Toomion TOP200-biisit: 169. Cairo – Angels and Rage

Cairosta on vaikea löytää tietoa. Se, kuitenkin tiedetään että bändi oli toiminnassa noihin aikoihin, kun netin musiikki piti ladata itselleen ja sitten kopioida se CD-formaattiin kuunnellakseen.  

Conflict and Dreams oli albumi, joka jostain ilmestyi omalle kovalevylle ja varmaan sitä jonkin verran kuuntelinkin. Siltä on kuitenkin jäänyt elämään Angels and Rage -kappale, joka tuo mieleeni ajan, jolloin kaikki proge oli parempaa kuin mikään muu musiikki. Nyt varttuneempana kappaletta kuunnellessa levyn muu musiikki on ajoittan jopa vähän raskassoutuista kuunneltavaa, mutta tämä kipale toimii yhä. 

Angels and Ragea vie eteenpäin Jeff Brockmanin nokillaan olevat rummut, Jamie Brownen liikettä tasapainottavat bassolinjat sekä Mark Robertsonin kosketinkikkailut, jotka tuovat mieleen itsensä Keith Emersonin sekopäisyyden. Ja nyt kun muut on lueteltu, niin voidaan mainita myös kitaristi Fuhrman ja laulaja Douglas, jotka eivät epäonnistu hekään. Jostain syystä tämä laadukas bändi ei vaan suurempaan suosioon noussut.  

Olen tässä jonkin verran musiikkia kuunnelleena analysoinut kuuntelutottumuksiani niin, että pidän nopeista kappaleista, joissa rummut kulkevat hiukan etukenossa. Tämän lisäksi vaaditaan joku selkeä liidi tai riffi, joka jää päähän. Angels and Ragessa nämä löytyvät molemmat, mutta tuotannon tasosta ei voi plussia antaa. On nimittäin hiukan sellainen merikontissa nauhoitetun oloinen äänimaailma.  

Hyvä biisi joka tapauksessa. Sopivan kaoottinen. 

Toomion TOP200-biisit: 171. Midlake – Acts of Man

Surullinen ja luomu. Siinä pääpiirteittäin Midlaken musiikki The Courage of Others (2010) -albumilla. Ja perhana, että se tenhoaa tietyissä sää- ja mielentiloissa.

Acts of Man on albumin paras kappale. Se tippuu ja valuu päälle kuin vesi peltikaton räystäältä. Ei se iloinen ole, mutta kaunis se on.

Olen sit mieltä, että sanoitus kertoo ihmisen tuhovoimasta maan päällä. Voi se kertoa paljon muustakin, mutta minulle siinä on ilmastonmuutosta hyvin paljon.

Joku tällainen pimeä talven alku. Loskainen tie. Voi olla helvetisti pakkastakin. Mutta pimeä on oltava.

Toomion TOP200-biisit: 179. Mr.Bungle – Goodbye Sober Day

Mr. Bunglen kuuluu tulla jokaisen progetyypin tiellä vastaan jossain vaiheessa. Ihan valtateitä ei Mr.Bungle kulje, mutta jokainen itseään kunnioittava progeentutustuja hairahtaa joskus polulle, jossa Mr.Bunglekin sillä kertaa taivaltaa.

Tämä bändi tuli jotain mp3-polkua meidänkin kiintolevyille juuri tuolloin milleniumin aikoina. Muistan eräiden biisien kolahtaneen kovasti ja toisien olleen täyttä kuraa. Sama pätee edelleen.

Mike Patton on huikea vokalisti, myös muu bändi vierailijoineen on ammattitaitoista sakkia. Sävellykset ne ovatkin sitten hyvin häiriintyneitä. Goodbye Sober Day on California-albumin kappale, joka erikoisella pannurumpumeiningillään jää mieleen. Monenkirjavia osia on vaikka millä mitalla ja otsikonmukaista öyhöttämistä on myös tarjolla.

