Kategoriat
Toomion TOP100

Toomio’s TOP100: 86. Saor – AuraToomion TOP100: 86. Saor – Aura

Producer: Andy Marshall
Published: 6.6.2014
Label: Fortriu Productions

”The atmospheric black metal” AKA shitty sounds and damn long songs. This was the default image for this album.

For some reason, this record came against me in almost every ”Best Metal Albums in 2014”-list. When I was in any case listened to hundreds of albums for this list in last year, so I listened this one too. It surprised me.

In my age the band’s satanism or the lack of it won’t make any effect. I will only listen to music, regardless of the intentions the band have in their lyrics. Well, it’s not that simple but especially bands with harsh vocals take my attention with music, not lyrics.

This band represents a Scottish branch, which rarely sings “with the Devil”. I think that the target group is not teenagers but middle-aged men. Why? Because listening section of Aura is followed by an enormous desire to look Braveheart. And if it is considered a good movie, you must be at middle-age. At least close to it.

”In black metal the sound must come from under the ground or from the depths of the forest.”

Immediately after hearing the first notes, you know that this is ambient (=cloudy). It’s not the same thing as bad sounds. The sound must come from under the ground or from the depths of the forest. Smelling moss and peat. The album is actually not even very heavy. I would say that a little heavier Sigur Ros. Metal classification is a little misleading in connection with this album. Heavy post-rock maybe?

As the connection with band is so short-lived, my moods go to the Scottish moors and bogs. Give it a chance.

THE BEST MOMENTS
The AwakeningThe Scottish whisky and swords buried in moors.

NOT SO BRILLIANT
Farewell Not enough the Scottish whisky and swords buried in moors.

http://open.spotify.com/album/1BhdMkVHX7OGnAo1llUEmqTuottaja: Andy Marshall
Julkaistu: 6.6.2014
Levy-yhtiö: Fortriu Productions

”Tunnelmallista black metallia” eli paskat soundit ja pirun pitkiä kappaleita. Tämä oli oletus tästä levystä ennakkoon.

Jostain syystä levy tuli vastaan lähes jokaisesta ”parhaat metallilevyt vuonna 2014”-listasta. Kun olin joka tapauksessa kuunnellut satoja levyjä listaa varten, kuuntelin tämänkin. Se yllätti.

Tämän ikäisenä ei bändin saatanallisuus tai sen puute enää tee minkäänlaista vaikutusta suuntaan tai toiseen. Kuuntelen vain musiikkia riippumatta siitä, mitkä bändin tarkoitusperät sanomalleen ovat. No ei ihan näin mustavalkoista ole tämäkään, mutta varsinkin örinäbändeissä eivät lyriikat ole ensimmäinen osa, johon tulee huomiota kiinnitettyä.

Tämä bändi edustaa skottihaaraa, jossa harvemmin vanhaa sielunvihollista kaveerataan. Voisi olettaa, että kohderyhmänä eivät olekaan teinit vaan keski-ikäiset miehet. Miksi? Siksi, että tämän jälkeen tulee suunnaton mielihalu katsoa Braveheart. Ja jos sitä pitää hyvänä elokuvana, täytyy olla keski-iässä. Ainakin lähelle sitä.

”Tähän genreen vaan kuuluu, että ääni tulee maan alta tai metsän syvyyksistä.”

Heti ensikuulemalla tietää, että meininki on ambientia. Lue epäselvää. Se ei ole sama asia kuin huonot soundit. Tähän genreen vaan kuuluu, että ääni tulee maan alta tai metsän syvyyksistä. Sammaleen ja turpeen tuoksuisena. Levy ei oikeastaan ole edes kovin raskas. Sanoisinko, että vähän raskaampaa Sigur Rosia. Hyvää tunnelmamusiikkia. Metalliksi luokittelu on jopa vähän harhaanjohtava tämän albumin yhteydessä. Raskasta post-rockia?

Koska yhteys bändiin on itselläni niin lyhytaikainen, vien tämän sinne Skotlannin soille ja nummille. Hyvä levy. Antakaa mahdollisuus.

PARHAAT HETKET
The AwakeningSopivasti skottiviskiä ja nummille haudattuja miekkoja

EI LÄHDE
Farewell – Liian vähän skottiviskiä ja nummille haudattuja miekkoja

http://open.spotify.com/album/1BhdMkVHX7OGnAo1llUEmq

Kategoriat
Toomion TOP100

Toomio’s TOP100: 92. Pink Floyd – The Dark Side of the MoonToomion TOP100: 92. Pink Floyd – The Dark Side of the Moon

Producer: Pink Floyd
Recorded: 1972-1973
Published: 1.3.1973
Label: Harvest

The album could be described as strange, confused, dreamy.

A prism on the cover. I have long known that this album is legendary. I did know it already in the elementary school. I also tried to listen it several times without success. It was too confused, when I’m a teenager. I could not see the forest for the trees. About ten years ago, the album finally hit me.

The sound is still pretty good. By this I mean the basic sounds of the band instruments. Mastering depends on the album version. The album consists of pearls and the nice shiny stones. The first hit comes when Breathe’s organ marching in with Leslie-rotation. Cold shiver runs down your spine.

