavassa kompissa voi nähdä evoluution silmissään. Vapaan Maan kitarasoolo ja sitä edeltävä hidastelu on taidonnäyte. Nämä ovat oivaltavaa metallisäveltämistä, jota valitettavasti on ihan liian vähän nykyään. Pientä kopiointia tai ainakin tributointia edellä mainitulle Devinille on havaittavissa, mutta muuten musiikki on omaperäistä.

”Demokratia on vain vaihtoehto” antaa ajattelemisen aihetta, vaikka onkin ilmeinen provosointi.

Vaikka suurin osa osuu nuppiin, niin pari ohilaukaustakin löytyy, mutta onneksi ne eivät kokonaisen kappaleen kokoisia ole. Yksi näistä on Ovi, joka rikkoo hyvän paahtamisen. Levyn päättävässä Kaksi Reittiä, Yksi Suunta-kappaleessa on muuten täydellisen tekeleen tunnusmerkit, mutta kertosäe on vedetty hitaaksi. Suuri vääryys.

Uudet Kymmenen Käskyä lienee Stam1nan uran parhaat lyriikat käsittävä albumikokonaisuus. Viisi Laukausta Päähän ottaa kantaa moneenkin aikaan, mutta tällä hetkellä se on erinäisten poliittisten kysymysten keskellä hyvinkin ajankohtainen. Edessäni käsittelee maailman arvojen muuttumista ja samalla ihmisyyden muuttumista. Vapaa Maa kritisoi ihmisen vapaata valintaa ja jopa sen olemassaoloa. Tai oikeastaan sitä, mikä koetaan ihanteeksi ja mikä on meille kansalaisille opetettu ihanteeksi. ”Demokratia on vain vaihtoehto” antaa ajattelemisen aihetta, vaikka onkin ilmeinen provosointi. Suomalaisten tekstien kanssa jaksaa allekirjoittanutkin teksteihinkin keskittyä.

Tätä kuunnellaan työmatkalla. Mieluiten pyörällä kuljettavalla. Tällä nousee mukavasti adrenaliini ennen ankeita työtehtäviä. Vaihtoehtoisesti ennen juoksukilpailua. Samasta syystä.

PARHAAT HETKET
Merestä MaalleSävellyksellisesti ja sanoituksellisesti onnistunein kappale.
Viisi Laukausta PäähänMyös tässä lyriikat kohtaavat tunnelman.

EI LÄHDE
OviSelkeästi muita heikompi, vaikkei huono missään nimessä tämäkään.

Toomion TOP100: 52. Metallica – Master of Puppets

Tuottaja: Flemming Rasmussen, Metallica
Nauhoitettu: 1985
Julkaistu: 3.3.1986
Levy-yhtiö: Elektra

Jenkkien listalla 29. Suomessa 7. Myynyt pelkästään USA:ssa yli 6 miljoonaa levyä.

Tämä on se selkälippulevy. Levy, jossa on se ehkä legendaarisin kuva kannessa. Tällä levyllä kappaleiden nimet eivät ole tärkeitä, en muista niitä vieläkään järjestyksessä. Tämä on kokonaisuus isolla K:lla.

Master of Puppetsissa on oman aikansa soundi. Sama soundi on määrittänyt thrash-metallia lähes näihin päiviin asti. Tuotanto on nimittäin tappavan kova.

Soitto oli Metallicalla tuolloin niin tiukkaa, että hirvittää. Siellä on luultavasti myös keikkailtu jonkin verran. Kappaleissa on ovelia taukoja, kunnon sahausta ja hienoja hidastuksia kuten vaikka Disposable Heroesissa. James Hetfield osaa jo laulaa, Lars Ulrich soittaa sen mihin taitojensa rajoissa pystyy, basso ja kitara tekevät tarvittavan.

Lyriikoissa on osattu hakea oikeat fraasit oikeisiin kohtiin. Rytmitykset ja tarttuvuus on kuin kärpäspaperia. Muuten sisältö voi olla vähän tyhjänlainen, mutta se miten ne on sovitettu, toimii.

”Bändin parhaat jutut on tehty suunnilleen aikana, kun Burton on mukana ollut. Mutta onko kaikki hänen ansiotaan, on ihan eri asia.”

Bändi on aina ollut enemmän kuin osiensa summa. Karismaa bändissä on ja mielestäni eniten juuri Hetfieldissä. Kukaan bändissä ei ole koskaan ollut ”maailman paras soittaja”. Ei edes Cliff Burton. Burtonin sävellyksistä aina puhutaan, mutta ei hän tälläkään levyllä ole osallistunut kuin kolmen biisin sävellykseen. Toki henkilön mukanaolo on muuten voinut näkyä ja kuulua bändin aikaansaannoksissa. Minusta bändin parhaat jutut on tehty suunnilleen aikana, kun Burton on mukana ollut. Mutta onko kaikki hänen ansiotaan, on ihan eri asia. Ei ne Orionin bassokuviot NIIN ihmeellisiä ole.

On tämä thrash-metalliklassikko. Niin kova, että se tulee kuunnella vähintään kerran. Ja vielä erityislistauksena albumin parhaat tennismailabiisit: The Thing That Should Not Be, Disposable Heroes, Damage, Inc.

PARHAAT HETKET
The Thing That Should Not Be – Chulthu-hengessä möyrivä junttaus on aina ollut mahtava.
Battery – Vauhti tempaisee mukaansa.

