Viikon biisi (15/2018): Ryan Gosling & Emma Stone – City of Stars (2016)

https://open.spotify.com/track/6s9LhJVqxnTjmUJHOeawnU?si=765p2_phTJSPTLxaIxtgdg

Vuoden 2016 lopulla ensi-iltansa saanut La La Land kohosi 2000-luvun moderniksi elokuvaklassikoksi nopeasti ilmestymisensä jälkeen. Damien Chazellen käsikirjoittama ja ohjaama musiikkielokuva kertoo Ryan Goslingin esittämästä jazz-pianistista sekä Emma Stonen näyttelemästä näyttelijänalusta, jotka haaveillessaan tahoillaan tähteydestä rakastuvat toisiinsa. Keskeisessä roolissa heidän tarinassaan on originaali soundtrack, jonka on luonut Justin Hurwitz. Eräänlaiseksi tunnuskappaleeksi muodostui City of Stars, jonka Gosling ja Stone esittävät duettona pelkän pianon säestyksellä. Se voitti myös parhaan alkuperäislaulun Oscar-palkinnon vuoden 2017 gaalassa.

Kuten elokuvassa, myös soundtrack-levyllä ”City of Starsista” kuullaan useampi kehitysversio. On viehättävää kuinka ensimmäisestä, Goslingin yksin haahuilemasta ”demosta” (josta puuttuu koko b-osa) kehittyy kaksin Stonen kanssa laulettuna koko tarinan ydin. Mielestäni erityisen hienoa on myös se, että vuonna 2017 pystyy voittamaan Oscar-palkinnon tällaisella vanhojen aikojen kaltaisella pelkistetyllä ja romanttisella kappaleella. Toki elokuvan mukana olo antaa tälle laululle ylimääräisen ulottuvuuden, jos kuulija on La La Landin sattunut näkemään.

”City of Starsin” ainoa instrumentti Stonen ja Goslingin lauluäänten lisäksi on piano. Se ei soita ihmeitä, mutta lisää tyylitajuisesti ääniä itse asiassa aika perinteisenkin sointukuvion ylle. Sävellaji on D-molli, eli alennettuja ääniä soi tarjoten sopivan haikeankauneuden sävyn. Ennen B-osaan (ja Bb-sointuun) asettumista kuultava A7 tarjoaa kulman kuin saksilla leikaten. Kun D-mollissa mennään tuohon Bb-sointuun sopivan melodian kautta (kohdassa 1:20), saa se (ainakin itsessäni) aikaan tunteen siitä kuin avaisi verhon kauniin maiseman tieltä. Tässä laulussa käy juuri niin. Siitä eteenpäin kuultavat sävelmät ja harmoniat ovat yksinkertaisuudessaan lumoavia, erityisesti se, kun kappale nousee Bb- ja C-sointujen kautta D-mollille lepäämään kahdeksi tahdiksi (kohdassa 1:29-1:37).

Benj Pasekin ja Justin Paulin teksti on tyyliltään ja lyhyiltä ajatuksiltaan moderni ja silti vanhaa Hollywood-musikaaliperinnettä kunnioittava. Hän, jonka mukana kaikki muuttuu, voi kävellä vastaan hetkenä minä hyvänsä ”there in the bars / and through the smokescreen of the crowded restaurants”. Samalla kun edellä mainitusti musiikin maisema avautuu sykähdyksen, vilkaisun, katseen ja kosketuksen myötä, laajenee myös tarina. Äänten yhdistyessä yhdeksi löytyy kaikki se, mitä on etsittykin. Tuo hetki saa molemmat jopa toteamaan maailman pyörähtäneen niin vinhasti, että ainoa minkä tiedostaa tarvitsevansa on ”that crazy feeling, a rat-tat-tat on my heart”. Se riittää, ainakin hetken.

Yksi taianomainen hetki, joka erottaa La La Landin myös elokuvana monista kaltaisistaan, on taltioitu myös soundtrackille. Koska kappale on lauluraidoiltaan äänitetty ”livenä” elokuvaa tehtäessä, on siihen taltioitu myös pieni eläväisyyttä tuova ”virhe”. Kertosäkeen lopulla (kohdassa 1:44) Gosling laulaa sanan ”that” Stonen käyttäessä sanaa ”this”. Molemmat hymähtävät tuoden kappaleeseen spontaaniuden häivähdyksen.

”City of Stars” on samalla pieni ja suuri moderni rakkauslaulu ja oikein kaunis sellainen. Koko ”La La Land”-soundtrack on täynnä hienoja sävelmiä. Justin Hurwitz voitti itse asiassa alkuperäislaulun lisäksi Oscarin myös alkuperäissoundtrackista…

CITY OF STARS

City of stars
Are you shining just for me?
City of stars
There’s so much that I can’t see
Who knows?
I felt it from the first embrace I shared with you

[Mia:]
That now our dreams
They’ve finally come true

City of stars
Just one thing everybody wants
There in the bars
And through the smokescreen of the crowded restaurants
It’s love
Yes, all we’re looking for is love from someone else

[Sebastian:]
A rush
[Mia:]
A glance
[Sebastian:]
A touch
[Mia:]
A dance

[Both:]
A look in somebody’s eyes
To light up the skies
To open the world and send it reeling
A voice that says, I’ll be here
And you’ll be alright

I don’t care if I know
Just where I will go
’Cause all that I need is this crazy feeling
A rat-tat-tat of my heart

[Sebastian:]
Think I want it to stay

City of stars
Are you shining just for me?
City of stars
[Mia:]
You never shined so brightly

Tekijä: Atso

Lieksan rock'n'roll-skenessä varttunut, sittemmin joensuulaistunut musiikin kuluttaja. Kitara soi ja muutkin bändi-instrumentit päästävät jonkinlaisia ääniä. Albumikokonaisuudet ja keikkaelämykset kunniaan!