That was the time when synthesizers have come to music. The EMS-synthesizer has been in heavy use. The band has made strange stuff with it. All have been used in what used to be had.

”David Gilmour sound is not a pretty, but it is the kind of tone that the words have weight.”

David Gilmour sound is not a pretty, but it is the kind of tone that the words have weight. Dick Parry’s saxophones is something really pompous and ethereal. The whole band and their guests do their job to ensure the best outcome, not because of their own skills demonstration.

However, the biggest issue are the album’s many different moods. Space can be reached through the office to gospel concert. Everything is there. Production has been created an interesting atmosphere. The place where the sound comes is probably somewhere in another dimension. It probably is the target.

This is something immensely appropriate. Soft and suitable for the brain frequencies. There is no interference. The music fits everywhere, but not for background music. The album is no longer the world’s best, but in past days it was certainly be near the top.

THE BEST MOMENTS

  • The Great Gig in the Sky Wright or Torry song, I do not know, but fine nonetheless.
  • MoneyThe song had been composed primarily in 7/8 time, but it was changed in 7/4. The form and chord progression are based on the standard twelve-bar blues. still the riff is immortal.

NOT SO BRILLIANT

  • Us and Them Somehow dragging feeling.
  • Brain Damage – After all, this reached a mad mental landscape for at least as you think it to be. There is still little pale in it.

http://open.spotify.com/album/3a0UOgDWw2pTajw85QPMizTuottaja: Pink Floyd
Nauhoitettu: 1972-1973
Julkaistu: 1.3.1973
Levy-yhtiö: Harvest

Albumia voisi kuvailla sanoilla outo, sekava, unenomainen.

Prisma kannessa. Olen kauan tiennyt, että levy on legendaarinen. Ihan ala-asteelta asti jo. Olen myös yrittänyt kuunnella sen useampaan otteeseen tuloksetta. Ja liian sekava se olikin silloin teininä. En pystynyt näkemään metsää puilta. Noin kymmenen vuotta sitten levy lopulta kolahti.

Soundit ovat tähänkin päivään nähden aika hyvät. Tällä tarkoitan perussoundeja bändin instrumenteissa. Masterointi riippuu albumiversiosta. Levy koostuu helmistä ja mukana on lisäksi ihan kivoja kiiltäviä kiviä. Heti Breathen urkujen mukaantulo on niin oppikirjamainen kaikkine Leslie-kiertoineen, että ihan kylmät väreet kulkee pitkin selkäpiitä.

Tuo on ollut aikaa, jolloin syntetisaattorit ovat tulleet musiikkiin mukaan. EMS-syntetisoija on ollut kovassa käytössä ja kummallista tavaraa sillä bändi aikaan on saanutkin. Vaihtoehtoisia syntetisaattoreita on ollut vähän, eikä softasynatkaan ole runsaudenpulaa luoneet. Käytettävistä laitteista on otettu irti se mitä on saatu.

”David Gilmourin ääni ei ole mikään kaunis, mutta siinä on sellainen vire, että sanoilla on painoa.”

David Gilmourin ääni ei ole mikään kaunis, mutta siinä on sellainen vire, että sanoilla on painoa. Dick Parryn saksofoneissa on jotain todella mahtipontista ja eteeristä. Koko bändi vierailijoineen hoitaa tonttiaan parhaan yhteistuloksen varmistamiseksi, ei omien taitojen esittelyn takia.

Suurin anti ovat kuitenkin ne lukuisat eri tunnelmat, mitä levy välittää. Avaruudesta päästään toimiston kautta gospel-konserttiin. Kaikkea siellä on. Tuotannolla on saatu luotua ennnen kaikkea mielenkiintoinen atmosfääri. Paikka, josta ääni tulee, on varmaankin jossain toisessa ulottuvuudessa. Sitähän tätä tehdessä on varmaan toivottu.

Tässä levyssä on jotain suunnattoman sopivaa. Pehmeitä ja aivoihin sopivia taajuuksia. Ei häiritse mikään. Liekö nauhoitettu vanhalla taajuusalueella?

Sopii mihin vain, jossa pystyy musiikkia kuuntelemaan. Ei kuitenkaan taustamusiiksi. Albumi ei enää tässä ajassa ole maailman paras, mutta aikanaan oli varmasti ainakin lähellä kärkeä.

PARHAAT HETKET

  • The Great Gig in the Sky Onko tämä nyt sitten Wrightin vai Torryn biisi, sitä en tiedä, mutta hieno kuitenkin.
  • MoneyMoneyn riffi on alun perin ollut 7/8-osaa, mutta vaihdettu soolon takia 7/4-osaiseksi. Blueskaavaahan sointukierto tottelee, mutta melko kuolematon riffi se silti on.

EI LÄHDE

  • Us and Them En ole koskaan tälle syttynyt. Jotenkin laahaavaa fiilis.
  • Brain Damage – Onhan tässä saavutettu hullun mielenmaisema ainakin sellaisena, kuin itse sen luulen olevan. Silti vähän valju on.

http://open.spotify.com/album/3a0UOgDWw2pTajw85QPMiz