TOOMIO’s TOP100: 29. – Symphony X – V – The New Mythology SuiteTOOMION TOP100: 29. – Symphony X – V – The New Mythology Suite

Producers: Eric Rachel, Michael Romeo
Recorded: 2000
Released: 10.10.2000
Label: Inside Out

The first Symphony X-album of bassist Michael Lepond.

”That’s a flimsy guitar sounds!” This was the comment when I hear this album for the first time. My friend got this on his birthday and I copied it to cassette. I got used to listening to this.

I don’t know whether our band exist without this record. Although our music is now very far from here, is this album, which affected the members of my band as more than many other things. Due to this enchantment we got excited to go to Tampere to see the Symphony X warming up Stratovarius, beaten it about 100-0. No one in our group didn’t seem to be able to look more than couple-three songs from Stratovarius.

This is not visually attractive plate. The album covers were lousy already in the year. it’s not given much to expect. Theme albums seemed anyway contrived and forced when I was younger. This album tells the story of Atlantis. Such a theme is a pretty easy choice to the band. Then there’s not need to think about the words of all their deeper meanings. Fun trivia about album covers: Spock’s Beard made an album with the same name “V” in the same year. It was also the band’s fifth album. Album art is illustrated with red-hot desert too, and album’s length is only 18 seconds longer. This coincidence strangeness increased by the fact that both bands were on the same label. You would think that there would be some kind of control.

”Although the songs contain tricks according to genre, musical compositions are still more than just technical execution.”

No one will call into question band playing and singing skills. Each instrument handles one of the absolute top-names in the genre. Russell Allen’s crisp voice bends to many music style. Michael Romeo is resourceful guy in a composer. Fallen’s backing riffs forging a path, which is difficult to jump out in a single day. Fool’s Paradise’s solo section is lie Yngwie, but in a more progressive form. Shredding is supported by Michael Pinella’s keyboards very competently. The rhythm of the group, Jason Rullo, as well as Michael Lepond jamming comfortably, regardless of tempo. Communion and the Oracle runs smoothly over the peaceful landscapes, while the Death of Balance upset the balance with weird rhythms.

Although the songs contain tricks according to genre, musical compositions are still more than just technical execution. Some great rhythms in the background of clear melodies. Beautiful atmosphere and creative notes and compositions.

The sounds are kind of neat in a camp spirit. The atmosphere is maintained throughout, even in the whole album. However, the mix is no longer just for this day, so it needs remastering.

The best thing when you can tap even the most difficult parts of the rhythms on the steering wheel.

THE BEST MOMENTS
Evolution (The Grand Design) – One of the best prog-power metal songs.
Death of Balance – Every credible prog drummer boy should know how to play rhythms of Death of Balance.

EI LÄHDE
The whole package is functioning as a whole.

https://open.spotify.com/album/0rfLFzY7xgPnKz53KEcPQ5Tuottajat: Eric Rachel, Michael Romeo
Nauhoitettu: 2000
Julkaistu: 10.10.2000
Levy-yhtiö: Inside Out

Basisti Michael Lepondin ensimmäinen Symphony X-albumi.

”Onpa ankeat kitarasoundit!” Tämä oli ensimmäinen mielipide tätä levyä ensi kertaa kuullessani. Kaverini sai tämän syntymäpäivälahjaksi ja ajan tavan mukaan kopioin sen kasetille. Tätä kasettia sitten kuunneltiinkin jonkin verran.

En tiedä, olisiko meidän bändiä nykymuodossaan ilman tätä levyä edes olemassa. Vaikka musiikkimme on nykyisin hyvin kaukana tästä, on tämä albumi, joka silloisiin soittajiin vaikutti enemmän kuin moni muu asia. Albumi ei ehkä ihan sukupolvikokemuksen mittoihin yllä, mutta sanotaan sitä bändikokemukseksi. Tyylien hienovarainen yhdisteleminen ja mystiseen sinfoniametalliin kallistuminen oli tämän iskettyä väistämätöntä. Tästä ihastumisesta johtuen innostuimme Tampereelle katsomaan, kun Symphony X pätki Stratovariusta lämppärinä turpaan noin 100-0. Kukaan porukastamme ei tainnut jaksaa Stratolta katsoa kuin pari-kolme biisiä.