Sanat eivät välttämättä kuitenkaan humehista tai viinaksista kerro, vaan voi olla ihan parisuhteen perkausta tässäkin.

Itselle kappale on tärkeä ja mainio siksi, että se muistuttaa eräästä vaiheesta bändimme kanssa, jossa emme tienneet mitä soittaa. Mietimme yhden treenin ajan siirtyvämme Mr.Bungle-tyyppiseen ilmaisuun ja muistaakseni sellaisen kappaleen teimmekin. Tuskin sitä minnekään tallennettiin, mutta ei se huonokaan ollut. Tyhjän paperin tai paremminkin tyhjän nuottiviivaston syndrooma selätettiin ja progemetallikausi jatkui. Ainakin hetkisen.

Antakaa tälle mahdollisuus, jonka jälkeen voitte päättää jatkatteko samoja polkuja vai täysin vastakkaiseen suuntaan.

Toomion TOP200-biisit: 180. Deftones – Minerva

Minerva on roomalaisten mukaan sodankäynnin ja viisauden, mutta myös käsityötaidon ja taiteen jumalatar. Se on myös Deftonesin ensimmäisen kappaleen nimi. Siis minun muistille ensimmäisen.

Aavikolla kuvattu video on jollain tapaa hienosti tehty. Siihen ehkä vaikutti kuvaussessioiden aikana ongelmia aiheuttanut hiekka. Hieno hiekka kun harvoin koneiden kanssa toimii.

Deftonesin laulajan Chino Morenon ääni on vangitseva. Häilyvä ja aaltoileva laulutapa ison miehen esittämänä pitää ottessaan. Vaihtoehtorokkia tai -metallia normaalisti esittävä Deftones on tämän kappaleen aikana vähän poikkeavilla shoegaze-linjoilla.

Sanoitus ylistää minun käsittääkseni naisia tai naista noin yleensä. Sanat eivät tässä ole minulle se juttu, vaan hyvin videoon hitsattu tunnelma. Soundit ovat suttuiset, ja miksaus outo. Aina joutuu volumea lisäämään. Kitarat ulvovat hienosti ja kliinit kitarapätkät ovat yksinkertaisia, mutta toimivia.

Tämä sijoittuu omassa elämässä aikaan, jossa elämä häilyi, kuten Chinon ääni.

Toomion TOP200-biisit: 191. Aerosmith – Dream On

Aerosmithiin olen aina suhtautunut hyväksyvästi. Kasari- ja ysäriklassikot on toki kuunneltu jo aikanaan, mutta Dream Oniin olen tutustunut vasta rock-radioiden kautta. Ja suhteellisen myöhään. Heitetään arvioksi noin seitsemän vuotta sitten.

Dream On julkaistiin vuonna 1973 debyyttialbumi Aerosmithin toisena sinkkuna. Se oli Steven Tylerin pianolla säveltämä kappale, jota ei ikinä pitänyt levyttää. Stevenin itsensä mukaan se on ainut debyyttialbumin kappale, joka on laulettu hänen luonnollisella äänellään. Muissa oli liikaa näytttelyä ja yritystä olla matala soul-ääni.

Kappale on hyvin yksinkertainen, mutta samalla se on aito. Dream Onin sointukulku on Tylerin kertoman mukaan saanut alkunsa jo hänen isänsä pianoharjoituksista. Pikku-Steven makasi pianon alla ja kuunteli isänsä harjoituksia. Kappale myös osoittaa kuinka lahjakas laulaja Tyler oli jo nuorna miesnä. Kappaleessa odotetaan sitä lopun kirkuen laulettua ”dream onia”. Ei unohdeta myöskään Toxic Twinsin toista osapuolta, kitaristi Joe Perrya. Kitarakin nimittäin kulkee aivan linjassa.

Dream On on parhaimmillaan aamuruuhkassa, mikä Joensuussa tapahtuessaan onkin unta. Aamun ensimmäistä kahvia odotellessa.