EI LÄHDE
Ei ole erityisen huonoja biisejä.
https://open.spotify.com/album/41bTjcSaiEe4G40RVVHbux

Toomion TOP100: 53. Stam1na – Viimeinen Atlantis

Tuottaja: Miitri Aaltonen
Nauhoitettu: 2009-2010
Julkaistu: 10.2.2010
Levy-yhtiö: Sakara Records

Lista-ykkönen Suomessa. Myi platinarajan vuonna 2012.

Piti lukea ammattikorkeakoulun viimeisiä isoja tenttejä varten, mutta se jäi vähän paitsioon uuden Stam1nan ilmestyttyä. Veljeni tilasi minulle vieläpä erikoispainoksen, johon kuuluu komea kirjanen.

Edellinen Raja-albumi oli ollut suurelle yleisölle kokonaisuutena hienoinen pettymys, joten Stam1nan oli pystyttävä parempaan. Tällä kertaa saatiin teemalevy, joka kertoi ilmastonmuutoksesta. Se oli muutenkin linjaltaan yhtenäisemmin ekologisen käyttäytymisen kannalla.

Stam1na oli ensimmäisellä levyllään perinteistä teknistä trashia, toinen levy oli onnistunut Devin-tyylinen progethrash-levy ja kolmas oli kuivien ja raakojen soundien paahtoa. Nyt tultiin pehmeämpiin soundeihin takaisin. Levyllä kosketinsoittimet olivat ensimmäistä kertaa virallinen osa bändiä, sillä Emil Lähteenmäki sai vakituisen jäsenen paikan. Se lisääkin sovituksiin hyvin ilmaa. Biisit seuraavat ja tukevat toisiaan. Soitto on teknisesti taitavaa ja Hyrde osaa laulaa. Bändi on minulle toiminut aina levyllä paremmin. Syy tähän on vieroksumani live-pelleily ja soundien heikkous keikkatilanteissa.

”Stam1nan nopeatempoiset kohdat ovat pääsääntöisesti kultaa, mutta hitaat kohdat eivät yllä mitaleille.”

Viimeinen Atlantis on nimenä hiukan teennäinen, joka toisaalta sopii Stam1nan linjaan. Sanoituksiin selkeästi satsataan, mutta niissä on osaltaan ikäviä inhorealistisia säikeitä. Stam1nan nopeatempoiset kohdat ovat pääsääntöisesti kultaa, mutta hitaat kohdat eivät yllä mitaleille.

Levy on alusta loppuun taidesepän takomaa rautaa, eikä montakaan huomauttamisen paikkaa tule. Tarina vierii eteenpäin. Stam1nan vahvuudesta kertoo se, että montakaan saman genren bändiä ei Suomen listoilla liiku. Stam1na on siellä pyörinyt jo kymmenen vuotta. Bändistä nimittäin kuulee, että on jo ikää. Helppoihin ratkaisuihin ei liian usein sorruta. Varsinkin siirtymät osasta toiseen koostuvat monenmoisista pienistä keksinnöistä.

PARHAAT HETKET
Elämän Tarkoitus
Iloinen rokki on piristävä ja todella harvinainen elementti suomalaisessa hevimusiikissa.


EI LÄHDE
Viimeinen Atlantis
Liian hidas, eikä päälle liimatut jääkarhut pelasta sanoituspuoltakaan.

Toomion TOP100: 62. Stam1na – Raja

Tuottaja: Janne Joutsenniemi
Nauhoitettu: 2007
Julkaistu: 13.2.2008
Levy-yhtiö: Sakara Records

Suomen listan 1. Myi kultaa 2010.

Stam1na täräytti kakkoslevyllä Devinin turboahdettuun äänimaailmaan. Tuli totaalisena yllätyksenä, että Raja oli soundiltaan raaka, kylmä ja kova.

Aluksi levy tuntui ankealta. Kuka jaksaa noin karua junttausta? Seasta kuitenkin lopulta löytyi monta aika hyvääkin palaa. Raakaan ulosantiin on hetken verran totuteltava, mutta hiomattomasta pinnasta läpi päästyään antaa sisältö paljonkin nautinnon aiheita.

Hammasratas pyöräyttää levyn käyntiin niin, että toivoisi vauhdin säilyvän loppuun asti. Sitä se ei ihan tee, mutta vauhdin puutteesta huolimatta kappaleet ovat ehyitä. Stam1nan sanoituksissa on ajoittain puolikliseisiä ”liikaa verta alkoholissa”-tyyppisiä fraaseja, jotka eivät itselleni maistu. Tiedän kuitenkin, että se kansa mustissa huppareissaan noista tykkää. Aika monessa kohtaa sanoja tulee sellaista vauhtia, että pitää ihan kansista luntata, mitä lauletaan. Levyllä sanoituspuoli ei ole niin vahvaa kuin normaalisti, mutta laulumelodiat alkavat olla aika taitavia. Pitäisi levyä niin sanottuna murrosvaiheena ennen lopullista tyylin löytymistä.

Tätä pitäisi kuunnella kylmänä talviaikana töihin, kauppaan tai kouluun kävellessä. Saa sellaisen valmiin ketutuksen kuhunkin päämäärään.

PARHAAT HETKET
Hammasratas – Hirvittävä vauhti ja hyvät sanat.
Muuri – Osittain ennalta-arvattava tarina saa tarttuvan muodon.

EI LÄHDE
Vartijaton Ei näitä thrash-balladeja kestä.