Toomion TOP200-biisit: 158. Kaseva – Tyhjää

Tämä kappale joutuu listalle sekin jonkinlaisen nostalgia-aspektin kautta. Se on soinut joillain autossa olleilla kaseteilla, joita lapsena kuuntelimme huristaessamme pitkin Suomen maata.

Kasevan ote musiikkiin on jollain tapaa erilainen, kuin monella muulla suomalaisella bändillä. Soitto on samaan aikaan kotikutoista, mutta sävellyksellisesti erittäin taitavaa. Laulupuolella traagisesti hukkumalla poistuneen Asko Raivion ääni on hieno ja herkkä. Ujo bändi, ujo laulaja tai vähintään vaatimaton.

Tyhjää ilmestyi vuonna 1974. Pari vuotta ennen kuin bändi uskaltautui keikoille. Kappaleen sanat ja sävel istuvat hyvin yksiin. Surullinenhan se on kuin mikä, mutta ei kuitenkaan toivoton. Sadesäässä tätäkin kuunnellaan. Mitsubishi Galant ehkä alla ja vuosi 1988.

Metallimusiikin olemus – 63. Lemmy avaruudessa

HAWKWIND – HALL OF THE MOUNTAIN GRILL (1974)

Dave Brock syntyi vuonna 1941 Isleworthissa, Englannissa. Dave aloitti soittelun 12-vuotiaana saadessaan isältään banjon kouraansa. Suurimmat vaikuttajat olivat tuolloin Fats Domino ja Humphrey Lyttelton. Siitä musiikkimaku taipui enemmän  jazzin suuntaan ja katumuusikon hommiakin mies teki ihan reippaanlaisesti. Olipa jopa niin uhkarohkea, että lopetti päivätyönsä ja lähti kiertämään Eurooppaa soitellen kaduilla. 

Vuonna 1969 Brock ja hänen ystävänsä jammailivat yhdessä. Lopulta Brock, Mick Slattery ja basisti John Harrison pikku LSD-päissään löysivät elektronisen musiikin ja saivat remmiin 17-vuotiaan rumpali Terry Ollisin ja perustivat bändin. Ensin se oli nimeltään Group X, sitten Hawkwind Zoo ja lopulta Hawkwind. Yhtyeen nimi tuli päivästä riippuen joko egyptiläisestä mytologiaststa tai saksofonisti Nik Turnerin haukkamaisesta yskästä.  

Bändistä oli lähtenyt miehiä. Syynä oli huumeiden käyttö. Liikaa tai liian vähän. Bändin Space Ritual -albumi oli listojen TOP20-kamaa, joten vuonna 1974 ilmestynyt Hall of The Mountain Grill piti olla vielä parempiKoska mukaan oli tullut uusi kosketinsoitttaja Simon House, olivat sävellyksenä melodisempia ja ennen kaikkea progressiivisempia. Avaruusteemaa oli vähemmän, josta myös kansitaiteen maahan syöksynyt alus kertoo. Albumin nimi tulee bändin suosiman Mountain Grill -kahvilan nimestä.  

Kappalemateriaali oli monitahoista. Sävellyksiä tehtaili useampi jäsen ja sieltä löytyy kaunista, moodybluesmaista tunnelmointia (Wind of Change) kuin myös lähes blast beat -rumpalointia sisältävää mättöä (You’d Better Believe It)Levy nousi 16:nneksi Briteissä ja näin jälkikäteen sitä melko yksimielisesti pidetään bändin parhaana. “Yhtyeen huipennus”, kuten basisti Lemmy Kilmister on todennut.  

Musiikin metallipitoisuus ei varsinkaan tällä albumilla ole heti kuultavissa. Sillä on kuitenkin ollut iso vaikutus space rock-/space metal/industrialmusiikkiin. Esikuvikseen bändin ja ovat maininneet Monster Magnet ja Ozric Tentacles ja Ministryn Al JourgensenJopa Sex Pistols on bändiä coveroinut.  

Lemmy itse on tietysti metalli-ikoni jo itsessään ja tässä yhteydessä voikin nostaa esiin hänen sävellystaitonsa. Se vain nostaa hänen merkitystään metallille ja antaa lisäväriä Motörheadin suoralle runttaukselle.  

Erikoista musiikkia, josta esimerkiksi tui metallirummutusta sisältävä You’d Better Believe.  

Kuva: onderdernaal.com

Toomion TOP200-biisit: 161. Queen – Bohemian Rhapsody

Useasti olen jo maininnut, että oma kosketus Queeniin on tullut Greatest Hits 2 -kasetilta, jota on varmasti kuunneltu paljon. Siinäpä ei tätä biisiä ollutkaan, joten törmäsin tähän vasta aika myöhään. Ehkä noin 1993. Olin toki kappaleen kuullut, mutta ei se sillä tavalla ollut räjähtänyt tajuntaan. Eniten se sitten innosti katsoessamme Queenin muistokonsertista, jossa Elton John ja Axl Rose vetävät kappaleen.

Freddie Mercury alkoi säveltämään osia kappaleeseen jo 1960-luvun puolella. Lopulta se monen osan summana kehkeytyi ihan kokonaiseksi, joskin äkkiseltään sekapäiseksi kappaleeksi. Queenin jäsenten omastakin mielestä osien sekoittaminen oli puolittain kieli poskessa tehtyä. Parhaimmissa kohdissa on yli 180 raitaa päällekkäin ja sen ajan 16- ja 24-raitureilla siinä on tekemistä. Pianot on soitettu sillä samalla, millä Paul McCartney soitteli Hey, Juden.

