TOOMIO’s TOP100: 5. Anathema – A Fine Day to ExitTOOMION TOP100: 5. Anathema – A Fine Day to Exit

Producer: Nick Griffiths
Recorded: 2000-2001
Released: 9.10.2001
Label: Music For Nations

#34 in Finland. The only record with drummer John Douglas has worked as a composer.

SINGLE
– Pressure

Until this album was Anathema only “pretty ok” Judgement to me. After I had seen the video of Pressure, I began to listen this band.

The entire album moves as so happy subject as suicide. Theme album it is. The cover image is perfect image of the start of the 2000s. On the other hand, the artwork tells a little too much of the story of album.

The songs are clear, but atmospheric. The album deals with suicide more by getting bored than by the despair. The tracks are not profoundly sad. They are more melancholy. The suicide is handled through different emotional states. There is abandonment, panic, hatred and schizophrenia. Lyric side has traces of the band’s previous Gothic times.

Melodies are beautiful. Especially the bass lines are comfortable. The album’s essence is grey, and the colour will remain, even if the tempo varies. Single and opening track Pressure presents itself with a piano and whistling guitars create an image of slowly decomposing head. Release resembles about Judgement’s guitar work, but leans also towards Radiohead. Looking Outside Inside’s first part is like Anathema nowadays. On the other hand, the chorus sounds like guitarists playing in Nirvana. However, racking grunge fully supports the theme.

Leave No Trace returns to nauseam and the feeling of smallness. The chorus says a lot of the atmosphere:

“Here and now
We are gone in a heartbeat
A dream in the
Passage your time

Chances are failing
This world isn’t waiting
The moment is passing you by”

Even I have lived so long that I’ve met self-destructive people. Underworld is formed, at least in my eyes, a narrative of how the majority of people know what suffering souls should be done. It’s not always so easy to accept. The brain functioning in power saving mode. Instructions grows anger. Barriers offers a peace after rage. But only for a moment before Panic, which perhaps has the best lyrics on this album:

”Whispers coming from the next room
Window cleaner keep on SPYING
I put my hands up to my eyes
But the HOLES in my PALMS let me find
A way to corner me

Twelve tonnes hammer for My breakfast…”

Album title track starts a little unresponsive after Panic’s manic pace, but after a while it turns out to be very satisfactory piece. The lyrics move toward great decision. The album ends with Temporary Peace. Every one may actually make own conclusions about what is the destiny of narrator.

Every song is in the right place on this album. There’s some remastered version, where the order of songs is changed, but Wikipedia tells the correct order. Technically, the quality of production is still high. Even in the sounds of synths, even they sound like cheap pre-set sounds. I’ve also always liked Anathema way to mix drum sounds. There is not a lot of audiophiles. They sound like rehearsals, which is a good thing.

There’s no weak moments on A Fine Day to Exit. The album is just the cases that need to listen through once. This is definitely an autumn Monday’s record. Coming home from work later than normal, at dinner yesterday’s sauce, warmed in the microwave and the flu symptoms begin.

Take your headphones, take a seat on the couch, look at the rain and listen to this album.

THE BEST MOMENTS
Barriers ja Panic –
Tells everything about the perfect placing of songs.

NOT SO BRILLIANT
This is so f*****g brilliant!

This is a compilation of three albums. There’s the original track list of A Fine Day Exit.
https://open.spotify.com/album/6rAcqvF8bsczcbpmCAIfZNTuottaja: Nick Griffiths
Nauhoitettu: 2000-2001
Julkaistu: 9.10.2001
Levy-yhtiö: Music For Nations

Suomessa 34. Ainut levy, jolla rumpali John Douglas on toiminut säveltäjänä.

SINGLE
– Pressure

Tähän albumiin asti oli Anathema minulle vain puolihyvä Judgement. Kuunteluun asti bändi pääsi sen jälkeen, kun olin nähnyt Pressuren videon.

Koko albumi liikkuu niinkin iloisten aiheiden kuin hylätyksi tulemisen ja itsemurhan ympärillä. Teemalevy siis. Kannen kuva on taattua 2000-luvun alkua. Jopa suomalaisille kovin tuttu Nokian känny on siitä paikkansa löytänyt. Toisaalta kansitaide kertoo hiukan liikaakin levyn tarinasta.

