Viikon Aivoradio 23

Lake Jons – Think of It: Tuli suositus kuunnella Lake Jons-yhtyeen uusi nimikkolevy. Aivan pätevää tavaraa.

Coldplay – God Put a Smile Upon Your Face: Mistä tulikin mieleen kuunnella vanhaa Coldplayta. Jäsen T tätä on hehkutellut jo kauan ja nyt sorruin itsekin.

Billy Joel – Piano Man: Olin ikäni soittanut alun huuliharppukuvion väärin, joten piti ottaa tämä biisi tehokuunteluun virheen poisoppimiseksi.

The Smashing Pumpkins – Solara: Uusi Smashing Pumpkins -veisu oli yllättävänkin verevä!

Stella – Kaksikko: Kaivettiin bänditreeneissä Stella-arkistosta harvemmin kuultu raita esille. Soittivat tämän myös viimeisillä keikoilla syksyllä 2013.”

-A-

Airbag – Disconnected: Pink Floydin tapaista hiimailua uudella sävyllä.

Anssi Tikanmäki – Aamu lakeuksilla: On tässä tavoitettu jotain, minkä kokee vain jos herää sumuiseen peltomaisemaan.

Lostprophets – Last Train Home: Tämä oli vaikea päätös. Kappale on hyvä, vaikka bändin keulahahmo onkin hyvin sairas ihminen. Ei syytetä siitä kuitenkaan koko bändiä.

Type O Negative – Less Than Zero: Olen näitä elämäni kärkilevyjä aika harvoin kuunnellut, etteivät kulu. Tämä tuli automatkalla radiosta ja sekös oli hienoa.

Muse – Bliss: Ei ole tullut hetkeen kuunneltua ”Musseekaan”. Ajoittain mainio.

Steve Vai – Survive: Alkaa räväkästi. Levy, jolla Devin Townsend marssi kuuluisuuteen. Aika kova.

David Gilmour – On an Island: David osaa. Soinnut osuvat aina oikeaan kohtaan.

Annika Eklund – Shanghain valot: Terävä päivitys iskelmäkenttään oli tämä. Bond-teemasta pisteet.

Freud, Marx, Engels & Jung – Danny-show: Tytär halusi kuulla tämän kolme kertaa putkeen. Kuulemma hyvät sanat.

A-ha – Take On Me: ”Isi, tämä biisi oli tosi hyvä! Laita mun soittolistalle! Onkohan siitä musiikkivideo?” Kyllä, tyttöni. On siitä.”

-T-

Steely Dan – Your Gold Teeth: En omista kultahammasta vielä (ja toivottovasti en koskaan). Kappale on tämän Donald Fagenin ja Walter Beckerin perustaman yhtyeen toiselta albumilta Countdown to Ecstasy. Tyylilteltyä musiikkia R&B, pop ja jazz vaikuttein 45 vuoden takaa.

Clarence Clemons – A Man in Love: E Street Bandin sielu CC kuoli 18.6.2011 69 vuotiaana – sanomansa kuitenkin puree soitollaan.

Barry White – It’s Ecstasy When You Lay Down Next to Me: Nuorempaa en oikein kehdannut julkisesti sanoa tämän olevan hyvää tehtyä musiikkia.

Plastic Penny – Pleasure Without Pain My Love: Yhtye oli 60-luvun lopun pääasiassa psykedelistä musikkia soittava orkesteri. Albumi Two Sides of Penny julkaistiin 1968, jolloin kokoonpanossa oli mm Nigel Olsson (rummut) ja Mick Grabham (kitara).
Nigelin nimi löytyy useimmiten Elton Johnin tuotannosta.

John Mayer – Do You Know Me: Kun pojalla on kitara ja kun saa naapurilta Steve Rayn Vaughanin kasetin, niin muusikkohan hänestä tulee – etenkin, jos on lahjoja soittoon.”

-Yyte-

”Aki ja Turo – Mahtisonni: Älä kysy mistä, mutta juuri tämä biisi soi päässä kun heräsin. Näillä mennään.

The Coveralls – Kesä2018: Kuuntelin vahingossa jotain Ylen kanavaa ja siellä tuli levyraati. Tämä biisi voitti ylivoimaisesti. Onhan tässä Greendayt, Neluumäet ja Klamydiat hienosti kimpassa ja energia on kohdallaan. Hyvän tuulen kesäbiisi.

Hypnopazuzu – Your Eyes In the Skittle Hills: Vaatii tietyn mielentilan toimiakseen täysillä, mutta kun se löytyy niin voi veljet: kyseessä on cowa levy!

Bonfire – Feed The Fire (Like The Bonfire): Muistaako kukaan enää tätä sakemannien melodista rock / AOR pumppua? Uudella levyllä uusi laulaja ja ruuvia on kiristetty, yllätti housut nilkoissa!

Crystal Ball – Crystallizer: Kertsiriffi jäi päähän kuin leka!! Kesäbiisi ehdottomasti.