Minulla se ei biisinä ole niin nostalginen kuin moni muu Queenin kappale, mutta tämä nousee ihan sävellyksellisellä rohkeudella tälle listalle. Hyvä kappale, mutta ei minun listoilla lähelläkään kärkeä.

Laitan videoksi tuon Eltonin ja Axlin vedon, koska Freddietä tulemme vielä tapaamaan tällä listalla. Axl tulee maailman kovimpana rock-kukkona ottamaan Freddien paikan noin kohdassa 3.15. Ja hyvin tuleekin! Kylmät väreet kulkevat aina! Kohta on muutenkin suosikkiosioita tässä kappaleessa.

Metallimusiikin olemus – 61. Mustavalkoista fantasiaa

QUEEN – QUEEN II (1974)

Queenin ensi levy oli tehty hyvin lyhyessä ajassa. Siitä huolimatta niin onnistunut, että bändi sai kiertää keikkaillen pari vuotta. Kiertueen loppupuolella alkoi uuden albumin teko, johon oli huomattavasti enemmän aikaa ja tekniikkaa. ”Halusimme viedä rock-albumin äänityksen uudelle tasolle”, tuumi Brian May. Koko tekniikka oli siis käytössä.

Albumi jakautuu kahteen osaan. Vinyyliaikana ihan virallisesti kahteen puolen. Valkoiseen ja mustaan. Valkoinen on hempeää ja tunnerikasta fiilistelyä, kun taas musta on raskasta, progressiivista fantasiaa. Valkoinen on pääosin Mayn säveltämää ja musta taas Freddie Mercuryn tuotosta.

Albumi ei suurelle yleisölle sisällä minkäänmoisia klassikoita. Seven Seas of Rhye ehkä eniten soitettu. Se olikin tietoinen haku singleksi. Mustan puolen kappaleet ovat siitä huolimatta pääosin hienoja, monitahoisia sävellyksiä. Ehkä liiankin kimurantteja ollakseen hittejä.

Ogre Battle on nimeltään mielettämän korni. Samalla se on lähes raskainta 70-luvun Queeniä. Fairy-Feller’s Master Stroke taas pohjaa samannimiseen tauluun. Ihan täyttä fantasiaa. Albumin ”pääteos”, The March of The Black Queen, on Mercuryn mukaan Queenin hankalimpia kappaleita sävellystyön puolesta. Synkkä, jopa ahdistavan synkkä Queeniksi. Siinä sekoitellaan useampaa tahtilajia ja vielä päällekkäin. Nevermore balladina on tälle täydellinen vastapari. Kaunis ja lyhyt.

Mayn mukaan aikalaiset, Led Zeppelin ja The Who tekivät periaatteessa samanlaista musiikkia, mutta enemmän riffeihin pohjautuen. Queenin tavoite oli olla älykäs ja soundiltaan monikerroksisempi ja säröisempi. Hyvin tämän allekirjoittamaan pystyy. On tässä teemaa myöten heviä ja metallia, vaikka sen arvo on huomattu vasta myöhemmin.

Albumi jakoi mielipiteitä. Jenkeissä ei pidetty, Briteissä pidettiin. Rumpali Roger Taylorin mukaan se johtui bändistä, ei levystä. Eikä varsinkaan albumin nimestä, jota Taylor inhosi. Queen ei ole koko olemassaolonsa aikana juuri tätä albumia soittanut. Mayn mukaan se on vaikea, eikä kappaleet hänen mielestään niin erinomaisia olleet, mutta musiikillisesti hän piti sitä Queenin elinkaaren suurimpana harppauksena eteenpäin.

Gunnareiden Axel Rose ja Smasharien Billy Corgan pitävät albumia yhtenä suosikkinaan. Queenia on ylipäätään pirun hankala ohittaa käsiteltäessä metallia tai raskasta rockia. Tai oikeastaan mitään valtavirrassa viihtynyttä musiikkia.

Tämä pitää kuunnella. Jokaisen. Se vaatii valkoisen puolen kahlaamisen, mutta pohja kenkien alla kovenee, kun päästään mustalle puolelle. Esimerkkikappaleena ”pääteos”.

Toomion TOP200-biisit: 164. Radiohead – Pyramid Song

Radiohead ei ollut mikään suursuosikki minulle silloin tuhansien vaihtuessa. Jotkut OK Computerin biisit olivat ok, mutta en ymmärtänyt Thom Yorken narinalaulun päälle noina aikoina mitään.

Kappale on bändin omia suosikkeja ja juuri päämies Yorke on sanonut sen olevan ”parasta, mitä yhtye on nauhalle saanut”. Vaikka kappaleesta asianomaiset pitivätkin ja sitä myös soitettiin keikoille jo ennen Kid A:ta, tuli se albumiformaatissa ulos vasta vuonna 2001 Amnesiacilla.

Sanoituksissa liikutaan kuoleman jälkeisessä maailmassa. Vaikuttimina ovat kuuleman mukaan toimineet Jumalainen näytelmä, tiibetiläinen ja egyptiläinen Kuolleiden kirja sekä Hessen Siddharta.

Oman sieluni kappale vei sen videolla ja rytmityksellä. Itämaiset jouset ja jazzmainen rumpalointi tehoaa aina. Siihen törmätään tällä listalla myöhemminkin.

Tämä soi Mitsubishi Coltissa, kun ajetaan myöhään syysyössä halki Pohjanmaan lakeuksien.