Toomion TOP200-biisit: 197. The Prodigy – Voodoo People

Jälleen kerran Jyrki! Siis se ohjelma. Loppuvuonna 1994. Tämä teini-ikäiselle jännittävää ja mystistä voodoo-teemaa käyttävä kappale iskostui mieleen videon muodossa.

Monet sanoivat tuolloin, että kappale oli liian pitkä. Kuusi ja puoli minuuttia. Niin, onhan sillä mittaa ja toistoa tulee paljon, mutta tällaiseen musiikkiin se kuuluu. Tanssittavaksi nämä on tehty.

The Prodigyn tuotannossa on läpi linjan miellyttänyt nerokas soundien käyttö ja hienosti muokatut samplet. Tässäkin kappaleessa on taitavasti haettu Nirvanan Very Apesta riffi, pikkuisen kiristetty tempoa ja lyöty se kappaleen pääteemaksi. Tuottajana ja säveltäjänä vähemmän yllättäen toimi Liam Howlett.

Vaikka listataan biisejä, on tämän kappaleen suurin vaikuttaja ollut sen video. Tunnelma on nimittäin aika uhkaava. Video on kuvattu Saint Lucialla, jossa voodoo oikeastikin näyttelee vielä jonkinlaista roolia. Takaa-ajon tunnelma välittyy varsin vahvasti. Videolla vielä bändissä ollut Leeroy Thornhill esittää hattupäistä voodoopappia, ja hoitaa roolinsa hienosti.

Kappale oli Music for the Jilted Generation -albumin ensimmäinen sinkku, joka albumin tapaan nousi Suomessa listaykköseksi. Nythän se alkaa olla 25 vuotta vanha eikä rumpusoundeja lukuunottamatta ole juurikaan antanut ajan hampaiden nakertaa itseään.

Menkäähän jonkun mutkittelevan metsäpolun päähän, laittakaa napit korviin ja tämä kappale soimaan. Sitten vain yritätte juosta 6,5 minuuttia polkua pitkin niin kovaa kuin pystytte. Toimii.

Ja jos mietitte, mitä kappaleessa lauletaan, niin lause on runoteoksesta The Shalimar ja kuuluu näin: ”…the voodoo who do what you don’t dare do people…”

Toomion TOP200-biisit: 198. AC/DC – Thunderstruck

”Keskimmäinen jono laulaa ’TI-TI-TI-TI-TI-TI-TI-TI-TI-TI-TA-TI-TI-TI-TA-TI’ ja reunimmaiset jonot huutavat oikeissa kohdissa ’THUNDER’!” Näin sitä edettiin ruokalasta kohti iltalaskentaa noin kultaisina armeija-aikoina.

Hittimittari tai joku vastaava se oli, kun kappaleen ensi kertaa kuulin. Angus Youngin koulupuku, kuolematon liidiriffi ja rumpali Chris Sladen napakat iskut jättimäisiin, ylös nostettuihin lattiatomeihin. Kyllä se heti veti puoleensa.

Malcolm ja Angus sävelsivät kappaleen Anguksen keksimän tiluriffin päälle. Idea kappaleen nimeen on urbaanilegendan mukaan tullut lentokoneeseen iskeneestä salamasta. Tiedä häntä. Vuosi oli 1990 ja Thunderstruck toimi The Razors Edge -albumin singlenä sekä avausraitana. Pisteitä nostaa se, että tämän esittää AC/DC. Ei tämä Elton Johnin esittämänä ihan samoihin kerroksiin nousisi. Suomessa tämä oli listaykkönen. Albumikin myi Suomessa platinaa. USA:ssa se oli listakakkonen ja britessä neljäs.

Lyriikat sisältävät kaikki tällaiseen rokkiin tarvittavan: naiset, matkat ja sääilmiö. Kivaa on ja meininkiä. Brian Johnson kun laulaa ”I was caught
in the middle of a railroad track”, niin sen pitää riittää. Ja se riittää.

Autolla äijäporukan viikonlopun viettoon ajellen, kesäilta kuumimmillaan, olut kylmimmillään, velat muuttuu saataviksi jne. Kyllä te tiedätte.

<br>

Toomion TOP200-biisit: 199. Uriah Heep – July Morning

Lukioiässä kuljin musiikillisesti 70-luvun rockin parissa. Tästä kiitos kuuluu hierojalleni, joka opasti minua tuon ajan musiikkiin. ”Laitetaas Tomille vähän kunnon musiikkia.”

Uriah Heepin Look at Yourself -albumi iski minuun kovasti. Se lienee eräänlainen rohkeus ja ennakkoluulottomuus, joka siinä viehätti. July Morningin sävellys urkujen ehdoilla ja varsinkin David Byronin laulusuoritus on vertaansa vailla. Tarkemmin kun asiaa miettii, niin ehkä Ken Hensleyn urkusoolottelu menee jopa laulusuorituksen edelle.

July Morning on alunperin juuri Byronin ja kosketinsoittaja Hensleyn tuotos, joka on liimailtu kasaan kolmesta eri aihiosta. Varmaankin juuri tästä syystä kappale on bändin progressiivisimpia. Kappaleessa Moog-syntikkaa käy soittamassa tekijämiehenä tunnettu Manfred Mann.