Valgrind – Victorious: Italian dödisjyrä osoittaa että vaikka kilometreja mittarissa jo parikymmentä vuotta, niin soitto taittuu vielä mallikkaasti

Cryptic Void – Subterranean Vault Of The Mysteries: Aina on aikaa 62 sekuntia erittäin hyvälle deathgrindille

Judas Priest – Evil Never Dies: Tänään tarjolla RockFestissä, mutta yllättäen itse en taivu paikalle. Uusi levy antaa kuitenkin vahvaa osviittaa että perintö jatkuu vielä muutaman vuoden.”

-Spinebrain-

https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=mS97uEz2ROKc_tt10eFKJQ

TOOMIO’s TOP100: 1. Type O Negative – October RustTOOMION TOP100: 1. Type O Negative – October Rust

Producers: Josh Silver, Peter Steele
Released: 20.8.1996
Label: Roadrunner

#7 in Finland, #26 in UK, #42 in USA.7. Sold exclusively in the US for more than half a million albums.

SINGLES
– Love You To Death
– My Girlfriend’s Girlfriend
– In Praise of Bacchus
– Cinnamon Girl

Why this is a number one? What makes this better than Life Is Killing Me? Musically necessarily nothing. The duo crossed the finish line quite even. October Rust have more memories in its pocket, more teen-age mysticism. Nostalgia, which don’t move so dark waters.

The album is high precisely because of its atmosphere. It reaches perfectly the essence of its name and cover art. Autumn spheres, which can be sunny, gloomy, rainy, or just muddled. A lot of the dark, with a warm glow in orange, yellow and brown shades. A lot of things is refined through the running or my own band for me. This album has a big role in both.

The beginning of October. New year plan. A cooling air. Finnish forest in its best colours. Dark evenings and weekends, when carrying on musical instruments and amplifiers into rehearsal shack. Dearest friends, and the feeling how all the best is often much smaller things than we wanted to admit.

Album recordings was started after Bloody Kisses breakdown. The band was on everyone’s lips. Peter Steele wanted to do better. At this point of Steele’s career, he still had a day job. He cared park areas in New York. From this fact has left his nicknames Green Man, Green Giant. He used alcohol only rarely and live very healthy life.

Steele and his band mates submitted the October Rusy to Roadrunner. The record company people were amazed. So light, so magical, so clean. Still, they knew that this would be selling huge amounts. But it would take a tour of what Steele has wanted not. He wanted only to compose music in his basement and make albums. Not touring.

The album begins with the band’s strange sense of humour. A mere voice disorder. After this, the boys of the band wish to welcome the listener. After this, the straight dive into album’s mood. Nature and women. Love You To Death was dedicated to Peter’s most important girlfriend. The text exudes erotic, Gothic style. It’s based on the very simple guitar riff. This is coloured by Josh Silver’s echoing pianos and quiet organs in the background. The whole song is like Coldplay sold its soul.

Be My Druidess presents Type O Negative’s bewildering guitar- and bass sound. Its programmed drums come out very well too. The first half of the song is close to U2. However, the final Be My Druides is gloomy, but still so beautiful painting. The texts will continue the theme of the preceding paragraph, only deeper under the skin. Or maybe in this case, deeper between the thighs. Sighing will bring genuine emotion closer.

In Green Man Steele dive even more into his character and through nature. In this time, he made long hikes in nature. You can see glistening pine forest in autumn sun, which in some places still feel warm. Cranberries begin to be suitable for a hungry winter to eat.

From joy they go to gloom, which weighs tons. Kenny Hickey’s trade mark, slides on guitar strings. Red Water (Christmas Mourning) tells the loss of loved ones. Peter and Josh’s lost a lot of close people those days. The tempo is so slow that it could play in a funeral. Worthy of the name includes a piece something Christmassy. The song is almost the best song of the band. The next two phrases are chilling:

” My tables been set for but seven,
just last year I dined with eleven.”

Hit but not very big hit, My Girlfriend’s Girlfriend will return to the erotic side. It’s a little clichéd fantasy. The song exudes a lewd lust. However it includes all the necessary, like cars and modulation at the end:

”In their ’62 ’vette
Sharing one cigarette,
In a black light trance then”

Die With Me begins so gently that it is almost a sissy. After a while, the atmosphere breaked with raw Black Sabbath-riff. Black Sabbath-riffs bring sinister themes to the songs. They embody Steele’s character perfectly. The beautiful song can cleverly include words such as KLM, AT&T and the UK post system. That’s what I call Steele. This will continue with Burnt Flowers Fallen, which is based only two four-sentence cluster, which repeated more than six minutes. This is nicely disguised as a whole song.

One of the singles, In Praise of Bacchus is a complex and vaguely abrupt song. It’s surprisingly praise of Bacchus, god of wine, ecstasy and fertility. The track will mourn mysterious female character named Val Ium. Type O Negative has certainly been a role model to HIM and Ville Valo. These are much the same, but Type O Negative makes everything much bolder and lustfully.