Kovin helposti tämä ei levyhyllystä mukaan tartu. Levyn kannet olivat jo vuonna 2000 melko kämäset ja se ei levyltäkään antanut paljoa odottaa. Teemalevyt tuntuivat nuorempana muutenkin teennäisiltä ja pakotetuilta. Tässä levyssä se teemailu kuitenkin toimii. Tarinahan kertoo Atlantiksesta. Tällainen teema on bändille aika helppo valinta. Silloin ei tarvitse miettiä sanoillekaan sen syvempiä merkityksiä. Tulipa mieleen hauska nippelitieto levyn kansiin liittyen: Spock’s Beard teki samannimisen albumin samana vuonna. Se oli myös tekijänsä viides albumi. Kansitaide on siinäkin punahehkuisella aavikolla kuvitettu, eikä levyn mitoissakaan ole kuin 18 sekunnin heitto. Tämän yhteensattuman outoutta lisää vielä se, että molemmat bändit olivat samalla levy-yhtiöllä. Luulisi, että siellä jonkinlaista valvontaa olisi.

”Vaikka biisit sisältävät tyylilajin mukaista niplaamista, ovat sävellykset silti muutakin kuin teknistä suorittamista.”

Harva varmaan kyseenalaistaa bändin soitto- ja laulutaitoa. Jokaista instrumenttia käsittelee yksi genrensä ehdottomista kärkinimistä. Russell Allenin rapea ääni taipuu moneen musiikkityyliin, eikä vähiten bluesiin, jota tämäkin albumi paikka paikoin sisältää. Michael Romeo on säveltäjänä kekseliäs kaveri. Fallenin taustariffit takovat progemetallinörtin päähän uran, jolta on yhden päivän aikana vaikea hypätä pois. Fool’s Paradisen soolo-osiossa on yngwiemäistä iloittelua, tosin progemmassa muodossa. Tiluttelua tukee Michael Pinella koskettimillaan hyvinkin pätevästi. Rytmiryhmän Jason Rullo sekä ensiesiintymisensä bändin riveissä tekevä Michael Lepond jamittelevat mukavasti temposta riippumatta. Communion and the Oracle kulkee sujuvasti rauhallisissa maisemissa, kun taas Death of Balance horjuttaa tasapainoa kummallisilla rytmeillään.

Vaikka biisit sisältävät tyylilajin mukaista niplaamista, ovat sävellykset silti muutakin kuin teknistä suorittamista. Hienoja rytmityksiä selkeiden melodioiden taustalla. Kauniita ja tunnelmaa luovia säveliä ja sävellyksiä. On kyllä sanottava myös se, että kaikki bändin esikuviksi mainitsemat bändit kuuluvat kyllä levyllä. Tuo lista on onneksi varsin laadukas, ettei se pisteitä syö.

Soundit ovat tavallaan siistit sellaisessa camp-hengessä. Tunnelma säilyy niissäkin läpi koko albumin. Miksaus ei kuitenkaan ole enää ihan tätä päivää, joten remasterointia tarvittaisiin.

Levynä tämä on rattiin naputtelun aatelia, eli pitkää matkaa ajaessa. Parasta silloin, kun osaa vaikeimmatkin rytmit rattiin rattiin naputtaa.

PARHAAT HETKET
Evolution (The Grand Design)
Yksi parhaista proge-powermetal-biiseistä.
Death of Balance – Jokaisen uskottavan progerumpalipojun kuuluu osata Death of Balancen rytmitykset.

EI LÄHDE
Koko paketti on kokonaisuutena toimiva.

https://open.spotify.com/album/0rfLFzY7xgPnKz53KEcPQ5