Sanoituksissa ei niin erikoisiin sfääreihin päästä. Oikeastaan juuri tuo ”July Morning” -kohta on ainut konkreettinen kohta lyriikoissa. Aamun tunnelmaa tähän joka tapauksessa on saatu vangittua. Bulgariassahan on tapa matkustaa Mustanmeren rantaan katsomaan heinäkuun ensimmäistä auringonnousua. Yleisö laulaa tällöin juuri tätä kappaletta.

Vaikka kappale kesästä kertookin, omat muistot palaavat talveen 1999, jolloin suoritin lukion läpäistäkseni jonkinasteista vaelluskurssia. Olimme kylmänä pakkasaamuna serkkuni kanssa jossain Keski-Suomessa kiipeämässä umpeen kasvanutta laskettelurinnettä, kun aurinko juuri nousi kuusikon takaa. Tämä kappale olisi kuulunut sen hetken soundtrackiksi.

Toomion TOP200-biisit: 200. The Rolling Stones – Paint It, black

Rollarit bändinä on minulle pääsääntöisesti kuin kärpäsen surinaa korvissa. Räkäistä ja vähän liian hidastempoista rokkia. Esi-isänä välttämätöntä, mutta tälle ajalle tarpeetonta.

Paint It, Black sen sijaan on aina toiminut. Tempoa on vähän liikaa, joten kappale kulkee kuin jarruton pyörä alamäkeen. Vaaran kera. Säkeistön takova melodia tekee tästä maanisen ja sekopäisen.

En tiedä onko Fast Shown Johnny Nice Painter saanut innoituksensa juuri tästä. Sketsissä taiteilija maalaa kaiken siihen asti maalaamansa mustaksi, kun kuulee sanan ”musta”.

Kappale on sävelletty vuonna 1966. Alunperin hidas tekele sai uuden muodon basisti Bill Wymanin versioidessa sitä uruilla. Lopulta siihen lisättiin vielä sitarin soittoa George Harrisonin innoittamana. Nimen kirjoitusmuoto vaihtelee, mutta sinkussa lukee Paint it, black.

Maailmalla Paint it Black oli kärkeä niin Jenkeissä luin Briteissä. Suomessa se ei ihan Dannylle pärjännyt, mutta kakkoseksi kuitenkin. Mitenpä sitä Dannylle…

Sanoitus on otos synkkämielisen miehen mietteistä. Jopa itsetuhoisen. Siihen Mick Jaggerin virittämätön ääni sopii. Muutenkin kappale on parempi kuin bändiltä yleensä sopii olettaa.

Joinain päivinä sadoista covereista suomalaisen Smackin versio tuntuu jopa paremmalta. Mutta jos kappale pitää kuulla, niin kyllä minä alkuperäistä suosin.

Paint it, black sopii eritoten syksyiseen tihkusateeseen. Hetkeen, jona hikinen mies odottaa seuraavan, pahaa oloa halveksivan juoksuvedon alkua. Hetkeen, jolla yritetään valheellisesti saada aivot luulemaan, että verenmaku suussa on hyväksi. Siihen se istuu.

Toomion TOP200-biisit – Avauspuheenvuoro

Nyt se on pitkään lupailtu lista valmis. Eipä se tuollainenkaan lista ihan ykskaks valmistu. Vajaa 600 kappaletta pääsi niin sanotulle kymppilistalle. Siinä sitä on melkoinen työmaa, kun pitäisi valita 200 parasta kappaletta. Minulle nimittäin kympin biisi on kympin biisi. Se on aika selkeästi parempi kuin ysin biisi.

Miten minä sitten kappaleita järjestin ja arvotin?  Sävellys on minulle ihan määräävä kriteeri. Hyvänä kakkosena tulevat sanat. Kaikissa kappaleissa ei ole sanoja, silloin pitää katsoa vähän muitakin ominaisuuksia.

Laulun ja soiton laatu on tärkeää, mutta eihän teknisyys ole pääasia. Siksi pitää miettiä niiden sopivuutta kappaleen genreen tai yleistunnelmaan. Sovitus ja tuotantokin määräävät aika reilusti, joku yksittäinen kitarasoundi saattaa parhaimmillaan tehdä teoksesta maailman parhaan. Joskus biisin tunnelma tai sen esittäminen asenteella nostavat sen kympin kipaleeksi. Toisinaan sen voi tehdä myös loistava nimi. Kertosäe on monessa kappaleessa täysin johtava elementti. Toisissa kappaleissa sellaista ei ole. Minulle toisaalta soolokin voi kohottaa kappaleen arvoa hyvinkin ylös.

Kuten albumilistalla jo totesin, niin vahvasti ovat kappaleetkin nostalgiakertoimen vaikutuksessa. Jos kappaleeseen liittyy joku tärkeä tai ikimuistoinen tapahtuma, voi se tehdä muille ”paskasta biisistä” minulle hyvin tärkeän.

Eli täysin intuition perusteella tuo lista muotoutui. Listoissa olen kuitenkin perfektionisti, joten ne kappaleet ovat järjestyksessä. Ja tällä kertaa genrevalikoima on huomattavasti albumilistaa laajempi.

Kohta se siis lähtee. Tervetuloa mukaan!