Type O Negative has covered some artist on the every album with the exception of the last Dead Again. In this album the cover selection is Neil Young’s Cinnamon Girl, which is one of the album’s highlights. An acquaintance of mine said that the band ”is nothing more than Cinnamon Girl and Steele’s screwdriver!” It’s not that simple, but it’s quite understandable that the band stopped after Steele’s death. In addition to the lack of screwdriver there’s a lack of quite unique sense of melody. In fact, I miss that latter.

Next name monster, The Glorious Liberation Of The People’s Technocratic Republic Of Vinnland By The Combined Forces Of The United Territories Of Europa is only a snack before Wolf Moon (Including Zoanthropic Paranoia). Again, the band moves in the Gothic themes. This time they tell about werewolf. Actually this is the case of a man who turns into a wolf as a result of fellation. Cello and Silver’s keys are handsome to be heard along with Steele’s fretless sounding bass. At the end song will turn to a full blooded pop-piece.

Before the ending words there’s a very dragging Haunted, which is not heavy, sad or prolonged. It’s just too tired to wake up:

” Alone and awake but exhausted I lie
Oh how I hate the morning.”

Black humour, which cultivates the band, doesn’t always turn on more than disgust. It doesn’t, however, detract from the fact that the songs are great. I like Steele’s voice, Silver’s sound worlds with keyboards and guitar licks of Kenny Hickey. I also like Kelly’s drums. Although they are programmed, it won’t be annoying. I actually didn’t even know it, before writing this story. No any other band has a such sound world. Steele’s voice is the perfect contrast of the other clickings and very personal guitar sound, which of course include the noisy bass sound too.

Headphones, dark room, a cottage and a fireplace. Whisky and dark chocolate.

THE BEST MOMENTS
Love You to Death –
Although this is a very pop, this is also an excellent piece.
Red Water (Christmas Mourning) – Darker than dark, even racking.

https://open.spotify.com/album/46NjYrJ5v5ZTIHMb1DrAgl
Tuottajat: Josh Silver, Peter Steele
Julkaistu: 20.8.1996
Levy-yhtiö: Roadrunner

7. Suomessa, 42 .Jenkeissä, 26. Briteissä. Myynyt pelkästään USA:ssa yli puoli miljoonaa albumia.

SINGLET
– Love You To Death
– My Girlfriend’s Girlfriend
– In Praise of Bacchus
– Cinnamon Girl

Miksi tämä on ykkösenä? Mikä tästä tekee paremman kuin Life Is Killing Me? Ei välttämättä musiikillisesti mikään. Hyvin tasapäin kaksikko maaliviivan ylitti. October Rustilla on enemmän muistoja taskussaan, enemmän loppuvan teini-iän mystiikkaa. Nostalgiaa, jossa ei liikuta ihan niin tummissa vesissä.

Levy on korkealla nimenomaan sen tunnelman takia. Se tavoittaa nimensä ja kansitaiteensa olemuksen täydellisesti. Tässä liikutaan nimensä mukaisesti syksyisissä sfääreissä, jotka voivat olla aurinkoisia, synkkiä, sateisia tai muuten vaan huuruisia. Paljon pimeää, jossa lämmin hehkuu oranssin, keltaisen ja ruskean sävyissä. Kohdallani moni asia jalostuu juoksun tai oman bändiharrastukseni kautta. Tällä albumilla on iso rooli molemmissa.

Lokakuun alku. Peruskuntokauden alku. Uusi vuosisuunnitelma. Viilenevä ilma. Pakkasessa kovettuva pururadan pohja. Suomalainen metsä näyttää ruskan tullen valttikorttinsa. Pimeät viikonloput ja illat silloin, kun kannetaan soittimia ja vahvistimia treenimökkiin. Rakkaimmat ystävät ja se, kuinka kaikki paras on usein paljon pienemmissä asioissa kuin itsekään haluaa myöntää.

Albumin teko aloitettiin Bloody Kissesin läpilyönnin jälkeen. Bändi oli kaikkien huulilla. Peter Steele halusi onnistua paremmin. Hioa työnjälkeä täydellisemmäksi. Tässä vaiheessa uraa Steele oli vielä päivätöissä. Hän huolehti puistoalueista New Yorkissa. Oli jopa vastaavassa roolissa. Tästä seikasta on lähtenyt miehen lempinimet Green Man, Vihreä Jätti. Hän käytti alkoholia vain harvoin ja eli muutenkin erittäin terveellistä elämää. Mies kuntoili paljon ja piti itsestään huolta.

Steele bändikavereineen toimitti Roadrunnerille October Rustin valmiina. Levy-yhtiön ihmiset olivat hämmästyksestä ihmeissään. Näin kevyttä, näin maagista, näin siloista. Silti he tiesivät, että tämä tulisi myymään valtavasti. Mutta se vaatisi kiertueen, mitä Steele ei todellakaan olisi halunnut. Hän olisi halunnut vain säveltää musiikkia omassa kellarissa ja tehdä levyjä. Ei missään nimessä keikkailla.

Albumi alkaa bändin omituisella huumorilla. Pelkällä häiriöäänellä. Tämän jälkeen bändin pojat toivottavat kuulijan tervetulleeksi. Tämän jälkeen sukelletaan suoraan koko levyä kuvaavaan tunnelmaan. Luontoon ja naisiin. Love You To Death oli omistettu Peterin tärkeimmälle naisystävälle. Tekstit huokuvat eroottista gotiikkaa. Se rakentuu varsin yksinkertaisen sahaamisen päälle. Tätä värittävät Josh Silverin horisonttiin asti kaikuvat pianot ja taustalla hiljaa komppaavat urut. Koko kappaleesta tulee mieleen sielunsa myynyt Coldplay.

Be My Druidess esittelee Type O Negativen todella hämmentävän kitara- ja bassossoundin. Siinä myös bändin rumpalin John Kellyn ohjelmoimat rummut tulevat erittäin hyvin esiin. Kappaleen alkupuoli on lähellä U2:selta tuttua helppoutta. Be My Druidessin loppu on kuitenkin todella synkkää, mutta silti niin kaunista maalailua. Tekstit jatkavat edeltävän kappaleen teemaa, mennen edellistäkin syvemmälle ihon alle. Tai ehkä tässä tapauksessa reisien väliin. Hönkiminen ja huokailu tuovat aidot tunteet lähemmäksi. Laulu ei kuulosta esittämiseltä.

Green Manissa Steele sukeltaa enemmän omaan hahmoonsa ja sen kautta luontoon. Mies teki vielä tässä vaiheessa elämäänsä pitkiä vaelluksia luontoon. Kappaleen soidessa voi nähdä mäntykankaalla välkehtivän syysauringon, joka paikka paikoin tuntuu vielä lämpimältä. Puolukat alkavat olla sopivia nälkäisen talven syötäväksi.

Ilosta painutaan tonnien painoiseen synkkyyteen haikeiden torvien säestyksellä. Kappaletta vievät kitaristi Kenny Hickeyn tavaramerkiksi muodostuneet kitarankieliliu’utukset. Red Water (Christmas Mourning) kertoo läheisten menettämisestä. Peterin ja Joshin elämästä katosi tuohon aikaan paljon läheisiä ihmisiä. Kappaleen tempo on niin hidas, että se voisi soida hautajaisissa. Nimensä veroisesti kappale sisältää jotain jouluista. Kulkusten helinää ja joulupallojen putoamisia. Kappale on lähes paras koko bändin tuotannosta. Seuraava lausepari saa veren hyytymään:

”My tables been set for but seven,
just last year I dined with eleven.”

Jonkinmoiseksi, ei kuitenkaan kovin isoksi, hitiksi muodostunut My Girlsfriend’s Girlsfriend palaa tuonne erotiikan puolelle. Se leikittelee hiukan kliseiselläkin fantasialla. Kappale huokuu irstasta himoa. Se ei kuitenkaan olisi Type O Negativea ilman keskiosan kaunista huokailua. Muuten se sisältää kaiken tarvittavan lopun modulaatiosta autoviitteisiin:

”In their ’62 ’vette
Sharing one cigarette,
In a black light trance then”

Die With Me alkaa niin lempeästi, että se on melkeinpä nössö. Hetken kuluttua tunnelman kuitenkin murtaa raaka Black Sabbath-riffi. Black Sabbath-riffit tuovat jonkinlaista synkkää tematiikkaa biiseihin. Ne ilmentävät kyllä Steelen hahmoa erinomaisesti. Jälleen lauletaan rakkaasta naisesta. Kauniiseen kappaleeseen saadaan taitavasti kolvattua myös sanat kuten KLM, AT&T ja UK post system. Tämä on ehtaa Steeleä. Tätä jatkaa Burnt Flowers Fallen, joka perustuu oikeastaan vain kahteen neljän lauseen ryppääseen, joita toistetaan yli kuusi minuuttia. Hienosti tämäkin on naamioitu kokonaiseksi biisiksi.

Singlenäkin julkaistu In Praise of Bacchus on monisyinen ja hämärästi töksähtelevä kappale. Se on yllättäen ylistys Bacchukselle, viinin, hurmion ja hedelmällisyyden jumalalle. Kappaleessa käy huokailemassa salaperäinen naishahmo nimeltään Val Ium. Type O Negative on varmasti ollut esikuva HIMille ja Ville Valolle. Näissä on paljon samaa, mutta Type O Negative vaan tekee kaiken paljon rohkeammin ja himokkaammin. Itseäni ei varsinaisesti tämä erotiikka tässä puhuttele vaan pikemminkin taitava sävellystyö ja hyvät biisit.

Type O Negative on coveroinut jotain artistia jokaisella albumilla lukuunottamatta viimeiseksi jäänyttä Dead Againia. Tällä albumilla cover-valinta on Neil Youngin Cinnamon Girl, joka onkin yksi levyn kohokohdista. Eräs tuttavani totesikin bändistä, että ”eihän siinä ei ole muuta kuin Cinnamon Girl ja Steelen meisseli!” Asia ei ole näin yksinkertainen, mutta on täysin ymmärrettävää, että bändi lopetti Vihreän Jätin kuoltua. Meisselin lisäksi siinä meni melkoisen uniikki melodiantaju. Itse kaipaan näistä jälkimmäistä.

