Viikon Aivoradio 49 – Suomi-teema

Olemme päättäneet luoda viikoittain päivittyvän Spotify-soittolistan. Viikon Aivoradiossa on jokaiselta Ausculton jäseneltä 5-10 kappaletta, jotka kullakin on jollain tapaa viikon aikana päässä soinut. Nämä eivät todennäköisesti ole samoja biisejä, jotka Facebookin aikajanalla kulkevat.

Toivomme, että tältä perjantaisin päivittyvältä listalta löytyy jokaiselle mukava kattaus musiikkia. Pääsääntöisesti emme liiku missään teemassa, vaan laitamme tänne vain jollain tapaa päihimme jääneitä kappaleita. Jäsenemme myös kirjoittavat pienimuotoisen päivityksen listan koostumukseen.

Fredi: Synkkä kappale. Ensimmäisiä kappaleita, jonka halusin ehdottomasti kuulla uudelleen.

Pekka Ruuska: Ei ole mitenkään suosikki, mutta osasin soittaa tämän.

Pentti Hietanen: On hetki oli kappale, jonka soitin jossain koulun juhlassa. Siskoni lauloi. Hieno sävellys.

Popeda: Kersantti Karoliinan sanoja opeteltiin ulkoa kasetilta.

Juice Leskinen Grand Slam: Yksi Suomen parhaista sanoituksista.

Stratovarius: Opettelin korvakuulolta soittamaan ankealla Korgin DS-8:lla.

Children of Bodom: Tätäkin osasin soittaa yllättävän pitkälle.

Tapio Rautavaara: Kappale, jonka aikana tajusin, että minähän tosiaan osaan jotain soittaa.

Sara: Kitaralla opettelin tätäkin. Ei ole edes hirvittävän hankala.

Eppu Normaali: Liekö maailman paras suomalainen rock-kappale?”
– T

Kalevala – Capseller: Suomalaista rock’n’rollia yhtyeeltä, joka oli olemassa jo ennen Hurriganesia. Yhtyeessä ovat soittaneet mm. Remu Aaltonen ja Albert Järvinen. Yhtyeen perusti Juha Salonen 1969. Remu sai potkut 1971 ja perusti Hurriganesin Kalevalan jatkaessa toimintaansa. Capseller on yhtyeen toiselta albumilta Boogie Jungle vuodelta 1975.

Anna Eriksson – Sanokoot mitä vaan: Yyte ja Anna Eriksson? Sanokaa mitä vaan, mutta tämä on Annalta huikea suoritus. Suomi-iskelmästä musiikin suuntaan täydellä latauksella kappaleen sanomaan eläytyen.

Piirpauke – Kuunnousu: Maanantai-iltana oli kaunis täysikuu luoden omaa tunnelmaansa hiihtoladulleni. Kappale on yhtyeen ensimmäiseltä albumilta vuodelta 1957.

Pepe Willberg – Elämän seppeleet: Käsittämättömän hyvä ja monipuolinen laulaja. Pepe & Saimaa -levy on hiottu kokonaisuus, joka vahvistaa Pepen karismaa tulkitsijana.

Ratz´n´Roll – Mama on the Backstage: Yhtyeen rumpalin, nuoruuden ystäväni, Pertti Siivolan, muistolle. Hän kuoli noin vuosi sitten 1.12.2016. ”Pempi” oli minua kaksi päivää vanhempi, sydämellinen ja positiivinen, elämäniloinen kaveri.

Tikanmäki Attack & Roope Latvala – Maamme: Suomi 100 -viikon päätteeksi vielä tämä hieno tulkinta kansallislaulustamme. Se löytyy albumilta Anthems, joka sisältää upeita, kunnioituksella tehtyjä heavyversioita kansallishymneistä.”
– Yyte

Juice Leskinen: Paremman puoliskon suosikkibiisi artistilta, jonka arvo silmissäni kasvaa koko ajan kohisten.

Pekka Streng: Valinta myös sohvan toiselta puoliskolta. Vaatii kuulemma tietyn mielentilan täysin toimiakseen…

Havukruunu: Lienee kovimpia, ellei kovin kotimainen metallijulkaisu tänä vuonna. Pakanahenkistä mustaa metallia, joka kolahti allekirjoittaneelle hemmetin isosti.

Blue Eyed Sons: Miten tällä bändillä ei voi vielä olla levytyssopimusta? Suomen Rival Sons, tajuttoman kova bändi ja vokalisti!
Periphelion Ship: Suomalaista progeosaamista. Ei vielä timantti, mutta kasvupotentiaalia löytyy.

Rättö & Lehtisalo: Rätön ja Lehtisalon luova hulluus on vienyt minut täysin mennessään. Tuntuu että nämä hemmot voivat tehdä mitä tahansa ja aina osuu ja uppoaa.

Grave Pleasures: Paluu ruotuun. Tämä on sitä post-punkkia, josta meikkis diggaa.”
– Spinebrain

Tapio Rautavaara – Päivänsäde ja menninkäinen: Suomalaisten rakkauslaulujen numero yksi.

Leevi and the Leavings – Mitä kuuluu, Marja-Leena: Suomalainen mies herkimmillään.

Jaakko Teppo – Hilma ja Onni: Suomalainen mies herkimmillään.

Saimaa – Myrskylyodon Maija: Mahtava sävellys, mahtava bändi.

Topi Sorsakoski & Agents – Yksi ainoa ikkuna: Jos johonkin biisiin nivoutuu suomalainen juhannusyö, niin tähän.”
– A

https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve