Toomio’s TOP100: 94. Planet X – MoonBabiesToomion TOP100: 94. Planet X – MoonBabies

Producer: Simon Phillips
Recorded: 2001
Published: 29.7.2002
Label: Inside Out

When the deepening of the prog-giants peaked, I slipped also on the fusion side.

MoonBabies isn’t an easy album. It’s rhythmic and compositional album. Understanding the basics of music theory is not enough with it. Even my own are not enough. Because of it, listening to the album is fun. How some people are able to play through the album, the rhythm I can’t actually clap longer than ten seconds.

”Even if you aren’t a virtuoso, but your style is identified, it is cooler than just learned know-how.”

Personally, I have always think Derek Sherinian’s the most creative keyboardist of Dream Theater. He might perhaps not the most skilled, but certainly the most original. It is always an advantage. Even if you aren’t a virtuoso, but your style is identified, it is cooler than just learned know-how.

Derek Sherinian and Planet X became known by Dream Theater. The other guys know what to do, even though I’m not the Tony McAlpine’s biggest fan. He has too destructive playing style and racking sound of his guitar isn’t nice in the toughest sections. Virgil Donati is like a fish in water. The dynamics are brilliant. Drums can be played quietly. The best example of the dynamics and sense of style is the Midnight Bell.

The producer is Toto drummer Simon Phillips. A few hard albums behind in a musician and producer. He has been able to create the atmosphere like world of Tron-movie. In this world, there’s just more details.

If you want to listen this album, the senses must be awake. Early in the evening, or even from morning, alone and focusing.

THE BEST MOMENTS

  • MicronesiaThe basic riff is rather intermittent claudication.
  • Ground ZeroThe bassline to tickle the deepest compartments of your brains.
  • Midnight Bell – Just an awesome one foot bass-drum rhythm. Also, a ”reasonable” bass solo.

NOT SO BRILLIANT

Ignotus Per Ignotium Too much everything.

TO THE ALBUM Tuottaja: Simon Phillips
Nauhoitettu: 2001
Julkaistu: 29.7.2002
Levy-yhtiö: Inside Out

Kun syventyminen progejättiläisiin oli suurimmillaan, tuli liu’uttua myös fuusion puolelle.

Derek Sherinian ja Planet X tulivat tutuksi Dream Theaterin kautta. Ja ostaessaan InsideOutin levyjä, sai mukana katalogin yhtiön muista levyistä. Sieltä valikoitiin kuunteluun kaikkein häröimmän oloisia bändejä.

MoonBabies ei tosiaankaan ole helppo levy. Se on rytmisesti ja sävellyksellisesti levy, jonka ymmärtämiseen tarvitaan enemmän kuin musiikin teorian alkeet. Ei ole riittävästi itsellänikään. Ja juuri siksi se onkin hauskaa. On riemullista kuunnella, kuinka bändi pystyy soittamaan levyllisen musiikkia rytmissä, jossa ei itse pysy kymmentä sekuntia enempää. Ei edes jalkaa hakkaamalla.

”Vaikka et olisi kaikkein kovin virtuoosi, mutta tyylisi on tunnistettava, on se aina hienompaa kuin pelkkä opeteltu osaaminen.”

Itse olen aina pitänyt Sheriniania luovimpana Dream Theaterin kiippareista. Ei hän ehkä taitavin ole, mutta varmasti omaperäisin. Se on aina etu. Vaikka et olisi kaikkein kovin virtuoosi, mutta tyylisi on tunnistettava, on se aina hienompaa kuin pelkkä opeteltu osaaminen.

Muutkin veijarit osaavat asiansa. En kuitenkaan ole Tony McAlpinen suurin fani. Hänellä on mielestäni liian repivä soittotyyli ja raastava soundi raskaimmissa kohdissa. Virgil Donati taas on kuin kala vedessä. Dynamiikka on timanttia. Mieletön esimerkki dynamiikasta ja tyylitajusta on Midnight Bell. Rummuilla voi todistettavasti soittaa myös hiljaa.

Tuottajana hääri Toton rumpali Simon Phillips. On soittajana ja tuottajana jokunen kova levy takana. Hän on pystynyt luomaan instrumentaalilevylle tunnelman, jossa liikutaan Tron-elokuvan kaltaisessa maailmassa. Tässä maailmassa on vain enemmän särmää.

Tähän pitää olla aistit hereillä. Alkuillasta tai jopa aamupäivästä yksin ja keskittyen.

PARHAAT HETKET

  • Micronesia – Melkoista katkokävelyä on perusriffi.
  • Ground Zero – Aivojen syvimpiä sopukoita kutkutellaan bassokululla.
  • Midnight Bell – Aivan mahtava yhden jalan basarikomppi. Myös ”kohtuullinen” bassosoolo.

EI LÄHDE

  • Ignotus Per Ignotium – Liikaa kaikkea sekaisin.

ALBUMIIN TÄSTÄ 

Toomio’s TOP100: 95. Roy Orbison – Mystery GirlToomion TOP100: 95. Roy Orbison – Mystery Girl

Producers: Roy Orbison, Mike Campbell, Jeff Lynne, T-Bone Burnett, Barbara Orbison, Bono
Recorded: 1988
Published: 7.2.1989
Label: Virgin

This album has sold two million copies. 2. UK, US 5.

The age of 8, I hope Roy Orbison album for Christmas present. I guess it was advertised at the time. It was a Mystery Girl. Then in the c-cassette-walkman-time, I listened Stone and Metallica, but Roy Orbison too. A little contrast.

On the other hand it’s no wonder that these songs will appeal. After all, the compositions are really good and the voice is very recognizable. The compositions are simple, but dramatic. drama presented by the fact that the album was released a couple of months after the Roy’s death.

Posthumously published albums are always ”he knew that he’ll die soon”-tagged. And so it is with everything else; the story has to be, because it is easy to grasp. The human mind creates music inevitably stories, because he doesn’t know how to deal with things as abstract, even if the person would like. Man creates some kind of life history to the the singer, even he knew anything about him or her.

”The album musicians and producers have considerable legends.”

The album has something common with Rufus Wainwright’s compositions. Slightly more genuinely just a style of his time.

The album musicians and producers have considerable legends. For example, Bono and The Edge composed She’s a Mystery originally for U2. When the song was finished, they came to the conclusion that this is done for the voice of Orbison. And Orbison recorded it.

Although the genre of album and artist is country, the album has the nuances from other styles. By changing the singer and guitar distortion, All I Can Do could be a ZZ Top song, for example. Actually, only Windsurfer is basic country song, which is a terribly boring piece of such between these masterpieces.

The lyrics are in melancholic wallow. There’s still finer pieces:

“But in the real world
We must say real goodbyes”
– In the Real World

Listen these chord progressions and a thundering voice of Orbison. Take a glass of whisky, and put this album rotate! Both goes down.

Parhaat hetket

  • You Got it – Timpani, modulation and Orbison’s voice. No need other explanations.
  • In the Real World – Sad strings and beautiful lyrics.
  • Comedians – Everything is okay in this song written by Elvis Costello.

Ei lähde

  • Windsurfer – Strenuous country rock.

http://open.spotify.com/album/1UPcuqLY9PC99fQAqWgrSUTuottajat: Roy Orbison, Mike Campbell, Jeff Lynne, T-Bone Burnett, Barbara Orbison, Bono
Nauhoitettu: 1988
Julkaistu: 7.2.1989
Levy-yhtiö: Virgin

Tätä levyä on myyty pari miljoonaa kappaletta. Brittien listakakkonen, Jenkkien listavitonen.

Halusin 8-vuotiaana joululahjaksi Roy Orbisonin levyn. Sitä kai mainostettiin silloin. Se oli Mystery Girl. Silloin kasettikorvalappujen aikaan tuli kuunneltua tätäkin aina Stonen ja Metallican välissä. Hiukan kontrastia.

Ei se toisaalta ole ihme, että nämä kappaleet miellyttävät. Ovathan sävellykset todella hyviä ja lauluääni erittäin tunnistettava. Sävelkulut ovat yksinkertaisia, mutta dramaattisia. Osan dramatiikantunnusta tuo myös se, että albumi julkaistiin pari kuukautta Royn kuoleman jälkeen.