Seuraava nimihirviö The Glorious Liberation Of The People’s Technocratic Republic Of Vinnland By The Combined Forces Of The United Territories Of Europa on vain välipala ennen Wolf Moon (Including Zoanthropic Paranoia):a. Jälleen liikutaan gootti-tematiikan lempiaiheissa. Tällä kertaa lauletaan ihmissudesta. Steelen mukaan kyseessä on mies, joka muuttuu sudeksi fellaation seurauksena. Sello ja Silverin kilkuttavat koskettimet ovat komeaa kuultavaa yhdessä Steelen jopa nauhattomalta kuulostavan bassottelun päällä. Viktoriaanisen ajan tunnelmaa lisää kirkkokuoro kappaleen lopussa. Siihen sopii myös tempon vaihto, jolla kappale saadaan kääntymään täysiveriseksi pop-biisiksi.

Levyn päätössanoja ennen kuullaan todella laahaava Haunted, joka ei temmostaan huolimatta ole raskas, surullinen tai pitkitetty. Se on vain liian väsynyt heräämään:

”Alone and awake but exhausted I lie
Oh how I hate the morning.”

Musta huumori, jota bändi viljelee ei aina sytytä muuta kuin inhoa. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että biisit ovat hienoja. Pidän Steelen laulusta, Silverin äänimaailmoista koskettimissa sekä Hickeyn kitarahommista. Pidän myös Kellyn rummuista. Vaikka ne ovat ohjelmoidut, se ei läpi kuulu. En itse asiassa edes tiennyt sitä, ennen tämän jutun kirjoittamista. Paljon hämärää sälää, mutta kokonaisuus ei silti kuulosta täyteen ahdetulta. Tällaista soundimaailmaa ei ole millään muulla bändillä. Type O Negative on tuotannossaan sellainen, että siinä oikeasti kuulee ympäristön. Atmosfääri on olemassa. Steelen ääni on oiva kontrasti muulle kilkutukselle ja varsin persoonalliselle kitarasoundille, jossa on tietysti bassosoundiakin seassa.

Kuulokkeet päässä, pimeässä huoneessa. Miksei jopa mökillä ja takan ääressä. Viski ja tummaa suklaata.

PARHAAT HETKET
Love You to Death –
Vaikka tämä on hyvin pop, on tämä myös erinomainen kappale.
Red Water (Christmas Mourning) – Synkkääkin synkempi, jopa raastava.

https://open.spotify.com/album/46NjYrJ5v5ZTIHMb1DrAgl

TOOMIO’s TOP100: 2. Type O Negative – Life Is Killing MeTOOMION TOP100: 2. Type O Negative – Life Is Killing Me

Producers: Josh Silver, Peter Steele
Released: 17.6.2003
Label: Roadrunner

#5 in Finland, #39 in USA.

SINGLES
-I Don’t Wanna Be Me
-Life Is Killing Me

Type O Negative had practically exists to me only by October Rust. The band gave a positive sign to me with this album. It told that the band still has something great to spread to the listeners.

The album is more or less serious, even sad and depressing, but the music is clearly happier than its predecessor. Sure, it’s shrouded in a band characteristic black humour. Peter Steele was depressed, badly addicted to cocaine and medicines or otherwise he couldn’t get excited about just anything. However, for some reason, a man woke up for the composition process. Making texts was more challenging than before, but composing is still working.

Production was sort of the former. The sounds were thoughtful and discriminately mixed. all the albums of the band rehearsed and composed in a home studio of keyboardist Josh Silver, and eventually recorded in Systems Two studio. Steele took 20 songs to Silver’s home studio, which then began to rehearsals. This method had worked well, so why to chance it.

Type O Negative is always described as a gothic-band. For me, it’s more of a crossover band, which differs in many styles of music. There’s that heavy bass and guitar sounds, but Life Is Killing Me is being connected to the best of Black Sabbath and The Beatles. This isn’t surprising, because both bands were important for Steele.

The album starts with strange humour of the band. It’s a version of 1960’s cult series “The Munsters” theme song. Steele’s ability to make the lyrics by two blades comes clear in the second song I Don’t Wanna Be Me. Populist ”suitable for all” and at the same time his own life manners. He often could fit these blades even in the same song. I Do not Wanna Be Me, which was certainly a hit, but at the same time could be a truly harrowing description of Steele’s own mental state. On the side, it will take a position on how difficult is to be yourself in today’s world. The message of this song often remains under its excellent video.

I Think there’s signs from Seal in Less Than Zero. Chord progressions is very much similar to the atmosphere. The chorus melody, and keyboard sounds great. Amazing backing vocals by Josh Silver and guitarist Kenny Hickey. Songs includes many levels, which tell the professional skills of recording situations. Song lyrics tells about the shell, which Steele was wearing on tours:

”Of this man of Steele
Nothing is real
The truth be scant
Lord of idiots”

Todd’s Ship Gods (Above All Things) is a song to the memory of his father. Type O Negative is full of certain types of mannerisms that follow the band everywhere. One of them is Steeles pronouncing the letter R. It is an art. Again, this song would be completely ready pop song if it’s played without distrotion.