Kappaleiden äänimaailma on selkeä, mutta tunnelmallinen. Albumi käsittelee itsemurhaa enemmän kyllästymisen kuin epätoivon kannalta. Kappaleet eivät ole läpeensä surullisia. Enemmänkin ne ovat haikeita. Tunneskaalaa ja tuohon oman käden oikeuteen liittyvää pohdintaa käydään läpi eri tunnetilojen kautta. Löytyy luopumista, paniikkia, vihaa ja skitsofreniaa. Sanoituspuolella on jäämiä yhtyeen aikaisemmista goottiajoista.

Kappaleiden melodiat ovat kauniita. Erityisesti bassokuljetukset miellyttävät. Levyn olemus on harmaa, ja se linja pysyy, vaikka tempo vaihteleekin. Sinkkuna ja avausraitana esittäytyy Pressure, jossa piano ja ujeltavat kitarat luovat kuvan pikkuhiljaa hajoavasta päästä. Releasella kuullaan Judgementilta tuttua kitaranäppäilyä, mutta myös Radioheadille kumartavaa kitarointia. Looking Outside Inside on alkuosaltaan taas sitä Anathemaa, jolta bändi eniten nykyään kuulostaa. Kertosäe sen sijaan kuulostaa siltä kuin kitaristit tippuisivat Nirvanan keikalle. Raastava grunge-poljento kuitenkin tukee teemaa täysin.

Leave No Trace palaa tuohon kyllästymiseen ja pienuuden tunteeseen. Kertosäe kertoo tunnelmasta paljon:

“Here and now
We are gone in a heartbeat
A dream in the
Passage your time

Chances are failing
This world isn’t waiting
The moment is passing you by”

Sen verran on itsekin maapallon pintaa tallattu, että vastaan on tullut myös itsetuhoisia ihmisiä. Underworld muodostuu, ainakin minun silmissäni, kertomukseksi siitä, kuinka osa ihmisistä tietää, mitä kärsivän tulisi tehdä. Se ei kärsivälle kuitenkaan ole aina niin helppoa ottaa vastaan. Aivot toimivat virransäästötilassa. Ohjeet jopa suututtavat. Barriers tarjoaa vihanpuuskan jälkeisen rauhan, jopa katumuksen. Mutta vain hetkeksi ennen kuin Panic takoo ilmoille skitsofreenisen paniikin levyn ehkä parhaiten sanoitetussa kappaleessa:

”Whispers coming from the next room
Window cleaner keep on SPYING
I put my hands up to my eyes
But the HOLES in my PALMS let me find
A way to corner me

Twelve tonnes hammer for My breakfast…”

Mahtava on. Albumin nimiraita käynnistyy vähän tahmeasti Panicin maanisen vauhdin jälkeen, mutta päästessään vauhtiin osoittautuu oikein hyväksi kappaleeksi. Sanoituksessa liikutaan kohti suurta päätöstä. Albumin päättävästä Temporary Peacesta voi kukin itse tehdä johtopäätökset siitä, kuinka kertojalle lopulta käy.

Albumilla kullekin kappaleelle on löytynyt juuri oikea paikka. Jossain uusioversiossa kappalejärjestystä on rukattu, mutta Wikipediasta löytyy oikea järjestys. Teknisesti tuotanto on edelleen timanttinen. Vaikka käytössä kuulostaa olevan syntikoiden halpoja preset-soundeja, tuntuu kaikki täysin oikeilta ja relevanteilta valinnoilta. Olen myös aina tykännyt Anatheman tavasta miksata rumpusoundit. Siellä ei paljoa hifistellä. Ne kuulostavat bänditreeneiltä, mikä on pelkästään hyvä asia.

A Fine Day To Exitiltä ei heikkoja hetkiä juuri löydy, ja levyn nimikin on tietynlaiseen goottiteemaan sopiva. Albumi on juuri niitä tapauksia, jotka pitää kuunnella kerralla läpi. Tämä on ehdottomasti syksyisen maanantain levy. Töistä kotiin tavallista myöhemmin, päivällisenä eilistä, mikrossa lämmitettyä nakkikastiketta ja alkavan flunssan oireet.

Ottakaahan laput korville, menkää sohvalle makaamaan, katsokaa sadetta ja kuunnelkaa tämä albumi.

PARHAAT HETKET
Barriers ja Panic –
Kertoo kaiken onnistuneesta kappalesijoittelusta levyllä.

EI LÄHDE
Lähtee ja kovaa.

Tässä kolmen albumin kokoelma, jossa alkuperäinen kappalejärjestys. Albumi on toisena listassa.
https://open.spotify.com/album/6rAcqvF8bsczcbpmCAIfZN