Postuumisti julkaistuissa albumeissa on aina ”se tiesi kuolevansa pian”-leima. Sille ei kai voi mitään. Ja niinhän se on kaikessa muussakin; tarina pitää olla, sillä siihen on helppo tarttua. Ihmismieli luo musiikista väkisinkin tarinoita, sillä se ei osaa käsitellä asioita abstrakteina, vaikka kuinka haluaisi. Se luo laulajalle jonkinlaisen elämänhistorian, vaikkei tietäisi tästä mitään.

”Levyllä soittavat muusikot ja sen tuottajat ovat järjestään melkoisia legendoja.”

Levyssä on jotain samaa kuin Rufus Wainwrightin sävellyksissä. Aavistuksen aidommin vain aikansa tyylissä, eikä menneitä kaihoten, kuten Rufus ikänsä puolesta joutuu tekemään.

Levyllä soittavat muusikot ja sen tuottajat ovat melkoisia legendoja järjestään. Esimerkiksi She’s a Mysteryn ovat Bono ja The Edge säveltäneet alun perin U2:lle. Saatuaan kappaleen valmiiksi, tulivatkin siihen tulokseen, että Orbisonin äänellehän tämä on tehty. Näin Orbison sen sitten levytti.

Vaikka albumin ja ennen kaikkea artistin perus-genre on country, on albumilla haikuja muistakin tyyleistä. Laulajaa vaihtamalla ja kitarasäröä lisäämällä esimerkiksi All I Can Do voisi olla ZZ Topin biisi. Oikeastaan siihen rasittavampaan countryyn pääsee vain Windsurfer, joka on hirvittävän tylsä kappale tällaisten mahtisävellysten välissä.

Sanoitukset ovat suomalaiseen makuun sopivia melankolisia rypemisiä. On siellä silti hienojakin paloja:

“But in the real world
We must say real goodbyes”
– In the Real World

Näitä sointukulkuja ja jylisevää ääntä kuuntelee vieläkin mieluusti. Ottakaa lasi viskiä ja tämä pyörimään. Kumpikin menee alas.

Parhaat hetket

  • You Got it Patarummut, modulaatio ja Orbisonin ääni. Ei tarvitse muita selityksiä.
  • In the Real World Surulliset jouset ja kauniit sanat.
  • Comedians Elvis Costellon kirjoittamassa kappaleessa kaikki on kohdillaan.

Ei lähde

  • WindsurferRasittavaa countrya.

http://open.spotify.com/album/1UPcuqLY9PC99fQAqWgrSU

Toomio’s TOP100: 97. Cynic – Traced in AirToomion TOP100: 97. Cynic – Traced in Air

Producer: Paul Masvidal & Sean Reinert
Recorded: 2008
Published: 17.11.2008
Label: Season of Mist

You did not expect this album on my list.

When I was a junior I waded in the local library board shelves, I came across this band. Although the residential place was small, it was a wide range of music library. At that time, Cynic’s experimental death metal did not really hit me. 15 years after their debut, the band made a second album, which was strangely more relevant stuff.

Their every album cover art is similar. It is an elegant and identified. Strands break in all directions and patterns to create an excellent description of the band’s music. Harmonic singing, technical transitions and the melodies to remember.

”Each member is a master of his instrument.”

When you first hear the music, may it sound overcrowded, even causing hyperventilation. Masdival’s voice is high, but effective. Like a whip. In the background is strength, even though the striking part is in a small area. The playing is more than accurate and wise. It is magical. Each member is a master of his instrument. At least in this genre.

The album begins with three “cannon tracks”. From there, the quality drops slightly, but in any case the body is strong. The music is very much the same as example Zero Hour and Spiral Architect. But the result is just much better. Mixing and the world of sound are smoother. Cynic’s habit is to keep the melodies play a key role.

”Death metal is now used to be a very homogeneous group of bands imitating each other.”

Many death metal bands could take inspiration from this band. Death metal is now used to be a very homogeneous group of bands imitating each other. Yes, there are real pearls among them, but too many of the band submits to repeat the phrase: ”Death metal can’t be anything else!” It can be changed.

Traced in Air has small elements, which were clearly ahead of many other colleagues in this genre. Your working day starts sharp with this album.

THE BEST MOMENTS

  • Nunc Fluens – A very good intro to the album. Rising slowly and in the end you’ll get some tastes from the future.
  • The Space for This – Guitars in chorus are genius.
  • Maailma on Tyly – A beautiful ballad played on a bit heavier hand.

NOT SO BRILLIANT

  • Everything’s brilliant!

http://open.spotify.com/album/7cjLJUMUyoS6pFut8fkSOoTuottaja: Paul Masvidal & Sean Reinert
Nauhoitettu: 2008
Julkaistu: 17.11.2008
Levy-yhtiö: Season of Mist

Tätä ei moni tuttuni tälle listalle osannut odottaa.

Kun junnuna kahlasin paikallisen kirjaston levyhyllyjä, törmäsin tähän bändiin. Vaikka asuinpaikkani oli pieni, oli sen kirjaston levyvalikoima vähintäänkin laaja. Tuohon aikaan Cynicin kokeellinen death metal ei oikein iskenyt. 15 vuotta debyytin jälkeen bändi teki toisen levyn, joka oli kummasti osuvampaa tavaraa.

Kansitaide on kaikissa bändin levyissä samankaltainen. Tyylikästä ja tunnistettavaa. Joka suuntaan hajoilevat säikeet ja kuviot luovat osuvan kuvauksen bändin musiikista. Harmonista laulua, kaikkialle sinkoilevia teknisiä siirtymiä ja päähän jääviä melodioita.

”Jokainen soittaja on maailman kärkikastia oman instrumenttinsa hallinnassa.”

Musiikki saattaa ensikuulemmalla olla täyteenahdetun oloista, jopa hyperventilaatiota aiheuttavaa. Masdivalin ääni on korkea, mutta tehokas. Kuin ruoska. Voimaa on takana, vaikka osuva osa onkin pinta-alaltaan pieni. Soitto on enemmän kuin tarkkaa ja taitavaa. Se on maagista! Jokainen soittaja on maailman kärkikastia oman instrumenttinsa hallinnassa. Ainakin tämän genren sisällä.

Albumi alkaa kolmella tykkibiisillä. Siitä se lähtee loivasti laskemaan, mutta tasalaatuista se joka tapauksessa on. Musiikissa on hyvin paljon samaa kuin esim. Zero Hourissa ja Spiral Architectissa. Lopputulos on vain paljon parempi. Miksaus ja äänimaailma on sulavampi. Esimerkkeinä mainittuja bändejä riivaa hiukan puolitiehen jätetty äänenlaatu. Cynicin tapaista on pitää melodiat pääroolissa. Ainakin tasavertaisina soiton teknisyyden kanssa.

”Death metal kun tuppaa nykyisin olemaan hyvin homogeeninen ryhmä toisiaan matkivia bändejä.

Moni nykyinen death metal-bändi voisi ottaa mallia tältä bändiltä. Death metal kun tuppaa nykyisin olemaan hyvin homogeeninen ryhmä toisiaan matkivia bändejä. Kyllä, siellä on todellisia helmiäkin joukossa, mutta liian moni bändi alistuu toistamaan fraasia: ”Tällaista death metal vain on!” Kyllä sitä voi muuttaa.

Tästä kuunteluun levy, jossa on pienillä elementeillä saatu selkeä etumatka moneen muuhun genre-kollegaansa. Työpäivä lähtee tällä terävästi käyntiin.

PARHAAT HETKET

  • Nunc Fluens – Erittäin hyvä intro albumille. Hidas nousu ja lopussa maistiaiset tulevasta.
  • The Space for This – Kertosäkeen kitarat ovat neroutta.
  • Evolutionary Sleeper – Kaunis balladi soitettuna vähän raskaammalla kädellä.

EI LÄHDE

  • Lähteepäs! Kaikki on brillianttia.

http://open.spotify.com/album/7cjLJUMUyoS6pFut8fkSOo