Before the album’s release happened so that the album was stolen and it spread into the net. Thus, in the name of some of the songs is a parenthesis and within the song name before that the illegal spread. Album name was supposed to be The Dream Is Dead initially. However, it was changed. The change was not due to an information leak, but the fact it changed because it suggested that the band may finally be ending.

On the fifth, considered by some to be heard homophobic piece comes I Like Goils is not it. It is a parody and provocation, but also the true story of Steele’s role as a sex symbol. He suffered harassment from both women and mens. Friends told that Steele was very kind to everyone, regardless of skin colour or sexual orientation. After all, he himself has Polish blood.

… A Dish Better Served Coldly gliding as a snack between two beautiful piece. Placement could be elsewhere, because the melody is so excellent. How Could She? is song where Steele lists of famous women or female figures by names. In fact, he says the song rhyming to have been particularly difficult. The reason for making such a song, he said: ”I don’t want to write texts of death, sex and depression. The invention of the text with new ideas is difficult.”

Before this album recordings Peter had already been a couple of times a detoxification phase. Travelled anguish throughout his life in the giant began to lose faith in everything. The second single and title track of the album tell the medical institutions of duplicity and people’s right to decide about their own lives. Or their deaths. Peter Steele was not afraid of his own death, but was afraid of her mother’s death. More than anything else. He was lived in the basement of his home throughout his life. He wrote this Nettie to his mother although she was not yet dead. Peter sings Nettie perhaps the lowest voice than ever before. However, the sound is not modified.

(We Were) Electrocute is mostly like the Beatles in Penny Lane. Drum beats tightly and is carrying the song forward with brass and strings. By the way, the drums in this album was programmed. John Kelly was programmed, not played thme. Electrocute was one of self-discovery words of Peter Steele. This song is once again about lost love. The band turn a beautiful piece on its head in the last stanza:

”Even though I still miss your lips
You’re about as real as your tits”

IYDKMIGTHTKY (Gimme That). That’s the name of the song. The name comes from the words of the chorus. It’s a typical Type O Negative song with peaceful mid-section. The chorus rolls to crush all possible with its guitars. The final will bog down the same riff, which is seasoned with another riff and polyphonic singing.

Angry Inch will bring its chorus after the first ten seconds. The song is a cover of a song from the musical Hedwig and the Angry Inch. Nonetheless, it is just awesome song. Just wicked hard live song. I don’t know, was band ever play it live, but that would fit like a fist in the eye.

Album ends with luxury three-piece group. First we hear Anesthesia, which maybe the best song in this album. Beautiful, even happy pitch notes tells a deep depression. The song was so grim that Steele couldn’t present it each night. Two simple sentences sound more ruthless than ever, anywhere.

”I don’t need love
I don’t feel anything”

Drunk In Paris is a short instrumental. Steele told that he first compose songs and the vocal melodies and then tasting the feelings for long time. He gave the song to impersonate. ”I expect that the tunes will tell what kind of story the melody could be”. This chapter explains all the essentials without words. The last The Dream Is Dead is a mixture of gothic rock and doom. In some way the song also reminds me of a band called The Cult.

These Type O Negative songs could be played even acoustic. In Type O Negatives music and lyrics can still re-discover a lot of things that have not been previously realized. Sure, these sections also include other band making, for it’s true that the band’s long coexistence brings stability to production. Only the drummer has changed, and that as early as 1994. It’s sad that Steele is gone. The band would have been much to give. Such a style not many have ventured.

Long album, but rarely has such a long album so easily heard. It may be that the public just loves this album not. But I do.

Enjoy this in the dark autumn weather. It rains, and everything is not OK.

THE BEST MOMENTS
Anesthesia –
Beautiful and murderous doom pop.
I Don’t Wanna Be Me – Addictive song.

https://open.spotify.com/album/5N3BBuJXjyGYIc3UdubYVmTuottaja: Josh Silver, Peter Steele
Julkaistu: 17.6.2003
Levy-yhtiö: Roadrunner

Suomessa 5. Jenkeissä 39.

SINGLET
-I Don’t Wanna Be Me
-Life Is Killing Me

Type O Negative oli ollut minulle käytännössä olemassa vain October Rustin ansiosta. Vihreänmustasta ilmeestä tuttu bändi antoi tällä albumilla selvän syyn palata kuuntelemaan heitä kuolemaakin synkemmän World Coming Downin jälkeen.

Levy on jokseenkin vakava, jopa surullinen ja masentava, mutta musiikissa on selkeästi iloisempi ote kuin edeltäjässään. Toki se on verhottu bändille ominaisen mustan huumorin kuosiin. Peter Steele oli aikaisempaakin masentuneempi, pahassa kokaiini- ja lääkekoukussa eikä muutenkaan jaksanut innostua juuri mistään. Se tältä levyltä kuuluu. Jostain syystä mies kuitenkin heräsi sävellysprosessiin. Omien sanojensa mukaan tekstien tekeminen oli raastavampaa kuin aikoihin, mutta säveltäminen kiinnosti kyllä.

Tuotanto oli entisenlainen eli soundit olivat harkittuja ja miksaus erotteleva. Bändin kaikki albumit harjoiteltiin ja sävellettiin kosketinsoittaja Josh Silverin kotistudiossa ja äänitettiin lopulta Systems Two-studiossa. Steele vei Silverin kotistudioon reilun levyllisen valmiita biisejä, joita sitten alettiin hioa äänityskuntoon. Tämä tapa oli toiminut hyvin, joten ei siihen muutoksia kannattanut tehdä.

Type O Negativea on isossa kuvassa pidetty aina gootti-bändinä. Itselleni se on enemmän crossover-bändi, joka poikkeaa monessa musiikkityylissä sävyttäen sen raskailla basso-/kitarasoundeilla. Life Is Killing Me on kuin olisi yhdistetty Black Sabbathin ja The Beatlesin parhaat puolet. Tämä ei tietysti ole mikään ihme, sillä molemmat bändit olivat Steelelle tärkeitä.

Albumi alkaa jälleen bändin kummallista huumoria ilmentävällä valinnalla. 1960-luvun kulttisarja The Munstersin tunnusmusiikin mukaelmalla. Sen jälkeen päästään itse asiaan. Steelen taito tehdä sanoituksia kahdella terällä oli vertaansa vailla. Populistisella ”kaikille sopivalla” ja samalla omasta elämästään kertovalla tavalla. Hän sai nämä puolet usein ahdettua jopa samaan biisiin. Toisena lähtevä I Don’t Wanna Be Me, joka oli toki hitti, mutta saattoi olla yhtä aikaa todella raastava kuvaus omasta henkisestä tilasta. Siinä sivussa se ottaa kantaa, kuinka vaikea nykymaailmassa lopulta on olla oma itsensä. Kappaleen sanoma jää usein sen erinomaisen videon jalkoihin.

Less Than Zerosta tulee aina mieleen Sealin julkaisut. sointukuluissa on hyvin paljon samankaltaista tunnelmaa. Kertosäkeen melodia, kosketinsoundit ja todella hienot taustalaulut Josh Silveriltä ja kitaristi Kenny Hickeyltä. Monessa tasossa kuuluvat laulut kertovat ammattitaidosta äänitystilanteissa. Kappaleen sanoitukset kertovat jälleen siitä kuoresta, jota Steele joutui yllään kantamaan:

”Of this man of Steele
Nothing is real
The truth be scant
Lord of idiots”

Todd’s Ship Gods (Above All Things) on kappale hänen isänsä muistolle. Type O Negative on täynnä tietynlaisia maneereita, jotka seuraavat bändiä joka paikkaan. Yksi niistä on Steelen R-kirjaimen lausuminen, joka tässä biisissä tulee hienosti esiin. Se on taidetta.

Ennen albumin julkaisua kävi niin, että albumi varastettiin ja se levisi raakaversiona nettiin. Tästä johtuen joidenkin kappaleiden nimissä on sulut ja niiden sisällä kappaleen nimi ennen tuota laitonta leviämistä. Näin tekemällä hankaloitettiin keskeneräisten versioiden löytymistä. Albumin nimi piti alun perin olla The Dream Is Dead. Se kuitenkin muutettiin. Muutos ei johtunut tietovuodosta vaan siitä, että bändi pelkäsi sen vihjaavan liikaa hajoamisen tai lopettamisen suuntaan.

Viidentenä, joidenkin mielestä homofobisena kappaleena kuullaan I Like Goils, joka ei kuitenkaan Steelen omien sanojensa mukaan ole sitä. Se on parodiaa ja provosointia, mutta myös tosi tarina Steelen roolista seksisymbolina. Hän oikeasti kärsi ahdisteluista niin nais- kuin miespuolistenkin fanien toimesta. Ystävien kertoman mukaan herra oli erittäin ystävällinen kaikkia kohtaan, riippumatta suuntauksesta tai ihonväristä. Olihan hän itsekin puolalaista verta.

…A Dish Better Served Coldly lipuu kauniina välipalana kahden naisista kertovan kappaleen välissä. Sijoittelultaan se voisi olla muuallakin, sillä melodia on erinomainen. How Could She?:ssä Steele luettelee kuuluisia naisia tai naishahmoja. Itse hän kertoo kappaleen riimitysten olleen erityisen vaikeita. Syyksi tällaisen kappaleen tekoon hän totesi seuraavaa: ”En aina haluaisi kirjoittaa tekstejä kuolemasta, seksistä ja masennuksesta. Uusien teksti-ideoiden keksiminen on vaikeaa.”

Tämän albumin nauhoituksia ennen Peter oli jo pari kertaa ollut vieroitushoidoissa. Koko elämänsä ahdistuneena kulkenut jättiläinen alkoi menettää uskonsa kaikkeen. Toinen sinkku ja albumin nimikappale kertovat hoitolaitosten kaksinaamaisuudesta ja ihmisen oikeudesta päättää omasta elämästään. Tai tässä ehkä paremminkin kuolemasta. Peter Steele ei pelännyt omaa kuolemaansa, mutta äitinsä kuolemaa pelkäsi. Enemmän kuin mitään muuta. Koko elämänsä synnyinkotinsa kellarissa asunut Steele kirjoitti Nettien äidilleen, vaikkei tämä vielä ollutkaan kuollut. Peter laulaa Nettien ehkä matalimmalla äänellä kuin koskaan ennen. Ääntä ei kuitenkaan ole muokattu, vaan bändi kertoo mataluuden johtuneen biisin henkilökohtaisuudesta.

(We Were) Electrocute tuo eniten mieleen The Beatlesin. Ehkä siitä tuotannosta juuri Penny Lanen. Rummut hakkaavat tiukasti tahtia jousien ja torvien kuljettaessa biisiä eteenpäin. Rummut muuten on tehty ohjelmoimalla. Ne on ohjelmoitu John Kellyn toimesta, mutta oikeasti niitä levylle ei ole soitettu. Electrocute oli yksi Steelen itse keksimistä sanoista. Kappale kertoo jälleen kerran menetetystä rakkaudesta. Bändi kääntää kauniin kappaleen äkkiväärälle kiertotielle sen viimeisellä säkeistöllä:

”Even though I still miss your lips
You’re about as real as your tits”

IYDKMIGTHTKY (Gimme That). Siinäpä biisin nimi. Nimi tulee kertosäkeen sanoista ”If you don’t kill me, I’m going to have to kill you”. Se on tyypillinen Type O Negative-biisi rauhallisine väliosineen. Kertosäkeessä jyrätään murskaavalla kitaravallilla kaikki mahdollinen. Loppu jää jumittamaan samaa riffiä, jota höystetään toisella riffillä ja moniäänisellä laululla.

Angry Inchissä tulee kertosäe ensimmäisen kymmenen sekunnin jälkeen. Kappalehan on cover-biisi musikaalista Hedwig and the Angry Inch. Siitä huolimatta se on aivan mahtava biisi. Aivan jumalattoman kova live-biisi. Sitä en tiedä, ehtikö bändi ikinä esittämään sitä livenä, mutta siihen se sopisi kuin nyrkki silmään.

Albumin päättää kolmen kappaleen timanttinen ryhmä. Ensin kuullaan Anesthesia, jota itse pidän ehkäpä jopa albumin parhaana kappaleena. Kauniiden, jopa iloisten sävelien avulla se kertoo esittäjänsä syvästä masennuksesta. Kappale oli niin synkkä, ettei Steele voinut esittää sitä jokaisella keikalla. Kaksi yksinkertaista lausetta kuulostavat julmemmilta kuin koskaan missään.

”I don’t need love
I don’t feel anything”

Drunk In Paris on lyhyt instrumentaali. Twin Peaksin soundtrackin parhaita paloja muistuttava sävelkulku jää usein kalvamaan mieltä. Steele kertoi säveltävänsä ensin biisit ja laulumelodiat ja sen jälkeen makustelevansa tuntumaa kauankin. Hän antoi kappaleen tekeytyä. ”Odotan, että sävelet kertovat millaisesta tarinasta kappaleessa voisi olla kyse.” Tämä kappale kertoo kaiken oleellisen ilman sanoja. Alkuperäisen albumin nimen mukaan otsikoitu The Dream Is Dead on sekoitus gootti rockia ja doomia. Jollain tapaa kappaleesta tulee mieleen myös bändi nimeltä The Cult.

Näitä Type O Negativen biisejä voisi soittaa poppina ja jopa akustisena. Steelellä on ollut ison kokonsa alla kuormittain sellaista Desmond Childin tapaista sävellyksen sujuvuutta. Sävellyksistä ja sanoituksista voi yhä uudelleen löytää paljon asioita, joita ei ole aiemmin tajunnut. Tokihan näissä kappaleissa kuuluu myös muun bändin tekeminen, sillä onhan totta, että bändin pitkä yhteiselo tuo vakautta tuotantoon. Vain rumpali on vaihtunut ja sekin jo vuonna 1994. Levyä kuunnellessa tulee väistämättä ajateltua, kuinka sääli Steelen kuolema on. Bändillä olisi ollut vielä paljon annettavaa. Tällaiseen tyyliin ei moni ole uskaltautunut. Eikä pystynytkään.

Pikkuisen on pitkä albumi jos pelkkää minuuttimäärää katselee, mutta harvoin on näin pitkä albumi näin helposti kuunneltu. Voi olla, ettei suuri yleisö juuri tästä albumista tykkää. Mutta minä tykkään.

Nautitaan pimeässä syyssäässä. Vettä sataa ja elämä ei voita.

PARHAAT HETKET
Anesthesia –
Kaunista ja murhaavaa doom poppia.
I Don’t Wanna Be Me – Koukuttava biisi.

https://open.spotify.com/album/5N3BBuJXjyGYIc3UdubYVm